Hyvä väittely on nautinnollista - mitä mieltä?

Tiedon jakaminen ja uudet näkökulmat ovat a ja ö.

" ihmisillä on toisistaan eroavia mielipiteitä, joista sitten voidaan hyvässä hengessä väitellä."

Käsitys "hyvästä hengestä" vaihtelee. Joidenkin tahojen, vaikkapa uskonnollisten tai poliittisten ääriliikkeiden edustajien mielestä, "väärinajattelijat" tulee tappaa ja sitä on tehty. Ja tämä on heidän mielestään juuri sitä oikeaa ja "hyvää henkeä".
Saavat siitä vielä omiensa parissa arvostusta ja kehuja.

Kyllä mielipiteisiinkin kuuluu tietty ehdottomuus, eikä ne eriävät mielipiteet ole aina hyvästä. Mene siinä sitten väittelemään.

Nautin hyvistä väittelyistä varsinkin nuorempana. Nykyään tuntuu, että asiallisia väittelytilanteita tulee enää hyvin harvoin. Voi johtua iästäkin. Ei ole enää tarvetta maailmanparantamiseen, kuten oli nuorempana.

Jotta väittely olisi mielekästä, tulee väittelijöiden noudattaa joitain sääntöjä. Väitteiden tulisi olla ainakin periaatteessa tarkastettavissa, jotta riittävä rehellisyys argumentoinnissa säilyy. Vastapuolen kannanotot pitää kyetä aidosti huomioimaan ja muuttamaan omaakin kantaansa, kun riittäviä perusteita löytyy. Silloin teesi ja antiteesi voivat muodostaa synteesin, josta molemmat osapuolet oppivat uutta.

Tällaista väittelyä vaan hyvin harvoin ainakaan netistä löytyy.

Hyvän väittelun idea on se, että se ei tähtää siihen ketä on oikeassa tai väärässä. Hyvä argumentointi ei ole sitä, että olisi olemassa vain yksi, oikea totuus, vaikka objektiivinen todellisuus on tosiasia.

Se, että ihminen on samaa mieltä kuin minä, ei ole kovin mielenkiintoista. Voin olla hyvinkin sympaattinen ihmisen kanssa, vaikka toinen ihminen asiasta eri mieltä, jos oma näkokulma pystytään järkevästi perustelmaan.

Elämässä on harmaansävyjä, jonka vuoksi mielenkiintoista on se, miksi ihminen on sitä mieltä kuin on, kuin se vain että ihminen olisi vain samaa mieltä.

Hyvä väittely on oppimisprosessi.

Joskus kouluaikoina yhden tunnin aiheena oli väittely. Sitä varten koko luokka jaettiin muutaman hengen ryhmiin, joista aina kaksi laitettiin väittelemään vastakkain satunnaisen aiheen tiimoilta - meillä se oli ydinvoima. En nyt muista olinko ryhmässä jonka piti kannattaa vai vastustaa sitä, mutta ainakaan minulla ei ollut selvää käsitystä tai kantaa aiheesta.

No, pystyin kyllä melko sujuvasti esittämään alkupuheenvuoron, jossa kaikki vuorollaan perustelivat ennaltamäärättyä kantaansa, mutta siinä vaiheessa kun piti alkaa puolustaa sitä ja teilata vastapuolen näkemystä en enää juuri yrittänyt saada puheenvuoroa. Toki jo lähtötilanne oli keinotekoinen: tuntui typerältä puolustaa kantaa, joka ei välttämättä noudattanut omaa näkemystä. En silloin, enkä vielä nytkään näe asioita jyrkän mustavalkoisina, joten koko harjoitus oli minusta täysin älytön.

Meillä syntyi joskus filosofian tunnilla luonnostaan väittelyitä kuumaveristen tyttöjen kanssa, ja opettaja myhäili iloisena kunnollisista filosofisista väittelyistä.

Miksi alkaa väittelemään kun tuonkin ajan voi käyttää ottamalla asioista selvää.

Niin, miksi edes väitellä kun kaikki valehtelevat paitsi minä vain kerron totuuden.