Oisko Ano saamassa uuden jäsenen EVVK -puolueeseen?
Niikko ei halua Suomen liittyvän Natoon.
124
56
Vastaukset
- Anonyymi
Niikko on ollut sekaisin pitkään. Tuon miehen paikan ei pitäisi olla päättämässä yhteisistä asioista.
- Anonyymi
Eikö natosta saa olla eri mieltä kuin natokiimaiset?
- Anonyymi
"Nato-jäsenyys ei tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa nykyhetkeen. Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi. Puolustusyhteistyö on muiden maiden kanssa tiiviimpää kuin koskaan.
– Tällä hetkellä Venäjä käyttäytyy siten, että en usko, että Venäjän johdossa ajatellaan, että seuraavaksi, kun tuolla loppuu, käännetään aseet ja lähdetään hyökkäämään Suomeen. Sitten Venäjälle kävisi vähän huonosti." Sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun entinen strategian opettaja ja komentaja evp Jyrki Berner.
Siinä on pääministeri Sanna Marinille ja ulkoministeri Pekka Haavistolle vahvaa ammattilaisen tietoa.
- Anonyymi
Kukaan järkevä suomalainen ei haluaisi suomen liittyvän Natoon. Nyt se on jo myöhäistä, sillä Pressaa myöden kaikki päättäjät kusivat housuihinsa ja munasivat asian. Meillä ei ole enää vaihtoehtoja. Pelkurit järjestivät asian.
- Anonyymi
Joko PS:n puolue kuuluttaisi julkisuuteen sen, että vieläkö puolueen tavoite on se, että Suomi eroaa EU:sta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko PS:n puolue kuuluttaisi julkisuuteen sen, että vieläkö puolueen tavoite on se, että Suomi eroaa EU:sta?
Et taida ihan se terävin olla. Monestiko sinulle samaa asiaa pitää selittää ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida ihan se terävin olla. Monestiko sinulle samaa asiaa pitää selittää ?
Aluksi 5000 kertaa mutta jos saa pyytää tee se tällä kertaa peilin edessä sen sijaan että auot päätäsi itsellesi s24 palstoilla?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Sinustako järkevä suomalainen uskoo, että Maa on 6000 vuotta vanha? 🤔
taitaa olla kaksi täysin eri asiaa 🤣🤣
- Anonyymi
Jokainen järkevä Suomen etua ajatteleva ihminen haluaa Suomen liittyvän natoon. Liittymisestä ei ole oikeastaan enää mitään epäselvyyttä. Hakemus lähtee varmasti jo ennen juhannusta.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Sinustako järkevä suomalainen uskoo, että Maa on 6000 vuotta vanha? 🤔
Sinustako Maan ikä liittyy Natojäsenyyteen ?
🙊🙉🙈 Anonyymi kirjoitti:
Sinustako Maan ikä liittyy Natojäsenyyteen ?
🙊🙉🙈Liittyy hyvinkin voimakkaasti. Naton vastustamistrollaus näet liittyy vahvasti uskonlahkoihin ja nuoren maan kreationismiin.
Kuten tietysti salaliittouskovaisuuteen ja rokotusvastaisuuteen myös, vaikka Kalsarinmyrkyttäjä on kehottanut kaikkia alamaisiaan ottamaan Sputnikin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen järkevä Suomen etua ajatteleva ihminen haluaa Suomen liittyvän natoon. Liittymisestä ei ole oikeastaan enää mitään epäselvyyttä. Hakemus lähtee varmasti jo ennen juhannusta.
Miten Natojäsenyys on Suomen etu, huomioiden että Putin ilmoitti ettei sellainen ole suotavaa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Liittyy hyvinkin voimakkaasti. Naton vastustamistrollaus näet liittyy vahvasti uskonlahkoihin ja nuoren maan kreationismiin.
Kuten tietysti salaliittouskovaisuuteen ja rokotusvastaisuuteen myös, vaikka Kalsarinmyrkyttäjä on kehottanut kaikkia alamaisiaan ottamaan Sputnikin.ruutinatorepe ei tiedä puuron ja vellin eroa, kaikki on yhtä ja samaa sössöä.
- Anonyymi
Suurin osa suomlaisista ei olisi halunnut Natoon, mutta Venäjän vainoharhainen diktaattori muutti halumme.
Anonyymi kirjoitti:
Miten Natojäsenyys on Suomen etu, huomioiden että Putin ilmoitti ettei sellainen ole suotavaa.
Kalsarinmyrkyttäjältä ei enää kysytä. Kuukasvo pelasi itsensä lopullisesti ulos laudalta 24.2.2022.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten Natojäsenyys on Suomen etu, huomioiden että Putin ilmoitti ettei sellainen ole suotavaa.
Putinko sen päättää?
- Anonyymi
Miksi Niikko ja Turtiainen eivät muuta Venäjälle? Saisivat olla lähempänä ihailemaansa Putleria.
- Anonyymi
Miksi sinä et muuta Usahan, saisit olla länempänä Bidenia ja muita kulloinkin valtaan nostettuja dementikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä et muuta Usahan, saisit olla länempänä Bidenia ja muita kulloinkin valtaan nostettuja dementikkoja.
Venäjämielisyys se istuu lujassa teissä kansallismielisissä.
- Anonyymi
Niikko on persu, kaikki persut on sekopäisiä kukin tavallaan. Ei mitään yllättävää.
- Anonyymi
Tuo natokielteisyys oli valon pilkahdus Niikolta, vaikka muuten sumussa kulkeekin.
- Anonyymi
Sekopäisille äänestettäviä.
- Anonyymi
Niikko saanut Kremlin ohjeet Pekingin vahvistamina???
Kiinalainen lootuskukka silkkikääreessä on vaarallista - Anonyymi
jos on liittoutumaton ja oma armeija niin ei ole mitään järkeä liittoutua.
- Anonyymi
Tuo ei ole isänmaallisen suomalaisen puhetta vaan venäläismielisen maanpetturin valhepropagandaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei ole isänmaallisen suomalaisen puhetta vaan venäläismielisen maanpetturin valhepropagandaa.
Putinilla on edelleen Perussuomalaisten Niikon varaukseton tuki. Tämä on sitä preisdentti Niinistön peräänkuuluttamaa yhteishenkeä?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008728738.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei ole isänmaallisen suomalaisen puhetta vaan venäläismielisen maanpetturin valhepropagandaa.
Aika vaikeaa on hyväksyä myös vieraiden Natojoukkojen ottavan hallintaansa Suomen raja-alueita.
Siitäkö ei synny vastakkainasettelua naapurimme kanssa?
Kyllä puolueettomuus on edelleenkin paras rauhan tae.
Itsemääräämisoikeutta ei pidä luovuttaa millekään vieraalle vallalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vaikeaa on hyväksyä myös vieraiden Natojoukkojen ottavan hallintaansa Suomen raja-alueita.
Siitäkö ei synny vastakkainasettelua naapurimme kanssa?
Kyllä puolueettomuus on edelleenkin paras rauhan tae.
Itsemääräämisoikeutta ei pidä luovuttaa millekään vieraalle vallalle.Ukrainalaiset eivät vapaaehtoisesti luovuta itsemääräämisoikeuttaan, he kuolevat mieluummin sen puolesta. Ukrainalaiset ovat myös puolueettomia. Miten Putin on noita arvoja kunnoittanut? Yrittämällä teurastaa koko Ukrainan kansan. Sama kohtalo odottaa myös meitä suomalaisia, ellemme liity pikavauhtia Natoon.
Kolmas maailmansota on jo alkanut. Vain persut eivät ole sitä huomanneet vaan länkyttävät yhä "Suomi takaisin" 1980 luvun mantrojaan. Kaikilla Nato-maila oli oma armeija, kun liittoutumattomina liittyivät. Länsi-Saksan tilanteesta 1949 en ole ihan varma.
Anonyymi kirjoitti:
Aika vaikeaa on hyväksyä myös vieraiden Natojoukkojen ottavan hallintaansa Suomen raja-alueita.
Siitäkö ei synny vastakkainasettelua naapurimme kanssa?
Kyllä puolueettomuus on edelleenkin paras rauhan tae.
Itsemääräämisoikeutta ei pidä luovuttaa millekään vieraalle vallalle.Miksi Nato-joukot ottaisivat hallintaansa Suomen raja-alueita tai mitään muitakaan alueita?
Eivät varmasti ota, ellei Kalsarinmyrkyttäjä ala kasata divisioonia rajan taa Ukrainan malliin, mitä hän ei pysty tekemään nyt muutamaan vuoteen. Sitä huonommin pystyy, mitä kauemmin hänen sotansa Ukrainassa kestää.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Miksi Nato-joukot ottaisivat hallintaansa Suomen raja-alueita tai mitään muitakaan alueita?
Eivät varmasti ota, ellei Kalsarinmyrkyttäjä ala kasata divisioonia rajan taa Ukrainan malliin, mitä hän ei pysty tekemään nyt muutamaan vuoteen. Sitä huonommin pystyy, mitä kauemmin hänen sotansa Ukrainassa kestää.Kysyppä repe natokallo virolaisilta, miksi nato perusti lentotukikohdan heidän maahansa mitään kysymättä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyppä repe natokallo virolaisilta, miksi nato perusti lentotukikohdan heidän maahansa mitään kysymättä?
Siis...Ämarin lentotukikohta ?? Virossa kiljuttiin riemusta.
Aikoinaan N-liiton rakentama, uusittiin ''natokuntoon'', valmis 2010. Rahaa paloi 64 milliä. Ei, Viro ei maksanut senttiäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vaikeaa on hyväksyä myös vieraiden Natojoukkojen ottavan hallintaansa Suomen raja-alueita.
Siitäkö ei synny vastakkainasettelua naapurimme kanssa?
Kyllä puolueettomuus on edelleenkin paras rauhan tae.
Itsemääräämisoikeutta ei pidä luovuttaa millekään vieraalle vallalle.Eivät Nato-joukot mitään alueita haltuun ota. Suomeen ei tarvitse ottaa lainkaan kiinteitä Nato-tukikohtia, eikä -joukkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vaikeaa on hyväksyä myös vieraiden Natojoukkojen ottavan hallintaansa Suomen raja-alueita.
Siitäkö ei synny vastakkainasettelua naapurimme kanssa?
Kyllä puolueettomuus on edelleenkin paras rauhan tae.
Itsemääräämisoikeutta ei pidä luovuttaa millekään vieraalle vallalle.Suomi ei ole aikoihin ollut puolueeton, jos koskaan. Ennen juhlapuheista huolimatta NL:n etupiiriä ja nyt EU:n kautta vahvasti länteen liittoutunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyppä repe natokallo virolaisilta, miksi nato perusti lentotukikohdan heidän maahansa mitään kysymättä?
Nato perusti lentotukikohdan, koska Viro sitä toivoi.
Miksi trolli valehtelee?
Wiki: "Tukikohta on alkujaan neuvostoaikana perustettu, ja sitä kunnostettiin Nato-sopivaksi 64 miljoonalla eurolla. Sen uudistetun kiitotiealueen avajaiset olivat 15. syyskuuta 2010" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät Nato-joukot mitään alueita haltuun ota. Suomeen ei tarvitse ottaa lainkaan kiinteitä Nato-tukikohtia, eikä -joukkoja.
Tilisiirtona vuotuiset rahat natolle riittää.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Miksi Nato-joukot ottaisivat hallintaansa Suomen raja-alueita tai mitään muitakaan alueita?
Eivät varmasti ota, ellei Kalsarinmyrkyttäjä ala kasata divisioonia rajan taa Ukrainan malliin, mitä hän ei pysty tekemään nyt muutamaan vuoteen. Sitä huonommin pystyy, mitä kauemmin hänen sotansa Ukrainassa kestää.Uskot Naton hyväntahtoisuuteen ja kalsarimyrkytysteoriaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainalaiset eivät vapaaehtoisesti luovuta itsemääräämisoikeuttaan, he kuolevat mieluummin sen puolesta. Ukrainalaiset ovat myös puolueettomia. Miten Putin on noita arvoja kunnoittanut? Yrittämällä teurastaa koko Ukrainan kansan. Sama kohtalo odottaa myös meitä suomalaisia, ellemme liity pikavauhtia Natoon.
Kolmas maailmansota on jo alkanut. Vain persut eivät ole sitä huomanneet vaan länkyttävät yhä "Suomi takaisin" 1980 luvun mantrojaan.Ongelmahan eivät olekaan Ukrainalaiset, vaan Natoilijat, ne lännen valtaan asettamat johtajat. He päästivät ja ajoivat Ukrainan sotaan, he jatkavat sotaa ja tapattavat Ukrainalaisia. Mitä saavat Ukrainalaiset "voitettuaan" tuon sodan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vaikeaa on hyväksyä myös vieraiden Natojoukkojen ottavan hallintaansa Suomen raja-alueita.
Siitäkö ei synny vastakkainasettelua naapurimme kanssa?
Kyllä puolueettomuus on edelleenkin paras rauhan tae.
Itsemääräämisoikeutta ei pidä luovuttaa millekään vieraalle vallalle.Puolueettomuudesta viis, mutta maahan ei vieraiden valtioiden joukkoja eikä aseita. Vain omat porukat ja ostetut aseet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät Nato-joukot mitään alueita haltuun ota. Suomeen ei tarvitse ottaa lainkaan kiinteitä Nato-tukikohtia, eikä -joukkoja.
Sinustako Nato on sellainen typerysten klubi, jolla ei ole mitään vaatimuksia jäsenyyteensä ja jäsenisltään, mutta tulevat sitten sotimaan kun tarvitaan. Hiukan hölmökö ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi ei ole aikoihin ollut puolueeton, jos koskaan. Ennen juhlapuheista huolimatta NL:n etupiiriä ja nyt EU:n kautta vahvasti länteen liittoutunut.
Ei puolueeton, vaan sotilaallisesti liitoutumaton, on se pointti.
Anonyymi kirjoitti:
Uskot Naton hyväntahtoisuuteen ja kalsarimyrkytysteoriaan.
Nato on ollut jo 73 vuotta jäseniään kohtaan äärimmäisen hyväntahtoinen, joten joo, kyllä uskon sen hyväntahtoisuuden jatkuvuuteen. Kalsarien myrkyttäminen taas ei ole uskon asia.
Anonyymi kirjoitti:
Sinustako Nato on sellainen typerysten klubi, jolla ei ole mitään vaatimuksia jäsenyyteensä ja jäsenisltään, mutta tulevat sitten sotimaan kun tarvitaan. Hiukan hölmökö ??
Tietenkin Natolla on aika suuret vaatimukset jäseniään kohtaan: Jos jonkin jäsenmaan kimppuun hyökätään, kaikkien muiden on yhdessä puolustettava sitä voimiensa ja strategisen tilanteensa mukaan.
Jos jäsenmaa niin haluaa, sen alueelle voidaan sijoittaa myös pysyviä Nato-joukkoja. Suomi ei ehkä halua niitä, ei ainakaan vielä lähiaikoina.
Oliko tässä tosiaan jotain epäselvää?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei ole isänmaallisen suomalaisen puhetta vaan venäläismielisen maanpetturin valhepropagandaa.
Hiukan Tero 8 v. logiikka ontuu.
Anonyymi kirjoitti:
Puolueettomuudesta viis, mutta maahan ei vieraiden valtioiden joukkoja eikä aseita. Vain omat porukat ja ostetut aseet.
Voi olla hyvin järkevää varastoida muutaman pataljoonan aseistus tänne valmiiksi. En näe mitään sotilaallista etua siitä että näin ei tehtäisi.
Poliittinen harkinta on sitten toinen juttu. Emmehän edes tiedä onko Kalsarinmyrkyttäjä vallassa enää tuolloin.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kaikilla Nato-maila oli oma armeija, kun liittoutumattomina liittyivät. Länsi-Saksan tilanteesta 1949 en ole ihan varma.
Natoon liittyessämme oma armeija on pyssyleikkipaikka niistä tykkääville.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis...Ämarin lentotukikohta ?? Virossa kiljuttiin riemusta.
Aikoinaan N-liiton rakentama, uusittiin ''natokuntoon'', valmis 2010. Rahaa paloi 64 milliä. Ei, Viro ei maksanut senttiäkään.Niin, Nato tuli ja otti sen omaan käyttöönsä, kysymättä virolaisilta.
Että sellainen on naton isäntämaasopimus, ei mitään päätäntävaltaa enää itsellä kun on Natoon liitytty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato perusti lentotukikohdan, koska Viro sitä toivoi.
Miksi trolli valehtelee?
Wiki: "Tukikohta on alkujaan neuvostoaikana perustettu, ja sitä kunnostettiin Nato-sopivaksi 64 miljoonalla eurolla. Sen uudistetun kiitotiealueen avajaiset olivat 15. syyskuuta 2010"Ei ole toivonut, joutui sen antamaan kun muita vaihtoehtoja ei virolla enää ole olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskot Naton hyväntahtoisuuteen ja kalsarimyrkytysteoriaan.
Ei se vika iso natorepellä ole, mutta kun se on korvien välissä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nato on ollut jo 73 vuotta jäseniään kohtaan äärimmäisen hyväntahtoinen, joten joo, kyllä uskon sen hyväntahtoisuuden jatkuvuuteen. Kalsarien myrkyttäminen taas ei ole uskon asia.
Sanotko hyväntahtoiseksi Naton "retkeilyä" Afganistanissakin sille toiselle osapuolelle, jonka halusi pois päiviltä?
Anonyymi kirjoitti:
Sanotko hyväntahtoiseksi Naton "retkeilyä" Afganistanissakin sille toiselle osapuolelle, jonka halusi pois päiviltä?
Nato ei ollut liittona Afganistanissa vaan yksittäiset valtiot omine päätöksineen ja eurooppalaiset joukot pitkälti vapaaehtoisia.
Älä siirtele maalia, vaikka näköjään vähän pakko onkin. 😏Anonyymi kirjoitti:
Niin, Nato tuli ja otti sen omaan käyttöönsä, kysymättä virolaisilta.
Että sellainen on naton isäntämaasopimus, ei mitään päätäntävaltaa enää itsellä kun on Natoon liitytty.Totta mooses Viro haluamalla halusi alueelleen Naton tukikohdan. Tästä ei kahta sanaa.
- Anonyymi
Nato on puolustusliitto ei korruptoitunut Putiinin järjestö.
- Anonyymi
Putin keskittyy naisten, lasten ja vanhusten teurastamiseen rintamien takana ja siviilikohteita pommittamalla, kun muuhun eivät rahkeet riitä. Suomi olisi tuskin koskaan liittynyt Natoon, ellei täällä nyt jo sinisilmäisimmätkin (joitakin persuja lukuunottamatta) tietäisi, että meidän kansaamme ja maatamme odottaa Ukrainan kohtalo, ellemme liity Natoon.
Ei Natokaan paratiisia tarjoa, mutta se on parempi vaihtoehto kuin putinistinen-helvetti. Siinä ovat vaihtoehdot. Muuta ei ole enää tarjolla. Valitettavasti. - Anonyymi
Joo, ei ole putinin, mutta on usan johtama sotajärjestö, joka järjestelee maailmalla maiden asioita usan etujen mukaisiksi.
Sellaisessako pitäisi mukana olla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei ole putinin, mutta on usan johtama sotajärjestö, joka järjestelee maailmalla maiden asioita usan etujen mukaisiksi.
Sellaisessako pitäisi mukana olla?Menemme joko Natoon tai Putinin teurastamon lihamyllyyn. Muita vaihtoehtoja ei enää ole. Ne loppuivat 24.2.2022. Sinisilmäisyyden aika on ohi. Naamiot ovat pudonneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei ole putinin, mutta on usan johtama sotajärjestö, joka järjestelee maailmalla maiden asioita usan etujen mukaisiksi.
Sellaisessako pitäisi mukana olla?Missä maassa on tällä hetkellä Nato joukkoja järjestelemässä asioita usan hyväksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menemme joko Natoon tai Putinin teurastamon lihamyllyyn. Muita vaihtoehtoja ei enää ole. Ne loppuivat 24.2.2022. Sinisilmäisyyden aika on ohi. Naamiot ovat pudonneet.
Vaihtoehdot loppuivat, menivät siinä kohtaa kun päättäjämme, Niinistöä myöden lehahtivat lentoon vaippojen kastuessa pelosta ja alkoivat huutaa Natoa apuun. Ihan helvetisti kyllä hävettää nämä meidän "sankarilliset päättäjämme".
- Anonyymi
Ei, Nato ei todellakaan ole Putinin järjestö. Mutta ihan helvetin korruptoitunut ja sotahullu maailman hallintaa tavoitteleva Usan käsikassara.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, Nato ei todellakaan ole Putinin järjestö. Mutta ihan helvetin korruptoitunut ja sotahullu maailman hallintaa tavoitteleva Usan käsikassara.
Ei teidän persujen rakkautta Putinia kohtaan kukaan epäile. Olkaa siltä osin huoletta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei teidän persujen rakkautta Putinia kohtaan kukaan epäile. Olkaa siltä osin huoletta.
Siinähän se ongelma ja huoli ettei siitä ole pienintäkään epäilystä ettetkö sinä jatkaisi harhojesi julki tuomista mm. tällä palstalla minkä olet sille valjastanut sen sijaan että hakisit apua itsellesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se ongelma ja huoli ettei siitä ole pienintäkään epäilystä ettetkö sinä jatkaisi harhojesi julki tuomista mm. tällä palstalla minkä olet sille valjastanut sen sijaan että hakisit apua itsellesi.
ylläpidon suojelema skitsopalsta eikä ole edes ainoa asialla ao itse
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se ongelma ja huoli ettei siitä ole pienintäkään epäilystä ettetkö sinä jatkaisi harhojesi julki tuomista mm. tällä palstalla minkä olet sille valjastanut sen sijaan että hakisit apua itsellesi.
Näin kommentoi Tarmo, 12v.
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei ole putinin, mutta on usan johtama sotajärjestö, joka järjestelee maailmalla maiden asioita usan etujen mukaisiksi.
Sellaisessako pitäisi mukana olla?Nato on taannut eurooppalaisille jäsenmailleen rauhan pisimmillään jo 73 vuotta, joten trollaapa paremmin, jos osaat.
Kyllä, tällaisessa pitäisi nyt mukana olla, ja kohta melko varmasti ollaankin. 😊Anonyymi kirjoitti:
Vaihtoehdot loppuivat, menivät siinä kohtaa kun päättäjämme, Niinistöä myöden lehahtivat lentoon vaippojen kastuessa pelosta ja alkoivat huutaa Natoa apuun. Ihan helvetisti kyllä hävettää nämä meidän "sankarilliset päättäjämme".
Teillä Venäjällä ei varmaan yhtään pelästytty erikoisoperaatiotanne (olisi kyllä pitänyt!), mutta ikävä kyllä meidän päättäjiemme velvollisuus on hoitaa maan turvallisuus kuntoon, ja se menee nyt näinikkään että Natoon liitytähän.
Sankarillisuutta ei rauhan aikana erityisemmin ilmene, paitsi sellaista että varmistetaan mahdollisimman hyvin että sotasankareita ei koskaan tarvita. Nyt tehdään näin. 👍Anonyymi kirjoitti:
Ei, Nato ei todellakaan ole Putinin järjestö. Mutta ihan helvetin korruptoitunut ja sotahullu maailman hallintaa tavoitteleva Usan käsikassara.
"Sotahullu" järjestö, joka on turvannut eurooppalaisten jäsenmaittensa rauhan jo 73 vuotta. 👍
Sen sijaan eräs federaatio on todella sotahullu, vaikka sillä ei olisi lainkaan varaa moiseen hulluuteen.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
"Sotahullu" järjestö, joka on turvannut eurooppalaisten jäsenmaittensa rauhan jo 73 vuotta. 👍
Sen sijaan eräs federaatio on todella sotahullu, vaikka sillä ei olisi lainkaan varaa moiseen hulluuteen.Millä tavalla turvannut?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Teillä Venäjällä ei varmaan yhtään pelästytty erikoisoperaatiotanne (olisi kyllä pitänyt!), mutta ikävä kyllä meidän päättäjiemme velvollisuus on hoitaa maan turvallisuus kuntoon, ja se menee nyt näinikkään että Natoon liitytähän.
Sankarillisuutta ei rauhan aikana erityisemmin ilmene, paitsi sellaista että varmistetaan mahdollisimman hyvin että sotasankareita ei koskaan tarvita. Nyt tehdään näin. 👍Kyllä "Me" ihan suomessa olemme, eikä "Meitä" kiinnosta Natojäsenyys. Lähinnä siksi, ettei kukaan ole kyennyt osoittamaan uskottavasti, miten Natojäsenyys parantaisi turvallisuuttamme, eikä vaarantaisi sitä. Putinhan on vartavasten kertonut ettei asiaa hyvällä katso, jos Ruotsi ja Suomi natojäsenyyttä vonkaa. Niin teki siis Georgia, siitä seurasi sota. Niin teki Ukraina, siitä seurasi sota. Mikä siis onkaan todennäköisin seuraamus Natoilusta. Natoilijat eivät ole esittääneet yhtään mitään konkreettista, miten Nato parantaa turvallisuuttamme.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nato on taannut eurooppalaisille jäsenmailleen rauhan pisimmillään jo 73 vuotta, joten trollaapa paremmin, jos osaat.
Kyllä, tällaisessa pitäisi nyt mukana olla, ja kohta melko varmasti ollaankin. 😊Rauhaa voi taata muillakin kuin aseilla.
Natolla on aseet ainoa neuvottelukeino tai sitten niillä laitetaan tanner tasaiseksi...
Diplomatia on ainoa järkevä keino ratkaista erimielisyyksia rauhanomaisesti.
Zelevinski ei sitä osannut eikä ymmärtänyt soveltaa vastakumppaniinsa...ja nyt on sitten tuhonnut maansa raunioiksi, kansanlaisiaan kuollut paljon ja valtava määrä joutunut pakenemaan kotimaastaan.
Hullu mies molemmilla puolin rajaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhaa voi taata muillakin kuin aseilla.
Natolla on aseet ainoa neuvottelukeino tai sitten niillä laitetaan tanner tasaiseksi...
Diplomatia on ainoa järkevä keino ratkaista erimielisyyksia rauhanomaisesti.
Zelevinski ei sitä osannut eikä ymmärtänyt soveltaa vastakumppaniinsa...ja nyt on sitten tuhonnut maansa raunioiksi, kansanlaisiaan kuollut paljon ja valtava määrä joutunut pakenemaan kotimaastaan.
Hullu mies molemmilla puolin rajaa...Zelenskyi meni lännen miinaan. Uskoi että lännen liittoutuminen ja lupaukset avusta, olisivat pelottaneet Putinia. Eivät pelottaneet, eivätkä pelota. Siksi meitä odottaa tällä touhulla Ukrainan kohtalo. Meillä ei päättäjät osaa pitää turpaansa kiinni ja olla uhoamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä maassa on tällä hetkellä Nato joukkoja järjestelemässä asioita usan hyväksi ?
Ukrainan rajan ulkopuolelta tällä hetkellä järjestelee Ukrainan asioita.
Etkö sä sokee nää mitään? Vai etkö vaan tajua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelenskyi meni lännen miinaan. Uskoi että lännen liittoutuminen ja lupaukset avusta, olisivat pelottaneet Putinia. Eivät pelottaneet, eivätkä pelota. Siksi meitä odottaa tällä touhulla Ukrainan kohtalo. Meillä ei päättäjät osaa pitää turpaansa kiinni ja olla uhoamatta.
Ei tartte pelätä mitään...mutta sitten kyllä jos tehdään typerä natoonliittymispäätös.
Ehkä Orban pelastaa meidät tyrmäämällä Suomen hakemuksen. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä "Me" ihan suomessa olemme, eikä "Meitä" kiinnosta Natojäsenyys. Lähinnä siksi, ettei kukaan ole kyennyt osoittamaan uskottavasti, miten Natojäsenyys parantaisi turvallisuuttamme, eikä vaarantaisi sitä. Putinhan on vartavasten kertonut ettei asiaa hyvällä katso, jos Ruotsi ja Suomi natojäsenyyttä vonkaa. Niin teki siis Georgia, siitä seurasi sota. Niin teki Ukraina, siitä seurasi sota. Mikä siis onkaan todennäköisin seuraamus Natoilusta. Natoilijat eivät ole esittääneet yhtään mitään konkreettista, miten Nato parantaa turvallisuuttamme.
>Natoilijat eivät ole esittääneet yhtään mitään konkreettista, miten Nato parantaa turvallisuuttamme.
Höh? Viidennen artiklan täydelliset turvatakuut ovat konkreettisinta mahdollista kamaa. Niitä ei mikään valtio maailmassa ole uskaltanut uhmata 73 vuoteen.👍
>Putinhan on vartavasten kertonut ettei asiaa hyvällä katso, jos Ruotsi ja Suomi natojäsenyyttä vonkaa.
Hänen on sitten käytettävä meitä vastaan biologisia, kemiallisia tai ydinaseita, sillä mitään muuta hänellä ei juuri nyt ole, kun on kusessa Ukrainan aroilla. Tokkopa vain uskaltaa sitä liikettä tehdä.Anonyymi kirjoitti:
Rauhaa voi taata muillakin kuin aseilla.
Natolla on aseet ainoa neuvottelukeino tai sitten niillä laitetaan tanner tasaiseksi...
Diplomatia on ainoa järkevä keino ratkaista erimielisyyksia rauhanomaisesti.
Zelevinski ei sitä osannut eikä ymmärtänyt soveltaa vastakumppaniinsa...ja nyt on sitten tuhonnut maansa raunioiksi, kansanlaisiaan kuollut paljon ja valtava määrä joutunut pakenemaan kotimaastaan.
Hullu mies molemmilla puolin rajaa...Kyllä sinulla on nyt aivan väärä käsitys siitä kuka Ukrainaan hyökkäsi. Se oli Kalsarinmyrkyttäjä eikä koomikko. Vain Bunkkeripappa on tuhonnut Ukrainaa kakkoslaadun ykkösarmeijoineen ja ajanut miljoonia pakolaisiksi.
Kiitos kuitenkin siitä että myönsit Kalsarinmyrkyttäjän hulluksi, vaikka hän tuskin varsinaisesti hullu on, psykopaatti vain.
- Anonyymi
Muistakaa ketä äänestätte ensi vaaleissa
Ihan järjettömiä nämä kremlin nuolijat ja jämähtäneet kekkoslaiset. Maailma on muuttunut ja Suomelta ei onnistu enää toinen talvisota, ihan huu haa juttuja. - Anonyymi
Niikko ajattelee omilla aivoillaan eikä lähde mukaan valtamedian hysteriaan. Miksi länsi ajaa Venäjää nurkkaan, miksi länsi ei huomioi venäjän turvallisuusintressejä, miksi länsi ei tehnyt selväksi, että Ukraina ei liity Natoon? Miksi Ukraina laitettiin kärsimään?
- Anonyymi
''Niikko ajattelee omilla aivoillaan...''
Kaikki omilla aivoillaan ajattelevat ottavat hevosten loislääkettä koronan hoitoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Niikko ajattelee omilla aivoillaan...''
Kaikki omilla aivoillaan ajattelevat ottavat hevosten loislääkettä koronan hoitoon.Ohjaileeko Kiinan kommunistinen puolue Niikkoa?
- Anonyymi
Halloo! Kaikkiin tyhmiin kysymyksiisi on yksi ainoa vastaus: vallanhimoinen ja mielenvikainen diktaattori Putin.
Ai sekö oikeuttaa hyökkäämään itsenäiseen valtioon, tappamaan sen skidejä ja tuhoamaan stadeja, että sen tiimoilta ei ole saatu jotain kivoja lupauksia?
Ota nyt pää pois perseestäsi ja lopeta se Kalsarinmyrkyttäjän palvonta.- Anonyymi
"Miksi länsi ei tehnyt selväksi, että Ukraina ei liity Natoon?"
Eikö Ukrainalla suvereenina valtiona ole ollut oikeutta hakea Naton jäsenyyttä? Vaikuttaa siltä, että sinä hyväksyt sellaisen näkökulman, että Putinin Venäjällä on päätösvalta naapureidensa puolustuspoliittisista valinnoista. Mikähän valtio se tässä mahtaakaan harrastaa sanelupolitiikkaa? Diktaattori pyrkii omalla propagandallaan luomaan mielikuvan uhriksijoutumisesta vaikka itse on esittänyt selkeät tyranninotteensa Ukrainaa kohtaan.
Suomi on tehnyt Venäjälle selväksi, että se tulee tekemään itsenäisesti omat päätöksensä puolustus- ja turvallisuuspolitiikastaan eikä yksikään muu valtio voi siihen vaikuttaa. Jos tämä on Putinille liian vaikea asia ymmärrettäväksi, niin sille me taas emme mahda mitään. Venäjän on vain tyydyttävä siihen ratkaisuun, minkä me teemme. Itsehän he ovat lähteneet keikuttamaan venettä ja pakottamaan Suomen ja Ruotsin pohtimaan liittoutumista Natoon.
- Anonyymi
Niikko on jautta aikojen ollut kansalaisiaan kusettavien diktaattorien ihannoija.
Olen aina pitänyt Niikkoa normaalia yhteiskuntaa vastustavana epärehellisenä ja moukkamaisena nilkkinä.
Mihinkäs poliittiseen ryhmään kyseistä tyyppiä voisi ajatellakkaan?
Äänestäjäthän valitsevat heille itselleen sopivimman vaihtoehdon ......
Luojan kiitos sai lähdöt ainakin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta!- Anonyymi
Jollakulla taas harhat pukkaa pintaan, kun persupoliitikkoa kritisoidaan. Mene puhumaan päälääkärillesi.
- Anonyymi
Pitää olla yläkerran matot melkoisessa myttyrässä, että voi hyväksyä ja jopa ihannoida natsien raakalaismaisuuksiin verrattavissa olevan mielisairaan Putinkahirviön toimintaa.
- Anonyymi
ja kirjoittaa sen jälkeen viesti ja tunnustaa se.
- Anonyymi
No jos ihan totta puhutaan se, että sinä Putinin palvoja siitä muita syytät valtavilla toistomäärillä kuten pakkomielteisillä tapana on ei ole herättänyt enää pitkään aikaan muita kuin kyllästymisen tuntemuksia. Se kun edustaa samaa kaavaa kuin se, että sinä sinimustia diggaileva kaappinatsi heilutat natsikorttia persujen suuntaan poistaen viestit joissa niitä natseja arvostellaan koska edustat niitä itse jne.
- Anonyymi
Kansanedustaja Mika Niikko on näitä Kremlin edessä konttaajia, joten mikään kumma jos Rodinan asiaa ajaa.
Ei ihme että persujen puoluejohtaja Riikka Purra ehdotti edustaja Niikolle poistumista ulkoasiainvaliokunnan johtajuudesta.
Niikon "työskentelyä" seuraavat sanovat, että häntä uskalla päästää yksinään vessassa käyntiä vastuullisempaan hommaan, vaan aina täytyy olla vahti mukana.
Edustaja Niikko on myös Xi Jinpingin peppupaapoja, joten diktatuurihallinnot näyttävät maittaneen makoisalle tälle Lahden "lahjalle" Suomen politiikkaan.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/09/kiinalaiset-maksoivat-useita-mika-niikon-matkoja-kansanedustajan-kiina-yhteydet
Kun Herra Sebaotin kerrotaan raapineen kaljunkuvettaan Aatamin ja Eevan väitetyn omenan kanssa tolskaamisen vuoksi, niin edustaja Niikon voi hyvällä syyllä olettaa olevan melkoinen migreenin aihe taivaan johtajalle.- Anonyymi
Niin, joutaisihan tuo loikkaamaan sinun jengiin sinimustiin tai Anolaisiin. Sen verran aivopieruilee tasaisin väliajoin minkä pitäisi riittää jäsenyyden saamiseksi teidän piireihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, joutaisihan tuo loikkaamaan sinun jengiin sinimustiin tai Anolaisiin. Sen verran aivopieruilee tasaisin väliajoin minkä pitäisi riittää jäsenyyden saamiseksi teidän piireihin.
sinäkin muutat kantasi natokielteiseksi kun hallaaho ja purra ihan pian niin tekee 🤣
- Anonyymi
Ihan selvä mielipide. Voi olla, että puolue ja äänestäjät kyselevät perusteita, sekin on sallittua. Ei siitä pidä hernettä vetää nenään, että jonkun mielipide ei täsmää omaan.
- Anonyymi
Vaikka PS-puolue linjasikin Nato-kantaansa (ympäripyöreästi kylläkin), niin kyllä tästä Nato-jäsenyysasiasta tulee vielä persuissa melkoinen peppukivunaihe.
- Anonyymi
Ensimmäinen järkevä mielipide Niikolta.
Toivotaan ettei jää viimeiseksi. - Anonyymi
kiina sanoi että venäjää on kiusattu.
nato on kiusannut venäjää ukrainan yllytyshullun ja tyhmän johtajan kautta, joka lähti leikkiin mukaan kun ei ymmärtänyt mihin se johtaa.- Anonyymi
Ken reikäpäänä naton kelkkaan lähtee, hän kalliin hinnan siitä maksaa. Tuhottu maa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ken reikäpäänä naton kelkkaan lähtee, hän kalliin hinnan siitä maksaa. Tuhottu maa...
Niikko ryhtyi Putinin papukaijaksi. No mitäpä muuta persuilta kannattaa odottaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niikko ryhtyi Putinin papukaijaksi. No mitäpä muuta persuilta kannattaa odottaa?
väärin. tässä ei ole kysymys putinin tukemisesta vaan suomen pysymisestä sotilaallisesti liittoutumattomana.
ei vieraan vallan usan joukkoja suomen maankamaralle, eikä myöskään venäjän agressioita suomen suuntaan.
ensimmäinen kerta ikinä kun niikko on oikeassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
väärin. tässä ei ole kysymys putinin tukemisesta vaan suomen pysymisestä sotilaallisesti liittoutumattomana.
ei vieraan vallan usan joukkoja suomen maankamaralle, eikä myöskään venäjän agressioita suomen suuntaan.
ensimmäinen kerta ikinä kun niikko on oikeassa.Kyllähän persueliitissä näitä Putinin ymmärtäjiä, eli hyödyllisiä idiootteja riittää. Nuo persut uskovat yhä, että kremlin teurastaja kyllä siitä asettuu, kunhan hänelle hymyilee sopuisasti, ei hermostuta ja kohtelee muutenkin kuin halinallea. Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön selkeä viesti "Sinisilmäisyyden aika on ohi. Naamiot ovat pudonneet", ei ole mennyt läheskään kaikille persuille vielä läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän persueliitissä näitä Putinin ymmärtäjiä, eli hyödyllisiä idiootteja riittää. Nuo persut uskovat yhä, että kremlin teurastaja kyllä siitä asettuu, kunhan hänelle hymyilee sopuisasti, ei hermostuta ja kohtelee muutenkin kuin halinallea. Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön selkeä viesti "Sinisilmäisyyden aika on ohi. Naamiot ovat pudonneet", ei ole mennyt läheskään kaikille persuille vielä läpi.
Etkö pöhkö osaa lukea? Lue uudestaan niin huomaat että Putinin tukemisesta ei ole lainkaan kysymys.
Sun päässäsi kaikki vaan kääntyy nurinniskoin, nyrjähtänyttä mössöä kuuppa täynnä.
- Anonyymi
niikko on oikealla asialla, on isänmaallisuutta pitää suomi sotilaallisesti liittoutumattomana.
- Anonyymi
Niikon mukaan Suomi kuuluu venäjän etupiiriin. Eli venäjän edessä pitää seistä valmiiksi kädet ylhäällä, ettei Putin hermostu.
- Anonyymi
''Gallup ei ole kansan mielipide...''
Kenen mielipidettä kysytään gallupissa, lehmien ?? - Anonyymi
Suomalaisten ei tarvitse kysyä Putinilta lupaa, liittyykö Suomi Natoon vai ei.
Jos ja kun Putin päättää hyökätä myös Suomeen, hänelle järjestetään kyllä kansanäänestys Natosta. Ja ne äänet Putin saa suoraan kohti sotarikollisiaan kuumana lyijynä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niikon mukaan Suomi kuuluu venäjän etupiiriin. Eli venäjän edessä pitää seistä valmiiksi kädet ylhäällä, ettei Putin hermostu.
On eri seistä Putinin edessä kädet ylhäällä huutaen että Nato on meidän kaveri, tai kädet nyrkissä, ja valmiina tappelemaan maastaan - ilman Natoa. Olet sitten mitä mieltä tahansa, me, niin kuin kaikki muutkin Baltian maat, olemme Venäjän "etupiiriä", eli emme voi toimia aivan vapaasti ja miten haluamme. Ukraina yhtenä esimerkkinä. Meni lännen miinaan, ja nyt on harvinaisen vapaa ja suvereeni maa, ja koko maailma sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Gallup ei ole kansan mielipide...''
Kenen mielipidettä kysytään gallupissa, lehmien ??Hyttysenpaskan kokoinen otos ei edusta ketään 5miljoonaisen kansan haluista.
Miksi pelkäät kansanäänestystä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Gallup ei ole kansan mielipide...''
Kenen mielipidettä kysytään gallupissa, lehmien ??tuntuu siltä, että on kysytty lampailta, jotka ovat vapaaehtoisesti talutettavissa natoaitaukseen, ymmärtämättä että sielläkin on petoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuntuu siltä, että on kysytty lampailta, jotka ovat vapaaehtoisesti talutettavissa natoaitaukseen, ymmärtämättä että sielläkin on petoja.
Putinin "yön sudet" ovat aloittaneet kolmannen maailmansodan. Milloin on Putinin punaisessa kirjassa vuorossa hyökkäys Suomeen? Se hetki on taas päivää lähempänä. Silloin ei auta kuhertelu vaan kuuma lyijy kohti Putinin rosvojoukkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyttysenpaskan kokoinen otos ei edusta ketään 5miljoonaisen kansan haluista.
Miksi pelkäät kansanäänestystä?Suomessa on n.5,6 miljoonaa asukasta. Luotettava tulos, 95% varmuudella, saadaan kun kyselyyn vastaa 2400 ihmistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on n.5,6 miljoonaa asukasta. Luotettava tulos, 95% varmuudella, saadaan kun kyselyyn vastaa 2400 ihmistä.
🤣🤣 Joopajoo, persuillekin galluppi lupasi sotealuevaaleissa 17%, lopputulos oli 11%.
Ei mennyt pieleen kuin 30% 🤣🤣🤣
Siis galluppiin EI PIDÄ LUOTTAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA, EIKÄ VARSINKAAN TÄSSÄ ERITTÄIN TÄRKEÄSSÄ ASIASSA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣 Joopajoo, persuillekin galluppi lupasi sotealuevaaleissa 17%, lopputulos oli 11%.
Ei mennyt pieleen kuin 30% 🤣🤣🤣
Siis galluppiin EI PIDÄ LUOTTAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA, EIKÄ VARSINKAAN TÄSSÄ ERITTÄIN TÄRKEÄSSÄ ASIASSA.Laskutaitoon ei kannata luottaa, käytä helmitaulua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskutaitoon ei kannata luottaa, käytä helmitaulua.
Suomi takaisin helmitaulujen aikaan. Silloin oli kaikki paremmin. Venäjän juonittelustakin tiedettiin vasta sitten, kun pommit jo putoilivat suomalaisten niskaan. Näin näköjään toivovat putinistipersut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi takaisin helmitaulujen aikaan. Silloin oli kaikki paremmin. Venäjän juonittelustakin tiedettiin vasta sitten, kun pommit jo putoilivat suomalaisten niskaan. Näin näköjään toivovat putinistipersut?
tervehdys lammas, sinä olet jo talutettuna natoaitauksessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tervehdys lammas, sinä olet jo talutettuna natoaitauksessa?
Parempi sekin kuin slobojen kolhoosissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi sekin kuin slobojen kolhoosissa.
Määkikää siellä aitauksessa omassastondiksessanne ja jättäkää rauhaa rakastavat ihmiset rauhaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on n.5,6 miljoonaa asukasta. Luotettava tulos, 95% varmuudella, saadaan kun kyselyyn vastaa 2400 ihmistä.
Mutta miksi pelkäät kansanäänestystä?
- Anonyymi
Kuka haluaisi nazi natoon? Ei tule sieltä apua.
- Anonyymi
Mihin sitä apua tarvittaisikaan, kun persut kerran esittävät Putinille Nobelin-rauhanpalkintoa??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin sitä apua tarvittaisikaan, kun persut kerran esittävät Putinille Nobelin-rauhanpalkintoa??
Huhtasaari esitti Trumpille nobelin rauhanpalkintoa. Perustelu, Trump ei aloittanut sotaa pressakaudellaan. Putinin kohdalla em, syy ei toimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huhtasaari esitti Trumpille nobelin rauhanpalkintoa. Perustelu, Trump ei aloittanut sotaa pressakaudellaan. Putinin kohdalla em, syy ei toimi.
Persut eivät uskaltaneet järjestää Nato asiassa jäsenäänestystä, koska suurin osa persukentästä on venäjämielisiä ja Niikon linjoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät uskaltaneet järjestää Nato asiassa jäsenäänestystä, koska suurin osa persukentästä on venäjämielisiä ja Niikon linjoilla.
Niikko on rehellinen. Ei teeskentele kuten muut persut tekevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niikko on rehellinen. Ei teeskentele kuten muut persut tekevät.
Niikon lisäksi on vielä 10 muutakin persuedustajaa, jotka eivä halua Suomen liittyvän Natoon. Persut ovat samassa rintamassa laitavasemmiston kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niikon lisäksi on vielä 10 muutakin persuedustajaa, jotka eivä halua Suomen liittyvän Natoon. Persut ovat samassa rintamassa laitavasemmiston kanssa.
Niikko tiedustelikin kyselytunnilla: Pitääkö mennä Natoon vaikkei taho?
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1033485Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1942216Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02090Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k371822Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91639- 951088
No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5820Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu68810- 45790
Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.
Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti129763