Räsäsen kaikki syytteet nurin.

Aikaa ja rahaa säästämättä, yritti valtakunnansyyttäjä ajaa Räsäsen lausuntoja tuomiolle. Tuli, mutta kaikki hylättiin.
Siinä ei säästetty poliisia ja oikeusustuinta, kun Toiviainen ajoi kuin kyykäärmettä pulloon.
Nyt sitten eläkkeelle, kun on kädenjälkensä jättänyt aikakirjoihin.
Onneksi tulee mies tilalle, ja ilmeisen tervepäinen näitten hiustenhalkojien sijaan.
572415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Jotakin menee oikein SuomessaKIN.

Äänestä

Suomessa on nyt siis laillista solvata homoseksuaaleja,
ainakin uskovaisilla on laillinen oikeus siihen.

1Äänestä
  • Kaikkia saa solvata jos perustelut solvauksille löytyy tuhansia vuosia vanhasta tarukokoelmasta.

    1Äänestä

  • Ja vice versa.

    Se lakihan ei rauhoita vain homot solvaamiselta, vaan myös kaikki uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi. Paljonko Päiviä on solvattu vakaumuksensa vuoksi.

    Jos Päivi olisi saanut rangaistuksen, niin silloin pitäisi olla käräjillä kaikki häntäkin solvanneet. Myös minä voisin silloin vetää oikeuteen esim. tämän palstan Pertikin, jos haluaisin olla raukkis.

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Ja vice versa.

    Sinulla on aina hyvät mielipiteet, Suomen parhaimmistoa!

    Äänestä

  • Eniten solvataan lihaa syöviä heteromiehiä.
    Ei homoja eikä tummaihoisia uskalla kukaan solvata, edes unissaan. Tekivät mitä hyvänsä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on aina hyvät mielipiteet, Suomen parhaimmistoa!

    Samaa mieltä.
    Paitsi jos tulee erimielisyyttä Tellukan kanssa tahtoo jäädä toiseksi.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Ja vice versa.

    Se lakihan ei rauhoita vain homot solvaamiselta, vaan myös kaikki uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi. Paljonko Päiviä on solvattu vakaumuksensa vuoksi.

    Jos Päivi olisi saanut rangaistuksen, niin silloin pitäisi olla käräjillä kaikki häntäkin solvanneet. Myös minä voisin silloin vetää oikeuteen esim. tämän palstan Pertikin, jos haluaisin olla raukkis.

    ''...silloin pitäisi olla käräjillä kaikki häntäkin solvanneet''

    Kuka, missä ja milloin on solvannut Päivi Räsästä ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''...silloin pitäisi olla käräjillä kaikki häntäkin solvanneet''

    Kuka, missä ja milloin on solvannut Päivi Räsästä ??

    No otapa teistä Anonyymeistä selvää "keitä te ootte te pienet poijjaat kun en mä tunne teitä".
    Älä minulta kysy. Ei minulla ole teidän IP-osoitteitanne ja nimiänne.

    Ehkä nyt tunnetuin solvaaja lie ollut valtakunnansyyttäjä, joka väitti Päivin sanoneen härskejä asioita homoista, joita hän ei ollut koskaan sanonut. Yritti vielä poistattaa sen haastattelunkin, jossa valehteli Päivin solvanneen homoja, ettei totuus tulisi esiin.

    Oikeastaan täyttää kunnianloukkauksen tuntomerkit ja valtakunnansyyttäjän paikka olisi itse olla syytettynä, jos Päivi olisi niin raukkis, että haastaisi hänet oikeuteen.

    Jos joku homo piti loukkaavana Päivin Raamatun lukemista, niin kyllä Päivikin sanoi hänestä olleen loukkaavaa ne valtakunnansyyttäjän valheet, jotka suorastaan sotivat hänen periaatteitaan vastaan.

    1Äänestä

Homoseksuaaleista tuli taas lainsuojattomia, jos tekopyhät kyykäärmeuskovaiset
haluavat loukata heitä.

1Äänestä
  • Tuokin eläimeen vertaaminen ja uskovaisten solvaaminen on siinä typerässä laissa rangaistava teko. Otapa selvää sen lain kirjaimesta.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Tuokin eläimeen vertaaminen ja uskovaisten solvaaminen on siinä typerässä laissa rangaistava teko. Otapa selvää sen lain kirjaimesta.

    Jos homoa vertaisi kyykäärmeeseen niin tuomio tulisi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos homoa vertaisi kyykäärmeeseen niin tuomio tulisi.

    Hullun maineen siinä saisi...

    1Äänestä

Joopajoo.

Välipäätös, ihan ennakkotapauksen kannalta pitääpi käydä läpi oikeusasteita. Ja siinä menee vuosia, sekä palaa oravannahkoja. Sinälläänhän tapaus ei erikoinen, joku aukoi päätään ja vedettiin käräjille. Erikoiseksi tekeepi toi uskontoon vetoaminen ja siks asia on puitava perusteellisesti.

Kas, nyt kaikki homofoobikot rupee hokeen raamatunlauseita jokapaikassa, koska se voidaan tulkita lailliseksi toiminnaksi. Kauhee homma, jos jokaisen vakaumus pitäis oikeudessa tutkia.

Toisekseen, on se allahkin jumala ja saapi näkee, mitä muslimit tulee huuteleen, vedoten jumalan sanaan. Kun ihan samalla tavalla nyt "armahdettiin" pään aukominen kaikilta muiltakin uskovaisilta.

Kun homoseksuaalisuus on tässä asiassa sivuseikka, kyse on satukirjojen teksteihin vetoaminen. Mun käsittääkseni suomessa on laki jonka mukaan pitää toimia, satukirjojen jutut erikseen. Eikä kyse ollut minkään kirjan hyväksymisestä, tai kieltämisestä, kyse oli vaan yhden hölmön mimmin vihapuheiden tuomitsematta jättämisestä. Kun oikeestaan teko ois ollut muuten mitätön, mutta mimmi sattuu olemaan entinen ministeri ja tunnettu julkisuuden henkilö.

Mun mielestä kummallista sotkea sananvapautta asiaan. Saahan sitä sanoa kaikenlaista. Mutta vielä kummallisempaa on vedota sanomisissaan satukirjoihin, ei sellaisten perusteella pidä olla oikeutta sanoa mitä sattuu. Kuitenkin käräjänoikeus totesi ainakin osan sanomisistaan olleen loukkaavia. Ilmeisimmin kuitenkin vähäisessä määrin, eli ei luokiteltu vihapuheeksi. Mutta pitääkö sitä edes loukata ketään raamatun selän takaata.

Että eiköhän tuo mene ylempiin oikeusasteisiin, ihan yhteiskuntarauhankin takaamiseksi. Tois räsäskä kyllä hauska tapaus, aina kun se antaa lausunnon, tai jotain, aina se aiheuttaa hirveen kalabaliikin ja täyttää naamarillaan etusivut. Toisaalta samalla se aina lisää kirkosta eroamistakin. Mitkähän lie mimmin motiivit toimintaansa....

Oletan, asia tulee näkymään otsikoissa räsäskän naamarin kans vielä vuosia.

=DW=

Äänestä
  • Räsänen vai sinä,,kumpi se onkaan se "hölmö" kuten asiaa esität?

    Äänestä

  • En ole uskovainen, enkä pidä raamattua kummoisenakaan ohjekirjana.
    Silti suon ihmisille oikeuden pitää uskonsa ja mielipiteensä, se ei ole minulta pois, eikä homoiltakaan.
    Raamattu kieltää myös avioliiton ulkopuoliset suhteet ja paljon muitakin nykyaikana "hyväksyttyjä" asioita. Niistä ei koskaan tule riitaa.
    Raamattuun uskovat ovat maltillisia islamiin verrattuna. Eivät he homojen henkeä uhkaa.
    Tunnen monia homoja ja lesboja, eivät he pidä meteliä parisuhteestaan, elävät normaalia elämää.
    Ei kukaan edes muista ajatella heidän suuntautumistaan. Tuollainen meteli asiasta Räsäsen tapauksessa ei anakaan paranna asiaa.

    3Äänestä

  • liekko kirjoitti:

    En ole uskovainen, enkä pidä raamattua kummoisenakaan ohjekirjana.
    Silti suon ihmisille oikeuden pitää uskonsa ja mielipiteensä, se ei ole minulta pois, eikä homoiltakaan.
    Raamattu kieltää myös avioliiton ulkopuoliset suhteet ja paljon muitakin nykyaikana "hyväksyttyjä" asioita. Niistä ei koskaan tule riitaa.
    Raamattuun uskovat ovat maltillisia islamiin verrattuna. Eivät he homojen henkeä uhkaa.
    Tunnen monia homoja ja lesboja, eivät he pidä meteliä parisuhteestaan, elävät normaalia elämää.
    Ei kukaan edes muista ajatella heidän suuntautumistaan. Tuollainen meteli asiasta Räsäsen tapauksessa ei anakaan paranna asiaa.

    Sanoin kirkon jäsenyyteni irti, kiitos Räsäsen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin kirkon jäsenyyteni irti, kiitos Räsäsen.

    Hän siis avasi silmäsi näkemään, missä lut.kirkossa mennään, kuinka se on loitonnut kauaksi Raamatusta, minkä pitäisi olla heidän oppinsa perustana.

    2Äänestä

  • Joku voisi loukkaantua tuostakin verisesti, kun Raamattua nimittelet satukirjaksi.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Hän siis avasi silmäsi näkemään, missä lut.kirkossa mennään, kuinka se on loitonnut kauaksi Raamatusta, minkä pitäisi olla heidän oppinsa perustana.

    Sinä toimit aina Raamatun ohjeiden mukaisesti, joten voit hyvällä omallatunnolla arvostella ev.lut.kirkkoa.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä toimit aina Raamatun ohjeiden mukaisesti, joten voit hyvällä omallatunnolla arvostella ev.lut.kirkkoa.

    kylmätotuus

    https://evl.fi/tutki-uskoa/mita-usko-on/luterilaisuus/yksin-uskosta-ja-armosta

    ""Kaikki luterilaiset opilliset kysymykset ja linjaukset perustuvat Raamattuun. Luterilaisen kirkon korkeimpana ohjeena on periaate, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.""

    Silloin (ja useinkin), kun kirkko poikkeaa omasta opistaan (niinkuin homoparien avioliittoon vihkiminen ja homostelun siunaaminen), niin täydellä oikeudella Päivi Räsänen voi kirkon jäsenenä ojentaa sitä.

    Minä en kuulu lut.kirkkoon. Kuulutko sinä?

    1Äänestä

Oikea päätös käräjäoikeudelta, mutta todennäköisesti ainakin syyttäjä vie eteenpäin. Räsänen on luvannut mennä vaikka EU ihmisoikeusasteisiin.

Ei siinä mitään, ilmankos suomen oikeuslaitos on tukossa kun vuosien takaisia asioita vatvotaan kuukasi kuukauden perään.

Juttu sataa Räsäsen laariin, jos ylin syyttäjä viranomainen ei haluaisi ennakkotapausta vaikka kirveellä vääntäen , niin koko asiaa ei muistaisi kukaan, mutta onneksi homot ovat niin hölmöjä, että haluavat nostaa häntäänsä näin.

Monenkohan homon homokäsitystä itsestään homona Räsäsen kirjoituksen ovat vaikuttaneet. Suuri yleisö muistaa vain nämä non -homo jutut ja käräjäsalit ja sananvapauden rajoitusyritykset oikeuslaitoksen taholta.

Pee kele, kyllä suomessa pitää sananvapaus olla sanoa mielipiteensä omasta vakaumuksestaan, jos se nvakaumuksen pohjana on Raamattu, niin sitä suuremmalla syyllä.

2Äänestä

Toivottavasti ei mitään valituslupaa tule. Verorahoja paloi jo ihan riittävästi.
Syyttäjähä valehteli Päivin päälle vaikka mitä, minkä oikeus totesi, ettei ole sellaista sanonut radio-ohjelmassa.
Saako siis syyttäjä keksiä syyttämistä omasta päästään.

Väliin vaikuttaa siltäkin, että sananvapaus on toisilla ja toisilla ei.
No jos joka sanomisista käräjille mentäisiin, siellähän olisi kohta koko kansa.
Kinnunenkin sanoi TV:ssä ´´kyllä minä niin mieleni pahoitin.´´

2Äänestä
  • Niitä loukkaantujia löytyy aina, sanoipa mitä vain kuka vain.
    Jos ei muuten, niin sanotaan loukkaantuneensa saadakseen vähän korvauksia.

    2Äänestä

Joku roti pitäisi näille syyttäjille olla, etteivät vain periaatteen vuoksi hinaisi juttuja ylös.
Kuivakkaan näköinen syyttäjä antoi siihen jo viitteitä.

2Äänestä
  • Tunsin melkein myötähäpeää kun syyttäjä piipitti tvssä maskin läpi.

    2Äänestä

Hienoa,
koko oikeudenkäynti oli älytön,

kaikenlaisia huuhaa syyttäjiä suomesta löytyyki,

paremminki syyttäjälle syyte perättömistä väitteistään,

syyttäjähän on selkeästi loukannu Räsäsen sananvapautta,

2Äänestä

Syytteessä väitetään, että Räsäsen mukaan, jos homoseksuaalisuus on geneettinen ominaisuus, se on tällöin geneettinen rappeuma ja geeniperimä, joka aiheuttaa sairautta ja häiriötä. Tällaista väitettä radio-ohjelmasta ei ilmene.

Syytteessä väitetään myös, että Räsäsen uskonnolliseen näkemykseen sisältyisi ajatus, jonka mukaan homoseksuaalit eivät ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit. Myöskään tällaista väitettä ei radio-ohjelmasta ilmene.

Erittäin vakava kysymys: Miten yhteiskuntaa edustava syyttäjä voi keksiä syytteen perusteena olevaa materiaalia omasta päästään, jäädä siitä kiinni ja sen jälkeen jatkaa virassaan?

Näinkö oikeusvaltio toimii?

Yksikään media ei nähtävästi näe mitään ongelmaa siinä, että syyttäjä sepittää todistusaineistoa. Tästäkin on syytä olla huolissaan.

Monen mielestä Räsänen pitäisi tuomita sanomisistaan ja ajatuksistaan. Mutta ei kai kukaan ole oikeasti sitä mieltä, että hänet pitää tuomita syyttäjän sepittämistä sanomisista, tai että sanomisten sepittäminen on oikein, koska lopputulos on tärkein ?

2Äänestä
  • Olematon vihapuhe on kovin vaarallista. Sakkoja maksaneet jo monet.

    2Äänestä

  • Syytteet perustuvat aina faktaan.

    Äänestä

Se vaan on niin ,joka alkaa Raamatun sanomaa vastaan käymään oikeutta ihan varmasti häviää,Jumala pitää sanastaan huolen.

1Äänestä
  • 13:34 ,,,

    JUST NOIN

    TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN

    totuus on ikuinen,

    kuten rakkauski,

    Äänestä

  • nooh, en ny tiedä , että "häviää", Alkuseurakunnan kahdestatoista opetuslapsesta, yksitoista tapettiin väkivaltaisesti, vain Johannes säästyi, karkotettiin Patmos-saarelle.

    Äänestä

Loukkaantuminen on rikos, jos tämä keissi menee pitemmälle.

Lakia pitää muuttaa ja kiireesti, ettei olla diktatuurissa.

1Äänestä

Katsokaa tänään perjantai dokkari, siinä syyttäjä kysyy Päivi Räsäseltä kumpaa lakia täällä noudatetaan Raamattua vai Suomen lakia...

Paljastaa syyttäjän tyhmyyden, johon puheenjohtajakin puuttuu.

https://areena.yle.fi/1-50950534#autoplay=true

1Äänestä

Koko syyte on parasta Hölmölän viihdettä.

Aikaa ja rahaa palaa, mutta antaa palaa.

Tästä Hölmölässä riittää rahaa, sosialistihallitus rakentaa uusia seiniä itselleen ensisijassa ennen kuin huolehtisi hyvästä sairaanhoidosta.

Äänestä

Valtio/valtakunnan syyttäjät valehtelivat ja manipuoloivat faktoja joten heitä odottaa syyte ja potkut

https://twitter.com/Halla_aho/status/1509445027625320450
4/4 Erittäin vakava kysymys: Miten yhteiskuntaa edustava syyttäjä voi keksiä syytteen perusteena olevaa materiaalia omasta päästään, jäädä siitä kiinni ja sen jälkeen jatkaa virassaan?

Näinkö oikeusvaltio toimii?

2Äänestä
  • https://twitter.com/RivienV/status/1509170462894571524
    Miettikää - Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen alainen tekaisee syytetyn suuhun lauseita, joita tämä ei ole koskaan sanonut - jotta tämä saisi tuomion.
    Ymmärtäisin jos oltaisiin Venäjällä mutta nyt ollaan Suomessa

    2Äänestä

Omituista oikeuslaitoksen käyttäytyminen.
Räsänen on rohkea ja sitkeä sissi näissä asioissa.
Ei anna periksi.

2Äänestä

Hyvä, että Räsäsen tapaus pysyy esillä.

Milloin ne seuraavat vaalit tulevatkaan.

Äänestä

Noo,,saapas nähdä kuinka Milan Jaff jengeineen pääsee kuin koira veräjästä!
Suunnittelivat murhaa, on meille saatu hienoa "Refugees" porukkaa?

Mutta tärkeämpää on tietenkin Räsästä syyttää!

Äänestä

Suomi on muka oikeusvaltio,
syyttäjä pahin suomalaisten vihollinen.
keksii syytteitä.

3Äänestä

Pahinta mihin tällainen syyttäjän toiminta saattaa johtaa, on se, että syyttäjä sepittää omia tulkintojaan syytetyn tekemästä rikoksesta, jolla ei ole minkäänlaista todellisuutta. Tähänkö ollaan menossa. Todella huolestuttavaa.

2Äänestä

Suomessa on tehty huonoja lakeja ja Räsänen on myös ollut laatimassa tätä sutta, jonka varjolla nyt on itse käräjille joutunut.
Tuota lakia pitäisi muuttaa, eihän nyt suuttuminen ja loukkaantuminen saisi olla mikään syy syyttää.
Vihapuhe on jo käsitteenäkin määrittelemätön herkkähipiäisten heiniä.
On tuo oikeuslaitos erikoinen valtiomahti, jos kolme tuomaria yksimielisesti tekee päätöksen, niin syyttäjä vielä vänkää hoviin. Erikoinen on syyttäjäkin, ehkä hän on kiusaaja ja ainakin hän on hyvin ilkeä immeinen, olisiko vallan narsisti.

2Äänestä
  • Räsänen ei ole tarkkaan ottaen laatinut kyseistä lakia, vaan silloinen ministeri Brax.
    Koko eduskunta hyväksyi yksimielisesti lakipaketin, josta tämä kiihotuspykälän täydennys oli yksi. Räsänen huomioi seikan ja hyväksyi sen. Ei hänellä tullut mieleenkään, että hänen jo aiemmin kirjoittamansa pamfletti voisi olla kyseisen uudistetun lakipykälän vastainen, eikä hän näillä myöhemmilläkään ulostuloilla, joista on syytteessä, katso solvanneensa, panetelleensa tai uhanneensa homoja. Poliisi ja käräjäoikeuden 3 tuomaria olivat samoilla linjoilla.

    Äänestä

Lakia joudutaan tulkitsemaan, se että Räsänen tulkitsee raamattua tuomareille on huippu ja kyseen alaistaa sen perusteella maamme lait, tuomarit tyrmää Räsäsen raamatulliset vakuuttelut jumala muka lain yläpuolella.

Räsänen ihannoi jeesusta joka kuoli syntiemme tähden. Jeesus tuomittiin kansan villitsijinä ristille vastoin omaa tahtoa, tässä uskovaiset vääristelevät manipuloivat raamatun kirjoituksissa jeesus on jumalan poika minkä jumalan, ...raamatun jumalan jota ei voida todistaa ikinä.

Putinin valtakunnassa toimii pakko sensuuri, uskovien sensuuri on ovelampaa " silmän kääntö temppu.

Äänestä

sitä mieltä:
syyttäjälle SYYTE
Päivi Räsäsen LOUKKAAMISESTA ja SANANVAPAUDEN ESTÄMISESTÄ
sekä valheellisen informaation antamisesta oikeudessa
väittäen Päivi Räsäsen sanoneen jotain muuta kuin todellisuudessa oli sanonu,

HALOOOOOOOO,,

MISSÄ SUOMEN OIKEUSLAITOSTEN OIKEUSTAJU ON

ONKO SITÄ

SYYTTÄJÄ SYYTTEESEEN epäasiallisista puhiestaan !

TULIKO SELVÄKSI ?

1Äänestä
  • Ei tullu.
    Päättäjät ei yleensä huutele julkisuuteen ihan mitä sattuu.

    Mitähän siitäkin tulisi jos Sauli Niinistö esittäisi jotain vedoten raamattuun, mm. Homoista. Sauli ei olisi niin hölmö kuin Räsänen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tullu.
    Päättäjät ei yleensä huutele julkisuuteen ihan mitä sattuu.

    Mitähän siitäkin tulisi jos Sauli Niinistö esittäisi jotain vedoten raamattuun, mm. Homoista. Sauli ei olisi niin hölmö kuin Räsänen.

    HALOOO
    Etkö halua myöntää

    syyttäjä LOUKKASI perättömillä lausunnoillaan
    PÄIVI RÄSÄSTÄ ,
    ja
    yrittää viedä yleiselläki taholla suomesta SANANVAPAUDEN

    mielipide - imaisun pois,

    joten SYTTÄJÄ SYTTEESEEN perättömästä vääritelevästä lausunnostaan,

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HALOOO
    Etkö halua myöntää

    syyttäjä LOUKKASI perättömillä lausunnoillaan
    PÄIVI RÄSÄSTÄ ,
    ja
    yrittää viedä yleiselläki taholla suomesta SANANVAPAUDEN

    mielipide - imaisun pois,

    joten SYTTÄJÄ SYTTEESEEN perättömästä vääritelevästä lausunnostaan,

    Suomessa saa huudella miten haluaa kun vastaa huutoihin, joku äärioikeistolainen poliisi huuteli sopimattomia, virka aseman vuoksi ei voi huudella mitä sattuu, koskee myös Räsästä.
    En ole seurannu Räsäsen oikeuden käyntiä, näistä vihapuheista kansanryhmää kohtaan keskeytyy älyttömän kalliita ja pitkiä oikeudenkäyntejä, PS Mäenpää aiheutti tahallaan prosenssin saadakseen itsensä kuuluissaksi, yksinkertaisen tyhmä politiikko samoin muutkin vastaavat tapaukset.

    Onneksi ei näitä uskoon kajahtaneita ole joka päivä esillä, yksi Räsänen riitti.

    olet hölmö, saat ollakki,

    onnkeksi suomessa on enemmistö vielä viisaita normmalejaki politikkoja kuten Päivi Räsänen,

    heitä jatkossakin enemmän eduskuntaan,

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa saa huudella miten haluaa kun vastaa huutoihin, joku äärioikeistolainen poliisi huuteli sopimattomia, virka aseman vuoksi ei voi huudella mitä sattuu, koskee myös Räsästä.
    En ole seurannu Räsäsen oikeuden käyntiä, näistä vihapuheista kansanryhmää kohtaan keskeytyy älyttömän kalliita ja pitkiä oikeudenkäyntejä, PS Mäenpää aiheutti tahallaan prosenssin saadakseen itsensä kuuluissaksi, yksinkertaisen tyhmä politiikko samoin muutkin vastaavat tapaukset.

    Onneksi ei näitä uskoon kajahtaneita ole joka päivä esillä, yksi Räsänen riitti.

    """Onneksi ei näitä uskoon kajahtaneita ole joka päivä esillä, yksi Räsänen riitti."""

    Etkö huomaa nyt itse rikkoneesi sitä samaista Suomen lakia?
    Ei sen lain mukaan saa ketään solvata uskonnollisen vakaumuksensakaan vuoksi, Anonyyminäkään.

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    """Onneksi ei näitä uskoon kajahtaneita ole joka päivä esillä, yksi Räsänen riitti."""

    Etkö huomaa nyt itse rikkoneesi sitä samaista Suomen lakia?
    Ei sen lain mukaan saa ketään solvata uskonnollisen vakaumuksensakaan vuoksi, Anonyyminäkään.

    Uskonto on henkilökohtainen vakaamus, mielipide. Räsänen on eriasemassa kuin tavalinen kansalainen, samalla tavalla kuin esim. Marin ei varmasti heiluta raamattua arvostellessaan homoja, julkisuuden henkilön syyllistyessä vihakirjoituksiin voi joutua vastaamaan oikeudessa.

    Kun Räsänen ei ole enään kansanedusta saa jutella omiaan kuin haluaa.

    Uskonnon tuputus on säälittävää manipulointia, satu meni saunaan.

    Kyllä se laki on yhtäläinen kaikkia (anonyymejä ja ateistejakin) koskeva. Ei siinä eritellä julkisuuden henkilöitä ja kansanedustajia taviksista.

    Ottaisit selvä siitä laista, niin hämmästyisit huomatessasi sen koskevan sinuakin.

    """Marin ei varmasti heiluta raamattua ..."""
    Ja vitsit senkun paranee, ettäkö ateisti heiluttelisi Raamattua solvatessaan toisia vaikkapa boomereiksi.

    Marin heiluttelee sitä nahkareppuaan.
    "Joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen sämpylän"!

    1Äänestä

Toivottavasti joku vie syyttäjän toiminnan
eduskunnan oikeusasiamiehen tutkittavaksi.

Toimiiko korkein syyttäjä virkavelvollisuuksiensa mukaisesti
jos se tekaisee syytteitä hihasta,
koska kolmen yksimielisen tuomarin mielestä syytteet ovat vääristeltyjä

2Äänestä
  • JUST NOIN

    syttäjä SYYTTEESEEN
    Päivi Räsäsen LOUKKAAMISESTA
    ja oman näkemyksensä mukaan kesityistä vääristä lausunnoistaan,

    TÖRKEYDEN HUIPPU koko oikeudenkäynti

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Aikaa ja rahaa säästämättä, yritti valtakunnansyyttäjä ajaa Räsäsen lausuntoja tuomiolle. Tuli, mutta kaikki hylättiin.
Siinä ei säästetty poliisia ja oikeusustuinta, kun Toiviainen ajoi kuin kyykäärmettä pulloon.
Nyt sitten eläkkeelle, kun on kädenjälkensä jättänyt aikakirjoihin.
Onneksi tulee mies tilalle, ja ilmeisen tervepäinen näitten hiustenhalkojien sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu