Lemmikeillä on terapeuttinen merkitys

😍🐶🐱 Vanhastaan on tiedetty, että elukoitten silittely alentaa verenpainetta ja lisää mielihyvähormoneita. Nyt on alettu käyttämään koiria lasten lukemisen edistämiseen. Ne kuuntelevat mielellään lasten ääneen lukemista. Itse voin todistaa, että koirat toimivat myös ihastuksen kohteen ikävöinnin lievittämisessä. Koira ottaa mielellään vastaan kaikenlaisen lepertelyn. Sehän ymmärtää vain äänensävyn, ei sitä kenelle ne hellittelysanat on oikeasti tarkoitettu ❤️

4

74

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaihteeksi tällainen vähemmän srksistinen aloitus👍

    • Unohdin mainita, että koira toimii hyvänä kielten (vaikkapa sen pakkoruåtsin) opettajana. Sille voi hyvin pölistä vieraalla kielellä. Ei se välitä onko suku en vai ett tai pitääkö eteen laittaa a vai the. 😊👍

      • Anonyymi

        Kaikki terapiaan liittyvä ja niiden lähtökohdat ovat pelkästään haitaksi ihmiselle. Olisin edelleen onnellinen ja työssäkäyvä ihminen, rakastava ja ystävällinen ihminen ellei terapia olisi muuttanut ajattelutapaani täysin päinvastaiseksi kaikesta ja nyt minulla ei ole mitään noista. Ei työtä, ei terveyttä, ei rakkautta, ei ystävällisyyttä, ei onnellisuutta, ei ainuttakaan siitä hyvästä mitä oli olemassa. Kiitos tämän erään henkilön, jonka tarkoituksena oli silloin ja varmaan nykyäänkin edelleen tuhota hyvien ihmisten onnellinen elämä.


    • Anonyymi

      Voin kertoa, se kaikki värinä on vain haitallista ei mitään muuta. Mitään hyötyä siitä ei ole, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe