Marinia käy sääliksi

Miettikää vähän kuinka paljon Mariniin kohdistuu henkilökohtaista soimausta ja miksi. Eikö teistäkin tunnu, että hän ei ole niitä ansainnut vaan ne pitäisi kuuluttaa oikeastaan ihan muualle?

Todellisuudessahan Marin vain on pantu hoitamaan likaiset työt, joita pervot miehet eivät itse välitä hoitaa.

Sanna raivaa heille tietä naisten pukuhuoneisiin
ja suosittelee heidän puolestaan kastrointia feminiiniselle pojalle. Hän on tekemässä nuorten tyttöjen urheiluhaaveet tyhjiksi.

Marin ei silti ole konna vaan yksi uhreista, joita vaivaa kognitiivinen dissonanssi.
4219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poliitikon ammattin kuuluu kaikenlainen pilkkaaminen, kuuluu todellakin siihen ammattiin minkä on valinnut itselleen.

Äänestä

Pääministeri on se, jonka pitäisi ohjata laivaa nimeltä Suomi. Marinin täydellinen kyvyttömyys tehdä päätöksiä kertoo selvästi sen, että hänellä ei ole paukkuja kyseiseen virkaan.

Äänestä
  • Marin on vain työrukkanen eikä hän oikeasti ohjaa laivaa.

    Tavallisesti kun halutaan saada läpi jokin asia, on viisasta panna heikommat/tyhmemmät asialle.
    Marin on tarpeeksi sinisilmäinen ja tyhmä.
    Hänen tehtävänsä onkin ajaa naisvastaista, homofoobista, lapsille vaarallista ideologiaa.

    T. Aloittaja

    Äänestä

Sanna on tyhmä reppana, ja aivan väärässä paikassa töissä. Sattuma pääministeri, Finnair ei olisi palkannut kauppa-apulaista suoraan lentokapteeniksi, mutta Suomea johtamaan kyllä käy, outoa kyllä ??!!??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miettikää vähän kuinka paljon Mariniin kohdistuu henkilökohtaista soimausta ja miksi. Eikö teistäkin tunnu, että hän ei ole niitä ansainnut vaan ne pitäisi kuuluttaa oikeastaan ihan muualle?

Todellisuudessahan Marin vain on pantu hoitamaan likaiset työt, joita pervot miehet eivät itse välitä hoitaa.

Sanna raivaa heille tietä naisten pukuhuoneisiin
ja suosittelee heidän puolestaan kastrointia feminiiniselle pojalle. Hän on tekemässä nuorten tyttöjen urheiluhaaveet tyhjiksi.

Marin ei silti ole konna vaan yksi uhreista, joita vaivaa kognitiivinen dissonanssi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu