Hyvä väittely on nautinnollista - mitä mieltä?

Anonyymi

Ajattelinpa kirjoittaa aiheesta tänne, koska S24 kyseli mielipidettä kuplaantumisesta eli siitä, että ihmiset ympäröivät itsensä asioista samoin ajattelevien kanssa.

Mielestäni keskustelun älykkyyttä lisää se, että ihmisillä on toisistaan eroavia mielipiteitä, joista sitten voidaan hyvässä hengessä väitellä.

Itse en ota omakseni juuri mitään (merkittävää) ajatusta tai mielipidetä sitä ensin pohtimatta. Oikeastaan on aika vähän asioita, joista olen muodostanut selkeän joko tai mielipiteen. Joskus jopa itse väittely aiheesta tuntuu paremmalta kuin itse mielipiteen muodostaminen. Aika usein väittely kanssani kääntyykin siihen, onko ylipäänsä järkevää muodostaa mielipidettä jostain tietystä asiasta tai asiakokonaisuudesta.

Miten itse ajattelet aiheesta?

12

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedon jakaminen ja uudet näkökulmat ovat a ja ö.

    • Anonyymi

      " ihmisillä on toisistaan eroavia mielipiteitä, joista sitten voidaan hyvässä hengessä väitellä."

      Käsitys "hyvästä hengestä" vaihtelee. Joidenkin tahojen, vaikkapa uskonnollisten tai poliittisten ääriliikkeiden edustajien mielestä, "väärinajattelijat" tulee tappaa ja sitä on tehty. Ja tämä on heidän mielestään juuri sitä oikeaa ja "hyvää henkeä".
      Saavat siitä vielä omiensa parissa arvostusta ja kehuja.

      Kyllä mielipiteisiinkin kuuluu tietty ehdottomuus, eikä ne eriävät mielipiteet ole aina hyvästä. Mene siinä sitten väittelemään.

    • Anonyymi

      Nautin hyvistä väittelyistä varsinkin nuorempana. Nykyään tuntuu, että asiallisia väittelytilanteita tulee enää hyvin harvoin. Voi johtua iästäkin. Ei ole enää tarvetta maailmanparantamiseen, kuten oli nuorempana.

      Jotta väittely olisi mielekästä, tulee väittelijöiden noudattaa joitain sääntöjä. Väitteiden tulisi olla ainakin periaatteessa tarkastettavissa, jotta riittävä rehellisyys argumentoinnissa säilyy. Vastapuolen kannanotot pitää kyetä aidosti huomioimaan ja muuttamaan omaakin kantaansa, kun riittäviä perusteita löytyy. Silloin teesi ja antiteesi voivat muodostaa synteesin, josta molemmat osapuolet oppivat uutta.

      Tällaista väittelyä vaan hyvin harvoin ainakaan netistä löytyy.

      • Anonyymi

        Niin, ikävä kyllä usein ne väittelevät eniten, jotka tietävät vähiten.
        Mutta jos niin harvinaisesti kävisi, että molemmat väittelyssä olisivat perehtyneet asiaan joka puolelta, niin se olisi antoisaakin ehkä.
        Mutta turha on sellaisen kanssa ajatellakaan antoisasta väittelystä, jonka mielipiteet eivät perustu tutkittuun ja oikeaan tietoon. Kun joku (ja niitäkin riittää) pitää kiinni jostain sadusta ja tyrkyttää sitä oikeana totuutena, niin huh huh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ikävä kyllä usein ne väittelevät eniten, jotka tietävät vähiten.
        Mutta jos niin harvinaisesti kävisi, että molemmat väittelyssä olisivat perehtyneet asiaan joka puolelta, niin se olisi antoisaakin ehkä.
        Mutta turha on sellaisen kanssa ajatellakaan antoisasta väittelystä, jonka mielipiteet eivät perustu tutkittuun ja oikeaan tietoon. Kun joku (ja niitäkin riittää) pitää kiinni jostain sadusta ja tyrkyttää sitä oikeana totuutena, niin huh huh.

        Vanhana skeptikkona sanon tuohon, että on parempi tietää luulevansa kuin luulla tietävänsä. Usein ne henkilöt, joiden tieto on kapeinta ja ohuimmalla pohjalla ovat hyvin varmoja mielipiteineen. Asiantuntijat taas asettelevat sanansa varovaisemmin ja karttavat liian varmoja ilmaisuja.
        Käytin joskus takavuosina termiä "yhden kirjan ihminen", henkilöstä, joka on omaksunut kompleksisesta ongelmasta yhden lähestymistavan ja pitää sitä ainoana oikeana.

        Toki on myös asioita, joista voimme aivan riittävällä varmuudella todeta, että asia on näin. "Tosta poikki ja jenka päälle" mentaliteetti sopii johonkin, mutta ei kaikkeen.


    • Anonyymi

      Hyvän väittelun idea on se, että se ei tähtää siihen ketä on oikeassa tai väärässä. Hyvä argumentointi ei ole sitä, että olisi olemassa vain yksi, oikea totuus, vaikka objektiivinen todellisuus on tosiasia.

      Se, että ihminen on samaa mieltä kuin minä, ei ole kovin mielenkiintoista. Voin olla hyvinkin sympaattinen ihmisen kanssa, vaikka toinen ihminen asiasta eri mieltä, jos oma näkokulma pystytään järkevästi perustelmaan.

      Elämässä on harmaansävyjä, jonka vuoksi mielenkiintoista on se, miksi ihminen on sitä mieltä kuin on, kuin se vain että ihminen olisi vain samaa mieltä.

      Hyvä väittely on oppimisprosessi.

      • Anonyymi

        Väittelynhaluiset ihmiset ovat mielen vaiva. Sensijaan keskustelu on paikallaan.


    • Anonyymi

      Joskus kouluaikoina yhden tunnin aiheena oli väittely. Sitä varten koko luokka jaettiin muutaman hengen ryhmiin, joista aina kaksi laitettiin väittelemään vastakkain satunnaisen aiheen tiimoilta - meillä se oli ydinvoima. En nyt muista olinko ryhmässä jonka piti kannattaa vai vastustaa sitä, mutta ainakaan minulla ei ollut selvää käsitystä tai kantaa aiheesta.

      No, pystyin kyllä melko sujuvasti esittämään alkupuheenvuoron, jossa kaikki vuorollaan perustelivat ennaltamäärättyä kantaansa, mutta siinä vaiheessa kun piti alkaa puolustaa sitä ja teilata vastapuolen näkemystä en enää juuri yrittänyt saada puheenvuoroa. Toki jo lähtötilanne oli keinotekoinen: tuntui typerältä puolustaa kantaa, joka ei välttämättä noudattanut omaa näkemystä. En silloin, enkä vielä nytkään näe asioita jyrkän mustavalkoisina, joten koko harjoitus oli minusta täysin älytön.

    • Anonyymi

      Meillä syntyi joskus filosofian tunnilla luonnostaan väittelyitä kuumaveristen tyttöjen kanssa, ja opettaja myhäili iloisena kunnollisista filosofisista väittelyistä.

    • Anonyymi

      Miksi alkaa väittelemään kun tuonkin ajan voi käyttää ottamalla asioista selvää.

    • Anonyymi

      Niin, miksi edes väitellä kun kaikki valehtelevat paitsi minä vain kerron totuuden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2783
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2402
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1456
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      116
      1144
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      99
      1099
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      982
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      886
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      854
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      291
      847
    Aihe