Myös Kokkolaan tuli mitaleja ja kunniaa.
Pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että viime vuodelta palkittavia on poikkeuksellisen paljon. Suurin osa palkituista saa huomionosoituksen merkkinä ja kiitoksena ansiokkaasta ja nuhteettomasta virka- tai työurasta pelastusalalla.
– Vaikka tapana ei ole ollut palkita yksittäisen onnettomuuden aikana tehdystä ansiokkaasta suorituksesta, tällä kertaa Kalajoen Raution poikkeuksellinen maastopalo näkyy myös huomionosoituksissa. Tänä vuonna palkitsemisissa poikkeuksellista on myös se, että huomionosoituksia jaetaan myös pelastusalan ulkopuolisille henkilöille, yhteisöille ja yrityksille, tiedotteessa todetaan.
Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen huomauttaa, että vaikka jokainen Raution ”mustassa puistossa” työskennellyt olisi ansainnut huomionosoituksen, ei se käytännön syistä ole mahdollista. Palkitsemisia valmisteltaessa on pyritty huomioimaan varsinaisten henkilökohtaisten suoritusten lisäksi ne viitekehykset, joiden puitteissa monet Rautiossa toimivat.
– Kunkin palkittavan omat yhteisöt voivat aivan vilpittömästi kokea huomionosoituksen tunnustuksena myös laajemmalle joukolle, Haapanen sanoo.
MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen
MAINOS - mainos päättyy
Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto toi tilaisuuteen Ylivieskan kaupungin tervehdyksen. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunnan tervehdyksen esitti varapuheenjohtaja Timo Mattila.
Vuonna 2021 ansiomerkkien ja huomionosoitusten saajat:
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat:
Suomen Leijonan ritarimerkki Arvio Jari, palomestari
Suomen Leijonan ansioristi Hämeenkorpi Tanja, ensihoidon esimies, Kiiskilä Pasi, ensihoitomestari
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein Eerola Jouko, paloesimies
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali Haukipuro Jari, ylipalomies
Suomen Palopäällystöliitto, ansioristi:
Suomen Palopäällystöliitto, erityisansioristi nro 74: Kankaanpää Pekka, pelastuspäällikkö
Suomen Palopäällystöliitto, ansioristi:
Ihalainen Esa, palomestari
Niskakangas Juho Tapani, operatiivinen johtaja / hallituksen puheenjohtaja, Kati Oy
Räty Pekka, pelastuspäällikkö
Tuulenkari Ari, paloesimies
Virtanen Matti, palomestari
Suomen Palopäällystöliitto, ansiomitali:
Åminne Malin, asemamestari, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitos
Hakola Jukka, vanhempi sammutusmies
Isoaho Heikki, ensihoitaja
Kangasoja Eija, palvelujohtaja, Ylivieskan kaupunki
Lehtelä Tapani, palomestari
Löytynoja Leena, tekninen johtaja, Ylivieskan kaupunki
Mattila Anna, palomestari
Noponen Jussi, palomestari, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitos
Okkonen Mikko Armas, maanviljelijä / metsäalan yrittäjä
Rautio Marko Petteri, ylipalomies
Sorvisto Maria, kaupunginjohtaja, Ylivieskan kaupunki
Vehkoja Markus, valmiuspäällikkö
Ylikauppila Jarkko, yksikönjohtaja
Ylikauppila Jenika, palomestari
Ylivieskan kaupungin huomionosoitukset:
30 vuotta Ylivieskan kaupungin palvelua (hopeiset kynttilänjalat)
Piispanen Juha, palomies
Kuosmanen Jarmo, ylipalomies
Muita huomionosoituksia:
Osallistuminen Raution maastopalossa vastuullisiin muonitustehtäviin:
Pelttari Sari, Siltala Kaisa, Korkeakangas Anna-Maija, Niemikorpi Minna
Osallistuminen Raution maastopalon sammutustehtäviin:
Oy Kati Ab
Raution Kyläyhdistys ry
Työn iloa 2021 -palkinto:
Tuomaala Miika, ylipalomies

Vastaukset 4
Vanhimmat
Asekoulun tulipalosta ei saatu mitaleja Kokkolaan vaikka lähes parikymmentä ihmistä pelastui varmalta kuolemalta yhden miehen toiminnan ansiosta. Hän oli palopäällikkö Koivisto muistaakseni ja ei ottanut kunniaa itselleen vaan jakoi sen hienosti koko pelastuslaitokselle.
Missä on kokkolan kingin mitali?
Mitalit jurrissa hälytysajoneuvoilusta puuttuu täysin kuin myös epäasiallisesta käytöksestä.
Pioneerina Keuruulta suunnistuksen pronssimitali ja hopeinen ampumamerkki, hah hah haaa!!!...