Olen aina ihmetellyt, miksi tälläinen uni toistuu koko ajan. Unessa virkailija valitti minun myöhästelevän lainoja 3-5 kuukautta sitten, eikä minulla ole mitään muistikuvaa tälläisestä. Todellisuudessa olen pitänyt niistä hyvää huolta. Miksi juuri tämä?
Kirjaston lainojen myöhästely
Anonyymi
1
128
Vastaukset
- Anonyymi
Ok, voisi olla järkevää miettiä mikä muu kuin kirjastolainat elämässäsi ovat kroonisesti hoitamatta. Unet työskentelevät peittämällä alkuperäisen ongelman symboliseen asuun. Kirjasto-kirjat-asiakirjat? Missä asiassa tunnet olevasi myöhässä, jossa pitäisi tehdä jotain?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457607IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2444643- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741690- 711184
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61087Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128976Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 104925