51 %

Uusin kysely osoittaa, että presidentti Tarja Halonen saa ensimmäisellä kierroksella 51 % äänistä. Vanhanen ja Niinistö molemmat 17 %.
Toisaalta, eihän tämä oikeastaan ole uutinen. Toteamus vain siitä, ettei mikään ole muuttunut.
8255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

edellisessä gallubissa miehet saivat yhteensä noin 38 prosenttia ja nyt vain 34 prosenttia. Ja molemmat juuri asettuivat itsetehdyin toimenpitein ehdokkaiksi. Puolueetkaan eivät heitä ole asettaneet.

Halonen ei ole ehdokas ja ei ainakaan vielä. Ilmoittautuminen olisi johtanut hankaluuksiin viranhoidon kannalta.

Vanhanen on ilmoittautunut ja hankaloittaa parhaillaan Suomen asemaa sekä viranhoitoa.

Niinistöäkään ei ole asetettu ehdokkaaksi, mutta käyttää hyväkseen europankin taloutta ehdokuudessaan. Omituista. Ja selvitettävä, miten viranhoito vaikeutuu. Mies kykenee toistuvasti olemaan poissa virkapaikaltaan ja ilman virallista ehdokkuutta.

Vanhasen ja Niinistön olisi syytä erota tehtävistään toistaiseksi.

Kalliomäki pääministeriksi ja hallitus demarivetoiseksi voisi vielä jotenkin pelastaa Suomen maineen maailmalla.


Arja (kesk), Tuulikki (kok), teiskonjuntti (kesk)

Äänestä
  • Jos joku on erehtynyt, se on kysely laatija. Minä kerroin tuloksen. Mitä siinä on outoa, että miesten yhteinen kannatus on 4 prosenttiyksikköä pienempi, kuin edellisessä kyselyssä? Heidi Hautallakin oli nimittäin 2,5 % kannatus. Joltainhan ne on pois.

    Äänestä

  • erhdy kirjoitti:

    Jos joku on erehtynyt, se on kysely laatija. Minä kerroin tuloksen. Mitä siinä on outoa, että miesten yhteinen kannatus on 4 prosenttiyksikköä pienempi, kuin edellisessä kyselyssä? Heidi Hautallakin oli nimittäin 2,5 % kannatus. Joltainhan ne on pois.

    Hautalan äänet koostuivat varmasti myös niistä jotka eivät ottaneet kantaa ja tietysti vielä tässä vaiheessa niistä, jotka olivat ehkä Haloen takana, Yksikään vihreä ei anna ääntää Natopuolueiden ehdokkaille, ei myöskään Gallupeissa.

    Selityksesi oli todella pohjanoteeraus.


    Arja (kesk)

    Äänestä

  • Tapsan.tsto kirjoitti:

    Hautalan äänet koostuivat varmasti myös niistä jotka eivät ottaneet kantaa ja tietysti vielä tässä vaiheessa niistä, jotka olivat ehkä Haloen takana, Yksikään vihreä ei anna ääntää Natopuolueiden ehdokkaille, ei myöskään Gallupeissa.

    Selityksesi oli todella pohjanoteeraus.


    Arja (kesk)

    selitys? Nolottaako, kun itse töppäsit laskuissasi?

    Äänestä

  • Tapsan.tsto kirjoitti:

    Hautalan äänet koostuivat varmasti myös niistä jotka eivät ottaneet kantaa ja tietysti vielä tässä vaiheessa niistä, jotka olivat ehkä Haloen takana, Yksikään vihreä ei anna ääntää Natopuolueiden ehdokkaille, ei myöskään Gallupeissa.

    Selityksesi oli todella pohjanoteeraus.


    Arja (kesk)

    Niin mutta eikös se Halonen ole SDP:n ehdokas?

    Puhemies Lipponenhan on jopa ehdolla uudeksi Naton Euroopan johtajaksi.

    Äänestä

Erkko keksii naita satuja viikottain, Hakaniemen torilla kyselevat demareilta. Jos vastaus sattuisi olemaankin Halosen vastainen se jatettaisiin kertomatta.
Tyhma kansa uskoo. Kolmen paivan paasta YLEn punikit tekee vastavanlaisen tutkimuksen ja sirkus jatkuu...

Äänestä
  • viime presidentin vaalit pidettiin, koska tulos oli mikä oli?

    Äänestä

  • torillako kirjoitti:

    viime presidentin vaalit pidettiin, koska tulos oli mikä oli?

    SAK rahoittaa jalleen jaseniltaan keratyista varoista miljoonia euroja tarjan kampanjaan.
    SAk myos estaa Eduskuntaa saatamasta naisten asemaa edistavia lakeja tyoelamaan.
    SAK on naisten etenemiselle suurin yksittainen este Suomessa. SAK (miesvaltaiset alat) eivat halua etta puolet aitiysloman kustannuksista otettaisiin isan tyonantajalta, mika edistaisi nuorten naisten palkkausta ja jakaisi kustannuksia oikeudenmukaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haloselle kirjoitti:

Uusin kysely osoittaa, että presidentti Tarja Halonen saa ensimmäisellä kierroksella 51 % äänistä. Vanhanen ja Niinistö molemmat 17 %.
Toisaalta, eihän tämä oikeastaan ole uutinen. Toteamus vain siitä, ettei mikään ole muuttunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu