Presidentti-spelejäkin vähitellen tyhdytään pelailemaan

https://yle.fi/uutiset/3-12372173

"Taloustutkimuksen presidenttikyselyssä kärkeen nousevat vanhat konkarit: Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Kolmantena tulee pääministeri Sanna Marin (sd.).

Toistaiseksi presidentinvaaleihin ei ole ilmoittautunut yhtään ehdokasta. Olli Rehn on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta sen jälkeen, kun koronakriisi on ohi."

Kaksi vuotta on lyhyt aika ja presidentinvaalia ennen on EK-vaalit runsaan uoden kuluttua. Nekin vaikuttanevat ainakin niin, että mikäli kokoomus tulee voittajana muodostamaan hallituksen voi ajatella, että kokoomuksesta ei löydy raskas-sarjalaista ehdokasta. Vapaavuorta en sellaisena pidä. Tässä tilanteessa pitäisin mahdollisena, että Sanna Marinista tulisi presidenttiehdokas ja uskoisin, että hän olisi toisella kierroksella. Mutta kuka olisi vastassa? Uskoisin Rehnin alkavan mieluummin ministeriksi, jopa ulkoministeriksi kokoomusjohtoiseen hallitukseen. Tällöin saattaa toisella kierroksella olla vastakkain Marin ja Pekka Haavisto. Tasainen koitos tulisi koska suurin osa kansalaisista voisi äänestää kumpaa tahansa ja lopputulos olisi hyvä.

Mikäli kansa palkisee ansaitusti Marinin EK-vaaleissa ja johtaa puolueensa vaalivoittoon jatkaa hän pääministerinä. Tuolloin ei hänkään olisi presidenttiehdokkaana. Halla-ahon mahdollisuuksiin päästä toiselle kierrokselle en luota lainkaan. Hänellä on liikaa vastustajia jotka eivät missään vaiheessa häntä äänestä.

Tietysti EK-vaalien jälkeiset kannatusluvat antavat osviittaa puolueille keitä he ehdkkaakseen ottavat. Vai toteutusiko 1994 Ahtisaari-ilmiö jossa puolue-apparaattien takaa ilmestyi ehdokkaaksi tuntematon kriisien ratkaisija?

Hän pääsi kansansuosikiksi ilman netin mukanaan tuomaa hypetystä?

6

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tunnut uskovan, että jos kokoomuksesta tulee pääministeripuolue, demarit eivät siihen hallitukseen kuulu, vaan tulee porvarihallitus. Minä taas uskon, että vaikka näin kävisikin, Rehn ei kyllä ministeriksi enää palaa.

      Hallituspohjasta riippumatta Marinia ja Haavistoa on vaikea nähdä yhtä aikaa toisella kierroksella, koska heidän äänestäjänsä ovat samalta puolelta poliittista kenttää. Kyllä toisen vastapariksi joku kokoomuslainen tai keskustalainen nousee.

      Erityisen vahvana ehdokkaana vähintään toiselle kierrokselle asti pidän ulkopoliittisen instituutin johtajaa Mika Aaltolaa. Hänellä on hyvät mahdollisuudet ihan presidentiksi asti. On ollut valtavasti esillä viime kuukaudet ja tulee olemaan jatkossakin, mikä näkyy myös tulevissa kyselyissä.

      Mutta mitä Martti Ahtisaareen tulee, ei hän mikään tuntematon ollut. Päinvastoin nousi ennen kaikkea television kautta Suomessa suorastaan kulttimaineeseen jo 1970-luvulla.

      • Anonyymi

        Aaltolalla ei ole osaamista eikä paineensietokykyä. Kommentit Ukrainan kriisissä olivat hyvin hapuilevia. Mielipiteet korvasivat usein analyysin. Kyllä presidentillä täytyy olla oikeaa poliittista kokemusta. Minun ykkösvaihtoehtoni olisi Matti Vanhanen, mutta hän ei taida leikkiin ryhtyä.


    • Anonyymi

      Olli Rehn on hyvävelien ruumiillistuma, nostettu korkeaan asemaan vailla mitään osaamista. En kannata pressaksi, liian isot saappat tuolle juipille.

    • Anonyymi

      Marin on myös seuraavan hallituksen pääministeri, vaikka kokoomus voittaisi vaalit.
      Demareitten ehdokas on Heinäluoma ja menee toiselle kierrokselle.

    • Jan Vapaavuori putosi tällä viikolla varteenotettavien presidenttiehdokkaiden joukosta pois. Olympiakomitea ei ollutkaan hänelle ponnahduslauta, vaan päinvastoin.

      https://www.is.fi/urheilu/art-2000008712409.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe