Miksi Kummatin koulu puretaan? Onko homeessa tai sisäilmaongelmia?
Kummatin koulu
170
4677
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä sielä ainakin home haisee aika voimakkaasti.
- Anonyymi
Eli kävi niin kuin Vanhalle Antinkankaan koululle. Eikö kummatkin ollut rakennettu 70-luvulla?
- Anonyymi
Kyllä on rakennettu samoihin aikoihin.
- Anonyymi
Kum-ma-tin kou-lu
- Anonyymi
Milloin purkutyöt alkavat Kummatin koululla?
- Anonyymi
Tämän vuoden aikana.
- Anonyymi
Onko tilalle suunniteilla uusi koulu?
- Anonyymi
Luulenpa, ettei kaupungilla ole varaa uuteen koulurakennukseen.
- Anonyymi
Minäkin haluaisin tietää.
- Anonyymi
Lasten uusi keskuskoulu citymarketin lähistölle on myöhässä jo useita vuosia. Tuskin tulee enää. Väistötiloissa Seminaarin Kampuksella pitävät lestakakaroitaan, sekin koulu on siis homeessa, erityisesti liikuntahallin seinät.
- Anonyymi
Onhan sitä Raahen keskustaan suunniteltu uutta koulua.
- Anonyymi
Radiotoimittaja Paavo Törmi on ehdottanut lukiota alakouluksi ja liikuntahallia kirjaston kulmille. Mielipide?
- Anonyymi
Jassåå. Mihin lukiolaiset menisivät? Raahen Porvari- ja Kauppakoululla on hyvä, homeeton koulurakennus tyhjänä mutta Raahen kaupungilla ei ole varaa maksaa vuokraa siitä..Pienet lapset kulkevat seminaarin koululle pitkän matkan tuulessa ja tuiskussa. Kylmä ja pitkä matka talvella, kokemusta on. Raahen kaupunki kyllä suunnittelee katettua kävelykatua ym. tarpeetonta. Joihinkin asioihin on varaa 😣
- Anonyymi
Aivan älytön ja perseestä tuo Paavo Törmin"ehdotus". Jos ei ymmärrä asioita millään tasolla eikä pysty käyttämään hitustakaan järkeä niin parempi vaan pitää suu supussa ja vaikka välissä vihellellä jos ei muuta osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Paavo Törmi on sosiaalidemokraatti. Tuntuu olevan asioista täysin pihalla. Seuraavissa kuntavaaleissa äänestäkää toisin.
- Anonyymi
Ei hyvä suunnitelma. Kummattiin pitäisi saada koulu.
- Anonyymi
Toivottavasti rakentavat uuden koulun siihen Kummatin koulun paikalle tai jopa monitoimitalon.
- Anonyymi
Tuskin Raaheen tarvitaan toista monitoimitaloa, pelkkä koulu riittänee. Eiköhän Antinkankaan monitoimitalo riitä kaikille kaupunkilaisille?
- Anonyymi
Ei mitään moduulikouluja. Kunnollisia kouluja pitää olla. Parakki/paviljonkikoulut on kanssa kauheita.
- Anonyymi
Milloin Kummatin koulun purkaminen alkaa?
- Anonyymi
Purkutyöt käyntiin ja mahdollisimman pian. Uusi koulu tilalle ja mahdollisimman pian. Ei haittaa vaikka uuden koulun rakentamisessa menee vuosia, kunhan purkutyöt saadaan käyntiin.
- Anonyymi
Itse olin siinä koulussa vuonna 1979 ja matkaa oli vain kivenheitto Ratsukadulta kerrostalosta.Ikävää että entinen opinahjoni on noin karmeassa kuosissa en muista missä luokkani sijaitsi.
- Anonyymi
Kyllä se on niin että Kummattiin pitää saada uusi alakoulu. Vanha homeinen koulu pitäisi alkaa purkamaan pikimmiten, mielellään jo syksyllä. Kummatin koulu on osa Koivuluodon koulua eli on sen toimipiste ja on kuitenkin samaa koulua kuin Ollinsaaren toimipiste. Kummatin tilanne vaikuttaa myös Ollinsaareen siten että 4 luokan jälkeen lapset siirtyvät sieltä kummatin toimipisteeseen ja kun se on seminaarin alueella niin oppilailla on pitkät ja osittain hieman vaarallisetkin koulumatkat. Päättäjien pitäisi piakkoin alkaa tekemään jo jotain, vai mikä on tärkeämpää kuin lapset?
- Anonyymi
Lapsissa on tulevaisuus. Lapset on tärkeitä.
- Anonyymi
Samoin kävi Merikadun vanhalle yläasteelle joka rakennettiin samoihin aikoihin
- Anonyymi
Pitää kilpailuttaa ensin purku-urakoitsija ja sitten uudisrakennuksen urakoitsija.
Ei kannata sitä kalleinta ottaa. Olen sitä mieltä, että vanhaa Kummatin koulua ei kannata enää kunnostaa veronmaksajien rahoilla. - Anonyymi
Purkutyöt käyntiin ja pikimmiten.
- Anonyymi
Bussi kyydeillä Oulun kouluihin. Niin ne muuallakin peräkylillä kulkee pitempiä matkoja. Oulussa nykyaikaiset suuret koulut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bussi kyydeillä Oulun kouluihin. Niin ne muuallakin peräkylillä kulkee pitempiä matkoja. Oulussa nykyaikaiset suuret koulut.
Aivan älytön mielipide. Sinulla ei taida olla lapsia kun tuollaista kirjoitat, etkä tiedä asiasta mitään. Kummatin koulu on jo väistötiloissa, ollut jo jonkin aikaa. Ainut ongelma on se että hommat ei etene, eli purku ja siitä sitten sen jälkeinen rakentaminen. Ouluun ei olla laittamassa yhtäkään oppilasta Raahesta, ei nyt eikä tulevaisuudesssa. Kun mainitsit suuret koulut niin tälläiset laitokset eivät ikinä ole olleet hyväksi lapsen kehitykselle ja oppimiselle. Luokkakokojen suurentaminenkin jo itsessään luo haasteita opetukseen niin opettajille kuin oppilaille. He eivät voi vaikuttaa tuleviin päätöksiin mutta heitä tulisi ajatella päätöksiä tehdessä.
- Anonyymi
Rakentamaan apukoulu raahelaisten pienimmille👍
- Anonyymi
Kannatan ja Kummatin koulu pitäisi purkaa pikimmiten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatan ja Kummatin koulu pitäisi purkaa pikimmiten.
Siihen se jää tönöttämään.kallista purkaa ja kaupungin talous ihan kuralla kun hullutellaan kaikenmaailman katetuilla kävelykadulla yms fantin sillalla ja millä lie.hyvät ns päättäjät teillä.viisaita ovat omasta mielestään ja lestojen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen se jää tönöttämään.kallista purkaa ja kaupungin talous ihan kuralla kun hullutellaan kaikenmaailman katetuilla kävelykadulla yms fantin sillalla ja millä lie.hyvät ns päättäjät teillä.viisaita ovat omasta mielestään ja lestojen.
Rahaako tässä pitäs ruveta keräämään sieltä täältä että saataisiin lapsille terveellinen ja turvallinen koulu. Kyllä tommonen kuuluu kaupungin kustantaa vaikka velkarahalla jos ei muuten. Päättäjät istuu kädet ristissä perse penkissä ja "työn" ohessa laskeskellaan mihin sijoittais omia palkkojaan. Joo ja viel lestat, niistä ei pysty edes puhumaan ilman pahaa sanottavaa joten jätän puhumatta.
- Anonyymi
Katettu kävelykatu ei ole tarpeellinen, mutta jos on rahaa kaupungilla niin sitten. Kummatin koulu on tärkeämpi toteuttaa ensin.
- Anonyymi
Kummatin koulu pitää toteuttaa ensin ja sitten vasta katettu kävelykatu. Rahat ensin kouluun ja sitten katsotaan.
- Anonyymi
Väärin.kummattiin koulu eikä kävelykatua pidä kattaa yms.raahen ns päättäjät ovat täyttä paskaa.lestapaskaa ja sen huomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin.kummattiin koulu eikä kävelykatua pidä kattaa yms.raahen ns päättäjät ovat täyttä paskaa.lestapaskaa ja sen huomaa.
Juuri näin. Kummattiin pitää saada koulu. Katettu kävelykatu ei ole tarpeellinen. Suurimmissa kaupungeissa ei ole sellaisia. Miksi Raaheen sellaista tarvitaan?
- Anonyymi
Kummatin koulu pitää purkaa ja pikimmiten. Uusi koulu pitää saada tilalle ja pikimmiten.
- Anonyymi
Ei Kummattiin tai Ollinsaareen tarvita yhtään koulua.
Ei ole asukkaita eikä lapsia tarpeeksi.
Ettekö tiedä, että vuokra-asunnot on tyhjillään.
RAS on ollut jo monesti konkurssia lähellä.
Päihdekäyttäjät ei tarvitse alakoulua.
Yksi iso yhtenäiskoulu riittäisi Citymarketin läheisyyteen kattamaan kaikki lähialueiden lapset. Muualla Suomessa lapsia on 800 oppilasta per koulu. Järki käteen.- Anonyymi
Olen eri mieltä. Kyllä kouluja tarvitaan.
- Anonyymi
Kyllä Kummatissa ja Ollinsaaressa pitää olla koulut.
- Anonyymi
Niin pitää olla. On se kumma, kun eivät ole vielä tehneet päätöstä Kummatin koulun purkamisesta saati sitten uuden rakentamisesta.
- Anonyymi
Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen eli ensin koulu Kummattiin ja sitten muut. Katettua kävelykatua ei välttämättä edes tarvita.
- Anonyymi
Ilolinnanniemelle sopisi koulu ja seminaarin paikalle. Ilolinnan koulu ja Pitkäkarin koulu. Ilolinnan koulusta yläkoulu ja Pitkäkarin koulusta alakoulu.
- Anonyymi
Ei sovi koulu sinne.kyse on kummatin ja ollinsaaren koulusta eli liian syrjässä.olin aikoja sitten pitkänkarin koulussa ala-asteella ja siihen rakennettiin silloin ns viipalekoulukin.pitää se koulu rakentaa kummattiin tai lähelle.mutta nämä kaupungin ääliöt eivät sitä tajua.haaveilevat vaan katetusta kävelykadusta yms paskasta.oikeita vatipäitä ovat kaikki ja vatipäät näitä äänestävät jumalan nimessä.saatanan mitä hommaa.hävetkää veljet uskon ja siskot myös.

Kyllä sinne sopii koulu. Kummattiin pitää rakentaa vain ensin koulu.
- Anonyymi
Piiri pieni pyörii, lestat siinä hyörii.
- Anonyymi
Lestat siellä häärii ja pieni piiri pyörii.
- Anonyymi
Kyllä kummatin koulu pitäisi purkaa pikimmiten ennen kuin lapset ja nuoret loukkaavat itsensä.
- Anonyymi
Sielä varmaan on sisäilmaongelma koulussa ja päiväkodissa?
- Anonyymi
Missä? Seminaarissako?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä? Seminaarissako?
Kummatin koulussa ja päiväkodissa.
- Anonyymi
Miten Kummatin kouluhanke etenee?
- Anonyymi
Kummattiin pitäisi rakentaa koulu. Kummatin koulun purkutyöt käyntiin ja pikimmiten.
- Anonyymi
Huhu liikkui joskus että uuden koulun piirrustuksetkin oli joku nähnyt. Tuli korona ja koulu hanke katosi samalla. Vuosia kuluu. Ei kannata odotella. Tuskin asuu alueella enää lapsiperheitä.
- Anonyymi
En ole nähnyt yhtään suomalaisia lapsia enää Kummatissa tai Ollinsaaressa pariin vuoteen, mutta on ilmestynyt kyllä mustien eli tummaihoisten joukko, pelaavat ehkä jotain palloa Kummatin koululla.
Kaikki pyörät ja muut rikotaan tai varastetaan pyörätelineestä, sillä aikas kun lapset ovat väistötiloissa.
Ollinsaaressa on asunnot tyhjillään nyt, ei ole lapsia enää Kummatin kouluun, siksi eivät varmaan rakenna edes turhaan. Odottavat, että perheet muuttaa äkkiä pois Raahesta ja vievät mukulat mennessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään suomalaisia lapsia enää Kummatissa tai Ollinsaaressa pariin vuoteen, mutta on ilmestynyt kyllä mustien eli tummaihoisten joukko, pelaavat ehkä jotain palloa Kummatin koululla.
Kaikki pyörät ja muut rikotaan tai varastetaan pyörätelineestä, sillä aikas kun lapset ovat väistötiloissa.
Ollinsaaressa on asunnot tyhjillään nyt, ei ole lapsia enää Kummatin kouluun, siksi eivät varmaan rakenna edes turhaan. Odottavat, että perheet muuttaa äkkiä pois Raahesta ja vievät mukulat mennessään.Ahdistaa myös ne ukrainalaiset ja muut. Uusi outo kieli ilmestynyt nuorisolle, varmaan ovat niitä sotapakolaisia. Hienot on vaatteet, iho näyttää aina likaiselta, kun ovat tummempia. Inhoan heitä jo valmiiksi, varsinkin jos rakentavat niille jonkun uuden hienon koulun, mutta ei omille kansalaisille, ei niin millään.
- Anonyymi
Kummatin koulua pitää purkaa.
- Anonyymi
Kannattaa tehdä adressi Kummatin koulun purkamiseksi ja uuden koulurakennuksen rakentamiseksi.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Kannatan
- Anonyymi
Mitä oireita oppilaille on tullut kaiken kaikkiaan?
- Anonyymi
Uusi koulu tilalle. Vanha pois alta.
- Anonyymi
Kummattiin pitää saada uusi koulu.
- Anonyymi
Nii.
- Anonyymi
Joko asia on edennyt? Tietääkö kukaan?
- Anonyymi
Juu, hyvin menee nykyisillä kouluilla, Kummattiin ei tarvita koulu. Väkikin vanhenee.
- Anonyymi
Ei pikkuhomeet kettää haitanne
- Anonyymi
Uusi koulu Kummattiin vaan. Seminaari on väliaikainen ratkaisu vain Koivuluodon koululle.
- Anonyymi
On kosteusvaurioita ja pahasti.lakkauttavat nämä viisaat säästäjät kohta kaikki koulut täältä ja sitten tenavat ovat jossain patakeissa ym.näin raahessa säästävät.
- Anonyymi
Raahen päättäjät ovat perseestä.kyllä raahessa rahaa laitetaan vaikka mihin höpöhommaan.tämä on totuus.kannattaa äänestää näitä valtuustoon.piiri pyörii ja lahkolaiset hyörii.näin täällä menty aina.
- Anonyymi
Kalevi, Kalevi… muista lääkkeet
- Anonyymi
Raahessa on myös homeessa kaupunginvaltuusto ja pahasti.nostavat kiinteistöveroa sitten.olisi pitänyt laittaa koiravero tänne.raahessa saatanasti koiria niin hyvät rahat olisivat saaneet.oli koiravero 80 luvulla täällä.tyhmää kaupunginvaltuustoa nuolkaa.
- Anonyymi
Itse olen kummatin koulussa. En muista minä vuonna kummatin koulu on rakennettu mutta vanha rakennus se ainakin oli. Koulu oli homeessa jonka takia oppilaat siirtyivät seminaarille. Vanhassa kummatin koulussa käytettiin jotain pömpeleitä jotka sitte "raikastais" ilmaa tai jotain ettei esim pää voisi tulla niin helposti kipeäksi. Nykyään joka aamu vanhalta koululta lähtee bussi seminaarille ja tuo takaisin vanhalle koululle. Bussi on tarkoitettu vain niille jotka ovat saaneet luvan rehtorilta. Oppilas ei vältmättä saa lupaa jos hän ei asu 8 tien toisella puolella tai koulumatka kotoa seminaarille ei ole 5 km. Mielestäni kummattiin täytyisi
rakentaa uusi koulu.- Anonyymi
Kummatin koulu on rakennettu noin vuonna 1978.
- Anonyymi
Kouluja ei tartte joka korttelissa olla, bussikuljetus pienimmille on ok. Isommille liikunta tekee hyvää.
- Anonyymi
Tuo koulumatka on pitkä alakoululaisille kävellä tai pyöräillä. Mutta eniten mietityttää ja huolettaa koulumatkan turvallisuus varsinkin hämärällä ja talvisin kun seurannut aikuisten ihmisten liikennekäyttäytymistä.

Polkupyörissä ei juurikaan ole valoja eikä kävelijöillä heijastimia/ledivaloja. Vanhempien vastuullahan nämä olisi, mutta ei taida mielenkiinto riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummatin koulu on rakennettu noin vuonna 1978.
Ollinsaaren koulu on rakennettu 1972 ja Kummatin koulu 1976. Antinkankaan koulu oli rakennettu vuosina 1976, 1980-1981 ja 1987-1988. Antinkankaan koulun paikalle rakennettiin Antinkankaan monitoimitalo vuosina 2016-2018.
- Anonyymi
Oppilaat voitaisiin keskittää esim. Liminkaan/Ouluun ja oyssiin matkaavilla taxeilla kyyditykset hoidettas tämä solidaarisesti! T.Pörmi
- Anonyymi
Kannatetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatetaan.
Vastustan. Raaheen pitää rakentaa uusi koulu Kummattiin.
- Anonyymi
Vastustan. Järjetön ehdotus.
- Anonyymi
Haloo? Joko Kummatin koulu on purettu. Olen lähtöisin Raahesta ja haluaisin tietää.
- Anonyymi
Onko Kummatin koulu jo purettu? Raahen asioista olen kiinnostunut vaikka asun pääkaupunkiseudulla nykyään.
- Anonyymi
Ei ole purettu. Siellä se tönöttää ja homehtuu omadsa rauhassaan. Luultavasti vielä menee aikaa että purkavat koska lapset ovat väistötiloissa vielä parisen vuotta. Eikä ole päätetty edes mihin uusi koulu rakennettaisiin.

Höpsis. Lapset on ollut väistötiloissa yli 3 vuotta ja tulee olemaan. Uusi koulu aikoinaan esiteltiin piirrustuksineen, jonka jälkeen se päätettiin vain unohtaa. Jos joku vanhempia kusettaa ja kaiken uskotte niin tyhmyydellehän ei mitään voi. Näiden lasten vanhemmat on muuttanut pois jo ennenkuin uusi koulu tulee. Raahessa ei ole lapsille tulevaisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole purettu. Siellä se tönöttää ja homehtuu omadsa rauhassaan. Luultavasti vielä menee aikaa että purkavat koska lapset ovat väistötiloissa vielä parisen vuotta. Eikä ole päätetty edes mihin uusi koulu rakennettaisiin.
Kummattiin tai Koivuluotoon pitäisi sijoittaa uusi koulurakennus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummattiin tai Koivuluotoon pitäisi sijoittaa uusi koulurakennus.
Niin tai koulun piti tulla aikoinaan, mutta ei ole enää lapsia. Raahessa asuu siis hyvin vähän lapsia esimerkiksi Ollinsaaren ja Kummatin alueella.
- Anonyymi
Ruostetta oli löytynyt ulko-oven saranoista.
Nyt koulu on sen vuoksi purettava. - Anonyymi
Milloin puretaan
- Anonyymi
Onhan tämä aivan älytöntä, että lapset ovat joulukuusta 2020 eli 2,5 vuotta jo olleet tuolla monen kilometrin päässä väliaika koulussa. Eikä loppua näy.
Tämä on yksi syy miksi me olemme muuttamassa kokonaan pois Raahesta. Lasten koulumatka on kohtuuton eikä mitään ole tapahtumassa koulun purkamisen/uuden koulun rakentamisen suhteen.- Anonyymi
Täällähän muutetaan Raahesta pois juuri tämän koulu pelleilyn takia. Ei kannata väestökatoa ihmetellä.
- Anonyymi
Korjataan se!! Monella kivat muistot, esim.tuolla kävin veskissä ja tuolla mua kiusattiin. T.Laitene kummatista. Vaikka se biohuvipyllyn porukka remppais samalla tuonni. Ja putro vois kirjottaa kummatin kummakoulu arkiveisun jne..
- Anonyymi
Ei Kummattin tai Ollinsaareen tule uutta koulua enää. Lapsia ei riitä eikä ole muuttajia tulossa. Kaupunki säästää tietoisesti tässä. Ajavat lapsiperheet pois Raahesta.
- Anonyymi
Mamut ja posetiivarit sikiää, 2-1 vuotesa...pukkila sannoo namnam jääh jääh..
- Anonyymi
Kyllä Kummattiin pitää rakentaa uusi koulu.
- Anonyymi
Kummatin koulu pitää purkaa ja pikimmiten. Uuden koulurakennuksen rakentaminen tulee halvemmaksi kuin korjaaminen. Suuria investointeja pitäisi tehdä tyhjillään olevaan koulurakennukseen.
- Anonyymi
Kummattiin tai keskustaan ei ole näköpiirissä uutta koulua.
Kummatin toimipiste jatkossakin on Kampuksella.
Bussikyyditys loppuu tähän lukuvuoteen. Syksyllä bussit eivät enää kuljeta oppilaita.
Tällaiset kouluviestit oli laitettu. On ikävää. Koulun vaihto, muutto? - Anonyymi
Kaupungin säästökohde lakkauttaa bussikuljetus, jopa ihan pienimmiltäkin oppilailta. Valtuusto vaihtoon huonojen päätösten takia ja tilalle ihmiset jotka välittävät. Lapsista ja nuorista säästämisellä on usein myös huonoja seurauksia.
- Anonyymi
Joko Kummatin koulu vihdoin puretaan tämän vuoden aikana?
- Anonyymi
Raahen Seudussa oli juuri, että Kummatin vanha koulurakennus puretaan.
- Anonyymi
Homeessa ja kauan.no raahen ns päättäjät eivät tajua mitään.ilmanaikuista sakkia.no hyväveli toimii ja sen huomaa.äänestäkää pöljät äänestäkää.
- Anonyymi
Vihdoinkin se homeinen ja vanha rötiskö puretaan.
- Anonyymi
Ja hyvä niin :)
- Anonyymi
Jee hienoa 👍
- Anonyymi
Pro kummatti liike alkanut!!! Suojellaan ihana perintökohde, eli työryhmä selvittää, voisiko sen korjata!!?
- Anonyymi
Ei ole taloudellisesti kannattavaa. Antinkankaan koulukin purettiin siitä yksinkertaisesta syystä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole taloudellisesti kannattavaa. Antinkankaan koulukin purettiin siitä yksinkertaisesta syystä
Mutta, muistojen arvoa ei voi rahassa mitata!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta, muistojen arvoa ei voi rahassa mitata!
Mitä hiton muistojen arvoa? Sinunko? Se on vain koulu.
Muistojen takiako vanhoja rakennuksia pitää säilyttää?
Kannattaisi välillä käydä hieman Raahen ulkopuolellakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hiton muistojen arvoa? Sinunko? Se on vain koulu.
Muistojen takiako vanhoja rakennuksia pitää säilyttää?
Kannattaisi välillä käydä hieman Raahen ulkopuolellakin.Raahessahan juuri halutaan säilyttää vanhoja rakennuksia. Historian havinaa halutaan jatkuvasti vaalia ja ammentaa oli kyseessä mikä tahansa vanha tönö. Toivottavasti joskus tämä kaupunki heräisi nykypäivää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hiton muistojen arvoa? Sinunko? Se on vain koulu.
Muistojen takiako vanhoja rakennuksia pitää säilyttää?
Kannattaisi välillä käydä hieman Raahen ulkopuolellakin.Moni sukupolvi ammentanut oppinsa tuossa ahjossa, vähempikin syy pitäisi riittää suojeluun. Monelle myös laittettiin koronarokote tuolla ja siitä jäi myös muistijälki. Kyllä tämänki voi liittää muistojen kultaiseen jälkee. Nyt hyvä aika selvittää, kannattaako korjata, hyvät rakenteet ja perustukset. Onko jopa lepakonpesiä välikatolla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni sukupolvi ammentanut oppinsa tuossa ahjossa, vähempikin syy pitäisi riittää suojeluun. Monelle myös laittettiin koronarokote tuolla ja siitä jäi myös muistijälki. Kyllä tämänki voi liittää muistojen kultaiseen jälkee. Nyt hyvä aika selvittää, kannattaako korjata, hyvät rakenteet ja perustukset. Onko jopa lepakonpesiä välikatolla?
Niin, lisäksi vielä vaalien äänestyspaikka. Sinne siis sunnuntaina fiilistelemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole taloudellisesti kannattavaa. Antinkankaan koulukin purettiin siitä yksinkertaisesta syystä
Juuri näin !
- Anonyymi
Jes, vihdoinkin puretaan 👍
- Anonyymi
Jee hyvä
- Anonyymi
Juu, kyllä koulurakennus puretaan Kummatista. Näin se on asian laita ja hyvä niin.
- Anonyymi
Hyvä että homekoulu aiotaan purkaa tämän vuoden aikana.
- Anonyymi
Kyllä Pro kummatinkoulu-liike on ennallistamisen kannalla. Rakenteet ei ole niin kärsineitä, etteikö ne voisi korjata ja osin talkoovoimin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Pro kummatinkoulu-liike on ennallistamisen kannalla. Rakenteet ei ole niin kärsineitä, etteikö ne voisi korjata ja osin talkoovoimin!!
Se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Uuden rakentaminen tulee edullisemmaksi kuin vanhan korjaaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Uuden rakentaminen tulee edullisemmaksi kuin vanhan korjaaminen.
Kaikkia arvoja ei voi rahassa mitata!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkia arvoja ei voi rahassa mitata!!!
Ymmärrän täysin, tässä kylmässä sodan runtelemassa maailmassa kaivattaisiin pehmeitä arvoja ja tuntemuksia. T.Ippa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Uuden rakentaminen tulee edullisemmaksi kuin vanhan korjaaminen.
Juuri näin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Pro kummatinkoulu-liike on ennallistamisen kannalla. Rakenteet ei ole niin kärsineitä, etteikö ne voisi korjata ja osin talkoovoimin!!
Antinkankaan kouluakaan ei olisi tarvinnut purkaa. Rakenteet eivät olleet niin kärsineitä, etteikö niitä olisi voinut korjata ja osin talkoovoimin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antinkankaan kouluakaan ei olisi tarvinnut purkaa. Rakenteet eivät olleet niin kärsineitä, etteikö niitä olisi voinut korjata ja osin talkoovoimin!
Niin ei olisi tarvinnut purkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ei olisi tarvinnut purkaa.
Samaa mieltä. Antinkankaan koulun perustukset ja rakenteet eivät olleet niin huonossa kunnossa.
- Anonyymi
Vassarit sanoo aina, että ei, ei ja vielä kerran ei.
- Anonyymi
Lestojen sisäpiirin raksafirmat hieroo likaisia käsiään, pääsis "omat"pojat taase hommiin..kaikki ketjut ketkut ketjuttanut, oomme valittua joukkoa.
- Anonyymi
Toivottavasti Kummatin koulu puretaan pian.
- Anonyymi
Ei pureta. Tv. Muusikko Putros Gee
- Anonyymi
Hieman bensaa ja sytkärit vapaankasvatuksen Kummattilaisille ja koulu vain katoaa savuna. Seuraavat isiensä jättämiä jälkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieman bensaa ja sytkärit vapaankasvatuksen Kummattilaisille ja koulu vain katoaa savuna. Seuraavat isiensä jättämiä jälkiä.
Hyvät tiilet jää, niistä voi tehdä grillikotia pakolaisille ja jne. Kierrätys on nautinto.
Yt. Saila S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieman bensaa ja sytkärit vapaankasvatuksen Kummattilaisille ja koulu vain katoaa savuna. Seuraavat isiensä jättämiä jälkiä.
Jäikö laitiselta tae pekurilta poijan pulikoita???
- Anonyymi
Mitähän ton koulun tilalle tulee?
- Anonyymi
Uusi koulurakennus tai jopa monitoimitalo. Koulu ja päiväkoti saman katon alle.
- Anonyymi
Modulikoulu pystytettäs lyhyessä ajassa jos päättäjät hyväksyisivät sen ratkaisuna.
- Anonyymi
Milloin alkaa purkutyöt Kummatin koululla? Onko purku-urakoitsija jo valittu?
- Anonyymi
En tiedä ja ei ole.
- Anonyymi
Vele
- Anonyymi
Saa nähä milloin puretaan.
- Anonyymi
Kunnon tuuletus ja uudet seinämaalit, oppilaat sisään ja opiskelemaan, kalliita tommoset purut ja uudet koulut, muutenkin tämä maa konkurssitilassa!!!
- Anonyymi
Orpoa ja Purraa ei hätkäytä vaikka olisikin konkurssi jo ovella. Mitä nämä tekevät? Ottavat lisää lainaa. Luvataan hyvätuloisille veroalennuksia samalla kun vähävaraisilta leikataan viimesestäkin oljenkorresta.

Punavihreä hallitus on ajanut Suomen turmioon. Sosiaalidemokraatit, Kepu ja vihervasemmisto. Marinin ja Saarikon velkaannuttaja hallitus on syyllinen siihen, että leikkauksia joudutaan tekemään. Kaikkea ei voida laittaa koronapandemian ja Ukrainan sodan piikkiin.
- Anonyymi
Tämmestä mietittiin viel muutama vuosi sitten. https://www.raahenseutu.fi/raahe-kiirehtii- keskustaan-uutta-koulua-vastaa-kys/366783
- Anonyymi
Joko on tehty päätös Koivuluodon koulun Kummatin koulurakennuksen purkamisesta? Onko määrärahat jo varattu?
- Anonyymi
Perkele, se ei nii homeessa oo, ettei nuo märkäkorvat muutaman tunnin voi siellä istua!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perkele, se ei nii homeessa oo, ettei nuo märkäkorvat muutaman tunnin voi siellä istua!!
Mene itse istumaan sinne kylmään ja kolkkoon home kouluun. Ikkunatkin peitetty ja varmaan sähkötkin pois. Pidä hauskaa pimeässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perkele, se ei nii homeessa oo, ettei nuo märkäkorvat muutaman tunnin voi siellä istua!!
Kyllä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on.
Hyväkuntoiselta minusta näyttää, tiilet voi pestä hapolla ja lattiaan uus betoni/uus katto, edullisesti uus koulu tälläviisii!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyväkuntoiselta minusta näyttää, tiilet voi pestä hapolla ja lattiaan uus betoni/uus katto, edullisesti uus koulu tälläviisii!!
Ehdotitko samaa Antinkankaan koululle? Noup. Miksi muiden alueiden koulujen annetaan olla huonompikuntoisia kuin Pattijoen ja Antinkankaan? Ja lisäksi pidetään lapset pitkät ajat väistötiloissa. Eikö lapset ansaitse parempaa vai eikö ole vain rahaa? Lapset eivät ole tasa-arvoisia.

Rahota sinä uus ja pura entinen!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyväkuntoiselta minusta näyttää, tiilet voi pestä hapolla ja lattiaan uus betoni/uus katto, edullisesti uus koulu tälläviisii!!
Olen täysin eri mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdotitko samaa Antinkankaan koululle? Noup. Miksi muiden alueiden koulujen annetaan olla huonompikuntoisia kuin Pattijoen ja Antinkankaan? Ja lisäksi pidetään lapset pitkät ajat väistötiloissa. Eikö lapset ansaitse parempaa vai eikö ole vain rahaa? Lapset eivät ole tasa-arvoisia.
No tietenkin lesta lapsoset menee muiden edelle.
- Anonyymi
Kyllä Kummatin nykynuoriso on aikaan saamatonta, kun ei saa tuota poltettua. Varmaankin pelkästään netissä kuluttavat aikansa.
- Anonyymi
Kyllä vanha pitää purkaa ja uusi rakentaa tilalle. Pulinat pois.
- Anonyymi
Tiilet voi purkaa ja desinfioida, katto teetetään kaupungin työllistetyillä, valetaan uusi perustus, eli voi korjata huokeasti!!!!!
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiilet voi purkaa ja desinfioida, katto teetetään kaupungin työllistetyillä, valetaan uusi perustus, eli voi korjata huokeasti!!!!!
HiaseMan on työnjohdossa ja hiasella käymmä kaffella nesteellä tarpeessa
- Anonyymi
Milloin puretaan? Kyllä pitää purkaa. Ei kannata korjata. Uusi tilalle vaan.
- Anonyymi
Ikävää olisi jos puretaan, mitään järkevää syytä ei tälle ole tiedossa, on niitä jopa 100vuotta vanhoja taloja täällä korjattu esim. Langi. No syytäkööt rahaa sinne, tai ne jotka haluaa uuden niin rahoittakoot sen!!!
- Anonyymi
Miten ollinsaaren vanhempi koulu on yhä käytössä ja katto vuoti jo 90-luvun alussa siellä?
Tämän takana on ahneet rakennusliikkeet ja tarkastajat. Hyviä kouluja, oppilaat voi testata ja opet, peskööt nokat kotona, muu on huuhaa hommaa!!
- Anonyymi
Purkavatko.vielähän tuo tuossa kököttää.ei ole koululaisia ollut vuosiin vaan ne ovat pitkässäkarissa joka myös huonossa kunnossa.hyvä raahen viisaat päättäjät.olette liian lestoja ja sen huomaa.ääliöt.
- Anonyymi
Tärkiämpi oosi saada se uus Sokos mielellään alkon-kera!! Sais lepstat kurmistella kulmiaan että tuommosia juoppoja täälä on!!!!
- Anonyymi
Tehtaan plösö juopot on jo nähty parkeravan nykyisen Alkon sisäänkäynnin eteen. Eivät ole mikään suuri varjeltu salaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehtaan plösö juopot on jo nähty parkeravan nykyisen Alkon sisäänkäynnin eteen. Eivät ole mikään suuri varjeltu salaisuus.
Pedofiililestat palaa helvetintulessa Saatananlapsina, terve vaan.
- Anonyymi
Uutta koulurakennusta odotellaan Kummattiin. Kyllä vanhan koulurakennuksen purkaminen on ainoa oikea ratkaisu.
- Anonyymi
Lieneekö puretaan?
- Anonyymi
Ei tarvita koulua enään Kummattiin tehdas lakkaa kiitos ay200 pässitoverit.
- Anonyymi
Kummatin vanha koulurakennus pitää purkaa ja mahdollisimman pian.
- Anonyymi
Suojelukohde!!!!!! Korjaustyöryhmä selvittää juuri kustannuksia, tilattu osaava ryhmä selvittämään asia.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004206084- 222413
- 2042294
- 1141658
- 1211628
- 751082
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu601073IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka21049Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.134978Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59826