Marinilta lipsahti valtionsalaisuus Brysselissä

Anonyymi

Suomi lahjoitti Ukrainalle toisenkin apupaketin mutta ei kertonut mitä se sisältää.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomi-antaa-lisaa-puolustustarvikkeita-ukrainaan/8386516#gs.vhznu9

"Suomi antaa lisää puolustustarvikkeita Ukrainaan.

Asiasta tiedottaa puolustusministeriö. Avun perillemenon varmistamiseksi ministeriö ei kerro, millä aikataululla ja kuljetustavalla tarvikkeet toimitetaan Ukrainaan.

Julkisuuteen ei myöskään kerrota tämänkertaisen avustuksen sisältöä, eli esimerkiksi sitä, toimitetaanko Ukrainaan nyt muiden puolustustarvikkeiden ohella myös asetarvikkeita.

Avun antaminen ei ministeriön mukaan vaaranna Suomen omaa puolustuskykyä."

– Näissä kuljetuksissa on omat riskinsä, ja sen takia meillä on tämmöinen hyvin pidättäytyväinen tiedotuslinja. Toivon tälle ymmärrystä, kyllä siinä voi oma viisautensa olla, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kommentoi toimittajille eduskunnassa.

– Sekä Naton että EU:n piiristä on suositeltu sitä, että tämmöinen pidättyvä linja voisi olla aivan järkevä, juuri turvallisuussyistä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki tänään asiasta muodollisen päätöksen hallituksen esityksestä.

Suomi lähetti Ukrainaan jo aiemmin puolustustarvikkeita, mukaan lukien aseita. Aivan helmikuun lopussa Suomi päätti lähettää 2 500 rynnäkkökivääriä, 150 000 patruunaa, 1 500 kertasinkoa ja 75 000 taistelumuonapakkausta. Jo tätä ennen Ukrainaan oli lähetetty telttoja, luotiliivejä ja kypäriä.

Ukraina on kuukauden kestäneen Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana pyytänyt Euroopan mailta puolustus- ja asetarvikkeisiin liittyvää materiaaliapua.

Juttua täydennetty kello 16.22. Lisätty puolustusministerin kommentit.

VAAN MARINPA KERTOI KAIKELLE KANSALLE HAASTATTELUSSA BRYSSELISSÄ, ETTÄ ASEET SISÄLTYY MYÖS APUPAKETTIIN.

Kuinka voimme luottaa tällaiseen bilettäjä-pääministeriin, joka ei osaa pitää suutaan kiinni eikä ymmärrä valtiollisista asioista mitää.!!

2

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      marin ei ole oikeastaan mikää pääministeri. Pelkkä heittopussi kun rinne vipattiin pois. koko sdp on pelkkää punikkisoopaa ja ihmisten huijausta. kuka noita äänestää, en tiedä enkä ymmärrä.

    • Itse ainakin lasken puolustustarvikkeiksi myös aseet, joten...?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe