Eduskunnassa kaikkein eniten Suomen NATO jäsenyyttä vastustavat vesemmistoliiton
kansanedustajat. Ja suomettumisen aikana eniten Venäjään päin rähmällään oli
nimenomaan vasemmisto. Mutta suomettumisen on jäänyt taakse ja se on historiaa.
Tosin NATOn vastustusta on yhä eniten kommunistien keskuudessa, kuten esimerkiksi
Kiinassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.