Kylläpä ihminen on herkkä

Anonyymi

En ole koskaan pelännyt lääkäreitä, enkä tutkimuksia, jos ne kohdistuvat itseeni. Tämä asia muuttui kylläkin jokin aika sitten.
Olen kuitenkin aina, jo vuosia ollut kauhuissani, kun tutkimukset koskevat perheenjäseniäni. Olen kyseisenä päivänä todella hermona. Ruoka ei maistu, eikä pysty keskittymään töihin, vaan tekisi mieli vain kävellä edestakaisin tai juosta karkuun. Olen usein miettinyt, mistä kaikki johtuu? En vain keksi mitään selitystä. Raskasta on, ja nyt onkin taas tulossa sellainen aika:((
Kuulostaa ehkä hullulta, mutta haluaisin aina peruuttaa ne lääkäriajat ym. Ymmärrän, että tämä on täysin sairasta, mutta en voi sille mitään, en vaikka kuinka yritän järkeistää.

Niin, en siis aiemmin pelännyt itseäni koskevia tutkimuksia. Eräs lääkäri kuitenkin muutti tämän. Hän uhkaili kaikenlaisilla taudeilta yhden paheeni takia. Hän oli oikein uhmakas, ja hyvä ettei heristänyt sormeaan kasvojeni edessä. Huono fiilis jäi siitä käynnistä. Nyt tajusin, kun työpaikalla tulisi terveystarkastukset, etten uskalla mennä ollenkaan. Jätän väliin, koska tiedän kuinka hermoilisin ja stressaisin sitten sitäkin.

6

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No sitten sä et mene.Oma on valintasi.

      • Anonyymi

        Tietysti on oma tietoinen valintani.


    • Anonyymi

      Tutkimukset eivät itsessään taida pelottaa, vaan tulokset.
      Jos vaikka sattuisi löytymään jotain vakavaa (?).
      Tätäkö lähinnä tarkoitit ?

      • Anonyymi

        Sitäpä juuri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpä juuri.

        On muuteten ihan kamalan paha hoitaa jotain sairautta jos ei käy tutkimuksissa.Eli mielummin oot menemättä tutkimuksiin kuin saada hoitoa johonkin sairauteen.Niinkö?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On muuteten ihan kamalan paha hoitaa jotain sairautta jos ei käy tutkimuksissa.Eli mielummin oot menemättä tutkimuksiin kuin saada hoitoa johonkin sairauteen.Niinkö?

        Olet väärällä palstalla, kun et ymmärrä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4245
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2710
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2417
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2203
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe