Aivovamman diagnosointi mielisairaudeksi

Psykiatrit voivat lääkitä psyykenlääkkeiden puhkaisemia neurotoksisia reaktioita, vieroitusoireyhtymiä ja esimerkiksi lääkkeiden pitkäaikaisen käytön tuomaa harmia haittavaikutuksineen uusilla aineilla eivätkä joudu minkäänasteiseen vastuuseen tästä vaikka potilas joutuisi kuinka invalidisoituneeseen tilaan lääkinnän seurauksena. He voivat loputtomasti tulkita tätä mt-ongelmana jossa potilaan heikko toimintakyky, apatia tai lääkkeiden tuoma sekavuus todistaa sen, että hänellä on mt-ongelma, vaikka iatrogeeniset syyt olisivat laukaisseet oireet ja mahdollisesti kokoajan voimakkaammilla aineilla tapahtuva lääkintä olisi vienyt potilaan vointia kokoajan huonompaan suuntaan. Potilaan parantumisen lääkkeistä irti päästessäkin he voi tulkita niin että lääke kuitenkin auttoi ja sitä tarvittiin hankalana aikana.

Potilaan lääkehistoria ja sen vaikutukset kehoon ja hermosroon ei välttämättä merkitse psykiatreille mitään. Heille vieroitusoireyhtymääkin poteva potilas voi olla vain uusien pillereiden tarpeessa kun he etsivät diagnoosin johon määrätään lääke. Ihan sama vaikka hermostoon olisi negatiivisesti vaikutettu vuosien lääkeputkella ja vieroituksilla. Jokainen kun näistä jättää jälkensä kehoon. Psykiatrien mielestä ei vaan kun lääke on pois kehosta niin ongelmia ei näistä taikapillereistä jää.

Mitä vaihtoehtoja potilaalla on? Miten saada todistettua tuotettu harmi? Ei juuri mitenkään. Kaikki asiat mitä potilas sanoo, ovat vain anekdootteja ja ne voidaan tulkita psykiatrien lasien läpi jossa puheita ei tarvi pitää kovin suurena painoarvoltaan, mt potilaita kun nämä on. Oikea tutkimus lääkkeistä tapahtuu psykiatrien mielestä yleensä lääkeyhtiöiden rahoittamissa tutkimuksissa jotka usein näyttävät suotuisia tuloksia lääkkeistä. Heillä on käsitys oikeasta ihannepsykiatriasta mitä toteutetaan missä psykiatri on lääkehaittavaikutusten asiantuntija ja hyödyt voittavat haitat jossa lääkkeitä määrätään turvallisesti. Supersankari.

Tosiasiallisesti monet lääkärit eivät välttämättä tiedä mitä heidän eri terveydenhuollon systeemeissä pomppiville potilailleen kuuluu vuosien päästä lääkityksellä jonka he potilailleen ovat aloittaneet ja aineisiin koukuttaneet. He eivät vastaa vieroituksesta välttämättä. He eivät vastaa vaikka vuosia myöhemmin potilas olisi hätää kärsimässä lääkkeen haittojen tai vieroitusten myötä tai siitä että he eivät ole potilaalleen realistista kuvaa lääkkeen ongelmista sanoneet. He saavat tuntea tehneensä hyvää työtä kun näkevät alun suotuisan vaikutuksen pillereistä.

Vaikka kaikkia mielikuvituksellisimpia lääkeyhdistelmiä ja vuosia kestäneiden eri aineilla tapahtuvien lääkeputkien vaikutuksia ei olisi tutkittu kovin hyvin, ne ovat silti turvallisia psykiatrien mielestä. Tottakai. Ne on turvallisia kun psykiatria niitä määrää. Ylilääkintä ja harmitkin on ihan perusteltuja. Vakavia tauteja kun ovat nämä mt-sairaudet!

Potilaalle omalle vastuulle itsensä parantaminen iatrogeenisistä vammoista sekä jopa sen selvittely miten näistä hermostolääkkeistä pääsee irti jos psykiatrien ohjeet ei toimi. Ja useinkaan ne ei välttämättä toimi koska ainakin pitkään psykiatrien mielestä masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja ne voi lopettaa milloin vain. Puolittelee vähän ja sillain.

Netistä löytyy vertaistukea muista potilaista.
Ja psykiatrialle tutkimusmateriaalia kättensä jäljistä. Voidaan sitten muutama vuosikymmen myöhemmin olla "hupsista, no kyllähän näissä meidän ihmelääkkeissä olikin sitten vähän enempi harmia". "Kuka olisi uskonut että lääke jonka vaikutusta hermostolle ei täysin ymmärretä kun ei koko hermostonkaan ja aivojen toimintaa tätsin ymmärretä saattaakin vuosien jatkuvassa käytössä tuottaakin jopa pitkäkestoista aika isoakin harmia!"

Potilas voi sitten hakea työkyvyttömyyteensä lausuntoja psykiatrilta. Koska harmeja ei juuri tutkita, helpointa psykiatrilta on kirjoittaa papereihin "masennus". Sehän se oli potilaan ensimmäinenkin diagnoosi! Mitä siitä vaikka se lääkkeiden myötä ja lääkeharmien muutruikin tuhat kertaa pahemmaksi! Ja vei työkyvyttömyyteen!

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrit voivat lääkitä psyykenlääkkeiden puhkaisemia neurotoksisia reaktioita, vieroitusoireyhtymiä ja esimerkiksi lääkkeiden pitkäaikaisen käytön tuomaa harmia haittavaikutuksineen uusilla aineilla eivätkä joudu minkäänasteiseen vastuuseen tästä vaikka potilas joutuisi kuinka invalidisoituneeseen tilaan lääkinnän seurauksena. He voivat loputtomasti tulkita tätä mt-ongelmana jossa potilaan heikko toimintakyky, apatia tai lääkkeiden tuoma sekavuus todistaa sen, että hänellä on mt-ongelma, vaikka iatrogeeniset syyt olisivat laukaisseet oireet ja mahdollisesti kokoajan voimakkaammilla aineilla tapahtuva lääkintä olisi vienyt potilaan vointia kokoajan huonompaan suuntaan. Potilaan parantumisen lääkkeistä irti päästessäkin he voi tulkita niin että lääke kuitenkin auttoi ja sitä tarvittiin hankalana aikana.

Potilaan lääkehistoria ja sen vaikutukset kehoon ja hermosroon ei välttämättä merkitse psykiatreille mitään. Heille vieroitusoireyhtymääkin poteva potilas voi olla vain uusien pillereiden tarpeessa kun he etsivät diagnoosin johon määrätään lääke. Ihan sama vaikka hermostoon olisi negatiivisesti vaikutettu vuosien lääkeputkella ja vieroituksilla. Jokainen kun näistä jättää jälkensä kehoon. Psykiatrien mielestä ei vaan kun lääke on pois kehosta niin ongelmia ei näistä taikapillereistä jää.

Mitä vaihtoehtoja potilaalla on? Miten saada todistettua tuotettu harmi? Ei juuri mitenkään. Kaikki asiat mitä potilas sanoo, ovat vain anekdootteja ja ne voidaan tulkita psykiatrien lasien läpi jossa puheita ei tarvi pitää kovin suurena painoarvoltaan, mt potilaita kun nämä on. Oikea tutkimus lääkkeistä tapahtuu psykiatrien mielestä yleensä lääkeyhtiöiden rahoittamissa tutkimuksissa jotka usein näyttävät suotuisia tuloksia lääkkeistä. Heillä on käsitys oikeasta ihannepsykiatriasta mitä toteutetaan missä psykiatri on lääkehaittavaikutusten asiantuntija ja hyödyt voittavat haitat jossa lääkkeitä määrätään turvallisesti. Supersankari.

Tosiasiallisesti monet lääkärit eivät välttämättä tiedä mitä heidän eri terveydenhuollon systeemeissä pomppiville potilailleen kuuluu vuosien päästä lääkityksellä jonka he potilailleen ovat aloittaneet ja aineisiin koukuttaneet. He eivät vastaa vieroituksesta välttämättä. He eivät vastaa vaikka vuosia myöhemmin potilas olisi hätää kärsimässä lääkkeen haittojen tai vieroitusten myötä tai siitä että he eivät ole potilaalleen realistista kuvaa lääkkeen ongelmista sanoneet. He saavat tuntea tehneensä hyvää työtä kun näkevät alun suotuisan vaikutuksen pillereistä.

Vaikka kaikkia mielikuvituksellisimpia lääkeyhdistelmiä ja vuosia kestäneiden eri aineilla tapahtuvien lääkeputkien vaikutuksia ei olisi tutkittu kovin hyvin, ne ovat silti turvallisia psykiatrien mielestä. Tottakai. Ne on turvallisia kun psykiatria niitä määrää. Ylilääkintä ja harmitkin on ihan perusteltuja. Vakavia tauteja kun ovat nämä mt-sairaudet!

Potilaalle omalle vastuulle itsensä parantaminen iatrogeenisistä vammoista sekä jopa sen selvittely miten näistä hermostolääkkeistä pääsee irti jos psykiatrien ohjeet ei toimi. Ja useinkaan ne ei välttämättä toimi koska ainakin pitkään psykiatrien mielestä masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja ne voi lopettaa milloin vain. Puolittelee vähän ja sillain.

Netistä löytyy vertaistukea muista potilaista.
Ja psykiatrialle tutkimusmateriaalia kättensä jäljistä. Voidaan sitten muutama vuosikymmen myöhemmin olla "hupsista, no kyllähän näissä meidän ihmelääkkeissä olikin sitten vähän enempi harmia". "Kuka olisi uskonut että lääke jonka vaikutusta hermostolle ei täysin ymmärretä kun ei koko hermostonkaan ja aivojen toimintaa tätsin ymmärretä saattaakin vuosien jatkuvassa käytössä tuottaakin jopa pitkäkestoista aika isoakin harmia!"

Potilas voi sitten hakea työkyvyttömyyteensä lausuntoja psykiatrilta. Koska harmeja ei juuri tutkita, helpointa psykiatrilta on kirjoittaa papereihin "masennus". Sehän se oli potilaan ensimmäinenkin diagnoosi! Mitä siitä vaikka se lääkkeiden myötä ja lääkeharmien muutruikin tuhat kertaa pahemmaksi! Ja vei työkyvyttömyyteen!

Siis myös psyykenlääkkeet voi laukaista hermostollisia ja neurologisia oireita niin vieroituksessa kuin haittana.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrit voivat lääkitä psyykenlääkkeiden puhkaisemia neurotoksisia reaktioita, vieroitusoireyhtymiä ja esimerkiksi lääkkeiden pitkäaikaisen käytön tuomaa harmia haittavaikutuksineen uusilla aineilla eivätkä joudu minkäänasteiseen vastuuseen tästä vaikka potilas joutuisi kuinka invalidisoituneeseen tilaan lääkinnän seurauksena. He voivat loputtomasti tulkita tätä mt-ongelmana jossa potilaan heikko toimintakyky, apatia tai lääkkeiden tuoma sekavuus todistaa sen, että hänellä on mt-ongelma, vaikka iatrogeeniset syyt olisivat laukaisseet oireet ja mahdollisesti kokoajan voimakkaammilla aineilla tapahtuva lääkintä olisi vienyt potilaan vointia kokoajan huonompaan suuntaan. Potilaan parantumisen lääkkeistä irti päästessäkin he voi tulkita niin että lääke kuitenkin auttoi ja sitä tarvittiin hankalana aikana.

Potilaan lääkehistoria ja sen vaikutukset kehoon ja hermosroon ei välttämättä merkitse psykiatreille mitään. Heille vieroitusoireyhtymääkin poteva potilas voi olla vain uusien pillereiden tarpeessa kun he etsivät diagnoosin johon määrätään lääke. Ihan sama vaikka hermostoon olisi negatiivisesti vaikutettu vuosien lääkeputkella ja vieroituksilla. Jokainen kun näistä jättää jälkensä kehoon. Psykiatrien mielestä ei vaan kun lääke on pois kehosta niin ongelmia ei näistä taikapillereistä jää.

Mitä vaihtoehtoja potilaalla on? Miten saada todistettua tuotettu harmi? Ei juuri mitenkään. Kaikki asiat mitä potilas sanoo, ovat vain anekdootteja ja ne voidaan tulkita psykiatrien lasien läpi jossa puheita ei tarvi pitää kovin suurena painoarvoltaan, mt potilaita kun nämä on. Oikea tutkimus lääkkeistä tapahtuu psykiatrien mielestä yleensä lääkeyhtiöiden rahoittamissa tutkimuksissa jotka usein näyttävät suotuisia tuloksia lääkkeistä. Heillä on käsitys oikeasta ihannepsykiatriasta mitä toteutetaan missä psykiatri on lääkehaittavaikutusten asiantuntija ja hyödyt voittavat haitat jossa lääkkeitä määrätään turvallisesti. Supersankari.

Tosiasiallisesti monet lääkärit eivät välttämättä tiedä mitä heidän eri terveydenhuollon systeemeissä pomppiville potilailleen kuuluu vuosien päästä lääkityksellä jonka he potilailleen ovat aloittaneet ja aineisiin koukuttaneet. He eivät vastaa vieroituksesta välttämättä. He eivät vastaa vaikka vuosia myöhemmin potilas olisi hätää kärsimässä lääkkeen haittojen tai vieroitusten myötä tai siitä että he eivät ole potilaalleen realistista kuvaa lääkkeen ongelmista sanoneet. He saavat tuntea tehneensä hyvää työtä kun näkevät alun suotuisan vaikutuksen pillereistä.

Vaikka kaikkia mielikuvituksellisimpia lääkeyhdistelmiä ja vuosia kestäneiden eri aineilla tapahtuvien lääkeputkien vaikutuksia ei olisi tutkittu kovin hyvin, ne ovat silti turvallisia psykiatrien mielestä. Tottakai. Ne on turvallisia kun psykiatria niitä määrää. Ylilääkintä ja harmitkin on ihan perusteltuja. Vakavia tauteja kun ovat nämä mt-sairaudet!

Potilaalle omalle vastuulle itsensä parantaminen iatrogeenisistä vammoista sekä jopa sen selvittely miten näistä hermostolääkkeistä pääsee irti jos psykiatrien ohjeet ei toimi. Ja useinkaan ne ei välttämättä toimi koska ainakin pitkään psykiatrien mielestä masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja ne voi lopettaa milloin vain. Puolittelee vähän ja sillain.

Netistä löytyy vertaistukea muista potilaista.
Ja psykiatrialle tutkimusmateriaalia kättensä jäljistä. Voidaan sitten muutama vuosikymmen myöhemmin olla "hupsista, no kyllähän näissä meidän ihmelääkkeissä olikin sitten vähän enempi harmia". "Kuka olisi uskonut että lääke jonka vaikutusta hermostolle ei täysin ymmärretä kun ei koko hermostonkaan ja aivojen toimintaa tätsin ymmärretä saattaakin vuosien jatkuvassa käytössä tuottaakin jopa pitkäkestoista aika isoakin harmia!"

Potilas voi sitten hakea työkyvyttömyyteensä lausuntoja psykiatrilta. Koska harmeja ei juuri tutkita, helpointa psykiatrilta on kirjoittaa papereihin "masennus". Sehän se oli potilaan ensimmäinenkin diagnoosi! Mitä siitä vaikka se lääkkeiden myötä ja lääkeharmien muutruikin tuhat kertaa pahemmaksi! Ja vei työkyvyttömyyteen!

Niin, mitäpä siitä. Kunhan oma, jättipalkkansa tulee, sama minkälaisesta aikaansaadusta "työstä" tahansa. Yksikään näistä vastuuvapaista ei myöhemmin mieti kuinka potilaalle käynyt vaan ahnaasti uutta rahanlähdettä katsoo. Tarvittaessa psyko voi häipyä kuin pieru saharaan kun sanomista tulee sen keksimästä diagnoosista. Muu"hovi"hännystelee vain ja asia on sillä läpytelty!
Psykiatri voi yrittää näpäyttää "hankalaksi" kokemaansa uhria joka koettaa saada fyysiseen vammaan apua turhaan tk:sta. Kun keksitty diagnoosi ei kelpaa uhrille, hirviöpsyko yrittää hullujenhuoneelle toimittaa, tosin turhaan.
Eipä kuulu sen teon jälkeen hirviöstä eikä vastuuseen joudu mutta ison palkan saa myös kiusaamisestaan. Liekö montakin avutta jätettyä jotka väkisin yritetty hulluksi leimata?
Heikoimmat eivät varmaankaan puolustaudu hirmutekoa eikä väärää lääkemääräystäkään vastaan? Varsinkin yksinäisiksi luulemansa uhrit psykojen helppoja uhreja joita uskaltavat alistaa. (Tuli partajörpykälle yllätyksenä apuvoimat ja pakeni ahdistelemasta ja alistamasta.. Yritti kai tutkia uhrikseenvalitsemalla miten eri lääkkeet toimii ja mitä saavat aikaan? No, yritykseksi jäi.)
Ties mitä pahaa aikaan saanut muille se vastuuton hirviö.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrit voivat lääkitä psyykenlääkkeiden puhkaisemia neurotoksisia reaktioita, vieroitusoireyhtymiä ja esimerkiksi lääkkeiden pitkäaikaisen käytön tuomaa harmia haittavaikutuksineen uusilla aineilla eivätkä joudu minkäänasteiseen vastuuseen tästä vaikka potilas joutuisi kuinka invalidisoituneeseen tilaan lääkinnän seurauksena. He voivat loputtomasti tulkita tätä mt-ongelmana jossa potilaan heikko toimintakyky, apatia tai lääkkeiden tuoma sekavuus todistaa sen, että hänellä on mt-ongelma, vaikka iatrogeeniset syyt olisivat laukaisseet oireet ja mahdollisesti kokoajan voimakkaammilla aineilla tapahtuva lääkintä olisi vienyt potilaan vointia kokoajan huonompaan suuntaan. Potilaan parantumisen lääkkeistä irti päästessäkin he voi tulkita niin että lääke kuitenkin auttoi ja sitä tarvittiin hankalana aikana.

Potilaan lääkehistoria ja sen vaikutukset kehoon ja hermosroon ei välttämättä merkitse psykiatreille mitään. Heille vieroitusoireyhtymääkin poteva potilas voi olla vain uusien pillereiden tarpeessa kun he etsivät diagnoosin johon määrätään lääke. Ihan sama vaikka hermostoon olisi negatiivisesti vaikutettu vuosien lääkeputkella ja vieroituksilla. Jokainen kun näistä jättää jälkensä kehoon. Psykiatrien mielestä ei vaan kun lääke on pois kehosta niin ongelmia ei näistä taikapillereistä jää.

Mitä vaihtoehtoja potilaalla on? Miten saada todistettua tuotettu harmi? Ei juuri mitenkään. Kaikki asiat mitä potilas sanoo, ovat vain anekdootteja ja ne voidaan tulkita psykiatrien lasien läpi jossa puheita ei tarvi pitää kovin suurena painoarvoltaan, mt potilaita kun nämä on. Oikea tutkimus lääkkeistä tapahtuu psykiatrien mielestä yleensä lääkeyhtiöiden rahoittamissa tutkimuksissa jotka usein näyttävät suotuisia tuloksia lääkkeistä. Heillä on käsitys oikeasta ihannepsykiatriasta mitä toteutetaan missä psykiatri on lääkehaittavaikutusten asiantuntija ja hyödyt voittavat haitat jossa lääkkeitä määrätään turvallisesti. Supersankari.

Tosiasiallisesti monet lääkärit eivät välttämättä tiedä mitä heidän eri terveydenhuollon systeemeissä pomppiville potilailleen kuuluu vuosien päästä lääkityksellä jonka he potilailleen ovat aloittaneet ja aineisiin koukuttaneet. He eivät vastaa vieroituksesta välttämättä. He eivät vastaa vaikka vuosia myöhemmin potilas olisi hätää kärsimässä lääkkeen haittojen tai vieroitusten myötä tai siitä että he eivät ole potilaalleen realistista kuvaa lääkkeen ongelmista sanoneet. He saavat tuntea tehneensä hyvää työtä kun näkevät alun suotuisan vaikutuksen pillereistä.

Vaikka kaikkia mielikuvituksellisimpia lääkeyhdistelmiä ja vuosia kestäneiden eri aineilla tapahtuvien lääkeputkien vaikutuksia ei olisi tutkittu kovin hyvin, ne ovat silti turvallisia psykiatrien mielestä. Tottakai. Ne on turvallisia kun psykiatria niitä määrää. Ylilääkintä ja harmitkin on ihan perusteltuja. Vakavia tauteja kun ovat nämä mt-sairaudet!

Potilaalle omalle vastuulle itsensä parantaminen iatrogeenisistä vammoista sekä jopa sen selvittely miten näistä hermostolääkkeistä pääsee irti jos psykiatrien ohjeet ei toimi. Ja useinkaan ne ei välttämättä toimi koska ainakin pitkään psykiatrien mielestä masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja ne voi lopettaa milloin vain. Puolittelee vähän ja sillain.

Netistä löytyy vertaistukea muista potilaista.
Ja psykiatrialle tutkimusmateriaalia kättensä jäljistä. Voidaan sitten muutama vuosikymmen myöhemmin olla "hupsista, no kyllähän näissä meidän ihmelääkkeissä olikin sitten vähän enempi harmia". "Kuka olisi uskonut että lääke jonka vaikutusta hermostolle ei täysin ymmärretä kun ei koko hermostonkaan ja aivojen toimintaa tätsin ymmärretä saattaakin vuosien jatkuvassa käytössä tuottaakin jopa pitkäkestoista aika isoakin harmia!"

Potilas voi sitten hakea työkyvyttömyyteensä lausuntoja psykiatrilta. Koska harmeja ei juuri tutkita, helpointa psykiatrilta on kirjoittaa papereihin "masennus". Sehän se oli potilaan ensimmäinenkin diagnoosi! Mitä siitä vaikka se lääkkeiden myötä ja lääkeharmien muutruikin tuhat kertaa pahemmaksi! Ja vei työkyvyttömyyteen!

Tiedän niin törkeen tyypin että sille tärkeintä saada vain paljon rahaa, ei väliä millä "työn" tuloksella. Kunhan liksa tulee, se riittää.

Niin tuo on psykiatrien asenne. Tosin esimerkiksi vieroituspalstoilla lääkkeistä aika monella potilaalla on samanlaiset kuvitelmat.

Kommenttisi on hyvä peruste sille, miksei p$ykiatrian puolelle kannata potilaaksi hakeutua.

Anonyymi kirjoitti:

Kommenttisi on hyvä peruste sille, miksei p$ykiatrian puolelle kannata potilaaksi hakeutua.

Samalla logiikalla, sinun kommentti kertoo sen miksi sinne joudutaan.

Sehän ei ole mitään uutta, että tehdään vahingossa väärä diagnoosi, tai että hoito epäonnistuu. Mutta sillon tietää olevansa laalaa landissa kun rupeaa tekemään itselleen mieluisia johtopäätöksiä näistä mahdollisuuksista, ilman mitään tilastollista tai tieteellistä faktaa.

Anonyymi kirjoitti:

Samalla logiikalla, sinun kommentti kertoo sen miksi sinne joudutaan.

Sehän ei ole mitään uutta, että tehdään vahingossa väärä diagnoosi, tai että hoito epäonnistuu. Mutta sillon tietää olevansa laalaa landissa kun rupeaa tekemään itselleen mieluisia johtopäätöksiä näistä mahdollisuuksista, ilman mitään tilastollista tai tieteellistä faktaa.

Mitäs kun tulee täysin tuulesta temmattu diagnoosi ja kun siihen ei alistu, psyko katoo kuin pieru saharaan eikä ala vastaamaan virheestään? Virhe ois voinu olla iso väärine lääkemääräyksineen ja tulevaisuuden tuhoamisineen!
Kertoo paljon hirviöstä moinen vastuuttomuus. Vain tk:n jatke millä"hankalaksi"leimattu, avutta jätetty, yksinäiseksi luultu ois vaiennettu.

Anonyymi kirjoitti:

Mitäs kun tulee täysin tuulesta temmattu diagnoosi ja kun siihen ei alistu, psyko katoo kuin pieru saharaan eikä ala vastaamaan virheestään? Virhe ois voinu olla iso väärine lääkemääräyksineen ja tulevaisuuden tuhoamisineen!
Kertoo paljon hirviöstä moinen vastuuttomuus. Vain tk:n jatke millä"hankalaksi"leimattu, avutta jätetty, yksinäiseksi luultu ois vaiennettu.

Entä jos vaan märehtisit omia asioitas, ja jättäisit hypoteettiset väärindiagnosoidut märehtimään omia asioitaan?

Totta hemmetissä väärin digandosoitu / Hoidettu ihminen on henkilökohtanen tragedia, mutta ihan yhtä lailla voi märehtiä, että kuinka moni mielenterveypotilas jää vaille tarvitsemaansa hoitoa, koska heillä ei ole sairaudentuntoa?

Ja hankala ihminen on hankala, riippumatta siitä että onko aivovammaa vai ei. Harmi sinänsä että yhteiskunnassa taidetaan enempi ymmärtää fyysisien vammojen aiheuttamia ongelmia, mutta siihen nämä mielikuvitusleikit eivät auta.

Anonyymi kirjoitti:

Entä jos vaan märehtisit omia asioitas, ja jättäisit hypoteettiset väärindiagnosoidut märehtimään omia asioitaan?

Totta hemmetissä väärin digandosoitu / Hoidettu ihminen on henkilökohtanen tragedia, mutta ihan yhtä lailla voi märehtiä, että kuinka moni mielenterveypotilas jää vaille tarvitsemaansa hoitoa, koska heillä ei ole sairaudentuntoa?

Ja hankala ihminen on hankala, riippumatta siitä että onko aivovammaa vai ei. Harmi sinänsä että yhteiskunnassa taidetaan enempi ymmärtää fyysisien vammojen aiheuttamia ongelmia, mutta siihen nämä mielikuvitusleikit eivät auta.

Ne, mitkä ovat mt-potilaiden sairaudentunnottomuutta suuremmat ongelmat, ovat kyllä alalla, terveydenhuollossa ja psykiatriassa vallitseva korruptio, lääkekeskeisyys, potilaiden väärindiagnosointi, potilaiden stigmatisointi, hoitaminen vain pelkillä lääkkeillä, somaattisten sairauksien tutkimatta ja hoitamatta jättäminen, sekä huono ja asenteellinen kohtelu.

Anonyymi kirjoitti:

Ne, mitkä ovat mt-potilaiden sairaudentunnottomuutta suuremmat ongelmat, ovat kyllä alalla, terveydenhuollossa ja psykiatriassa vallitseva korruptio, lääkekeskeisyys, potilaiden väärindiagnosointi, potilaiden stigmatisointi, hoitaminen vain pelkillä lääkkeillä, somaattisten sairauksien tutkimatta ja hoitamatta jättäminen, sekä huono ja asenteellinen kohtelu.

Yksi olennaisen tärkeä sana jäi vielä välistä tuossa edellisessä tekstissä, nimittäin medikalisaatio. Mistä tahansa ihmiseen liittyvästä, hänen olemuksestaan, käytöksestä, sanomisistaan ja persoonallisuudenpiirteistä voidaan tehdä diagnoosi ja nähdä se epänormaaliksi, tai sairaudeksi, jota täytyy lääkitä. Jotta potilas olisi mm. lääkärin ja hoitotahon edessä normaali ja hyväksytty. Toisaalta, kun ihmisiä diagnosoidaan ja heillä katsotaan olevan sairauksia, joita täytyy lääkitä, saadaan potilaat riippuvaisiksi lääkkeistä ja rikastuttamaan lääketehtaiden kassavirtaa. Se, miten rehellistä se touhu sitten on, eli tehdäänkö sitä tahallisesti, jotta potilaat saadaan alistettua palvelemaan koko sitä systeemiä, niin en tiedä. Ainahan on mahdollista, että alalla olevat lääkärit, psykiatrit ja muut hoitajat voivat valehdella kohtaamista ihmisistä asioita, eli kertoa ns. muunneltua totuutta. Kun vähän väritetään niitä potilashistoriaan kirjoitettuja asioita, ja vaikka ihan keksitään hatusta niitä diagnooseja, niin kyllähän siinä saadaan ihminen aivopestyä ja lääkkeiden orjaksi. Yleensä koko loppuelämän ajaksi. Jos ihminen ei sitä huomaa, niin hänen koko elämänsä saattaa tuhoutua. Ellei ihminen itse ota omaa elämäänsä haltuun, nouse takajaloilleen, eikä enää sokeasti tottelekaan ja usko kyseisiä auktoriteetteja. On erittäin vaarallista uskoa sokeasti ja sinisilmäisesti esim. psykiatriassa toimivia henkilöitä. Mutta toisaalta samaa ilmenee kyllä julkisellakin puolella, esim. terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Mistä yleensä ihmisiä juuri lähetetään esim. psykiatrisiin sairaaloihin M1 lähetteillä. Mitään kovin suurta juridista asemaa ei esim. mt- potilailla ole, tai he eivät tiedä omista oikeuksistaan, tai eivät jaksa lähteä taistelemaan huomatessaan omalla kohdallaan selkeitä rikkeitä, vääriä, tai perusteettomia hoitopäätöksiä, tai virheellisiä diagnooseja, tai vääryyksiä. Koskivat ne sitten mitä tahansa, annettuja diagnooseja, pakkohoitopäätöksiä, tai saamaansa kohtelua. Ihmisoikeuksista nyt puhumattakaan. Ne jäävät lähinnä vain kauniiden korulauseiden tasolle. Joita jossakin THL: n, sairaaloiden, tai minkä tahansa virkatahon verkkosivuilla, tai palautelomakkeissa väitetään olevan.

Siksi en todellakaan suosittele kenellekään menemään koskaan valittelemaan mitään tk: seen, tms. paikkaan ja olemaan avaamatta niiden ovia. Koska siitä voi tulla koko elämän kestävä painajainen. Mm. omakannassa näkyvien diagnoosien jättämän leiman takia.

Väheksy vaan. Ei voi tietää jos omaan nilkkaas osuu pilkka joskus. Kasvattas.

Anonyymi kirjoitti:

Entä jos vaan märehtisit omia asioitas, ja jättäisit hypoteettiset väärindiagnosoidut märehtimään omia asioitaan?

Totta hemmetissä väärin digandosoitu / Hoidettu ihminen on henkilökohtanen tragedia, mutta ihan yhtä lailla voi märehtiä, että kuinka moni mielenterveypotilas jää vaille tarvitsemaansa hoitoa, koska heillä ei ole sairaudentuntoa?

Ja hankala ihminen on hankala, riippumatta siitä että onko aivovammaa vai ei. Harmi sinänsä että yhteiskunnassa taidetaan enempi ymmärtää fyysisien vammojen aiheuttamia ongelmia, mutta siihen nämä mielikuvitusleikit eivät auta.

Enpä jäänyt märehtimään vaan pidin puoleni, onneks. Oikeutta ei tullut vääryyden tekijän katoamisen takia enkä nuorempana osannut vastuuseen sitä vaatia. Liekö monta uhria sillä vallanhimoisella alistajalla? Ties mikä psykopaatti itse on se psykiatri!

Anonyymi kirjoitti:

Yksi olennaisen tärkeä sana jäi vielä välistä tuossa edellisessä tekstissä, nimittäin medikalisaatio. Mistä tahansa ihmiseen liittyvästä, hänen olemuksestaan, käytöksestä, sanomisistaan ja persoonallisuudenpiirteistä voidaan tehdä diagnoosi ja nähdä se epänormaaliksi, tai sairaudeksi, jota täytyy lääkitä. Jotta potilas olisi mm. lääkärin ja hoitotahon edessä normaali ja hyväksytty. Toisaalta, kun ihmisiä diagnosoidaan ja heillä katsotaan olevan sairauksia, joita täytyy lääkitä, saadaan potilaat riippuvaisiksi lääkkeistä ja rikastuttamaan lääketehtaiden kassavirtaa. Se, miten rehellistä se touhu sitten on, eli tehdäänkö sitä tahallisesti, jotta potilaat saadaan alistettua palvelemaan koko sitä systeemiä, niin en tiedä. Ainahan on mahdollista, että alalla olevat lääkärit, psykiatrit ja muut hoitajat voivat valehdella kohtaamista ihmisistä asioita, eli kertoa ns. muunneltua totuutta. Kun vähän väritetään niitä potilashistoriaan kirjoitettuja asioita, ja vaikka ihan keksitään hatusta niitä diagnooseja, niin kyllähän siinä saadaan ihminen aivopestyä ja lääkkeiden orjaksi. Yleensä koko loppuelämän ajaksi. Jos ihminen ei sitä huomaa, niin hänen koko elämänsä saattaa tuhoutua. Ellei ihminen itse ota omaa elämäänsä haltuun, nouse takajaloilleen, eikä enää sokeasti tottelekaan ja usko kyseisiä auktoriteetteja. On erittäin vaarallista uskoa sokeasti ja sinisilmäisesti esim. psykiatriassa toimivia henkilöitä. Mutta toisaalta samaa ilmenee kyllä julkisellakin puolella, esim. terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Mistä yleensä ihmisiä juuri lähetetään esim. psykiatrisiin sairaaloihin M1 lähetteillä. Mitään kovin suurta juridista asemaa ei esim. mt- potilailla ole, tai he eivät tiedä omista oikeuksistaan, tai eivät jaksa lähteä taistelemaan huomatessaan omalla kohdallaan selkeitä rikkeitä, vääriä, tai perusteettomia hoitopäätöksiä, tai virheellisiä diagnooseja, tai vääryyksiä. Koskivat ne sitten mitä tahansa, annettuja diagnooseja, pakkohoitopäätöksiä, tai saamaansa kohtelua. Ihmisoikeuksista nyt puhumattakaan. Ne jäävät lähinnä vain kauniiden korulauseiden tasolle. Joita jossakin THL: n, sairaaloiden, tai minkä tahansa virkatahon verkkosivuilla, tai palautelomakkeissa väitetään olevan.

Siksi en todellakaan suosittele kenellekään menemään koskaan valittelemaan mitään tk: seen, tms. paikkaan ja olemaan avaamatta niiden ovia. Koska siitä voi tulla koko elämän kestävä painajainen. Mm. omakannassa näkyvien diagnoosien jättämän leiman takia.

Täysin samaa mieltä. Parempi pysyä poissa, jo senkin takia että tyhjän saa pyytämättäkin.
Ala-arvoista toimintaa.

Useimmiten ongelmat johtuvat siitä, että ihminen tekee jostain asiasta itselleen ongelman.

Anonyymi kirjoitti:

Samalla logiikalla, sinun kommentti kertoo sen miksi sinne joudutaan.

Sehän ei ole mitään uutta, että tehdään vahingossa väärä diagnoosi, tai että hoito epäonnistuu. Mutta sillon tietää olevansa laalaa landissa kun rupeaa tekemään itselleen mieluisia johtopäätöksiä näistä mahdollisuuksista, ilman mitään tilastollista tai tieteellistä faktaa.

Kevyttä höttöä. Mitäpä se haittaa virhediagnoosit kunhan rahaa laariin sataa, ilman vastuuta virheistä. Häpeällistä ahneutta.

Anonyymi kirjoitti:

Entä jos vaan märehtisit omia asioitas, ja jättäisit hypoteettiset väärindiagnosoidut märehtimään omia asioitaan?

Totta hemmetissä väärin digandosoitu / Hoidettu ihminen on henkilökohtanen tragedia, mutta ihan yhtä lailla voi märehtiä, että kuinka moni mielenterveypotilas jää vaille tarvitsemaansa hoitoa, koska heillä ei ole sairaudentuntoa?

Ja hankala ihminen on hankala, riippumatta siitä että onko aivovammaa vai ei. Harmi sinänsä että yhteiskunnassa taidetaan enempi ymmärtää fyysisien vammojen aiheuttamia ongelmia, mutta siihen nämä mielikuvitusleikit eivät auta.

Mitäpä jos itse et hypoteettisoisi asiasta josta et mitään tiedä. Totta hitossa täällä saa ottaa esille väärinkohtelut. Hyssyttelyt vain huonontaa oikeusturvaa ja lisää hulluille mielivaltaisille lisää valtaa ja mahdollistavat väärinkäytökset.

Oletko kokeillut jollain neurologilla käyntiä yksityispuolella?

Anonyymi kirjoitti:

Oletko kokeillut jollain neurologilla käyntiä yksityispuolella?

Rahat ja varat eivät riitä menemään ja käymään yksityisellä puolella. Ikävä kyllä, näin on minun kohdallani. Kyllähän se kävi mielessä, että pitäisi käydä. Mutta sitä ennen pitäisi voittaa lotossa. Ja minun tuurillani sekään ei toteudu. Joten siinä mielessä kohtaloni on aika pitkälti sinetöity.

Se on sitten n joskus pakko lopulta tehdä se päätös, että milloinka täältä oravanpyörästä pomppaa lopullisesti pois. On liian paljon vaivoja, kipuja ja sairauksia. Joten ei oikein ole kovin paljon järkeä ja syytä jatkaa mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Rahat ja varat eivät riitä menemään ja käymään yksityisellä puolella. Ikävä kyllä, näin on minun kohdallani. Kyllähän se kävi mielessä, että pitäisi käydä. Mutta sitä ennen pitäisi voittaa lotossa. Ja minun tuurillani sekään ei toteudu. Joten siinä mielessä kohtaloni on aika pitkälti sinetöity.

Se on sitten n joskus pakko lopulta tehdä se päätös, että milloinka täältä oravanpyörästä pomppaa lopullisesti pois. On liian paljon vaivoja, kipuja ja sairauksia. Joten ei oikein ole kovin paljon järkeä ja syytä jatkaa mitään.

Yksityisen lääkärit voi kirjoittaa lähetettä julkiselle jatkotutkimuksiin. Itsekin olen vähävarainen mutta osamaksun avulla kävin yksityisellä mistä sain lähetteen julkiselle, toki se vaati esim.kunnossa olevat luottotiedot mitä kaikilla ei ole. Kyllä se vähän pihistelyä vaati kun lyhensi maksua. Eri asia kyseessä toki kun neurologin käynti.

Ainakin Synlabin kautta pääsee pään magneettikuvaukseen ilman lähetettä ja ilmeisesti paljon edullisemminkin kuin esim. Mehiläinen/Terveystalo kautta. Silloin saisi ehkä mustaa valkoiselle ja ongelmien selittäminen pelkkien mt-häiriöiden piikkiin hankaloituisi.

Ei tk:ssa autettu just eläkeiän ylittänyttä aivosyöpästä. Turhaan vaan hyppyytettiin vastaanotolla. Mitään ei sanottu,ei tehty. Apua tuli vasta kun naapuri soitti ambulanssin ja kuviin pääsi samantien, tosin moni vuodenaika ehti vaihtua ennen sitä. Eipä se "apu" enää auttanut.
Reilu parikymmentä vuotta aiemmin toinenkin syöpäsairas sai vaan vähättelyt. Vasta kun työpaikallaan pyörtyi tämä huonopalkkaista työtä tehnyt naishenkilö, alkoivat tutkimukset.
Nuoren iän takia ei oltu vaivoista aiemmin piitattu. Nyt ei ollut mitään tehtävissä enää..
Vasta äskettäin kuulin että oli silloinen ylilääkäri pahoitellut asiaa.
Kunhan iso palkka tulee, mitäpä muusta piittaamaan?
Parempi sakki selvii näistäkin sairauksista paremmin, luuserimmat kuolee. Ja mitäs se niitä haittaa? Kunhan on itsellään omat omaiset ja sukulaiset ympärillään. Olkoot luuserimmat ilman.

Anonyymi kirjoitti:

Rahat ja varat eivät riitä menemään ja käymään yksityisellä puolella. Ikävä kyllä, näin on minun kohdallani. Kyllähän se kävi mielessä, että pitäisi käydä. Mutta sitä ennen pitäisi voittaa lotossa. Ja minun tuurillani sekään ei toteudu. Joten siinä mielessä kohtaloni on aika pitkälti sinetöity.

Se on sitten n joskus pakko lopulta tehdä se päätös, että milloinka täältä oravanpyörästä pomppaa lopullisesti pois. On liian paljon vaivoja, kipuja ja sairauksia. Joten ei oikein ole kovin paljon järkeä ja syytä jatkaa mitään.

Yritä jaksaa. Et ole ainoa.
Itselleni ei tulis mieleenkään mennä terveyskeskukseen minkään asian takia enkä vuoskymmeniin ole mennytkään. Just sen vuoksi että tyhjän saa pyytämättäkin. Silloinen, mitään tekemätön ns.omalääkäri sen aikaan sai tylytyksellään. (Kuulin, ei ois siellä enää mut tyhmältä tuntus asioitaan sellaisille valitella turhaan.)
Valitettavasti jotkut naapurit ovat turhaan sieltä apua koettaneet saada. Ehkä alkoholisteja kun olivat, jätettiin avutta nekin eikä vaivat selvinneet ja kuolema vei nuoresta iästä huolimatta.

Tietojen luovutusta voi ainakin osittain kieltää. Itse olen laittanut jokaisen tietojenluovutuskiellon mitä vaan pystyy ja raksuttanut joka kohdan minkä voi Kannassa. Ihan vain mt puolen merkintöjen vuoksi! Edes jo virheelliseksi todetuista mt diagnooseista ei meinaa päästä eroon, joiden paikkaansapitävyyttä lääkäri epäilee jotka on hutiloiden tehty.

Jotkut mt-puolen ihmiset kirjoittavat erittäin yksityiskohtaisia yksityiselämäänkin liittyviä asioita papereihin jotka jää tietokantoihin. Jo tästä syystä olen miettinyt kokonaan onko koko mt hoidosta enemmän haittaa kuin hyötyä. Koen merkinnät haittaavina. Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka ei halua näistä syistä hakeutua koko mt hoitoon. Mitä siitä loppupeleissä jää käteen? Stigmatisoivia merkintöjä ja diagnooseja jotka voi haitata elämässä, joiden pohjalta elämä voi vaikeutua, ja jotkut ovet elämässä jopa sulkeutua merkintöjen vuoksi. Vaikka elämä olisi muuttunut parempaan suuntaan, mt-hoitohistoria kummittelee Kannassa. Jokainen merkintä heikentää vakavastiotettavuutta esim.terveyspalvelujen asiakkaana.

Tämä on kyllä niin totta, suurin piirtein saman tekstin olisin voinut itsekin kirjoittaa.

Potilaslakikin on olemassa, mutta se ei tunnu olevan joillekin lääkäreille lainkaan tuttu.
Julkisuudessakin jatkuvasti puhutaan tasa-arvosta ja samanarvoisuudesta, missäköhän nekin toteutuisivat ?

Anonyymi kirjoitti:

Tämä on kyllä niin totta, suurin piirtein saman tekstin olisin voinut itsekin kirjoittaa.

Potilaslakikin on olemassa, mutta se ei tunnu olevan joillekin lääkäreille lainkaan tuttu.
Julkisuudessakin jatkuvasti puhutaan tasa-arvosta ja samanarvoisuudesta, missäköhän nekin toteutuisivat ?

Suomessa ei ole tasa-arvoa, eikä samanarvoisuutta. Emme ole samalla viivalla juuri missään asiassa. Koski se sitten sukupuolten välistä, eri ammateissa olevien, eri statuksen tai oli se sitten eri diagnoosin ja taustan omaavien potilaiden välillä olevaa. Sanottiin, tai väitettiin missä tahansa mitä hyvänsä. Tasa-arvosanaa ja demokratiaa kyllä käytetään ja viljellään paljon, mutta se tapahdu ja toteudu konkreettisesti ihmisten kohdalla.

Joitakin ihmisiä ei koskaan kohdella ihmisarvoisella ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla.

Anonyymi kirjoitti:

Suomessa ei ole tasa-arvoa, eikä samanarvoisuutta. Emme ole samalla viivalla juuri missään asiassa. Koski se sitten sukupuolten välistä, eri ammateissa olevien, eri statuksen tai oli se sitten eri diagnoosin ja taustan omaavien potilaiden välillä olevaa. Sanottiin, tai väitettiin missä tahansa mitä hyvänsä. Tasa-arvosanaa ja demokratiaa kyllä käytetään ja viljellään paljon, mutta se tapahdu ja toteudu konkreettisesti ihmisten kohdalla.

Joitakin ihmisiä ei koskaan kohdella ihmisarvoisella ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla.

Näin on

Anonyymi kirjoitti:

Tietojen luovutusta voi ainakin osittain kieltää. Itse olen laittanut jokaisen tietojenluovutuskiellon mitä vaan pystyy ja raksuttanut joka kohdan minkä voi Kannassa. Ihan vain mt puolen merkintöjen vuoksi! Edes jo virheelliseksi todetuista mt diagnooseista ei meinaa päästä eroon, joiden paikkaansapitävyyttä lääkäri epäilee jotka on hutiloiden tehty.

Jotkut mt-puolen ihmiset kirjoittavat erittäin yksityiskohtaisia yksityiselämäänkin liittyviä asioita papereihin jotka jää tietokantoihin. Jo tästä syystä olen miettinyt kokonaan onko koko mt hoidosta enemmän haittaa kuin hyötyä. Koen merkinnät haittaavina. Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka ei halua näistä syistä hakeutua koko mt hoitoon. Mitä siitä loppupeleissä jää käteen? Stigmatisoivia merkintöjä ja diagnooseja jotka voi haitata elämässä, joiden pohjalta elämä voi vaikeutua, ja jotkut ovet elämässä jopa sulkeutua merkintöjen vuoksi. Vaikka elämä olisi muuttunut parempaan suuntaan, mt-hoitohistoria kummittelee Kannassa. Jokainen merkintä heikentää vakavastiotettavuutta esim.terveyspalvelujen asiakkaana.

Jälkikäteen olen miettinyt, jos olisin tiennyt aikoinaan, millaiseksi oma terveys jossain vaiheessa menee, olisin ehdottomasti rastittanut jokaiseen mahdolliseen ruutuun, joihin olisi voinut laittaa tietojen luovutuskiellon, että psykiatrian puolen tietoja ei saa luovuttaa muualle.

Nimenomaan terveyspalvelujen asiakkaana nuo tiedot haittaavat, muutoin en ole huomannut niiden vaikuttavan elämääni millään tavoin.
Asenteistahan kaikki on kiinni, sekä tietoja lukevan, että myös omistakin.
Tunnustan, että toki ottaa joskus päähän todella rankasti, kun huomaa, että sataa p.... niskaan terveydenhuollossa juurikin menneisyyden takia.
Lohduttaa kuitenkin, kun sitä ei satele miltään muulta suunnalta.

Jos on psykoosi, niin aivokuvantamistutkimukset ovat enemmän rutiinia koska sekava käytös voi johtua myös esim. aivovammasta tai kasvaimesta, joskin taitaa olla äärimmäisen harvinaista etenkin nuorilla ihmisillä, jotka skitsofreniadiagnoosin saavat. Lievempiin diagnooseihin ei aivokuvantamistutkimusta käytetä, koska sitä ei tarvita erotusdiagnostiikkaan. Aivovamma voi kyllä ilmetä myös vakavana tunnesäätelyhäiriönä ja mieliala ja jaksamisongelmina, ei niinkään psykoottisuutena. Esim. ihminen voi pillahtaa itkuun tuon tuostakin eikä oiken jaksaminen riitä mihinkään -masennustahan se on näin pintapuolisesti nopeasti ajateltuna. Ja oireisiinhan masennusdiagnoosikin perustuu, ihan sama johtuuko itkuun pillahtelu siitä että löi päänsä asflattiin vuosi sitten päihtyneenä vai siitä, että on vaikka ollut vuosikausia päihdeongelmainen ja masentunut mt-kuntoutuja.

Totta, se on täysin mahdollista. Kuinkahan moni psykiatri toteaisi tuossa tilanteessa potilaalla vaikean masennuksen sekä määräisi masennuslääkkeet ja ehkä antipsykootteja?

Anonyymi kirjoitti:

Totta, se on täysin mahdollista. Kuinkahan moni psykiatri toteaisi tuossa tilanteessa potilaalla vaikean masennuksen sekä määräisi masennuslääkkeet ja ehkä antipsykootteja?

Ai niin, ja ehkä peräti sähköhoitoakin? (huh!)

Omalääkärikään ei aina vaihtamalla parane.
Itselleni sattui aikoinaan niin, että halusin vaihtaa saamani huonon kohtelun takia toiseen lääkäriin. Lääkäri vaihtui, eikä mikään muuttunut.

Siinä jo psykiatrian puolikin oli oikeasti ihmeissään, kuinka ala-arvoista lääkäreiden käytös minua kohtaan oli.
Ihmettelivät kun lähetettä avohoidon puolelle laitettiin pariinkin kertaan, vaikka olin jo psyk.avohoidon asiakkaana.

Onneksi sentään kolmas kerta " toden sanoi ", ja kohdalleni osui hyvä omalääkäri, ei ole tarvinnut psyyken asioista vatvoa. En ole niitä muutenkaan vuosikymmeniin tk-puolella valitellut.

Tavallaan vaan aika sääli, etteivät yleislääkärit aina osaa kohdata " päästään pipiä " ihmistä, kun sekin sairaudeksi luokitellaan, ja lääkärithän ovat sitä varten, että hoitavat ihmisten sairauksia.

Anonyymi kirjoitti:

Omalääkärikään ei aina vaihtamalla parane.
Itselleni sattui aikoinaan niin, että halusin vaihtaa saamani huonon kohtelun takia toiseen lääkäriin. Lääkäri vaihtui, eikä mikään muuttunut.

Siinä jo psykiatrian puolikin oli oikeasti ihmeissään, kuinka ala-arvoista lääkäreiden käytös minua kohtaan oli.
Ihmettelivät kun lähetettä avohoidon puolelle laitettiin pariinkin kertaan, vaikka olin jo psyk.avohoidon asiakkaana.

Onneksi sentään kolmas kerta " toden sanoi ", ja kohdalleni osui hyvä omalääkäri, ei ole tarvinnut psyyken asioista vatvoa. En ole niitä muutenkaan vuosikymmeniin tk-puolella valitellut.

Tavallaan vaan aika sääli, etteivät yleislääkärit aina osaa kohdata " päästään pipiä " ihmistä, kun sekin sairaudeksi luokitellaan, ja lääkärithän ovat sitä varten, että hoitavat ihmisten sairauksia.

Ei ole tainnu olla omalääkäreitä sitten yhdeksänkymmentä luvun.

Anonyymi kirjoitti:

Ei ole tainnu olla omalääkäreitä sitten yhdeksänkymmentä luvun.

On niitä nykyäänkin. Sellaisen yleensä saa, jos on joku krooninen, pitempiaikainen sairaus.
Tosin nykyään terveyskeskuksissa ei lääkärit pysy kovin kauaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, niin ei ne omalääkäritkään pitkään samana pysy, valitettavasti.

Pitkäaikaissairailla onkin juuri siitä syystä liian repaleinen tuo hoidollinen puoli, jos ylipäänsä mitään hoitoa edes onnistuu saamaan.

Vielä parempi vakuutusturva, jos on liikenneonnettomuudessa aivovamma tullut. Ja ne siellä vasta tekevät kaikkensa, jotta välttyisivät maksamasta potilaalle korvaukaia.