Persujen Natonaamarit putoavat ensi keväänä

Persuilla on nyt hätä. EU vastaisuus ei ole pop. Rajat kiinni! - huudotkaan eivät oikein sovi tähän aikaan. Ilmastomuutoksen vähättely "ostamalla venäläistä halpaa pensaa", ei oikein sekään vedä. Mitä tehdä? Piti kääntää kiivaan EU:n ja länsimaiden vastainen takki (jossa luki vuosikaudet EU on hajotettava) muka länsimieliseksi ja EU:ta tukevaksi, jopa Natolle suosiolliseksi. Ja sitten kiireesti sotaisat Natonaamarit kasvoille.

Kokoomus ja RKP ovat ajaneet johdonmukaisesti, selkeästi ja pelotta vaatimusta Suomen liittämiseksi Natoon jo 15 vuotta. Persuilla tämä "herääminen" tapahtui suorastaan yhdessä yössä. Voihan sitä uskoa vaikka lentäviin lehmiin, jos kerran uskoo persujen Natonaamareiden aitouteen. Suomessa on siinäkin suhteessa uskonnonvapaus.

Kunhan ensi kevään eduskuntavaaleissa on Natoäänet saatu, tulevat persujen kasvoilta nämä hillotolppahakuiset Natonaamarit putoamaan. Viimeistään siinä tilanteessa, kunhan Ukrainan satoja miljardeja maksava jälleenrakennus alkaa ja kysytään: Kuka maksaa ja mikä on Suomen osuus? Viimeistään silloin palaavat taas Halla-aho, Purra, Tavio ja kumppanit takaisin Niikon, Packalenin, Huhtasaaren, Hakkaraisen ja Vallinin linjalle huutamaan: "Suomi on nettomaksaja, tämä ei käy!".

Persujen äänestäminen on aina uhkapeliä. Siinä pelissä vuodesta 2008 lähtien vain persut ovat voittaneet jytkynsä, tilipäivänsä ja hillotolppansa. Äänestäjät ovat AINA hävinneet ja tulevat häviämään jatkossakin. Se on 100% varma.
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyisin minkä tahansa puolueen ehdokaan äänestäminen on riski. Yhtään ei ole tietoa mitä loppujen lopuksi saa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persuilla on nyt hätä. EU vastaisuus ei ole pop. Rajat kiinni! - huudotkaan eivät oikein sovi tähän aikaan. Ilmastomuutoksen vähättely "ostamalla venäläistä halpaa pensaa", ei oikein sekään vedä. Mitä tehdä? Piti kääntää kiivaan EU:n ja länsimaiden vastainen takki (jossa luki vuosikaudet EU on hajotettava) muka länsimieliseksi ja EU:ta tukevaksi, jopa Natolle suosiolliseksi. Ja sitten kiireesti sotaisat Natonaamarit kasvoille.

Kokoomus ja RKP ovat ajaneet johdonmukaisesti, selkeästi ja pelotta vaatimusta Suomen liittämiseksi Natoon jo 15 vuotta. Persuilla tämä "herääminen" tapahtui suorastaan yhdessä yössä. Voihan sitä uskoa vaikka lentäviin lehmiin, jos kerran uskoo persujen Natonaamareiden aitouteen. Suomessa on siinäkin suhteessa uskonnonvapaus.

Kunhan ensi kevään eduskuntavaaleissa on Natoäänet saatu, tulevat persujen kasvoilta nämä hillotolppahakuiset Natonaamarit putoamaan. Viimeistään siinä tilanteessa, kunhan Ukrainan satoja miljardeja maksava jälleenrakennus alkaa ja kysytään: Kuka maksaa ja mikä on Suomen osuus? Viimeistään silloin palaavat taas Halla-aho, Purra, Tavio ja kumppanit takaisin Niikon, Packalenin, Huhtasaaren, Hakkaraisen ja Vallinin linjalle huutamaan: "Suomi on nettomaksaja, tämä ei käy!".

Persujen äänestäminen on aina uhkapeliä. Siinä pelissä vuodesta 2008 lähtien vain persut ovat voittaneet jytkynsä, tilipäivänsä ja hillotolppansa. Äänestäjät ovat AINA hävinneet ja tulevat häviämään jatkossakin. Se on 100% varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu