EU-Brysselin kannattajien muotokuvaa

Anonyymi

No niin, varmaan monet ovat ihmetelleet, että mikä on saanut jotkut rakastamaan Euroneuvostoliittoa ja puolustamaan sitä kivenkovaan. Sen verran on selvää, että varsin suuri öyhötyksen massa ja momentti kertoo epävarmuudesta. EU:n kannattajat tietävät olevansa heikoilla jäillä tosiasioiden suhteen. Unioni-jäsenyyden hyöty-haittatase pian kolmen vuosikymmenen ajalta on erittäin pahasti poissa tasapainosta, ja ajoittain jopa nimekkäät poliitikot, korkeakoulutetut tutkijat sekä valtamediat ovat tämän myöntäneet - eivät riittävässä määrin, mutta kuitenkin. Valtamediat tasapainottavat viestintäänsä ikään kuin uskottavuuttaan pönkittääkseen, mutta eivät niin paljoa, että se horjuttaisi vallanpitäjien kannattajien pysymistä valtavirtanarratiiveissa.

Suomalaiset EU:n kannattajat eivät kannata EU:ta, vaan vallanpitäjiä, hallitusta ja valtamedioita: Jos siis olisimme tilanteessa, jossa Suomi olisi vapaana unionista, hallitus ja Sanoma yhtiöt tuomitsisivat EU-Brysselin ja kertoisivat kannattajilleen, että "Euroneuvostoliitto haisee pahalle", niin sama porukka, joka nyt vänkää unionin puolesta, vänkäisi sitä vastaan, ja trollaisi EU:ta kannattavien puolueiden palstoja ja somekeskusteluja.

Pitkään tietenkin luulin, että EU:n kannattajaporukka harrastaisi pelkkää EU:n kannattamista sinänsä, mutta sama porukka kannattaa kaikkea ja mitä tahansa muutakin, mitä Suomen rappeutunut vallanpitäjämafia karkeasti ja jatketusti rötöstelee. Sano sitä taikka tätä, ole yhdestä ainoasta pilkun paikasta eri mieltä vallanpitäjien ja valtamedioiden kanssa, niin aina sama vallanpitäjiä kannattava trollipataljoona on vastassa öyhöttämässä joka paikassa. EU:n liput ovat saaneet rinnalleen globalistien maapallon ja kulttuurimarksismin piiriin kuuluvan gender-ideologian pronominit she/they tai muuta sellaista sekä sateenkaarilipun - jotkut ovat hyväksi havainneet politisoida nuorten seksuaalisuuden tukemaan vallanpitäjäeliitin kannatusta.

EU:n kannattajat ottavat osaa niin sanottuun ilmastohumppaan, ja sama aggressiivisuus on siinäkin mukana jälleen. Ilmastoöyhötys ja kulttuurimarksismi - käytetään tätä sanaa nyt vaikkapa paremman puutteessa, kun kuitenkin siitä jo tiedetään, mitä tarkoitetaan - ovat saaneet seurakseen jonkin massapsykologian tutkijoille työsarkaa tarjoavan plörönälentsupelkotilan kansan sieluun kenties pysyväisesti - vielä kymmenien vuosien kuluttua ei uskalleta kätellä, pussata ja halata kunnolla. Pelkotilan lietsojien saama historian tuomio tulee olemaan ankara ja kohteelleen tyly. Listaan tässä erilaisia vallanpitäjien ajamia ilmiöitä, joita kannattaa yksi ja sama porukka, joka kannattaa Suomen EU-jäsenyyttäkin: EU:n kannattajat eivät siis ole ensi sijassa Unionin kannattajia, vaan Suomen vallanpitäjien kannattajia. He uskovat kaiken, omaksuvat kaiken, ja puolustavat fanaattisesti kaikkea, mitä tahansa vallanpitäjät, hallitus ja valtamediat suvaitsevat väittää. Fanatismi kulminoituu ennennäkemättömään NATO-kiihkoiluun. Ihan tuoreeltaan on tehty uudet pohjat öyhötystuloksen mittausarvoissa. Tämäkin vain sen takia, että tällä kertaa vallanpitäjät ja valtamediat käskevät sellaista huutamaan. Vallanpitäjät usuttavat roskaväen toisinajattelijoiden kimppuun. Tässä ei historian valossa ole mitään uutta eikä ihmeellistä.

Mielenkiintoisia aikoja. Tämä tällä kertaa. EU:n kannattajat eivät ole EU:n kannattajia par excellence, vaan poliittisten vallanpitäjien ja valtamedioiden kannattajia yleisesti ja joka sektorilla. Mikähän tämä "alamaisuusaate" on nimeltään? Fanaattinen vallanpitäjien palvonta. Mutta minkä takia?

MA

3

900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansa käpertyy kirkon helmaan hädän hetkellä koska ei enää ymmärrä mitä voisi tehdä. Kysymys on tyhmyydestä jota sota lietsoo. Mitään ei tiedetä Ukrainan sodan syistä vaan tehdään päätökset lasten kohtelun mukaan.Näin syntyy kaaos joka johtaa kai Suomenkin mukaan sotaan joka voitaisiin välttää ilman turistien puheita.Emme erota totuutta enää ,eikä se kiinnosta. Luotetaan Natoon vaikka Venäjä on selvästi sanonut seuraukset liitosta. Jopa presidentti empii selvässä asiassa loppuun asti.

    • Anonyymi

      Ihmisille on tärkeintä saada huijata muilta rahaa. EUn avulla tähän tarjoutuu uusi taso. Vieläkin korot ovat nollassa vaikka inflaatio hipoo kymmentä prosenttia.Lisäksi biljoonaelvytys työntää yrityksille rahaa huvitteluun ilman kuluja. Sitten on vihreät jotka luulevat ymäristön tilan parantuvan rahaa jakamalla ja sotimalla. Eivät vieläkään käsitä että rahan takia soditaan ja tuhotaan ilmasto myös rauhan aikana. Rikkaathan ilmaston pilaavat eikä köyhät joille EU on antanut jatkuvasti vain keppiä.

    • Anonyymi

      EU on antanut kaupunkilaisille mahdollisuuden elää ilmaiseksi biljoonaelvytyksien avulla vuodesta toiseen.Nyt lasku elvytyksistä lankeaa maksuun Putinin sodan takia.Hinnat nousseet ja korko nousee. Tämä merkitsee omaisuuksien romahdusta ja palkkojen ostokyvyn laskua. Kehityksen taustalla on tietysti myös vimavarojen ehtyminen ja niiden haaskaaminen sotimiseen. Suomessa on eletty Venäjän nergian avulla ilman työntekoa pitkään.Pian nähdään onko täällä enää halukkaita siihen vai lähdetäänkö mukaan sotaan jolla jatketaan laiskottelua. EU taatusti ei luovuta vaan keksii uusia kujeita kansan huijaamiseen kuten ennenkin.Pian onkin taas tilanne se mistä lähdettiin 100 vuotta sitten kun tsaari omisti puolet Euroopasta. Tätä kehitystä kaikki Suomenpuolueet haluavat ja siitä puhui kepun ministerikin tosissaan. Tämä vaan on täysin väärä käsitys tulevaisuudesta sillä voimavarat ovat loppumassa siten että tarvitaan tekeviä käsiä korvaamaan koneet ja utopiat jotka nyt romahtavat mahdottomuuteensa.Globaali saalistus orjatyöllä loppuu eikä edes Kiina pysty pelastamaan laiskureita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3558
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      85
      1177
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      982
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe