Luolateologiaa?

Evoluutioteorian mukaan luolakala on menettänyt näkökykynsä sopeutuessaan elämään pimeässä luolassa. Nykyisin kun evoluutioteoriaa ja sopeutumista kulloiseenkin aikaan korostetaan myös teologiassa, niin muistutan, että näkökyvyn voi menettää kun sopeutuu pimeään ympäristöön.

Näyttää, että elämme pimeitä aikoja. Jos luolakalat harjoittaisivat teologiaa, he varmaan pitäisivät valossa eläneitä näkeviä esi-isiään omaan aikaansa sodottuina typeryksinä. Kehitys ei aina ole sitä mitä pidämme kehityksenä.

19

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet hyvin päätellyt - se on juuri näin.

    • Anonyymi

      En tiedä, kuinka hedelmällistä on verrata näkökykyä ja moraalista "näkökykyä" toisiinsa tai vetää siitä vertauksesta johtopäätöksiä. Kaikki mikä tuntuu itsestä loogiselta ei sitä aina välttämättä ole. Ei sillä, että se tällä palstalla olisi ennenkään ketään estänyt.

    • Anonyymi

      Kannattaa tosiaan uskoa teorioihin. Me sopeudumme ilmastomuutoksiin ja ydinsodan jälkeiseen aikaan. Jopa paljon helpommin kuin pimeyteen.

      • Anonyymi

        " Me sopeudumme ilmastomuutoksiin ja ydinsodan jälkeiseen aikaan. "

        Joo, Matkatoimisto x jo suunnitteleekin harjoittelumatkojen järjestämistä Saharaan.
        Aluksi sellaisina 3 viikon Survival-leirejä.
        Kannattaa varata lippu, jos aikoo soteutua ilmastonmuutokseen...


    • Anonyymi

      Ihmiskunta ei vain usko käytännössä noihin teorioihin vaan vauhkoutuu jos lämpöitila on nousemassa pari astetta ja jos joku kaheli uhkaa laukaista ydinaseen.

      Tarvitsemme uskonpuhdistuksen, jotta teorioihin uskottaisiin oikeasti eikä niistä vain kiisteltäisi ja todistalisi oikeasti, mutta heti tosi paikan tullen tulee epäusko.

    • Anonyymi

      Sinänsä jännä juttu, että me hyvin hanakasti tieteellisesti todistamme miten mullistavia asioita on tapahtunut miljoonia vuosia sitten ja mistä kaikista myllerryksistä on selvitty. Ja sitten kaikki tuo tieteellisyys katoaa kuin tyhka tuuleen kun joku ennustaa että maapallon lämpötila nousee puoltoista astetta. On syytä painaa paniikkinappulaa ja kaikkien hullujen päässä keittää. Kukaan ei enää muista noita tieteellisiä teorioita eikä tule sanomaan, että ei mitään hätää, kyllä evoluutio hoitaa homman kotiin.

    • Anonyymi

      Kehitystä on sekin, kun ihminen menettää jonkun aistinsa, hänen muut aistinsa terävöityvät.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Jos kuulo menee niin näkökyky ei parane ja päinvastoin.

        Mutta kun usko loppuu ja ihminen tulee järkiinsä, kaikki aistitkin toimivat paremmin ja on ikäänkuin kaiken puolin kevyempi ja iloisempi olokin.
        Tuntoaistilla voi ihan tuntea kuinka apina on pudonnut selästä ja rintaa kalvanut olematon synti ja paha mielikin on muisto vain.


    • Anonyymi

      Teoriat ovat helppoja ja näppäriä, mutta käytäntö on osoittanut ettei kukaan usko niihin oikeasti. Kukaan ei sovella niitä käytännössä eikä luota niihin, vaan jääräpäisesti ajatellaan että kaikki on pysyvää ja muuttumatonta tai jos joku hitusen muuttuu, niin se on maailmanloppu. Siinä menee tieteet ja sen hienot teoriat roskikseen paljon herkeimmin kuin satukirjoissa.

      Missään eikä koskaan kukaan ole ennustanut tulevaisuutta sanoen että evoluutio hoitaa, ei huolen häivää. Tuijotetaan vain miljoonia vuosia taaksepäin tietäen sieltä kaiken, mutta ei hetkeäkään luoteta että teoriat vielä olisivat elinvoimaisia.

    • Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys.

      • Matt. 6:22 Silmä on ruumiin lamppu.

        Tämän mukaan silmä ei ole passiivinen vastaanottaja vaan aktiivinen toimija. Jos jotain ominaisuutta ei harjoiteta, niin se surkastuu pois. Ilmeisesti hengellisyyttäkin pitää harjoittaa.


    • Yritin miettiä mitä luolateologia voisi tarkoittaa. Vaikea keksiä mitään kunnon teologiaa. Periaatteessa siis evolutiivisesti ajatellen näkökyvyn menetys on sekin edistystä. Tällaisesta on vaikea tehdä kunnon teologiaa.

      • Anonyymi

        "Yritin miettiä mitä luolateologia voisi tarkoittaa. "

        On hyvä itsekin miettiä.
        Mutta kannattaa ensin lukea Raamatusta.
        Jeesus käytti luolateologiaa keskusteluissaan.

        Mt23:16. Voi teitä, te sokeat taluttajat! Te sanotte: 'Jos joku vannoo pyhäkön kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos joku vannoo pyhäkön kullan kautta, vala sitoo häntä.'
        17. Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kulta vai pyhäkkö, joka kullan pyhittää?


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Yritin miettiä mitä luolateologia voisi tarkoittaa. "

        On hyvä itsekin miettiä.
        Mutta kannattaa ensin lukea Raamatusta.
        Jeesus käytti luolateologiaa keskusteluissaan.

        Mt23:16. Voi teitä, te sokeat taluttajat! Te sanotte: 'Jos joku vannoo pyhäkön kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos joku vannoo pyhäkön kullan kautta, vala sitoo häntä.'
        17. Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kulta vai pyhäkkö, joka kullan pyhittää?

        Vastaavanlaista opetusta löytyy myös Paavalilta. Hän esittää uuden ulottuvuuden, syvyyden.

        Kirje Kolossalaisille 3:2 “Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä.”

        Paavalin kirjeessä Efesolaisille 3:18 “Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, 19ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.”

        Edelleen Efesolaiskirjeessä 4:9 “Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? 10Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.”

        Tässä ilmeisesti tarkoitetaan hengellistä ulottuvuutta, joka helposti unohtuu kun maalliset asiat täyttävät mielen. Itse asiassa syvyydestä puhutaan jo Genesiksessä.

        Psalmi 130: “Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.”

        Ilmeisesti alhaalla syvyydessä on pimeää ja ylhäällä korkeudessa loistaa valo. Tällaisen ulottuvuuden voi ymmärtää perinteisellä tavalla

        Henki
        Sielu
        Ruumis

        Nykyisin henki ja sielu taitavat jo olla pois heitettyjä.


    • Anonyymi

      Eihän evoluutio pyri mihinkään edistykseen. Ei sillä ole mitään sellaista päämäärää. Periaatteessa se suosii vain nopeaa lisääntymistä ja melko yksinkertaisia toimintoja. Tietenkin vallalle pääsee se, joka lisääntyy nopeasti sekä joka selviää yksinkertaisuuden vuoksi vaihtelevista olosuhteista. Ei evoluutiolla tosiaan ole mitään tarkoitusta edistää mitään, sivistää mitään, vaan sen toiminta on melko suoraviivaista. Jos se on evoluutiota. Sitten jos mennään sivistyksen puolelle, niin sitä täytyy jo ohjata jonkin muun jutun kuin hataran teorian.

      • Anonyymi

        "Eihän evoluutio pyri mihinkään edistykseen. Ei sillä ole mitään sellaista päämäärää. "

        Uusin tutkimus kyllä osoittaa, että sillä on päämäätä. Saada aikaan sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin.
        Tätä ohjaa epigeeniset ohjausmekanismit kulloistenkin vallitsevien olosuhteiden mukaan.
        Sattumalla ei ole tässä juuri mitää osaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän evoluutio pyri mihinkään edistykseen. Ei sillä ole mitään sellaista päämäärää. "

        Uusin tutkimus kyllä osoittaa, että sillä on päämäätä. Saada aikaan sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin.
        Tätä ohjaa epigeeniset ohjausmekanismit kulloistenkin vallitsevien olosuhteiden mukaan.
        Sattumalla ei ole tässä juuri mitää osaa.

        <<Uusin tutkimus kyllä osoittaa, että sillä on päämäätä. Saada aikaan sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin.<<

        Jos tämä olisi totta, ihmisellä olisi neljä kättä - kolmestakin olisi ollut monessa tilanteessa aivan mahdottoman paljon jo apua.


    • Anonyymi

      Kaikista eniten olis hyötyä siitä ettei ihminen olis tyhmä. Ei tappais toisiaam silmittömästi. Se on kyllä evoluutiolta liikaa vaadittu.

    • Anonyymi

      "Jos luolakalat harjoittaisivat teologiaa, he varmaan pitäisivät valossa eläneitä näkeviä esi-isiään omaan aikaansa sodottuina typeryksinä."

      Ja valaat varmaankin pitäisivät kuivalla maalla tallustelevia pikkuserkkujaan hieman jälkeenjääneinä, kun eivät ole vielä jaloistaan päässeet. Hohhoijaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      87
      5946
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3547
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      160
      2079
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      231
      2002
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      174
      1751
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      284
      1513
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1031
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      1021
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1000
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      110
      946
    Aihe