Järkevintä mitä on esitetty nato vouhutuksen aikana..

Tuomioja HBL:lle: Ruotsin puolustusministeri ehdottaa suomalais-ruotsalaista puolustusliittoa vaihtoehtona Nato-jäsenyydelle
Erkki Tuomioja (sd.) sanoo HBL:lle uskovansa, että Suomi jättää Nato-jäsenhakemuksen muutamien viikkojen tai kuukausien sisällä.
Ehdottomasti parempi vaihtoehto natolle ja halvempi!!!
582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Höpö höpö. Jos noiden kahden maan pitäisi hankkia sama suorituskyky kuin NATO:n kautta olisi saatavissa, niin näillä mailla ei ole varaa siihen keskenään. NATO:n kautta tuo tulee paljon halvemmaksi.

Äänestä

Siis miksi sinä vastustat natoa kun suurin osa suomalaisista sitä kannattaa? Ei noista Ruotsin ja Suomen puolustusliitoista mitään apua kuitenkaan ole Venäjää vastaan, sitä kai sinä toivotkin?

Äänestä

Tuomioja ei ole tajunnut edes sitä, että Ruotsosta ei tosipaikan tullen tule mitään apua Suomelle.

Ruotsi on jo satoja vuosia ollut "puolueeton" eli aina myöntynyt kulloinkin voimakkaimman osapuolen vaatimuksiin.

Villasukkia kyllä voisivat lähettää, ja oman armeijansq ylijäämähiusverkkoja.

Äänestä
  • Sinullekko ovat lähettäneet,parturissakin voisi tietysti käydä..

    Äänestä

Ruotsin "armeija" ei pärjäisi edes San Marinon vastaavalle, jos sota sattuisi syttymään. 😁

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuomioja HBL:lle: Ruotsin puolustusministeri ehdottaa suomalais-ruotsalaista puolustusliittoa vaihtoehtona Nato-jäsenyydelle
Erkki Tuomioja (sd.) sanoo HBL:lle uskovansa, että Suomi jättää Nato-jäsenhakemuksen muutamien viikkojen tai kuukausien sisällä.
Ehdottomasti parempi vaihtoehto natolle ja halvempi!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu