Mieheni haluaa lapsensa meille vaikka olemme koronassa

Mitäs mieltä porukka? Sairastuimme kumpikin mieheni kanssa koronaan, mieheni sai siis oireita viime viikon keskiviikkona ja teki positiivisen testin torstaina, itse sain ekat oireet torstaina ja tein myös positiivisen testin. Itselläni ei aluksi juurikin väsymystä lukuun ottamatta ollut muita oireita, miehelleni nousi kuume. Siinä missä mieheni oireet ovat helpottaneet, niin minun oireeni ovat pahentuneet.

Nyt mieheni on ottamassa lapsensa meille pääsiäiseksi, vaikka lasten äiti oli eka sitä mieltä että ehkä ei nyt kuitenkaan mutta mieheni oli sitä mieltä että hieman pakostikkin haluaa heidät tänne. He siis näkevät vain lomilla ja jokatoinen viikonloppu, joten ymmärrän että hän haluaa nähdä lapsensa.
He olisivat kuitenkin tulossa meille jo huomenna tai mahdollisesti vasta ylihuomenna. Omasta mielestäni on täysin järjetöntä ottaa lapsia tänne kun emme ole vielä täysin terveitä. Mutta miten tuo taudin tarttuminen oikeasti? Kuinka suuri riski on että lapset saavat tartunnan, olettaen vaikka että olisimme huomenna jo täysin oireettomia? Tai entä jos toisella meistä vielä on oireita huomenna? Onko myös oireiden laadulla merkitystä?

Itse olin joka tapauksessa ajatellut mennä mökille pääsiäiseksi, joten voin lähteä itse evakkoon etten minä tartuta. Mutta miten tuo tauti tarttuu kotimme pinnoilta, sisäilmasta tms?
1124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Njääh...ei paljon kannata korona nuhasta välittää.kaikki sen tulee saamaan ja valtaosalla ihan mitätön nuhatauti.toki jos olet yli 80v ja sairauksia taustalla niin pientä valppautta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitäs mieltä porukka? Sairastuimme kumpikin mieheni kanssa koronaan, mieheni sai siis oireita viime viikon keskiviikkona ja teki positiivisen testin torstaina, itse sain ekat oireet torstaina ja tein myös positiivisen testin. Itselläni ei aluksi juurikin väsymystä lukuun ottamatta ollut muita oireita, miehelleni nousi kuume. Siinä missä mieheni oireet ovat helpottaneet, niin minun oireeni ovat pahentuneet.

Nyt mieheni on ottamassa lapsensa meille pääsiäiseksi, vaikka lasten äiti oli eka sitä mieltä että ehkä ei nyt kuitenkaan mutta mieheni oli sitä mieltä että hieman pakostikkin haluaa heidät tänne. He siis näkevät vain lomilla ja jokatoinen viikonloppu, joten ymmärrän että hän haluaa nähdä lapsensa.
He olisivat kuitenkin tulossa meille jo huomenna tai mahdollisesti vasta ylihuomenna. Omasta mielestäni on täysin järjetöntä ottaa lapsia tänne kun emme ole vielä täysin terveitä. Mutta miten tuo taudin tarttuminen oikeasti? Kuinka suuri riski on että lapset saavat tartunnan, olettaen vaikka että olisimme huomenna jo täysin oireettomia? Tai entä jos toisella meistä vielä on oireita huomenna? Onko myös oireiden laadulla merkitystä?

Itse olin joka tapauksessa ajatellut mennä mökille pääsiäiseksi, joten voin lähteä itse evakkoon etten minä tartuta. Mutta miten tuo tauti tarttuu kotimme pinnoilta, sisäilmasta tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu