Suomen urheilun johdossa on ilmennyt ongelmia. Huippu-urheilun johtaja Mika Lahtimäki on loukannut työyhteisössä kahta naista epäsopivalla käytöksellään. Mikä on totuus. Miksi asia tuli julkisuuteen. Kokemuksiini perustuen epäilen kahta syytä. Mies on joko homo, lestadiolaisuutta edustava, tai molempia; joiden tyypillisiä ilmenemismuotoja ovat naisen aliarvioiminen, vähättely ja jopa lannistaminen, ja nyt ei naurata!!!...
Naisiin kohdistuvia työsuhdeongelmia
Anonyymi
1350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuunnelkaa urheiluhullut- ohjelmaa Yle-radiosta. Ohjelma alkoi juuri...
Ressu on taas oikeassa. Tuolla tavalla homot ja lessut toimivat kännipäissään.
Kyseisen miehen käytös oli jotenkin töykeää naistoimittajia kohtaan ollessaan Yle urheilun kommentaattori...
Lessu, alkoholiongelmainen ja myös persuissa olen nähnyt tätä samaa.. siis niissä persuissa, jitka ovat puoluekirjansa tuoneet ihan töihin asti. Kokonaisuutena niin outoa touhua. Missään ei löydy mitään rajaa. Niin kuin puskissa kasvaneet tai koko ajan humalassa, että arvostelukyky heikkenee.
Joku hölmö avasi keskustelun tästä minun, ensimmäisenä avaamastani aiheesta. Merkillisen tyhmä ja kateellinen tyyppi, hah hah haaa!!!...
Näin on, ja sitten keskustelupalsta on täynnä muuta kuin mitä avaus edellyttäisi. Tyypillistä hölmöyttä puhua aidanseipäästä, kun pitäisi puhua aidasta, hah hah haaa!!!...
Kokemukseni lessuista mm työelämästä on, että lessumiehet halveksivat naisia perhepiirissä, suvussa ja etenkin työpaikalla, jossa ei voi "halventaa" naista kuten kotona, jäämättä kiinni, ja joutua vastuuseen...
Miehen kylkiluusta on nainen miehelleen alamaiseksi vuoleskeltu.
Jumala vuoleskeli ja kirjootutti raamattuun miehelle naisen käyttöohjeet sekä käyttöoikeudet.
Yhteinen asia syötti, jos pyytää "kalaa" ja kala tartuu niin siitä tulee yhteinen juttu.
Järkevä nainen kykenee aina estämään lähentelyt, mutta kun niitä pirrin kyttääjiä on niin paljon niin aina jotakin tapahtuu.
Sääntöjen rikkojia pitää aina rangaista sukupuoleen katsomatta.
Huora ja huorapukki ei ole vielä joulupukki.
Perustelet siis että miksi sinulla on täysi oikeus häiritä. Aina löytyy selitys miksi se on ihan oikeutettua. Syy on viimeistään itse häirinnän kohteessa.
Muuttuisi hieman sinunkin ajattelu jos vaikka sellainen isokarju homopäällikkö puristelisi ja vihjailisi pojalle vähän väliä työpaikalla.
Onpa lessut menneet hiljaisiksi. Työpaikallani oli johtajasta alkaen muutama mieslessu (ehkä pari naistakin). Olivat tosi "kylmiä" tyyppejä, ja naisia kohtaan tosi töykeitä...
Totta, ja mitä avauksessani toteankaan, lukekaa. Nyt on selvinnyt vain jäävuoren huippu. Mutta mitä onkaan tapahtunut aiemmin. Vaikkakin melko lyhyellä aikajaksolla...
Eihän Lehtimäki kovin kauan ehtinyt nauttimaan asemastaan. Menikö sällillä virka-asema päähän. Vapaa-aikana konjakilla terästettynä. Muka työuupumusta, hah...
Johtajan ei tarvitse tehdä muuta kuin istua niin sanotun "työpöytänsä" ääressä, jalat pöydällä, tuolissa keinuen, ja tuijottaa kattoon. Toisaalta. Jospa se aiheuttikin syrjäytymistä, saamattomuuden tunnetta, joka piti purkaa työyhteisöön, naisiin, kun miehille sälli ei uskaltanut kukkoilla, hah hah haaa!!!...