Miksi jätit lestadiolaisuuden?

Anonyymi

Viime aikoina useat ovat jättäneet lestadiolaisuuden. Meidänkin kylällä näitä on paljon. Otettu korviksia yms merkiksi, ettei olla enää lestadiolaisia. Osalla lestadiolaisista on toki aina ollu korvikset, mutta nyt puhun lähinnä vanhoillisimmista lestadiolaisista. Heistä on lähtenyt paljon porukkaa. Miksi?
Haluaisin kuulla syitä siihen.

29

1644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysy demoonipesältä.

    • Anonyymi

      Kuuntelin seurapuheita tarkasti. Aivan liian tarkasti. Huomasin, että hyvin hyvin monet "uskovainen ei halua" -tyyppiset asiat olivat olemassa ei oikeasti uskomisen tueksi, vaan ihmisten ohjailemiseksi. Omakohtainen usko on oikeasti yhteisön uskoa. Eniten huolestutti, että opetetaan muiden uskovan väärin. Eihän sellaista voi tietää. Varsinkin kun omassa opetuksessa on isoja aukkoja verrattuna Raamattuun. Esimerkiksi millaista ihmistä pidetään uskovaisena, ketä ei tervehditä jumalanterveellä, mikä on syntiä, mitkä teot tai tavat estävät uskovaisena olon ja siten pelastumisen jne. Kovaa tuomitsemista ja alistamista.

      Ei yhteinen uskominen ole uskomista. Joten vierastan kaikkia tyrkytettyjä "opetuksia".

      • Ja se kaikkein tärkeiin:Mihin uskotte?


      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Ja se kaikkein tärkeiin:Mihin uskotte?

        Näin kristityt uskovat.

        Minä uskon Jumalaan,
        Isään, Kaikkivaltiaaseen,
        taivaan ja maan Luojaan,
        ja Jeesukseen Kristukseen,
        Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
        joka sikisi Pyhästä Hengestä,
        syntyi neitsyt Mariasta,
        kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
        ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
        astui alas tuonelaan,
        nousi kolmantena päivänä kuolleista,
        astui ylös taivaisiin,
        istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
        ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
        ja Pyhään Henkeen,
        pyhän yhteisen seurakunnan,
        pyhäin yhteyden,
        syntien anteeksiantamisen,
        ruumiin ylösnousemisen
        ja iankaikkisen elämän.


      • Tähän on hyvä jatkaa; Room. 10:6 Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: "Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen?" -- nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle


      • Anonyymi

        Minä en kuunele erityisen tarkasti. Odottelen koko ajan sitä aamenta että päääsee välillä haukkaamaan raitista ilmaa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hyväksikäyttö tapaukset olivat suurin syy lähtemiseen.

    • Anonyymi

      Ei kukaan voi jättää lestadiolaisuutta. Kerran lestadiolainen niin aina lestadiolainen.

      • Anonyymi

        Näitä hokemia on maailmassa paljon. Päteviltä ne kuulostavat, mutta totuus on yleensä toisenlainen. Tietysti kasvatus ja kokemukset jättävät ihmiseen jälkensä, mutta eivät ne exvl:stä vl:ää tee. Ei ainakaan kenestäkään minun tuntemasta.


      • Anonyymi

        Lestadiolaisuudesta lapsi on saanut kulttuuriperimän, mutta omakohtainen usko on eri asia. Sen voi menettää.


      • Miten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lestadiolaisuudesta lapsi on saanut kulttuuriperimän, mutta omakohtainen usko on eri asia. Sen voi menettää.

        Nii se omakohtainen usko moniltä käytännössä väkisten riistetään että Raamattu toteutuu kokonaan.Täysin sairasta touhua koko juttu.


    • Anonyymi

      Miksi perkeleessä niitä pitää olla Etelä-Suomessakin?

      Susirajan toiselle puolelle kuuluvat.

      • Anonyymi

        Älä kiroa! Järkyttävää kielen käyttöä.😱


    • Anonyymi

      No miksiköhän? Lestadiolaisuus on monelle todella ahdistava ympäristö kasvaa aikuiseksi. Oppi on tietyiltä osin harhautunutta. Minusta olisi käsittämätön ajatus, että noin 200 000 ihmisen joukko pelastuisi ja loput lähes 8 miljardia ihmistä joutuisivat ikuiseen kadotukseen. Ja siis miten voimme ajatella, että kristitytkin joutuvat sinne, kun oma liikkeemme on vain 200 vuotta vanha? Mielestäni lestadiolaisuus käyttää Jumalan sanaa väärin. Jos Jumala on olemassa, en usko hänen haluavan pelastuvan joukon elävän näin rajoittunutta ja ahdasmielistä elämää modernissa 2020-luvun maailmassa.

      Lestadiolaisuudessa parasta on yhteisö, se pitää monet liikkeessä mukana koko elämän. Toivoisin kuitenkin, että jokainen miettisi oikeasti miksi uskoo tähän oppiin. Niitä ihmisiä kun on paljon, jotka eivät ikinä tunnu ajattelevan kriittisesti puheiden sisältöä tai oppia.

      • Anonyymi

        Niin se Raamattu vaan ilmottaa piskuisesta laumasta.


      • Anonyymi

        Onko kaikki alkuasukasheimot viidakoissa kuulleet tästä?


    • Anonyymi

      Aprillia

    • Anonyymi

      Kyllä tästä piskuisesta pedofiililaumasta on aivan tarpeeksi riesaa yhteiskunnalle.

    • Anonyymi

      Kun näitä saalemeita ja veepeleitä lukee, tekee mieli olla uskomatta mihinkään tommoiseen

    • Anonyymi

      Ei kannata uskoa muuhun kuin omiin silmiin ja korviin

      • Anonyymi

        Kyllä nuin on. Luottaisitko ihmiseen, joka väittää kohdanneensa Jeesuksen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuin on. Luottaisitko ihmiseen, joka väittää kohdanneensa Jeesuksen?

        Samaa kategoriaa Ufojen kanssa


    • Anonyymi

      Heille on syttynyt järjen valo . Itsenäistyminen oman elämän hallintaan .

    • Anonyymi

      Jätin silloin kun näin erään uskovaisen paikkakuntamme elittiin kuuluvan rouvan metsäpolulla imevän pomonsa munaa ja sit pomo nai sitä takaapäin pimppiin.
      Nainen kädet maassa tuki kun vanha ukko pukki sitä. Luonto marja matka näin jatkui liekkö tullut vattuja☺️ vai v.. näky oli irvokas ja tajusin naisesta paljon muutakin.. Mulle riitti..

    • Anonyymi

      Ei kukaan selväjärkinen kuulu narsistisadistipsykopaattien yhteisöön

    • Anonyymi

      tekevät tietoisesti toisille ihmisille väkivaltaa

    • Anonyymi

      Psykopaattisuus on paha mielen sairaus

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7101
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4884
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4165
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2221
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      266
      1635
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1435
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1276
    Aihe