NATO-jäsenyys alkaa olla taputeltu. Demareista voidaan USA-vastainen jääräosasto potkia pihalle. Perustakoot uuden TPSL:n.
Ukraina iskee Venäjän puolen infraan ja tilanne on se että Ukraina ja Länsi sanelevat rauhan ehdot Rysän ollessa polvillaan.
Tänään Hyvä Veli Amstel Gold Race.
Kiitos Maalaisliitto ryhdistä
42
669
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt keskusta voi marssia ryhdikkäänä Nato-kylttiä heiluttaen ympäri Suomea. Taakse ovat jääneet muut puolueet.
- Anonyymi
Demareiden USA-vastainen jääräosasto on johtajansa Tuomiojan julkitulon mukaan suunnittelemassa puolustusliittoa vain Ruotsin kanssa.
SDP siis ei saa aikaan selkeää kyllä Natolle linjaa, siltä nyt näyttää, ellei Marin jyrää päätöstä. Marin on haloslaisia, joten nähtäväksi jää.
SDP on aina ollut Suomen turvallisuudelle riski, niin nytkinKäänteiset Leskisen tehnyt Marin tulee näyttämään jääräosastolle ovea.
1950-luvun "pitävän suksen taktiikka" CIA-dollareineen nimenomaan lisäsi maamme turvallisuutta .- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käänteiset Leskisen tehnyt Marin tulee näyttämään jääräosastolle ovea.
1950-luvun "pitävän suksen taktiikka" CIA-dollareineen nimenomaan lisäsi maamme turvallisuutta .Martin ajaa SETAn asiaa, kun homot nyt kovasti Putin vastaisia myös Marin silloin on.
Tämä voidaan helposti Putinin asiamiehen kertomana näyttää:
https://ranneliike.net/nakokulmat/3536/patriarkka-kirill-puhui-lempeasti-homoista
https://ranneliike.net/uutiset/16233/venajan-ortodoksikirkko-katsoo-ukrainassa-kaytavan-sotaa-arvoista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/patriarkka-syyttaa-homoja-isiksen-noususta-muslimit-pakenevat-jumalatonta-maailmaa/5695702 - Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käänteiset Leskisen tehnyt Marin tulee näyttämään jääräosastolle ovea.
1950-luvun "pitävän suksen taktiikka" CIA-dollareineen nimenomaan lisäsi maamme turvallisuutta .Tuomiojan Nato vastainen ristiretki päätynee hänen erottamiseen ulkoasianvaliokunnasta. Onko Marinilla siihen kanttia, pian sen näemme
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Martin ajaa SETAn asiaa, kun homot nyt kovasti Putin vastaisia myös Marin silloin on.
Tämä voidaan helposti Putinin asiamiehen kertomana näyttää:
https://ranneliike.net/nakokulmat/3536/patriarkka-kirill-puhui-lempeasti-homoista
https://ranneliike.net/uutiset/16233/venajan-ortodoksikirkko-katsoo-ukrainassa-kaytavan-sotaa-arvoista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/patriarkka-syyttaa-homoja-isiksen-noususta-muslimit-pakenevat-jumalatonta-maailmaa/5695702"Martin ajaa SETAn asiaa, kun homot nyt kovasti Putin vastaisia myös Marin silloin on."
Eli sinä olet itse putinisti? Nyt potkaisit jo itseäsi suoraan päähän. Yritit piikitellä pääministeriä sekä seksuaalivähemistöä, mutta tulitkin maalanneesi itsesi patriarkka Kirillin oikeaksi kädeksi.
Noloa. - Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käänteiset Leskisen tehnyt Marin tulee näyttämään jääräosastolle ovea.
1950-luvun "pitävän suksen taktiikka" CIA-dollareineen nimenomaan lisäsi maamme turvallisuutta .Ei näytä ainakaan pääministerin haastattelutunnin perusteella Marin ovea Tuomiojalle.
Tuomiojan selittely jatkuu: "on ollut esillä lähinnä sosiaalidemokraattien keskusteluissa ruotsalaisten ja suomalaisten kanssa".
Demarit siis suhmuroivat omiaan Natoon liittymisen estämiseksi. No, demari on demari vaikka voissa paistais. Anonyymi kirjoitti:
"Martin ajaa SETAn asiaa, kun homot nyt kovasti Putin vastaisia myös Marin silloin on."
Eli sinä olet itse putinisti? Nyt potkaisit jo itseäsi suoraan päähän. Yritit piikitellä pääministeriä sekä seksuaalivähemistöä, mutta tulitkin maalanneesi itsesi patriarkka Kirillin oikeaksi kädeksi.
Noloa.Herra Majuri aina kankkusessa homottelee😀
Mikään osasto ei voi olla onnistuen suunnittelemassa puolustusliittoa vain Ruotsin kanssa, ellei Ruotsilla itsellään ole tällaista halua. Tällainen puolustusliitto olisi mielestäni jopa parempi kuin Nato, jos USA ja Iso-Britannia antaisivat maillemme ehdottomat turvatakuut siinä tapauksessa, että Venäjä tai sen kanssa liitossa oleva valtio hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin taikka että näihin maihin kohdistettaisiin vakava terroristi- tai hybridisotatoimi.
SDP:n kantaa voi odottaa ihan rauhassa. Eihän tässä mikään kiire vielä ole, kun mitään liittymisehdotusta ja keskustelua puolustuspoliittisesta selonteosta ole käyty. Uskon myös, että yksikään puolue ei tule tässä asiassa vaatimaan ehdotonta ryhmäkuria puolueensa jäseniltä, vaan jokaisessa puolueessa voi äänestää asiassa haluamallaan tavalla. Onko melko varmaa, että ainakin perussuomalaisissa näkemykset jakautuvat kahteen leiriin.
Joku voi toki nähdä SDP:n riskiksi Suomen turvallisuudelle, jos näkee jonkun puolueen länsimielisyyden riskinä. Selkein esimerkki länsimielisyydestä oli Väinö Tanner, joka tuomittiin toisena pääsotasyyllisenä.Mielipidepankki kirjoitti:
Mikään osasto ei voi olla onnistuen suunnittelemassa puolustusliittoa vain Ruotsin kanssa, ellei Ruotsilla itsellään ole tällaista halua. Tällainen puolustusliitto olisi mielestäni jopa parempi kuin Nato, jos USA ja Iso-Britannia antaisivat maillemme ehdottomat turvatakuut siinä tapauksessa, että Venäjä tai sen kanssa liitossa oleva valtio hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin taikka että näihin maihin kohdistettaisiin vakava terroristi- tai hybridisotatoimi.
SDP:n kantaa voi odottaa ihan rauhassa. Eihän tässä mikään kiire vielä ole, kun mitään liittymisehdotusta ja keskustelua puolustuspoliittisesta selonteosta ole käyty. Uskon myös, että yksikään puolue ei tule tässä asiassa vaatimaan ehdotonta ryhmäkuria puolueensa jäseniltä, vaan jokaisessa puolueessa voi äänestää asiassa haluamallaan tavalla. Onko melko varmaa, että ainakin perussuomalaisissa näkemykset jakautuvat kahteen leiriin.
Joku voi toki nähdä SDP:n riskiksi Suomen turvallisuudelle, jos näkee jonkun puolueen länsimielisyyden riskinä. Selkein esimerkki länsimielisyydestä oli Väinö Tanner, joka tuomittiin toisena pääsotasyyllisenä.NATO ON ALUNPERIN EUROOPAN MALTILLISTEN JA NEUVOSTOVASTAISTEN TYÖVÄENPUOLUEUEIDEN PROJEKTI.
Siihen on MPP ihan loogiset syynsä miksi "eurokommunismiin" hairahtanut Ele Alenius oli Moskovan dispossa 1970-luvulla yhdessä Kalevi Kivistön.kanssa. Ehrnrothin, Junnilan, Pitsingin ja muiden "taantumuksellisten oikeistovoimien" kanssa.- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Mikään osasto ei voi olla onnistuen suunnittelemassa puolustusliittoa vain Ruotsin kanssa, ellei Ruotsilla itsellään ole tällaista halua. Tällainen puolustusliitto olisi mielestäni jopa parempi kuin Nato, jos USA ja Iso-Britannia antaisivat maillemme ehdottomat turvatakuut siinä tapauksessa, että Venäjä tai sen kanssa liitossa oleva valtio hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin taikka että näihin maihin kohdistettaisiin vakava terroristi- tai hybridisotatoimi.
SDP:n kantaa voi odottaa ihan rauhassa. Eihän tässä mikään kiire vielä ole, kun mitään liittymisehdotusta ja keskustelua puolustuspoliittisesta selonteosta ole käyty. Uskon myös, että yksikään puolue ei tule tässä asiassa vaatimaan ehdotonta ryhmäkuria puolueensa jäseniltä, vaan jokaisessa puolueessa voi äänestää asiassa haluamallaan tavalla. Onko melko varmaa, että ainakin perussuomalaisissa näkemykset jakautuvat kahteen leiriin.
Joku voi toki nähdä SDP:n riskiksi Suomen turvallisuudelle, jos näkee jonkun puolueen länsimielisyyden riskinä. Selkein esimerkki länsimielisyydestä oli Väinö Tanner, joka tuomittiin toisena pääsotasyyllisenä.Väinö ei älä enää, ei ole apuina, Kyllä persut on aika yhtenäisesti Naton takana, SDP ja vasurit nyt kantona kaskessa. SDP ja vasureilla on sellainen Neuvostoliitto tausta että se näkyy Venäjä aikaankin, ja itseasissa Venäjä on Neuvostoliitto, jota Putinkin havittelee, vasemmsitolaiset kommunisti ja sosialistimaat kumppanina, jota juuri meidänkin vasurit ja SDP on. Kuuba, Pohjoiskorea, Kiina, Valkovenäjä..meidänkin vasemmiston lemmitty takavuosilta presidentti Daniel Ortega valitutti taas itsensä monennen kerran, laittoi vastustajat linnaan, vaimonsa varapresidentti. Eli, tällaisia on Putinin valitsemat kaverit, siihen vielä joitain muitakin diktaattori maita.
Saisit MPP sinäkin vähän itseäsi valistaa, ette sanoa paukauta mitä sattuu, kun ideologiasi vasemmistossa. - Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Mikään osasto ei voi olla onnistuen suunnittelemassa puolustusliittoa vain Ruotsin kanssa, ellei Ruotsilla itsellään ole tällaista halua. Tällainen puolustusliitto olisi mielestäni jopa parempi kuin Nato, jos USA ja Iso-Britannia antaisivat maillemme ehdottomat turvatakuut siinä tapauksessa, että Venäjä tai sen kanssa liitossa oleva valtio hyökkäisi Suomeen tai Ruotsiin taikka että näihin maihin kohdistettaisiin vakava terroristi- tai hybridisotatoimi.
SDP:n kantaa voi odottaa ihan rauhassa. Eihän tässä mikään kiire vielä ole, kun mitään liittymisehdotusta ja keskustelua puolustuspoliittisesta selonteosta ole käyty. Uskon myös, että yksikään puolue ei tule tässä asiassa vaatimaan ehdotonta ryhmäkuria puolueensa jäseniltä, vaan jokaisessa puolueessa voi äänestää asiassa haluamallaan tavalla. Onko melko varmaa, että ainakin perussuomalaisissa näkemykset jakautuvat kahteen leiriin.
Joku voi toki nähdä SDP:n riskiksi Suomen turvallisuudelle, jos näkee jonkun puolueen länsimielisyyden riskinä. Selkein esimerkki länsimielisyydestä oli Väinö Tanner, joka tuomittiin toisena pääsotasyyllisenä.Mielenkiintoista, MPP katsoo hyväksi jutuksi sen, että Tanner tuomittiin koska oli länsimielinen. No, näkemys tuokin.
Tanner ei joutunut NL:n silmätikuksi minkään länsimielisyyden vuoksi, vaan koska suututti Stalinin SDP:n puoluekokouksessa (1917) vastustamalla vallankumoukseen ryhtymistä. Stalin oli lopun elämäänsä katkera Tannerille, ja pakotti Paasikiven kautta hänet tuomittavaksi.
Persuilla ja oikeastaan kaikilla muillakin puolueilla on Nato kanta selviö, Vasemmistoliitolla on vielä ristivetoa, ja demareilla on tuomiojalaisensa jonka vuoksi kiemurrellaan, muutoin kannat ovet täysin selvät. Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, MPP katsoo hyväksi jutuksi sen, että Tanner tuomittiin koska oli länsimielinen. No, näkemys tuokin.
Tanner ei joutunut NL:n silmätikuksi minkään länsimielisyyden vuoksi, vaan koska suututti Stalinin SDP:n puoluekokouksessa (1917) vastustamalla vallankumoukseen ryhtymistä. Stalin oli lopun elämäänsä katkera Tannerille, ja pakotti Paasikiven kautta hänet tuomittavaksi.
Persuilla ja oikeastaan kaikilla muillakin puolueilla on Nato kanta selviö, Vasemmistoliitolla on vielä ristivetoa, ja demareilla on tuomiojalaisensa jonka vuoksi kiemurrellaan, muutoin kannat ovet täysin selvät.Urho Kekkonen valittiin kommunistien tuella 1956. Tämä on myös fakta.
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, MPP katsoo hyväksi jutuksi sen, että Tanner tuomittiin koska oli länsimielinen. No, näkemys tuokin.
Tanner ei joutunut NL:n silmätikuksi minkään länsimielisyyden vuoksi, vaan koska suututti Stalinin SDP:n puoluekokouksessa (1917) vastustamalla vallankumoukseen ryhtymistä. Stalin oli lopun elämäänsä katkera Tannerille, ja pakotti Paasikiven kautta hänet tuomittavaksi.
Persuilla ja oikeastaan kaikilla muillakin puolueilla on Nato kanta selviö, Vasemmistoliitolla on vielä ristivetoa, ja demareilla on tuomiojalaisensa jonka vuoksi kiemurrellaan, muutoin kannat ovet täysin selvät.Tanner oli revisionisti, joka on Stalinin silmissä sama kuin luokkapetturi. Tanner tuomittiin sotasyyllisenä, mutta ei tietenkään länsimielisyydestä vaan isänmaallisuudesta, koska vastusti ponnekkaasti NLn hyökkäyssotaa. Sotien jälkeen Tanner ja SDP koettiin tietysti länsimielisinä ja samalla NL-vastaisina. SDPhän sai ja otti CIAlta taloudellista apua toimintaansa, koska lännessä nähtiin, että demarien avulla on mahdollista torjua kommunismin leviämistä. Juuri tässä mielessä demarit olivat epäilyttäviä ja heissä oli paljon potentiaalia lännen kätyreiksi. Ja oikeassahan venäläiset tässä olivatkin. Nimenomaan tannerilaiset asevelisosialistit olivat pitkään pannassa niin neukkujen, kotikommunistien kuin Kekkosen silmissä.
- Anonyymi
Voi vittu mitä perskärpäsiä ja luuseri perseen-nuolijoita . Ei mitään ryhtiä ei ollu kansan valitsema tähän hallitukseen. Ne on ryssinyt omat asiansa ja muidenkin kuin viljelijöiden ja maasta elantonsa saaneiden asiat . Voiko silloin olla ylpeä romutetaan ja taas aletaan hommaan tyhjästä.
- Anonyymi
Kiitos kommunisti kommentistasi!
- Anonyymi
Ukrainan sota ei ole vain Putinin sota. Kurskissa (Venäjällä, jossa käytiin kesällä 1943 valtaisa tankkitaistelu) venäläiset tavikset juhlistavat venäläisjoukkojen lähtöä, mihin, no tappamaan ukrainalaisia
KATSO VIDEO
https://riikkapurra.net/2022/03/29/kannatan-suomen-nato-jasenyytta/comment-page-1/#comment-4242
11.4.2022 18:49 - Anonyymi
Kuinka se sinun oman puolueesi perustaminen on edennyt?
- Anonyymi
KILPAJUOKSU DEMOKRATIAN PUOLESTA ON ALKANUT
EPÄDEMOKRAATTI LATAA VOIMAA ITÄ-UKRAINAAN
Nato lähettää joukkoja ja tavaraa
ja tankintuhoajaa ja tankkia Puolaan josta ne ajetaan KOKO UKRAINAN LÄPI itä-Ukrainaan äijät yötä päivää tekevät sitä nyt
Tankintappajakoulutuksen saaneet ukrainalaiset lähtivät USAsta itä-Ukrainaan tankkimetsästykseen
USA lähetti 100 tavallista ja 10 korkeateknologista tankintappajaa
laitteet ovat JO PERILLÄ helppokäyttöisiä ja Ukrainan koulutetut ovat koneessa tulossa taisteluun
korkeateknologinen tankintappajadrone killuu ilmassa ja etsii tankin
10 kpl erikoislähetys putinisteja vastaan
https://postlmg.cc/zb5Gtk0yHyvä Veli. Suunnitelma on ilmiselvä. Rysä pakotetaan polvilleen anomaan rauhaa.
Minusta sille HKL:n ratikkakuskille olisi pitänyt antaa ylennys ja palkankorotus moitteiden sijaan.
On poliittisesti epäkorrektia haistatella miehelle joka toimeenpanee siviilien massamurhia?- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Hyvä Veli. Suunnitelma on ilmiselvä. Rysä pakotetaan polvilleen anomaan rauhaa.
Minusta sille HKL:n ratikkakuskille olisi pitänyt antaa ylennys ja palkankorotus moitteiden sijaan.
On poliittisesti epäkorrektia haistatella miehelle joka toimeenpanee siviilien massamurhia?Se oli erinomainen ra tikkaprotesti ja vielä venäjän kielellä osin
Meillä on itä- Ukrainassa se ongelma että maa on tasaista, Kiovassa saimme voiton maaston, metsää mäkeä, takia hel pommin. Siksi nyt eri tak tik alla
Ukraina pidätti putinoligarkin ja perheystävän Viktor Medvedtshukin vehkeilystä
https://pbs.twimg.com/media/FQKkks2WUAEqHEK?format=jpg - Anonyymi
Nato ajaa tavaraa pitkin Ukrainaa valmistautuen putinistihyökkäykseen idässä
Putinistit ilmoittavat, että Nato-kuormia pidetään vihollisina
RUSSIA WILL CONSIDER US AND NATO VEHICLES CARRYING WEAPONS ON UKRAINIAN TERRITORY AS LEGITIMATE MILITARY TARGETS - RUSSIAN DEPUTY FOREIGN MINISTER
- Anonyymi
Saksa ilmoittaa, että putninhyökkäyksen lähetessä Saksa aikoo nopeuttaa raskaan aseistuksen vientiä Ukrainaan. Tästä ei vielä ole päätöstä, mutta jo nyt on täysin selvää, että ei löydy enää ketään, joka tätä vastustaa
Liberaalipuolueen puotustustiedottaja Die Welt -lehti Saksan kolmanneksi suurin
ja konservatiivinen
Der verteidigungspolitische Sprecher der FDP Marcus Faber hat angekündigt, dass Deutschland schwere Waffen in die Ukraine liefern wird. Beschlossen sei das noch nicht, aber es gebe niemanden mehr, der die „Veto“-Karte ziehe. - Anonyymi
Bidem ilmoittaa ke
että määräsi tänään 800 lisämiljoonalla aseita Ukrainaan
"I just spoke with President Zelenskyy and shared with him that my Administration is authorizing an additional $800 million in weapons, ammunition, and other security assistance to Ukraine." - Anonyymi
Maamme tajusi jo 30-luvulla että puolueettomuus ei kannata koskaan eikä missään. Liittyminen Natoon tarkoittaa että pääsemme natomaana hyökkäämään Yhdysvaltojen kanssa sen määräämiin kohteisiin ympäri maailmaa. Ihan niikuin Norja ja Tanska sekä Viro pääsivät 2011 Libyaan. Tosin jälkeenpäin eli vuonna 2016 Britania myönsi että jenkit kusivat heitä silmään, ei Libya länsimaita uhannut vaan presidentti Barak Oranki halusi vain Libyan valtavat öljyvarat maansa hallintaan. On huomattavasti parempi olla Venäjän läntinen vihollinen kuin ystävä, sitä ei kansanedustaja Erkki Tuomioja käsitä.
- Anonyymi
Ei halunnut Usa hukkuu öljyyn USAn on maailman suurin öljy nyt
Tuomio ja Halonen on loinen joka ei ole koskaan ollut töissä (T pienen hetken Rautaruukissa lapsena) emme tarvitse leeloja Lelo hullu espanjaksi ellelo
- Anonyymi
USA hyötyy sodasta ja voi harkita konepajojen ostoa koska metallitellisuus osallistuu asevalmistukseen ja niitä menee pVenäjän putinvenäjän vastaiseen nyt ja rajusti
Pörje joutuu selittelemään tänään
Ericssonin aamulla raportoima Q1-tulos alitti konsensusennusteet. Nokian kannalta olennaisessa verkkoyksikössä suoritus oli vaisua. Kaiken kaikkiaan kysyntätilanne markkinoilla on edelleen vahva, mutta inflatoriset paineet sekä yhtiön toimet toimitusketjujensa ja komponenttien saatavuuden varmistamiseksi heikensivät kannattavuutta yhdessä Venäjän toimintoihin tehdyn varauksen kanssa. Nämä samat teemat nousevat varmasti esille myös Nokian 28.4. julkaistavan tuloksen yhteydessä
Paltaan Ukrainaan hetken päästä Natoonhan mennään jo joten se on selvä - Anonyymi
WALLENBEGIT LOPETTAVAT YHTEISTYÖN VENJÄN JA VALKOVENÄJÄN KANSSA
ENSKILDA LOPETTAA MAKSUJEN VÄLITTÄMISEN BALTIAN JA RYSSSIEN VÄLILLÄ
ellei kyse ole täysin inhimillisestä ongelmasta kuten yksityisen kansalaisen eläkkeestä
MUUT RAHANSIIRROT LOPETETAAN TOUKOKUUN JÄLKEEN
SEB Bank will stop servicing payments from Russia and Belarus in the Baltic StatesLÄNTINEN VAPAA MAAILMA JUHLISTAA OLEMASSAOLOAAN ENSI KERTAA SITTEN VUODEN 2019 NORMAALILLA PAIKALLAAN AJETTAVAN PARIS-ROUBAIX:N PARISSA PÄÄSIÄISSUNNUNTAINA 17.4.
Ensimmäinen satanen on tasasta asfalttia jota "pyörätetkeillään" mitä ilmaisua eräs palstan nimimerkki käytti viittäkymppiä tunnissa.
SITTEN ALKAA MUKULAKIVIHELVETTI. VOI KUN VIELÄ.SATAISI.
- Anonyymi
PURE JENKKI Heikki Huhtamäki idänkaupan mestari
rysssät panivat Huhtamäen linnaan vakoilijana paneki
Vaarallinen kauppamatka Venäjällä – Vuonna 1917 Heikki Huhtamäki matkasi itään aavistamatta millainen seikkailu lapualaisnuorukaista odotti
"""Huhtamäki on päättänyt käynnistää prosessin liiketoimintojensa myymiseksi Venäjällä. Yhtiö lopetti kaikki investointinsa Venäjälle heti hyökkäyksen alettua Ukrainaan. Huhtamäki katsoo Venäjän nykytilanteen kehityksen ja pitkän aikavälin näkymien muodostavan esteen yhtiön kasvustrategian toteuttamiselle maassa. Huhtamäki keskittyy edelleen pitkän aikavälin tavoitteidensa ja 2030-strategiansa mukaisesti maailmanlaajuisen liiketoimintansa mahdollistamiin investointeihin, jotka tarjoavat merkittäviä kasvumahdollisuuksia muualla maailmassa. - Anonyymi
Venäläissaattueen tuho 13.4. Harkov Izjum
Російська колона йшла собі по мосту біля Ізюма на Харківщині, а він взяв і вибухнув
https://pbs.twimg.com/media/FQR_7hAX0AAg5ss?format=jpg
https://pbs.twimg.com/media/FQR_9OeXwAUyGO2?format=jpg
https://pbs.twimg.com/media/FQR__w0XMAIr2cw?format=jpg - Anonyymi
Se men sit pohja iso paat Gorbaki oli sil ajanu
Venäjän federaation puolustusministeriö raportoi, että kun risteilijä Moskva hinattiin määräsatamaan ammusten räjäytyksen aiheuttaman tulipalon aikana saadun rungon vaurioitumisen vuoksi, alus menetti vakavuuden.
Laiva upposi myrskyisellä merellä.- Anonyymi
Jeltsin ennustaa, että Putin tulee ja panee koko Venäjän pohjaan eikä kukaan sure sitä
https://www.youtube.com/watch?v=mv7M0xmq6i0&t=80s
- Anonyymi
Salainen brittioperaatio. Puolustusvoimat eivät tunnusta
Englantilaissotilaat onnhavaittu, ovat syvällä Ukrainassa kouluttamassa panssariaseineen ukrainalaisia
Uskon että siellä on amerikkalaisia Spezialeinheiten erikoisjoukkoja myös
Uskoin alusta asti, että ne kypsyttivät natsiputinin mottiin Kiovassa
Eilen perjantaina. Die SAS, Großbritanniens berühmtes Spezialeinheitskorps, hat ukrainische Soldaten vor Ort in der Region Kiew ausgebildet, teilten ukrainische Militärquellen
Offiziere von zwei Bataillonen sagten am Freitag, dass SAS-Truppen in der vergangenen Woche und in der Woche zuvor Trainingseinheiten abgehalten hätten.
Ein Kommandant sagte, die Ausbilder hätten gezeigt, wie man NLAWs benutzt, eine Art britischer Panzerabwehrraketen.
Der Bericht über den erstmaligen Einsatz britischer Soldaten vor Ort in der Ukraine wurde vom britischen Verteidigungsministerium nicht bestätigt.- Anonyymi
Joku kommentoija esitti jo sodan alkupuolella, että Ukrainassa on amerikkalaisia sotilaita. Sen vuoksi Venäjän hyökkäykset tyssäsivät kuin seinään.
- Anonyymi
Moskovan lippulaivan mukana hukkui kaikki noin 500 merimiestä
pieni hetki etsimme vahvistusta uskollemme - Anonyymi
Venäjän lippulaivaan Moskovaan osui kaksi ukrainalaista risteilyohjusta ja se upposi vieden noin 500 merimiestä mukanaan
Mukaan lukien kapteenin, joka ei ole esiintynyt missään
Venäjä ei ilmoita kuin uppoamisen mutta muistotilaisuudessa SEVASTOPOLISSA (miehitetyllä Krimillä) puhuttiin uhreista ilman lukumäärää
LUE LISÄÄ YKSITYISKOHTIA
https://riikkapurra.net/2022/03/29/kannatan-suomen-nato-jasenyytta/comment-page-1/#comment-4262
"Seurasimme, kun muut laivat yrittivät pelastusta. Moskovaan osuivat ohjukset räjäyttivät ammusvaraston, ohjauskyky meni"
SENSUURI PÄÄLLE KOVIN KIERROKSIN
Heikosti etenevän sodan takia putinistit aloittavat myös venäläisvainot ... - Anonyymi
Rysssät ampuivat nimen takia
Venäjän armeija ampui Butshassa, Kiovan alueella Ukrainassa paikallisen asukkaan Ilja Navalnyin, joka oli Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kaima
Ilmeisesti nimen takia ilman muuta syytä - Anonyymi
Haho15.4.UkrainaKunniaУкраине - слава
- Anonyymi
1504JussiHmiehittäjä kuo lemaОккупанту - смерть
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462219- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471319Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41826
- 14810
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647
