Otsalasimiehen vahvin aluevaalitavoite oli bensan hinnan alentaminen. Hän pääsi aluevaltuustoon. Onko nyt mitään kuulunut hänen toimenpiteistään bensan hinnan alentamiseksi edes hänen kotimaakunnassaan Keski-Pohjanmaalla? Miksi Otsalasimies vaikenee nyt? Miksi hän ei ole vastaamassa huutoonsa?
Miksi Otsalasimies vaikenee?
13
108
Vastaukset
- Anonyymi
Ei hätää. Kirkollisvaaleissa persut taas alentavat pensan hintaa. Lisäksi he lopettavat EU tuet, pistävät rajat kiinni, palauttavat mamut, hajottavat hallituksen, poistavat työttömyyden, lopettavat kehitysavun, kääntävät joet virtaamaan ylämäkeen, kehittävät lentävän lehmän sekä ikiliikkujan jne. jne.
Jos uskoo persuja, kannattaa uskoa myös Putinia. - Anonyymi
Otsalasimies on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun pelkän öyhötyksen voimin pääsee päättäviin asemiin. Kun asiaosaaminen ja koulutus ovat puutteellisia, ei voi paljon odottaa tuloksiakaan. Tällaisia henkilöitä on kaikissa puolueissa, mutta valitettavasti persuissa he ovat yliedustettuja.
Hän on tyhmä, kuten persujen kuuluukin!
He eivät ymmärrä miten suomalainen yhteiskunta toimii. Persujen yhdistävät voimat ovat viha, kauna ja kateus joita käsittämättömän suuri typeryys, kovakalloisuus ja nykyisin myös ihmisviha korostaa, mutta erittäin suuri venäjämyönteisuus on myös osaltaan siirtämään persuja yhä kauemmas sieltä missä suuria päätöksiä vastuulliset päättäjät tekevät.
PS EK-ryhmä meluaa, metelöi ja tietysti möyryää enemmän kuin 156 mölyapinan lauma, niin voiko heitä pitää vastuullisina päättäjinä?
Ei, vastaan minä!- Anonyymi
Jospa vahva usko saa veden muuttumaan bensaksi ja dieseliksi? Tarvitaan vain persujeesus, toisin he voivat pyytää KD:n ryhmää mukaan niin silloin uskolla olisi enemmän tulivoimaa.
- Anonyymi
Lähtisiköhän Räsänen persuille avuksi muuttamaan "vettä viiniksi", kun on aikanaan ollut melkoinen riesa suomalaiselle juomateollisuudelle? Kyllä siinä rahaa paloi, kun Räsänen yritti levittää "filosofiaansa" panimoille.
- Anonyymi
Puheenjohtaja: "Seuraavaksi käsitellään Keski-Pohjanmaan keskussairaalan D-siiven peruskorj... Edustaja Peltokangas, mikä hätänä?"
Peltokangas: "Se vain, kun täällä on jo istuttu kaksi tuntia eikä ole puhuttu bensan hinnasta mitään!" - Anonyymi
Onko mennyt kokonaan ohi, on hiukan paljon muuta tärkeämpää menossa, ja sinulla matalan otsasi takana pyörii bensan hinta ja siitä itkeminen palstalla.
- Anonyymi
Onko muuten kaikki hyvin MaurI? Eipä kauan kestänyt ennen kuin tänne osasit.😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko muuten kaikki hyvin MaurI? Eipä kauan kestänyt ennen kuin tänne osasit.😁
Putin on tällä hetkellä maailman johtava populisti. Mutta kyllä Maurikin yrittää.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on tällä hetkellä maailman johtava populisti. Mutta kyllä Maurikin yrittää.....
Mistä löytyy video, jolla otsalasimies tuomitsee Putinin hyökkäyksen Ukrainaan???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä löytyy video, jolla otsalasimies tuomitsee Putinin hyökkäyksen Ukrainaan???
Oudon hiljaista on putinistipersujen rintamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oudon hiljaista on putinistipersujen rintamalla.
Tukiruplahanat tyrehtyivät?
Otsalasimiehen onnettomat rykäisyt lukee nyt automaatti.
Itse tuo kirjoittelee äkeissään että painukaa helvettiin jos ette allekirjoita kaikkea sanomaani kuten orjat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60803
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111773- 46650
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla213588- 42543
- 52526
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82483Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37480