Sisarukset Pihla ja Miko

... asuivat vanhempiensa kanssa melko pienessä pirtissä, mutta koska tulot olivat pienet, eikä isä oikein itsekään pystynyt rakentamaan, se sai riittää, ja hyvin riittikin. Tila oli ennen ollut suuri, mutta se oli pilkottu ensin kahden, ja sitten toinen osa vielä kolmen perillisen kesken.

Lähimpien kolmen talon snadilaiset olivat siis serkkuja ja yhden pikkuserkkuja. Oli kyläkoulu, jolla kaikki kävivät ja sen lisäksi useita muistakin taloista. Sukulaistenavien kanssa oltiin melko saman ikäisiä, joten leikkiseuraa löytyi jo läheltä. Oli kuitenkin sen verran niukkaa, ettei ollut edes polkupyöriä.

Lapset olivat iloisia ja keksivät kyllä yhteisiä leikkejä. Tavallisin oli lämpimällä, että käytiin läheisellä lammella uimassa, kursailematta tytöt ja pojat alasti, sillä vierailtiinhan toisten luona saunassakin, jolloin snadilaiset olivat yhdessä, mutta fossiilit eri aikaan, jotta saivat saunoa rauhassa.

Saunaympäristö loi sekä sisarusten että serkkujen kanssa mainion tilaisuuden harrastaa myös lääkärileikkejä. Ne saivatkin myöhemmässä iässä varsin seksuaalisen sävyn, mutta se vain teki niitä houkuttelevammiksi. Lopulta niitä harrastettiin aina, kun uitiin ja saunottiin ihan lopulta muulloinkin ja joka päivä.

Kun kukaan ei ollut kieltämässä, snadilaiset pitivät niitä asiaan kuuluvina ja kivoina.

Eräänä päivänä, kun Pihla ja Miko olivat kahden, Pihla avasi suunsa: "On ollut kovin miellyttävää näyttää sinulle vittua ja tuntea, kuinka sinä hyväilet sitä pitkään, ja työnnät sinne sormesikin ja liikuttelet sitä. Olisi siinä vaikka kuinka pitkään. Nannaa se on."

- "Olisi vielä kiva, jos työntäisit sinne kyrpäsi. Tuntuisi varmaan vielä hyvemmältä."

Miko: "Ihan samaa olen ajatellut, mutta en ole halunnut painostaa. Siksi olen odottanut, että aloite tulee sinulta, ja olen kyllä elänyt siinä uskossa, että pyydät jonakin päivänä. Kun olemme harrastaneet lääkärileikkejä, on jo pitkään lopetettu ne katsomalla toisiamme kun runkataan ja sormetetaan. Kyrvän työntäminen vittuun on luonnollinen jatko."

Pihla: "Olen jo niin kiihottunut, että voidaan kokeilla jo heti, jos sinulle sopii."

Kiihottumisen takia ei voitu nyt harrastaa lisäkiihottamista, vaan Miko työnsi heti kyrpänsä Pihlan vittuun. Se menikin sinne helposti, koska olivat paljoissa leikeissä venyttäneet immenkalvon aivan laajaksi.

Pihla oli todella ihanoitunut: "Aivan oikein arvasin. Se on monin verroin ihanampaa kuin hyväily sormin. Sinulla on todella ihana kyrpä, todella ihana. Ollaan vähän aikaa ihan hiljaa, jotta voin keskittyä sinun suloisen kyrpäsi aiheuttamiin tuntemuksiin."

Näin tehtiin, mutta puolen tunnin päästä Miko sanoi, että ei enää jaksa. - Pihla: "Anna tulla vaan. Otan sinun spermasi vastaan ystävyyden sinettinä, että olemme AINA sopineet hyvin yhteen."

Molempien orgasmi oli yhtäaikainen, kuin uudenvuoden tulitus, mahtava ja perusteellinen. Varttitunnin päästä Pihla edelleen huohottaen: "Kuulostaisiko oudolta, jos sanoisin, että rakastan sinua suloinen veli?" - Ja Miko: "Niin minäkin sinua."

Asuivat muutenkin samassa huoneessa, mutta nyt kävi aivan päivittäiseksi, että yhtyivät ja herttailivat toisilleen. 🌹👀

2

4306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei! Om­a str­­­eam. Sisää­­­nkäynti k­­­aikille, jotk­­­a haluav­at pi­tää ha­uskaa 👉 http://9190000.com/H/F8sd 👈

    • Sisarukset Pihla ja Miko 2

      Pihla kertoi muille tytöille, että oli antanut vittua veljelleen Mikolle, ja että se oli tuntunut vielä paljon ihanammalta, kuin että poika vain työnsi sinne sormensa. Tytöt olivat enemmän kuin kiinnostuneita.

      Tytöt: "Kerro ihmeessä lisää, kerro miltä se tuntuu." - Pihla: "Ei sitä osaa muuten kuvata, kuin että se tuntuu monin verroin ihanammalta kuin pojan sormi, jonka te kaikki tiedätte. Kun seuraavan kerran huomenna leikitään lääkärileikkejä, pyydetään että pojat nussisivat kaikkia tyttöjä, niin sittenhän oikeasti tiedätte. Kerrotaan jo koulussa, että koulun jälkeen pyydämme, niin pojatkin tietävät varautua."

      Koulussa tytöt kertoivat toiveestaan. Sen jälkeen eivät tytöt, eivätkä pojat tahtoneet pysyä nahoissaan, kun odottivat koulun loppua. Alkoivat olla jo vedet kesälämpimiä, suuntautuivat lammelle ja riisuuntuivat. Alapesu riitti, ja alkoivat nussia kuka kenenkin kanssa, Pihlakin serkkupojan ja Miko serkkutytön kanssa.

      Kellään tytöistä ei ollut liian ahdasta. Siitä runsaat lääkärileikit olivat pitäneet huolen. Totesivat sekä tytöt, että pojat, että se todellakin oli niin ihanaa, niin ihanaa, että sitä täytyi saada lisää. Sovittiin, että seuraavalla kerralla nussitaan toisen kanssa, mutta lääkärileikkejäkään ei jätetä.

      Tietenkään sukulaistytöt eivät malttaneet olla kertomatta muillekin tytöille, mitä ihanaa olivat kokeneet. Nämäkin tulivat äärettömän uteliaiksi, ja tulivatkin seuraavana päivänä hameasussa ilman pöksyjä koululle, nostivat hametta, näyttivät vittua, ja pyysivät poikia nussimaan.

      Pojat olivat mielissään pyynnöstä ja mielellään bylsivät tyttöjä. Koska kaikki olivat kuitenkin mukana vapaaehtoisesti, väkivaltainen kouriminen loppui kuin seinään, ja tavat siistiytyivät kerralla ja muuttuivat yleiseksi herttaluksi. ■ 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe