Meillä valtavat turve varat, joita tulee hyödyntää paljon enemmän

Josta voidaan bensaa ja dieseliäkin tehdä. Vasta hyvin pieni ala menisi 10 miljoonasta hehtaarista turvetta tähän, kun vielä kasvu turpeella on hehtaarille 10 m3 vuodessa.
Suomen pinta-alasta 30 % suota. Pinta-ala: 338 440 km² koko Suomen pinta-ala.
Josta turvetta melkein kolmasosa. n 100 000 km².


Jo 2-3 % turpeen alasta olisi arvoltaan 400-500 miljardia euroa öljyyn verraten. Se oli takavuosina 400 miljardia euroa, nyt öljyn hinta niin noussut että 500 miljardiakin saattaa olla alakantissa.

Suomi voisi irtautua Venäjän energiasta "jopa viikoissa", jos poliittinen päätös tehdään – nämä asiat siitä seuraisivat
Suomi ei jäisi kaipaamaaMeillä valtavat turve varatn Venäjän öljyä, maakaasua, sähköä tai kivihiiltä. Kaikkia saa muualtakin, mutta hinta voi olla korkeampi. Venäjän energiasta irtautuminen odottaa poliittista päätöstä.

Ottaisi aikaa kun turvevarat paremmin hyödynnettävissä, turvepeltojen kuivatus ja muokkaus ottaa aikansa.

Turve on viime vuosikymmeninä ollut olennainen osa Suomen energiahuoltoa. Parhaimmillaan miljoonan suomalaisen kotia, koulua tai työpaikkaa on lämmitetty turpeella. Energiaturve on kotimainen polttoaine, joka on korvannut ennen kaikkea hiiltä. Turpeen merkitystä on lisännyt se, että turve mahdollistaa seospoltossa muiden vaikeammin hyödynnettävien polttoaineiden, kuten metsähakkeen ja peltobiomassojen, käyttöä.
Turpeen osuus kaukolämmön tuotannossa on viime vuosina ollut 10-15 prosenttia ja monissa maakunnissa sen osuus on edelleen lähes neljännes. Kaikesta Suomen polttoaineiden käytöstä turpeen osuus on ollut viime vuosina 3-4 prosenttia. Yhteensä turvetta on käytetty energiantuotannossa 2010-luvulla keskimäärin noin 16 terawattituntia (TWh) vuodessa.
Määrä vastaa lähes 2 miljoonaa tonnia öljyä. Mikäli ulkomailta ostetaan kivihiiltä turpeen energiamäärän verran, joudutaan siitä maksamaan noin 200 miljoonaa euroa, kun kivihiilen hinta on 8–12 euroa/MWh ..joka siitä noussut paljon--.
Energiantuotantoon käytetään pitkälle maatuneita, suuren lämpöarvon sisältäviä turpeita. Ne soveltuvat energiantuotantoon korkean hiilipitoisuuden vuoksi.


Viime vuosina turpeen energiakäyttö on vähentynyt päästöoikeuden hinnan ja kotimaisten politiikkatoimien vuoksi. Energiaturpeella on kuitenkin edelleen merkitystä huolto- ja toimitusvarmuuspolttoaineena sekä monien laitosten biopolttoaineiden käytön kasvun turvaajana.

Neliökilometri (tunnus ) = 100 hehtaaria.
10 miljoonaa hehtaaria = 100 000 km².

12

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta.
      Eipä ole kukaan ottanut siihen kantaa.
      Ongelma on se että tämä asia ei vaan mene Suomen päättäjien kalloihin millään.
      Yksi tapa olisi jos saataisiin joku eduskunnan kyselytunnilla kysymään asiasta ja selvittämään minkä tasoisesta asiasta on kyse ja minkälaisella menetelmällä turve saatiin aikanaan uusiutumattomaksi määriteltyä EU:ssa ihan suomalaisin voimin ja kaiken lisäksi väärin perustein.
      Turvesuohan yhteyttää, kasvaa ja sitoo hiiltä kaksi kertaa enemmän alaansa kohti kuin metsä. Miksi se ei siis olisi uusiutuvaa.?
      Eija-Riitta Korhola yritti aikanaan asiaa hoitaa ja siitä hyvä video löytyy hakusanoilla : Eija-Riitta Korhola tai turpeen tarina.
      Sieltä selviää miten kieroin konstein asia hoidettiin.

    • Anonyymi

      Olipa hyvä aloitus. YLE Uutiset teki tänään ison ja yllättävn positiivisen jutun turpeesta ja siitä kuinka tärkeää osa se voisi näytellä energiaomavaraisuuden suhteen tässä maailmantilanteessa.

      Jutussa haastateltu turveyrittäjä kertoo: "Tuotannolla ei ole nyt mitään ylärajaa. Nostamme turvetta ylös niin paljon kuin saamme ja asiakas ostaa kaiken. Katto on niin korkealla, että se on käytännössä rajaton"

      https://yle.fi/uutiset/3-12537851

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        EU:ssa turve olisi hyväksytty sen kasvun osalta uusiutuvaksi mutta vihervassut saivat sen estettyä yhden Pietikäisen avustamana ja muutettua uusiutumattomaksi jota jopa silloinen EU:n edustaja ihmetteli .
        Minkä arvoisen vahingon sitten nämä isänmaan petturit siis saivat aikaan.
        Varmaan moni yllättyy Suomen soiden turpeen vuotuisen kasvun suuruudesta sillä se on energiamääränä 45 Twh eli se on n lähes 70 % Suomen vuotuisesta energian tuotannosta.!!!
        Uskomatontako ?
        Sen todistamiseksi tarvitaan vain pieni laskutoimitus.
        Suomessa on soita n. 10 miljoonaa hehtaaria,
        Yleisesti on hyväksytty se että turve kasvaa 1 mm:n vuodessa mutta otetaan tähän laskelmaan vain 0,5 mm jolloin kasvu on hehtaarilla 5 m3. ettei siitä tule kinaa.
        Kerrotaan 5 m3 10 miljoonalla niin saadaan 50 miljoonaa m3.
        Polttoaineiden tehovertailun mukaan 1 m3 tuottaa energiaa 0,9 Mvh.
        Kerrotaan 50 x 0,9 = 45 miljoonaa.
        1 Twh = 1 miljoonaa Mwh.
        Siten Suomen soiden vuotuisen kasvun energiamäärä on 45 Twh, MOT
        Vertailuna Suomen vuotuinen sähköntuotanto n 60 - 70 Twh.
        Euroissa voitte yrittää laskea sitä vaikka 20 sentin kilovattihinnan mukaan mutta varatkaa kunnon laskukone sillä kaikki koneet eivät sitä pysty laskemaan.
        Että tällaista vahinkoa osa meidän EU mepeistä on saanut aikaan ja ovat nyt edelleenkin ja nyt ollaan Somen metsien kimpussa jollei muissa puolueissa herätä sitä torjumaan jota ei aikanaan turpeen osalta osattu tehdä.


    • Anonyymi

      Pyhkiä sit persettä päästöillä. Lopettaa autojen kiusaus ja kivihiili vapaaksi. Pienempiä päästöjä niissä.

    • Anonyymi

      Kyllä suhmurit senkin turvevuoren kohta myyvät.

      • Anonyymi

        Edellä pyydettiin laskemaan 45 Twh:n hinta joka saataisiin Suomen soiden turpeen vuotuisesta kasvusta.
        Vaikeaa oli suurien lukujen kanssa mutta sain arvoksi 9 miljardia euroa.
        Liekkö tullut kymmenyspilkku oikeaan kohtaan ?.


    • Anonyymi

      Voi kun päättäjiä vaivaisi enempi suomalaisten hyvinvointi ja ongelmat kuin muiden maiden säätilat missä milloinkin , pitääkö tekemällä tehdä ilmastonmuutoksesta isoin ongelma maassa jossa asiat hyvin ja vähän vaikutusmahdollisuuksia , muut eivät vastaavaa tekisi vaan keskittyisivät olennaiseen . Miksi ei julkaista kansalle maailman maista tilastotietoja kuka saastuttaa ja kuinka paljon , onko jotain peiteltävää kenties kun ei faktoja tuoda pöytään . Vihreät mellastavat hysteerisesti täällä ja luovat näin kurjuutta ja maksettavaa kansalle , pelastuuko maailma jos suomalaiset maksavat kaikesta älyttömästi , senhän piti olla viimeinen keino kun niin lupailtiin että tekniikka hoitaa asian ajanmittaan , ja näin kävisikin jos ei hysteerisesti levitettäisi ilmastopropagandaa maassa joka hoitaa kyllä osansa muita paremmin aina .

      • Anonyymi

        Kyselit saastuttajamaita.
        Tässä tilastot:
        Kiina.................................. 10,67
        USA .................................. 4,71
        Intia ................................... 2,44
        EU ..................................... 2,35
        Venäjä .............................. 1,38
        Japani ............................... 1,03
        Kaikki maat .................... 34,81
        Vertailuna Suomi ........ 0,04
        Eli tällä osuudella Suomen vihervassut aikovat pelastaa maailman ilmaston välittämättä mistään kustannuksista eikä siitä miten Suomen elinkeinot ja yksityiset ihmiset siitä kärsivät.
        Isot päästäjät ovat päättäneet lisätä päästöjään ainakin vuoteen 2030 saakka n. 10 %.
        Laskekaa paljonko silloin on maailman ilmasto parantunut v. 2030 jos Suomen kaikki päästöt on saatu kaikesta kiristämällä pudotettua nollaan ???.


    • Anonyymi

      Niin, Suomella olisi turpeen käytöllä mahdollisuus pienentää sitä uhkaa, joka aiheutuu riippuvaisuudesta tuontisähköön.
      Mutta onko käytännössä halua?

    • Anonyymi

      Kaikki uusiutuvan bioenergiaan liittyvät hankkeet seisovat. Rahoituksen puute.

      Puhutaan kymmenistä, ehkä jostain sadoista miljoonista. Ei vain löydy, eikä etene.
      Sitten suunnitellaan miljardihankkeita. Muutama minuutti pois junamatkasta Tampere Helsinki ja paljon, paljon muuta.

      NYT olisi aika hallituksen ottaa tiukempi ote ja tehdä ne uusiutuvan energian hankkeet, biojalostamot ja muut. Kait ne nyt tuotannollaan luovat hyvinvointia ja rahojen takaisinmaksua.

      • Anonyymi

        Edellä oli laskelma maailman päästöistä ( 34,81) ja eri maiden osuudesta niihin.
        Kun siis ainakin Kiina ja Intia sekä varmasti myös aina arvaamaton Venäjä lisäävät päästöjään ainakin vuoteen 2030 saakka n. 10 % ja tavoittelevat päästöttömyyttä vasta vuonna 2060-2070 niin niiden saasteen lisäys v, 2030 on n. 1,6 miljardia tonnia. .
        Kun Suomen päästöt ovat 0,04 niin vaikka kaikki ne saataisiin pois suomalaisten kärsimyksistä piittaamatta niin kuitenkin saastelisäys olisi 1,56 miljardia tonnia .
        Eli "vihreän siirtymän" ja "me ensin" vouhotuksen ansio olisi siis se että päästöjen LISÄYS olisi vuonna 2030 1,56 miljardia tonnia eikä 1,6 miljardia tonnia.
        Eipä taida muut hurrata tätä "saavutusta" kuin vihervassut ja Marin joka tänäänkin kiihkeänä vakuutti että näin tehdään vaikka joku kyselytunnilla valitteli että kansa kärsii siitä ja että eikö tavoitetta voisi lykätä .
        Kuten edellisestä ilmenee maailman ilmastoon sillä ei ole mitään vaikutusta mutta joillekin näyttää riittävän se että tulee kunniaa siitä että me ollaan ensimmäisiä. tässä hölmöilyssä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe