Pitkään on tiedetty, että keskusta vetelee viimeisiään. Silti on vaikea uskoa, että Petri Honkonen on valittu keskustan mandaatilla tiede- ja kulttuuriministeriksi. Pylkönmäen Kennedystä ei ole edes saarijärveläisten minissteriksi saati sitten koko Suomen ministeriksi tärkeään ministerin virkaan.
Jumalauta, Petri Honkosesta ministeri
Anonyymi
682125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Antti Kurvinen on ollut Petri Honkosen edesltäjänä valtakunnallinen vitsi, Pian Petri Honkonenkin tunnetaan pelkkänä vitsinä. Näin käy, jos yrittää hoitaa vaativaa tehtävää epäpätevänä politikkona.
Siinäpä sossu pummi kilahti
Kepupummi kilahti.
Menkääs nyt pilipali pojat muualle leikkimään
Aika nuori on, sen verran puutetta on. Ja liian maneerinen, miksi ihmeessä nämä kepunuoret ovat niin maailman pateettisia kaikissa ulostuloissaan. Honkonen kieppuu kuin Lohi, samat päänkeikautukset ja puhetapa.
Noh, on se Annikkakin melkoinen tantta.
Nypläyskerholainen kilahti ennemmän Petrin guupassa riittää älliä kuin täällä näillä nillittäjillä
Nillittäjä tai ei, ei kaikki kaksilahkeiset ole valtiomiesainesta. Kulttuurialan ammattilaiset ovat vaativia työnantajia, ei heitä ostella puolivillaisesti. Siksikin, Kurvista naurettiin jokaisessa pöydässä.
Hyvät herrat, ei kulttuurilla eletä.
Hieman faktaa.
https://www.teosto.fi/ajankohtaista/tutkimukset-ja-tilastot/musiikkialan-ja-kulttuurin-avainlukuja/
3 X
suurempi toimiala kuin maatalous
Annika Saarikko otti ministeriksi pilipalipojan, jota on helppo komennella, Paikka olisi kuulunut tietenkin jollekin naiselle (Saarikko on kepun ministerilistan ainut nainen), mutta naista Saarikko ei halunnut kilpailijakseen. Saarikko tiesi myös, että naiset eivät tottele häntä samalla tavalla kuin kiitollisuuden velassa oleva pilipalipoika.
Miten poika on ehtinyt kasvaa aikuiseksi, opiskella, suorittaa tutkintoja ja olla kansanedustana jo toista kautta. Eikös ollut naimisissakin jossain vaiheessa.
Milloin on tehnyt ammatillista työtä? 34v nyt. Joko ne tutkinnot eivät ole olleet kovinkaan vaativia... hmm.
Mitäs se sulle kuuluu hanki elämä sossu pummi
Työkokemus on tarpeellisin kaikissa hommissa. Varsinkin päättäjien.
Ei 34-vuotias ole voinut hankkia pitkää ceeveetä. Itse esimerkiksi valmistuin vasta 30-vuotiaana korkeakoulusta, opinnot veivät 10 vuotta. Ja tämä nuori mies on istunut eduskunnassa jo kaksi kautta. Hmm.
Opiskeli Jyväskylän yliopistossa. Sinne professorit haalivat oppilaita suoraan lukiosta, voi jo lukiossa siorittaa yliopiston opintoja, ei sitten tarvi pääsykoetta. Taso sen mukaista.
Miksiköhän Kalarista ei koskaan tule ministeriä?
Olen sivistyspolitikko. Pienenä haaveilin parturin ammatista jota olen nyt päässyt toteuttamaan erilaisilla hiuslaitteilla itselleni. Huomasitteko päälaelta lähtevät vaaleat raidat ja päälaen permanentin. Suunnittelen itse näitä kampauksia ja olen ajatellut brändätä mallit nimelleni. Olenhan nyt tunnettu henkilö joten kampaamot varmasti ostavat mallistoni.
Osaan myös puhua vakuuttavasti, Annika Saarikon tyylillä ja lyön tahtia etusormellani. Olen opettaja siviiliammatiltani joten karttakeppi on aina mukana.
Minulle ei ryppyillä.
Paljon saarijärveisiä eronnut, pill. ... Liukkaampaa aidan toisella puolella.
Nii on, vanhat ukotkin juoksevat Helsingissä naisten perässä. Mukamas palavereita ja paneelikeskusteluita.
Saarijärvi ei hyödy Honkosen ministeriydestä. Siitä voi päinvastoin olla haittaa, koska Honkosen tekemiset yhdistetään Saarijärveen.
Pylkönmäki on laitettava myyntiin ja mainehaitta saadaan siirretyksi muiden harmiksi.
Tuskin kukaan ostaa Pylkönmäkeä, mutta Karstula tai Multia voisi ottaa sen ilmaiseksi.
Pylkönmäki pärjää aina, on kylässä sen verran fiksua sakkia. Mutta Saarijärvi, huokaus, se tarvitsee kaitsijaa. On alkanut nousta keltainen neste yläpäähän.
Mitä haittaa Saarijärvelle enää voi tulla. Meillähän on 0,1 prosenttia tohtoreita, kepulaisia, sillä kunta selviää.
Mites saarijärven oma kasvatti valta kuuluu k lle suvi ajonen. Eduskuntaan? Jos vkk ln pystyssä vielä 2023
Suomen huonoin ministeri. Jokainen ymmärtää, ettei pylkköläisillä tiedoilla ja kokemuksisilla voi vastata Suomen tiede- ja kulttuurielämästä.
Asiaa on ihmetelty monissa piireissä. Kepun logiikka jakaa näitä pestejä alkaa hipoa jo ymmärryksen rajoja. Ennen ministerin status edellytti pitkää osaamisalaa eduskunnassa, vuosikymmenien työtä, meriittejä politiikassa ja yhteiskunnassa ja varsinkin ikää. Aikuisikää.
Änkyräkepulaiset tarvitsevat perjantaipullon, joka juodaan yleensä salaa. Muut tulevat toimeen ilman pulloja.
Tiede ja kulttuurielämässä pärjää kiertokoululainenkin.
Jopa filosofian maisterit ja tohtoritkin kuulemma.
Honkonen kulttuuriministeriksi ja Kurvinen maatalousministeriksi. Meinasin tukehtua nauruun. Kurvinen vielä meinasi sanomalla, että ei hän tiedä mitään maataloudesta, mutta poliitikkona hän osaa puhumalla hyvin harhauttaa kuulijansa.
Kyllä on kateellista porukkaa!! Onnea valituille!!
Suomen edusta on kysymys. Onnettomia ministerivalintoja. Ei kannata onnitella.
Itseasiassa KAIKKI PUOLUEET hallitusta myöten pitäisi vaihtaa. Ikärajasuositus pitäisi olla korkeintaan 45 v nuorin ja siitä etiäpäin tuonne 68 v sillä välillä . Heillä edes jotain elämäntajua ja kokemusta normaali-ihmisten elämästä ehkä jo olisi . Tai pitäisi ainakin.
Honkonen ei ole pätevä edes Saarijärven valtuustoon.
Näyttää siltä, että Marketta Horn on mukana tässäkin ketjussa. Se tässä on erikoista, että vanha kommunisti ja äärivihreä viherpiipari puolustaa kepulaista poliitikon alkua.
Puhut siis itsestäsi taas kerran voi voi reppanaa
Eihän se edes käy siellä
M tuntuu olevan pakkomielle jollekin.
Saarijärveläiset saavat vielä hävetä ministeriään.
Harmi ettei Petri Neittaanmäestä tullut ministeriä.
Neittaanmäestä olisi tullut hyvä väyrysläinen ministeri.
Neittaanmäki oli (ja on) poliitikkona täysi pelle. Peesasi Väyrystä kaikessa.
.ikä tärk virka tuo on? Höpö hommia.
Suomen huonoin ministeri. Kurvinen on kylläkin yhtä huono.
Antaa pojan yrittää ❣
Ministereiksi ei pidä nimittää yrityshaluisisa poikia. Ministerien pitää olla ammattimiehiä tai -naisia.
Loisi sinä sie äitis helmoissa sossu pummi
Olen aina tiennyt, että Saarijärven kepulaiset ovat tyhmiä. Olet kuitenkin kepulaiseksikin yllättävän tyhmä.
Taidat olla persu, kun mökkisi ulkopuolella liehuu venäjänlippu?
Jos jonkun mökin pihassa liehuu Venäjän lippu, mökin omistaja on vanha yya-kepulainen.
nämä ministerit ovat sitä puoluetta, jossa eletään aina toisten rahoilla. Itse eivät rahaa kassaan saa. HÖPÖ hommia!
Älähän nyt meidän saarijärveläisiä kepulaisia moiti, onhan täällä kaksi tohtoriakin. Kyllä meillä kunnassa tarvitaan kemistiä ja digitohtoreita. Todellisuudessa eivät kyllä hallitse yrittäjyyttä eikä kunnan hommia. Mutta kuitenkin ovat täällä ja esillä.
Keitä nämä tyhjäntoimittajatohtorit ovat?
Kepun Kurvinen osoittautui säälittävän huonoksi kulttuuriministeriksi. Kulttuuriväki pitä häntä aivan pellenä. Nyt Petri Honkonen jatkaa kyseisessä Pellen roolissa.
Toivottavasti Honkonen putoaa pois eduskunnastaa ensi vuoden eduskuntavaaleissa.
Putoaminen on todennäköistöä. Ministeriys pilaa Honkosen maineen rippeetkin.
Voi sitä tuskan määrää. Voi sitä kateuden määrää. Voiko vitutukseen kuolla? Hyvää yötä persut.
Kukas se olikaan Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja?
Honkonen oli Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja, mutta luopui siitä häveliäisyyssyistä päästyään ministeriksi.
Honkosen ala-arvoisen poliittisen toiminnan kritisointi ei ole kateutta.
Petri Honkonen!!!!!blyääh
Suomen huonoin ministeri.
Olet ymmärtänyt väärin. Petri Neittaanmäki on valittu ministeriksi. Oli aikaisemmin Pekkarisen avustaja keulakuvanaan Väyrynen.
Pissi-kintnttu, pissku kintainen, kuin UUraisten sääennustaja....
pisi-kinttu, kuin Saaraijärveläinen metsästäjäkin... pissi-kinttu ;D
Milla Magia on seuraaa pääminiseri.
Petri Honkonen kuvittelee olevansa uusi Kekkonen.
Kauhia osaamisvaje kepuilla