Älä kerjää duunareita ajamaan - kerro tuntipalkka

Suomalaisista palkansaajista 90 prosenttia on sitä mieltä, että työpaikkailmoituksissa tulee kertoa tarjolla oleva palkka.
Taksiyrittäjät eivät sitä tajua, valitettavasti. Ovat tottuneet pään tyhjäkäyntiin.
24198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Älä kerjää isänniltä tuntipalkkaa. Hommaa itsellesi oma taksi ja maksa itsellesi palkkaa niin paljon kuin pystyt. Vaikkapa tuntipalkkaa ;)

Äänestä
  • Isännällä tarkoitan tässä yhteydessä entistä renkiä, joka hommaa oman taksin. Hän ryhtyy ajamaan tuota taksiaan yksin. Taksiyhtiössä on tällöin yksi (1) taksi ja yksi (1) ja vain yksi (1) työntekijä. Hän voi kutsua itseään isännäksi tai rengiksi tai vaikkapa isäntärengiksi.
    Jos hän makaa sohvalla, hänen taksinsa ei liiku, koska isäntärenki makaa sohvalla eikä istu taksissaan. Jos hän istuu taksissaan, hän ei makaa sohvallaan.
    Kuka on tässä tapauksessa orja?
    Orjuuttaako entinen renki, nykyinen isäntä itseään ajaessaan isäntärenkinä omaa taksiaan?
    Millaista tuntipalkkaa hänen tulisi itselleen maksaa, ettei tarvitsisi tehdä itsestään rikosilmoitusta?
    Kysyy nimim. Neuvosta kiitollinen

    Äänestä


  • Ei säikäyttänyt. Päin vastoin. Juristieni kanssa saimme kirjeen johdosta makeat naurut. Minun ja muiden oligarkkien varat ovat ja pysyvät paratiisisaarilla kaukana verokarhujen käpälistä. Hehhehhehhee. 😂

    Äänestä


  • Älä taas kauppaa tapojasi muille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli olet ongelmissa verottajan kanssa.

    Eli olet ongelmissa verottajan kanssa.

    Äänestä

  • Onko sulla kaikki kunnossa? Suosittelen hakeutumaan pikimmiten mielenterveyspalvelujen pariin.

    Äänestä

  • Isäntä on tavanomainen rooli homojen seksileikeissä.

    Äänestä

  • Tuossa linkki, josta avautuvassa artikkelissa kerrotaan lähemmin, millaisesta häiriintyneisyydestä on kyse, kun tuotetaan mm. tuon kommentin kaltaista sisältöä:

    ”Vihaseuraaja” ei poistu linjoilta, vaan saa kiksit ärsyyntymisestä – asiantuntija antaa 4 selitystä hämmentävälle käytökselle
    https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000008221719.html?cs=email

    Äänestä

  • Todistit juuri sen että moni apua tarvitseva ei palvelun pariin pääse. Ei hullu tiedosta olevansa hullu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todistit juuri sen että moni apua tarvitseva ei palvelun pariin pääse. Ei hullu tiedosta olevansa hullu.

    Työni puolesta minua on testattu niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minä olen kaikin puolin terve toisin kuin yksikään suhari. Suhareilla on kaikenlaisia terveydellisiä ongelmia.

    Äänestä

Eipä Suomessa kerrota missään muissa kuin valtion tai kunnan töissä taulukkopalkka mitä noudatetaan, muissa ei ole koskaan. Ulkomailla kerrotaan monesti vuosiansio.

Äänestä
  • Taksiala onkiin täynnä kieroja rikollisia jotka joutuvat vielä joku päivä ongelmiin verottajan kanssa, ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Rehellinen työnantaja kertoo aina millä hinnalla hän haluaisi ostaa työpanoksen. Epärehellinen ammattirikollinen yrittää varastaa toisten työpanoksen eli työntekijän rahat. Ammattirikollinen yrittää teettää työtä ilmaiseksi eli on hullu psykopaatti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taksiala onkiin täynnä kieroja rikollisia jotka joutuvat vielä joku päivä ongelmiin verottajan kanssa, ja hyvä niin.

    Onneksi on vielä kaltaisiasi pyhimyksiä, jotka viitsivät vaivautua tälläkin palstalla uutterasti tuomita tavallisia kuolevaisia, kuten taksiammatissa leipäänsä ansaitsevia.

    Mikäpä pyhimyksestä mukavampaa, kuin tunnustaa toisten vikoja. ;)

    Äänestä


  • Pane jo korkki kiinni ja pyydä poikaystävääsi taluttamaan sinut katkolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pane jo korkki kiinni ja pyydä poikaystävääsi taluttamaan sinut katkolle.

    Noinko isäsi sanoi sinulle teidän yhteisen lemmenyönne jälkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinko isäsi sanoi sinulle teidän yhteisen lemmenyönne jälkeen?

    Onnitteluni! Ylitit itsesi. Tuollaisen aivopierun puserrus vain muutamassa tunnissa oli varmasti vaativaa, kun ÄO:si kuitenkin on kengännumeron luokkaa. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onnitteluni! Ylitit itsesi. Tuollaisen aivopierun puserrus vain muutamassa tunnissa oli varmasti vaativaa, kun ÄO:si kuitenkin on kengännumeron luokkaa. 😂

    Minun älykkyysosamääräni on yli 100 mutta ymmärrän kyllä, että sinulle tuottaa suuria vaikeuksia ymmärtää noin "suurta" lukua.

    Äänestä

Kerrotaanhan joka ilmotuksessa palkka: se on aina kilpailukykyinen 🤣eli toisinsanoen yhtä paska kaikkialla

Äänestä

Miksi asiaan pitää liittää noin voimakkaita tunteita.
Kyse on sopimuksesta -kahden osapuolen välillä. Toinen antaa työpanoksen ja toinen rahapanoksen. Eikö sopimus ole paperilla ja eikö palkkaus- ja muita ehtoja ole sovitu etukäteen?
Jos on niin mistä moinen poru? Ei ole pakko ajaa taksia jos ei halua.
Tämä on ihan sama tilanne kuin mssä tahansa muussakin työpaikassa. Aina on joku joka sijoittaa toimintaan rahaa (pääoma) ja kantaa yrittämisen riskin, siis jos homma ei kannatakaan. SIlloin ei työntekijälle ole mitään vastuuta veloista mutta yrittäjällä on.

Jos taas mitään ei ole kirjoitettu paperille niin silloinkaan ei ole syytä itkeä. Vaihtaa vaan toiselle työnantajalle tai perustaa oman firman.

Yhtäkaikki, tuo poraaminen on lapsellista.

Äänestä
  • "Tämä on ihan sama tilanne kuin mssä tahansa muussakin työpaikassa. Aina on joku joka sijoittaa toimintaan rahaa (pääoma) ja kantaa yrittämisen riskin, siis jos homma ei kannatakaan. SIlloin ei työntekijälle ole mitään vastuuta veloista mutta yrittäjällä on."

    Ei ole sama kuin missä tahansa muussakin työpaikassa, palkattu kuljettaja taksissa kantaa yrittämisen riskin kun ei onnistu hankkimaan asiakkaita jotka maksaisivat toimeentulon!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisista palkansaajista 90 prosenttia on sitä mieltä, että työpaikkailmoituksissa tulee kertoa tarjolla oleva palkka.
Taksiyrittäjät eivät sitä tajua, valitettavasti. Ovat tottuneet pään tyhjäkäyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu