Tämä työtaistelu on oikeasti varsin surullinen juttu

Anonyymi

Ei pienen ihmisen ymmärrys riitä siihen miksi UPM tälläisen halusi, ei tässä yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Eikä yhtiössä tunnu olevan järkeä tai halua löytää reittiä ulos tilanteesta vaan ja jatkaa edelleen samaa ideologista sotaansa älyttömillä vaatimuksillaan.
Itseäni paljon mietityttää miten tästä aikanaan eteenpäin. Työnantajan ja työntekijöiden keskinäinen kunnioitus vedetty täysin vessanpöntöstä alas, millaisessa hengessä ja motivaatiolla aikanaan töitä jatketaan? Voi kaikenlainen joustaminen olla melko vähissä pitkän aikaa. Oikeastaan aika ahdistava ajatuskin palata tuollaiseen työpaikkaan missä kenelläkään ei ole hyvä olla.
Itselläni työvuosia jäljellä yhden käden sormilla laskettava määrä, eli muualla lähteminen ei enää vaihtoehto, mutta moni nuorempi varmasti jo katselee muita töitä, jotkut ovat jo ratkaisun tehneetkin ja lähteneet muualle. Toivottavasti uusia osaajia löytyy nopeasti, kaikkea tuskin kuitenkaan käyntiin saadaan heti henkilöstöpulan takia. Mutta eiköhän viisaat johtajat ole tätäkin miettineet kun tätä ovat aikanaan suunnitelleet.
Voimia kaikille lakkolaisille toivottavasti nyt jo käytävälle lakon loppusuoralle. Paljon vaan ulkoilua ja muuta puuhastelua niin nämä murheet unohtuu ainakin aina vähäksi aikaa. Eikä kannata liikoja seurata näitä netin keskustelupalstojakaan, näissä kun kaikki maailman kylähullut huutelee asioista joista eivät tiedä yhtään mitään.

139

1843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pieni ihminen ei ymmärrä miten syyllinen voi olla vain toinen osapuoli, kun kuitenkin kyseessä on kahden tahon välinen neuvottelu?

      • Anonyymi

        Pienen ihmisen ei sitten kannata miettiä asioita.
        Mene ulos ja nauti elämästä.
        Kyllä umpilla jussi nallukka ja jyrkiboy jaksaa
        ajaa ideologiaansa läpi. Vastapuolella ammattiliitto.
        Joka ei anna periksi.

      • Anonyymi

        Oletko seurannut osapuolten vaatimuksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahin virhe hakata päätä seinään, "emme anna periksi", kun tämä on joskus ohi ja ymmärretään mitä seuraa, kun osastotason ymmärtämättömyyden annetaan vaikuttaa päätöksentekoon... Kertokaapa miksi on parempi vaikka ajaa pari linjaa kiinni ja porukkaa työttömiksi verrattuna sopimukseen ja työn jatkumiseen. Tämä ei kertakaikkiaan minulle aukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienen ihmisen ei sitten kannata miettiä asioita.
        Mene ulos ja nauti elämästä.
        Kyllä umpilla jussi nallukka ja jyrkiboy jaksaa
        ajaa ideologiaansa läpi. Vastapuolella ammattiliitto.
        Joka ei anna periksi.

        Omaa ahneuttaa tuhoaa siis omien papru-ukkojensa työpaikat, jäsenmaksuista huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko seurannut osapuolten vaatimuksia?

        Lääkärin palkka mittarin lukemisesta ja perseellä istumisesta. Onneksi ei johto suostu.

    • Anonyymi

      Viisaita sanoja toveri.

    • Anonyymi

      Kyllähän nuo UPM:n 3 hölmöä on jo tajunneet tehneensä emämunauksen mutta ei niistä löydy miestä myöntämään sitä joten lakko jatkuu.

      • Anonyymi

        Tehtaita kiinni tai myyntiin? Sillähän tästä paperista päästään ja alkaa sopua syntymään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtaita kiinni tai myyntiin? Sillähän tästä paperista päästään ja alkaa sopua syntymään?

        Oma veikkaus on, että Q1-osavuosikatsauksen yhteydessä ilmoitetaan 1-2 konelinjan sulkemisesta Suomessa. Eli 26.4.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma veikkaus on, että Q1-osavuosikatsauksen yhteydessä ilmoitetaan 1-2 konelinjan sulkemisesta Suomessa. Eli 26.4.

        Toivoa sopii.

    • Anonyymi

      Olkaa ennemmin huolissanne siitä mitä seuraa älyttömästä änkyröinnistä paperin osalta. Se on nyt vaan taivuttava, kun markkina on mikä on tulevaisuudessa. Jos ei, jokainen joka älyää ajatella pitemmälle tajuaa mihin tämä johtaa. Ennemmin aatepäissään änkyröidään vaikka lopputilejä, kuin pelastetaan Suomalaista paperiteollisuutta, huom. paperi!

      • Anonyymi

        Palkkoja alentamallako meinasit hoitaa paperin kysynnän nousuun:D

      • Anonyymi

        Mikäs se sinä olet neuvomaan miten pitää toimia kun et kuulu edes kumpaankaan osapuoleen. Pidä vaan huoli omista asioistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palkkoja alentamallako meinasit hoitaa paperin kysynnän nousuun:D

        Kysyntä on mitä on ja se on laskevaa pitkällä tähtäimellä. Kilpailukykyä on löydyttävä, jotta sitä kannattaa tehdä Suomessa.

    • Anonyymi

      Uutisten perusteella taitaa liitossakin olla pikkasen erimielisyyksiä... Mitähän tässä vielä tapahtuu

      • Anonyymi

        Missä linkki tuollaiseen uutiseen missä erimielisyyttä?

    • Anonyymi

      Paperiliitto kertoo näin:
      "Paperiliitto on pettynyt, että se joutui Communication Papersin uhmakkuuden vuoksi hylkäämään neljä sovintoesitystä. Uhmakkuutta osoitti myös suhtautuminen avoimeen kirjeeseen, jolla UPM:n paperiliittolaiset pääluottamusmiehet vetosivat UPM:n johtoon, jotta ratkaisua olisi yritetty vielä uudelleen Communication Papersin kanssa. Pääluottamusmiehiä pöyristyttää se, ettei vetoomukseen vastattu millään tavoin. Jos ratkaisu kiistaan olisi löytynyt, muita sovintoesityksiä ei olisi tarvinnut hylätä. Sovittelu Paperiliiton ja Communication Papersin välillä keskeytyi viime perjantaina."

      • Anonyymi

        Upm avaa uutisissa mitä on tarjottu. Onpa tosi kova vaatimus vko työaikaan, siis tätä ei saada sovittua niin ihme on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Upm avaa uutisissa mitä on tarjottu. Onpa tosi kova vaatimus vko työaikaan, siis tätä ei saada sovittua niin ihme on.

        upm on avanut salaisia liiketoimintakohtaisia ratkaisuja. kamalaam nyt syyttää siitä muita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Upm avaa uutisissa mitä on tarjottu. Onpa tosi kova vaatimus vko työaikaan, siis tätä ei saada sovittua niin ihme on.

        Ei kyllä löydy mistään uutisista muuta kuin että päätös oli yksimielinen???

        Kauppalehdessä upm avaa sopimuksien sisältöjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Upm avaa uutisissa mitä on tarjottu. Onpa tosi kova vaatimus vko työaikaan, siis tätä ei saada sovittua niin ihme on.

        Upm unohti kertoa esim. Vapaasta ulkoistamisesta joka edelleen pöydällä, tuo tarkoittaisi monissa tehtaissa puolta porukasta huonommille sopimuksille.

    • Anonyymi

      Aijai jai… osingot kilahti tilille männä viikolla.💰💰Jussi lähti pääsiäiseks 😎🌞 Lapin mökille nauttimaan lammasta ja 🍷🍷punkkua ja nauraa matkalla pankkiin!! Nalle ja jory seuraa perässä 😂🤣🤣

      • Anonyymi

        Taitaa johdolle itku tulla kun katseli hölmeenin naamaa
        televisiossa. Varoo ettei mee punkku rinnuksille
        ja silkkipuku rypisty. 26.4 voi olla kova paikka
        nallukalle ja jorylle ja jussikalle.

        Luulen, että 26.4 voi olla kova paikka myös muutaman paperikoneen työntekijöille. Mutta toivotaan parasta, Himokselle voi mennä kyllä töihin.

        Oletkos jo kysellyt töitä kesäksi?
        Kyl siellä pöpsö punottaa
        Ottas puuteripurkin mukaan

    • Anonyymi

      Koneet ei käynnisty ennen kuin kaikilla on sopimus. Hyvin yksinkertaista.

      • Anonyymi

        Kaikki koneet ei käynnisty silloinkaan. Suurin osa kyllä.

    • Anonyymi

      Uppoaako teihin oikeasti tuo UPM:n teatteri?
      "meidät on petetty" itkee holmeeni. Tiesi, kuten jokainen työnantajapuolelta, varsin hyvin ettei sopimuksia hyväksytä ennen kuin kaikki 5 on valmiina.

      Paperiliitto on tullut huomattavasti vastaan suostuessaan VIITEEN eri sopimukseen ja umpin näyttelijät itkee että heidät on petetty kun pelkästään NELJÄÄ sopimusta ei hyväksytä yhyy nyyh.

      • Anonyymi

        Palkkasivat Holmeenin vetämään teatteria. Halvemmalla olisi löytynyt parempia näyttelijöitä! Kylmälehdon tivolista olisi sopivia ollut! Tsiiihihiihiihhhhiiiiiii!!! JIBIDIIII!!!

    • Anonyymi

      Eihän se yhtiö sitä halunnut. Ahneet paprut halusi.

      • Anonyymi

        Eikö yhtiö sitä halunnut?
        Entäs yhtiön johto?
        Ahne yhtiön johto sitä halus
        ideologiansa tueksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö yhtiö sitä halunnut?
        Entäs yhtiön johto?
        Ahne yhtiön johto sitä halus
        ideologiansa tueksi.

        Onko rivimiehillä ammattikoulun käyneenä riittävästi osaamista ymmärtää liiketoimintaa kansainvälisessä pörssiyhtiössä? Nyt seisoo laitokset, koska päätökset tulee osastoista lopulta... Mutta onko nämä "ei suostuta, ei jousteta" *linjat työntekijän etu, jos työt osalta loppuu kokonaan?

        Änkyröinti ja sellaisen hurmoksen luonti, emme jousta, emme suostu... Se ei vaadi kyllä mitään muuta kuin joukon jolle uppoaa höpinät

        Änkyröinti ja sellaisen ideologisen hurmoksen luonti mitä upm tekee
        on törkeää.Me sanelemme, me määritämme työehdot.me emme neuvottele
        me emme jousta,me emme suostu. Se ei vaadi muuta kuin osaamattoman
        johdon ja hallituksen ja päästä vedettävät ruskeakieliset joilla ei ole kuin
        putkinäkö ja jotka istuisivat toisten perseellä vaikka tuleen, niinkuin nalle ja jussi
        nyt osakkeenomistajien perseellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko rivimiehillä ammattikoulun käyneenä riittävästi osaamista ymmärtää liiketoimintaa kansainvälisessä pörssiyhtiössä? Nyt seisoo laitokset, koska päätökset tulee osastoista lopulta... Mutta onko nämä "ei suostuta, ei jousteta" *linjat työntekijän etu, jos työt osalta loppuu kokonaan?

        Nyt seisoo laitokset, koska johto ajaa omaa typerää ideologiaansa.
        upm on itse munannut maineensa

        Alkuvuodesta olisi pitänyt palkata pari huippu asiantuntijaa, puolueetonta kertomaan jäsenistölle miksi näitä asioita vaaditaan, selittämään suomen kielellä, sillätavalla, että jokainen tajuaa, että uudet ehdot ovat välttämättömiä, jotta Suomessa kannattaa valmistaa peruspaperia tulevaisuudessa. Surullista, että ei myönnetä totuutta vaan ollaan täysin jyrkkiä muutoksille. Jokainen voi miettiä mihin tämä johtaa.

        Kyllä osa ymmärtää, varsinkin nuoremmat, mutta, kuka uskaltaa edes vastustaa päämielipidettä. Inhottaa koko tilanne, tuntuu että järkeä ei löydy enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko rivimiehillä ammattikoulun käyneenä riittävästi osaamista ymmärtää liiketoimintaa kansainvälisessä pörssiyhtiössä? Nyt seisoo laitokset, koska päätökset tulee osastoista lopulta... Mutta onko nämä "ei suostuta, ei jousteta" *linjat työntekijän etu, jos työt osalta loppuu kokonaan?

        Kai joku raja pitää olla siinäkin mihin suostutaan tai paljonko joustetaan? Ja UPM ylitti vaatimuksillaan nuo rajat reilusti. Nyt muuten kun aikanaan töihin palataan niin loputkin joustot on kadonneet täysin, omat työt tehdään mistä palkka maksetaan, siihen se sitten jääkin. Ihan turha on kysellä esimerkiksi ylitöihin, en jää vaikka olisi kuinka tiukka paikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuvuodesta olisi pitänyt palkata pari huippu asiantuntijaa, puolueetonta kertomaan jäsenistölle miksi näitä asioita vaaditaan, selittämään suomen kielellä, sillätavalla, että jokainen tajuaa, että uudet ehdot ovat välttämättömiä, jotta Suomessa kannattaa valmistaa peruspaperia tulevaisuudessa. Surullista, että ei myönnetä totuutta vaan ollaan täysin jyrkkiä muutoksille. Jokainen voi miettiä mihin tämä johtaa.

        Ketäs ne sun asiantuntijat olisi olleet..
        Olisiko ollut pelkästään upm vai olisiko myös muut metsäteollisuus
        yritykset mukana.
        Mikä on peruspaperi?
        Jyrkkiä on oltu vain upm n sanelupolitiikalle
        Kysymys. Menetkö sinä töihin jos työnantajasi sanoo työsopimukset
        irti ja ilmoittaa,että vain heidän ehdoilla tehdään töitä.
        Muista ,että työsopimus ja työnjohto oikeus ovat sitten eriasioita.
        Miksi työntekijöiden pitäisi kunnioittaa ja arvostaa työnantajaa
        jos työnantaja ei arvosta heitä?
        Jos työnantajasi heittää satojamiljoonia taivaantuuliin hyvän suhdanteen
        aikana niin osoittaako se minkäänlaista arvostusta työntekijöitä kohtaan,
        samaanaikaan hallitus ja johto nostaa miljoona palkkaa ja optiot siihen päälle.
        Työntekijöille ei saisi tulla mitään.
        Jokainen voi miettiä mihin tämä johtaa. Vai mitä?

        Kaikkien etu lienee, että Suomessa valmistetaan jatkossakin mahdollisimman paljon metsäteollisuuden eri tuotteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä osa ymmärtää, varsinkin nuoremmat, mutta, kuka uskaltaa edes vastustaa päämielipidettä. Inhottaa koko tilanne, tuntuu että järkeä ei löydy enää.

        Hyvä nuori.
        Ensinnäkin kukaaan ei ole estänyt menemästä töihin.
        Päämielipiteellä tarkoittanet sitä ,että Kunnon sopimus/
        kaikki sopimukset tehtävä ennenkuin lakko loppuu.
        Mietippä sellaista ettei nyt puolia pidetä niin työehtojen
        huononnus olisi jatkuva toimenpide. Millasta tulevaisuutta
        haluaisit sitten lapsillesi? Vai onko ihanne se että upm lle pitää
        maksaa,että saa käydä töissä, muut firmat maksavat siitä ,että
        käyt töissä.Haluatko käydä töissä ja olla kotona vai haluatko
        olla töissä ja käydä kotona.Elämä on valintoja.
        Tämän kärhämän aloitti upm n johto/hallitus joka on tunnettu ympäri
        maailmaa työntekijöiden alistajana sekä maanomistajien ja urakoitsijoiden
        orjuuttajana. Me ei haluta sitä suomeen vaikkakin umpilla oli jo kartellit
        metsänomistajille ja riistää urakoitsijoitaan törkeästi.
        Tuntuu ettei sitä järkeä löydy enään upm n johdosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuvuodesta olisi pitänyt palkata pari huippu asiantuntijaa, puolueetonta kertomaan jäsenistölle miksi näitä asioita vaaditaan, selittämään suomen kielellä, sillätavalla, että jokainen tajuaa, että uudet ehdot ovat välttämättömiä, jotta Suomessa kannattaa valmistaa peruspaperia tulevaisuudessa. Surullista, että ei myönnetä totuutta vaan ollaan täysin jyrkkiä muutoksille. Jokainen voi miettiä mihin tämä johtaa.

        Määrittele PERUSPAPERI? Mitä v*?tua on PERUSPAPERI?????
        Nimenomaan ERIKOISpaperit on se ala mikä vielä pärjää jotenkuten.

        Peruspaperi on AANELOIN, jota pakataa riisii ja myydään 5 riisin laatikois. Näin onKymin Ammattikoululaisen ja Lotilan käyneen mielest.😂😂🤣🤣😆👍🏻👍🏻

        Ja tekevät sellaista työmuotoa jossa ei olla sunnuntaita eikä pyhiä töissä mutta netin tietäjien mukaan saavat 80 000 vuodessa. Voi vain kuvitella miltä asianomaisista tuntuu netin ihmeellinen maailma tietäjineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuvuodesta olisi pitänyt palkata pari huippu asiantuntijaa, puolueetonta kertomaan jäsenistölle miksi näitä asioita vaaditaan, selittämään suomen kielellä, sillätavalla, että jokainen tajuaa, että uudet ehdot ovat välttämättömiä, jotta Suomessa kannattaa valmistaa peruspaperia tulevaisuudessa. Surullista, että ei myönnetä totuutta vaan ollaan täysin jyrkkiä muutoksille. Jokainen voi miettiä mihin tämä johtaa.

        Ja sinäkö se yksi asiantuntijoista olisit ollut? Kaltaisillesi näsäviisaille sanotaan; Vedä vittu päähän ja pakene vuorille!

        Mietippä ihan itse mihin orjuuteen UPM:n johto on ajamassa työehtoja? Laittakoot mieluummin lapun luukulle, jos ei paperin teko kannata!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinäkö se yksi asiantuntijoista olisit ollut? Kaltaisillesi näsäviisaille sanotaan; Vedä vittu päähän ja pakene vuorille!

        Mietippä ihan itse mihin orjuuteen UPM:n johto on ajamassa työehtoja? Laittakoot mieluummin lapun luukulle, jos ei paperin teko kannata!

        Jos UPM pystyy sanailemaan, niin muiden pakko seurata perässä. En edes viitsi kertoa mihin se lopulta johtaa yhteiskunnassa. Fiksut kyllä asian ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinäkö se yksi asiantuntijoista olisit ollut? Kaltaisillesi näsäviisaille sanotaan; Vedä vittu päähän ja pakene vuorille!

        Mietippä ihan itse mihin orjuuteen UPM:n johto on ajamassa työehtoja? Laittakoot mieluummin lapun luukulle, jos ei paperin teko kannata!

        Pahimman luokan ay-änkyröintiä, ennemmin laitos kiinni, kuin upm uudet joustavat kilpailukykyiset ehdot, joissa ansiotaso ei laske vuositasolla. Hyvä opeillasi Suomi pelastuu. Kelan varaan vaan makailemaan, kyllä on työnteko myrkkyä ja aate huumaa. Nauran ääneen.

        Taas näitä asiantuntijoita jotka ei tiedä mistään mitään.
        Sinun opeillasi suomi olisi kehitysmaa/diktatuuri
        Naura sillekkin ääneen. Hohhohhohhohhoh hiiiiiiiiiii

        Ei tässä montaa kuukautta mene, kun näemme mihin johtaa joustamattomuus työmarkkinoilla. Ensokin antoi epäsuoran vinkin paperipuolelle. Mitäs me muut sellulla loistava tulevaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas näitä asiantuntijoita jotka ei tiedä mistään mitään.
        Sinun opeillasi suomi olisi kehitysmaa/diktatuuri
        Naura sillekkin ääneen. Hohhohhohhohhoh hiiiiiiiiiii

        Kannattaisi myös omistaa hienoa yhtiötä, silloin olisi vähän toinen ääni kellossa. Olen ostanut parikymmentä vuotta upm osakkeita, voin sanoa huippukannattavaa ja aina parantaa. Hyvä nalle, hyvä Pesonen, firmaa on johdettu oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi myös omistaa hienoa yhtiötä, silloin olisi vähän toinen ääni kellossa. Olen ostanut parikymmentä vuotta upm osakkeita, voin sanoa huippukannattavaa ja aina parantaa. Hyvä nalle, hyvä Pesonen, firmaa on johdettu oikein.

        Missä kohtaa se on hieno?
        Ympäri maailmaa tunnettu öykkärinä ja paikallisten alistajana ja orjuuttajana
        sekä sademetsien ym tuhoojana. Sekö on hienoa? Vai se että yhtiö tappelee henkilökunnan kanssa? Jos yhtiön johdolla ei ole kaikki muumit laaksossa niin aina on ongelmia tiedossa.
        Kyllä se umpin kassakin vanenee ja tappiot kasvaa tällä systeemillä.

        Hei, ainahan voit tehdä oman ratkaisusi, jos ei hyvä palkka, työnteko (uusilla ehdoilla), moraalikysymykset vievät yöunet jne. Puhumattakaan, että omistaminen on ongelma. Hui kauheaa, työntekoa, hui saa vielä liikaa palkkaa. Jos pahaa tekee, tiedät mitä tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi myös omistaa hienoa yhtiötä, silloin olisi vähän toinen ääni kellossa. Olen ostanut parikymmentä vuotta upm osakkeita, voin sanoa huippukannattavaa ja aina parantaa. Hyvä nalle, hyvä Pesonen, firmaa on johdettu oikein.

        Aika monesta muusta yhtiöstä olisit kylläkin saanut huomattavasti mojovamman tuoton!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinäkö se yksi asiantuntijoista olisit ollut? Kaltaisillesi näsäviisaille sanotaan; Vedä vittu päähän ja pakene vuorille!

        Mietippä ihan itse mihin orjuuteen UPM:n johto on ajamassa työehtoja? Laittakoot mieluummin lapun luukulle, jos ei paperin teko kannata!

        Onko tehtaanjohtajallae orjatyöehdot saneltu??!🙄😂😂🤣🤣

    • Anonyymi

      Konelinjojen sulkemisia tulee varmasti jossain baiheessa mutta lakosta ne ei johdu.
      Yhteishenki upm konsernissa on varmaan heikompi jatkossa ja nykyjohto olis vaihdettava kuten venäjällä.
      Maailma olisi paljon parempi niin!

      • Anonyymi

        Miksi joustaa jos työnantajakin on joustamaton.
        Johdon vaihtuminen olisi hyvä asia mutta sekään
        ei paranna ilmapiiriä.
        Niin pitkään kun tamä taistolainen kommunisti
        istuu hallituksen puheenjohtajana ja hänen nukke
        johtajisto upm ssä ei parannuksista tietookaan.
        upm ltä on lähteneen kaikki pätevät johtajat
        jo muihin firmoihin enään siellä ei ole kuin
        sätkyukkoja/akkoja jotka pomppii tämän
        umppi trion käskyjen mukaan.
        Sulkee ne konelinjoja mutta se ei ole lakosta riippuvaa
        ennemminkin umpin toimitusvarmuuteen johdon
        osalta ei luoteta forse major =upm n johto/hallitus.
        upm n johto ajaa itse omalla toiminnallaan asiakkaat
        kilpailijoille.Paperipulaa painotaloilla etiketeissä ym
        ja jussi puuteroi nenäänsä,nalle paossa ruotsissa ja
        siirtelee varojaan luxenburiin ja jyrki itkee televisiossa
        luottamuspulaa ja pettymystään.
        Nyt olisi hyvä aikat tehdä tulosta,mutta upm ää se ei kiinnosta
        Taistelee mielummin työntekijöitään vastaan ja tuhoaa siinä
        niin rahaa kuin mainettaankin.
        Hyvä Paperiliitto ja Pääluotot älkää antako upm n sanelupolitiikan
        tuhota suomen työelämää.Jos sanelemalla saavat työehdot
        huononeen niin se on loputon kierre.Kohta se menee siihen ,
        että on maksettava umpille ,että voi käydä töissä ja johto vetää
        miljoona ansiot tyhmällä toiminnallaan ja johtamisellaan.
        Nyt on myös tehty tutkimus johtamistavoista ja umpilla kaikki nää
        johtajat jotka ovat siellä huonon johtamis kulttuurin puolella.

        Miksi tarjota työtä kiukuttelevalle, hankalalle ja joustamattomalle? En palkkaa ikinä sellaisia työntekijöitä omaan yritykseeni. Upm teitä näkyy riittävän.

        Miten on rikkuri rahan tulevaisuus. Yhtiö mielellään maksaa vaikka ei tuotantoa tule . Joskus tästä varmaan jutellaan tosissaan, sillon kun tuotetta tulee. Eriarvoisuus on kasvanut sekä kasvatetaan ,työ henkeä hajoittavaksi. Tuli hyvin ilmi Upm:n ehdotuksissa,palkkaa noille "hyville voidaan korottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tarjota työtä kiukuttelevalle, hankalalle ja joustamattomalle? En palkkaa ikinä sellaisia työntekijöitä omaan yritykseeni. Upm teitä näkyy riittävän.

        Siinäpä sinulle mietittävää.
        Ensinnäkään sinulla ei ole yritystä tai jos on
        niin yhden miehen verstas jossa riittää
        yksi työntekijä /johtaja eli sinä..
        Tai kokeile kuinka kauan yksipuolinen
        joustaminen sopii. Sulle käy niin ,että jätkät lähtee
        ja uusia ei tule kun "maine" leviää.
        Kannattaa tuntea myös työlainsäädäntö
        niin työntekijä kuin työnantaja puolella
        ennenkuin tollaisia sammakoita suustaan päästää.
        Tulee ihan mieleen jyrkiboy "meitä on petetty"

        Kyllä löytyy motivoituneita ja joustavia työntekijöitä, laitetaan vaan raha-asiat kohilleen. Työtä tehdään vain rahan takia. Päivääkään en uhraa ay-juttuihin.

        Tuosta Holmenista saisi hyvin sketsihahmon Putoukseen. Minua oikeasti hämmästyttää että uskoiko tuo tosiaan että paperiliitto tekisi sopimuksen vain puolelle porukasta ja jättäisi loput heitteille? Ei uskoisi että kyse on korkeasti koulutetusta työmarkkinajohtajasta, no toisaalta onko tuo oikein onnistunut ennenkään missään neuvotteluissa? Ja sitten päälle vielä nuo lausunnot ettei luottamusta ole paperiliiton johtajaan, arvatkaas onko työntekijöiden puolella luottamusta Holmeniin tai Pesoseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä löytyy motivoituneita ja joustavia työntekijöitä, laitetaan vaan raha-asiat kohilleen. Työtä tehdään vain rahan takia. Päivääkään en uhraa ay-juttuihin.

        UPM tuhoaa kyllä ihan itse työntekijöidensä motivaation ja joustohalut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä löytyy motivoituneita ja joustavia työntekijöitä, laitetaan vaan raha-asiat kohilleen. Työtä tehdään vain rahan takia. Päivääkään en uhraa ay-juttuihin.

        Hyvä nyt ollaa sitten samoilla linjoilla.
        Ay pitää änkyrät johtajat aisoissa

    • Anonyymi

      Harvan yrityksen johto pystyy muuttamaan työpaikan muutamissa viikoissa paikkakunnan halutuimmasta vähiten arvostettuun.
      No onhan tuo suunta ollut selkeästi nähtävissä ja varsinkin kuultavissa jo pitempään mutta nyt ollaan sen suhteen kyllä aivan pohjamudissa.

      • Anonyymi

        Turha kehua vain yrityksen johtoa, kyllä lakkoilevat työntekijät ovat tehneet enemmän kuin osansa työyhteisön lokaamisessa.

      • Anonyymi

        Eipä se ole lainkaan ihme sen perusteella mitä tätä UPM:n kolmikkoa on televisiossa nähnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä se ole lainkaan ihme sen perusteella mitä tätä UPM:n kolmikkoa on televisiossa nähnyt.

        Sirkus upm pelle trio esittää
        seuraavan ohjelman
        nenän puuterointi silkkipuvussa
        muistelmat veropakolaisena olemisesta ja
        veroparatiisin ihanuus.
        Valtava pettymys/petetyksi tuleminen.
        Kaikilla naamanilmeillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha kehua vain yrityksen johtoa, kyllä lakkoilevat työntekijät ovat tehneet enemmän kuin osansa työyhteisön lokaamisessa.

        Mutta johto kaikkein eniten
        Forse Major= upm n johto/hallitus

      • Anonyymi

        Eipä ole juu minkäänlaista luottamusta työnantajaan, johto vaihtoon luottamuspulan takia.

    • Anonyymi

      Huomenna lähden töihin, viis lakoista, alan nauttimaan firman palkkaa vaihteeksi. Nyt riitti.

      • Anonyymi

        Vai bye, bye baby jopa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai bye, bye baby jopa

        Ja Pessankosken sillalla rikkuri voi toteuttaa Juicen laulun ehdotuksen "Beibi hypätään koskeen"

      • Anonyymi

        Ei kannata töihin mennä.Lakkoavustus on parempi kun Umpin nykyisin maksama palkka....

    • Anonyymi

      Osaajat on työnjohtajista/toimihenkilöistä lähteneet..yllätytte, kuinka monella on täysin uusi pomo, kun palaatte töihin
      Lisää osaajia on lähdössä, haastatteluissa käydään, Stora ja muut vetää...
      Vuoromestareissakin on pari rikkuria (saivat "ylennyksen" ylemmiksi), muistetaan tämä!

      • Anonyymi

        Lueskelin noita mitä on yritetty ehdottaa upm puolelta. Ei vaikuta ollenkaan pahalta. Onko tässä tehty älytön numero ihan pikkuasioista. Tehtaat seisoo huippusuhdanteessa. Mikä on järki, hävitty 5-numeroinen summa rahaa makoilemalla. Minä en käsitä, mutta eihän osastoissa voi vastustaa vain yhtä ja oikeaa mielipedettä, joita muutama kouhkaaja on ylläpitänyt koko talven. Pidän turpani kiinni ja olevinaan olen samaa mieltä. Tyhmenpikin tajuaa mitä käy kun perse ei penkistä nouse ja neuvottelut eivät etene. No seuraavalla kierroksella nämä pahimmat ay-kouhkarit ovat onneksi jo a) eläkkeellä b) irtisanottu c) muissa hommissa

      • Anonyymi

        Eikö linjat pitäneet? Porukkaa valuu kohti tehtaanporttia??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö linjat pitäneet? Porukkaa valuu kohti tehtaanporttia??

        Onkohan Kymillä yhtään rikkuria? Eli aika hyvin on linjat pitänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lueskelin noita mitä on yritetty ehdottaa upm puolelta. Ei vaikuta ollenkaan pahalta. Onko tässä tehty älytön numero ihan pikkuasioista. Tehtaat seisoo huippusuhdanteessa. Mikä on järki, hävitty 5-numeroinen summa rahaa makoilemalla. Minä en käsitä, mutta eihän osastoissa voi vastustaa vain yhtä ja oikeaa mielipedettä, joita muutama kouhkaaja on ylläpitänyt koko talven. Pidän turpani kiinni ja olevinaan olen samaa mieltä. Tyhmenpikin tajuaa mitä käy kun perse ei penkistä nouse ja neuvottelut eivät etene. No seuraavalla kierroksella nämä pahimmat ay-kouhkarit ovat onneksi jo a) eläkkeellä b) irtisanottu c) muissa hommissa

        Jos sitten tollaiset tyhjäpäät johdossa niin sääliksi käy lapsenlapsiasi.
        Isukki tuhos tyhmyydellään ja ruskeakielisyydellään heidän työelämän.

        Johdossa, ai ajamassa ay asioita.... En ikinä. Ilmaista työtä en ay eteen tee ikinä. Teen työni ja otan rahat, antaa muiden tapella. Sen vain sanon mielipiteenäni, että turha kuvitella, että maailma ei muutu tai saavutetut edut pysyy ja aina pitäisi vain palkkojen nousta. Jopa työaikaa voi tulla lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lueskelin noita mitä on yritetty ehdottaa upm puolelta. Ei vaikuta ollenkaan pahalta. Onko tässä tehty älytön numero ihan pikkuasioista. Tehtaat seisoo huippusuhdanteessa. Mikä on järki, hävitty 5-numeroinen summa rahaa makoilemalla. Minä en käsitä, mutta eihän osastoissa voi vastustaa vain yhtä ja oikeaa mielipedettä, joita muutama kouhkaaja on ylläpitänyt koko talven. Pidän turpani kiinni ja olevinaan olen samaa mieltä. Tyhmenpikin tajuaa mitä käy kun perse ei penkistä nouse ja neuvottelut eivät etene. No seuraavalla kierroksella nämä pahimmat ay-kouhkarit ovat onneksi jo a) eläkkeellä b) irtisanottu c) muissa hommissa

        Miten niin hävitty? ????
        Ei olla hävitty mitään, päinvastoin saatu lomailla kohta 4 kuukautta ja siitä jopa maksetaan pari tonnia nettona kuussa.
        Silloin olisi hävitty jos olisi oltu töissä ilman palkkaa, tajuatko eron?
        Sinun logiikallasi sinä itse hävisit lauantaina lotossakin muutaman miljoonan kun et saanut päävoittoa vaikket edes lotonnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Kymillä yhtään rikkuria? Eli aika hyvin on linjat pitänyt.

        Ei mies mene lakon aikana töihin. Lampaat ja ämmät menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin hävitty? ????
        Ei olla hävitty mitään, päinvastoin saatu lomailla kohta 4 kuukautta ja siitä jopa maksetaan pari tonnia nettona kuussa.
        Silloin olisi hävitty jos olisi oltu töissä ilman palkkaa, tajuatko eron?
        Sinun logiikallasi sinä itse hävisit lauantaina lotossakin muutaman miljoonan kun et saanut päävoittoa vaikket edes lotonnut.

        Pari tonnia nettona lakossa, on kissankusta verrattuna normaalioloihin. Kädestä suuhun touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin hävitty? ????
        Ei olla hävitty mitään, päinvastoin saatu lomailla kohta 4 kuukautta ja siitä jopa maksetaan pari tonnia nettona kuussa.
        Silloin olisi hävitty jos olisi oltu töissä ilman palkkaa, tajuatko eron?
        Sinun logiikallasi sinä itse hävisit lauantaina lotossakin muutaman miljoonan kun et saanut päävoittoa vaikket edes lotonnut.

        Yksi lakkolainen on alkoholisoitunut erittäin pahasti lakon aikana. Työ piti ruodussa. Surkeaa on touhu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johdossa, ai ajamassa ay asioita.... En ikinä. Ilmaista työtä en ay eteen tee ikinä. Teen työni ja otan rahat, antaa muiden tapella. Sen vain sanon mielipiteenäni, että turha kuvitella, että maailma ei muutu tai saavutetut edut pysyy ja aina pitäisi vain palkkojen nousta. Jopa työaikaa voi tulla lisää.

        Kannattaisiko miettiä mitä ja miten kirjoittaa ja kommentoi. Annat muiden tapella mutta kuorisit kermat päältä Niinkö?Maailma muuttuu mutta me voimme vaikuttaa siihen.
        Armeijassakin jo opetettiin ,että saavutetuista linjoista ei saa perääntyä.
        Mikä rintamakarkuri sinä sitten olet.Katsoppa nyttenkin jo tilanne se ,että hinnat nousseet nopeammin mitä palkat ostovoima hukkuu sa talous kärsii.Saat ottaa ne mun ylimääräiset tunnit

        Eipä saa muillakaan aloilla inflaatiota kiinni millään korotuksilla. Haihattelua, se on vain sopeuduttava. Onneksi meillä on hyväpalkkaisilla varaa, vaikka ei palkat kovin nousisikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko miettiä mitä ja miten kirjoittaa ja kommentoi. Annat muiden tapella mutta kuorisit kermat päältä Niinkö?Maailma muuttuu mutta me voimme vaikuttaa siihen.
        Armeijassakin jo opetettiin ,että saavutetuista linjoista ei saa perääntyä.
        Mikä rintamakarkuri sinä sitten olet.Katsoppa nyttenkin jo tilanne se ,että hinnat nousseet nopeammin mitä palkat ostovoima hukkuu sa talous kärsii.Saat ottaa ne mun ylimääräiset tunnit

        Ainut mitä teen ay eteen on palkasta pidätettävä jäsenmaksu. Siihen se jää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin hävitty? ????
        Ei olla hävitty mitään, päinvastoin saatu lomailla kohta 4 kuukautta ja siitä jopa maksetaan pari tonnia nettona kuussa.
        Silloin olisi hävitty jos olisi oltu töissä ilman palkkaa, tajuatko eron?
        Sinun logiikallasi sinä itse hävisit lauantaina lotossakin muutaman miljoonan kun et saanut päävoittoa vaikket edes lotonnut.

        Kyllä, laskennallisesti tuloa on menetetty 5 numeroinen summa jo nyt. Turha väittää muuta. Lomaa en tilannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, laskennallisesti tuloa on menetetty 5 numeroinen summa jo nyt. Turha väittää muuta. Lomaa en tilannut.

        No väitän silti.
        Päivätöissä tehtaalla netto 2100€/kk. nyt melkein sama.
        Missä se 5-numeroinen summa on:D

        Hei kuka on päivätöissä kuka ei. Itse tienasin viimevuonna 75k€ kyllä tässä ollaan jäljessä hirveästi. Ehkä 15k€ brutto vähemmin jo kuin vuosi sitten. Ihan turha viisastella, en tarvitse lomaa, vaan kunnon tiliä ja työtä. Täyttä paskaa tämä lakko.

        Ammattikoulutason matematiikka ei riitä näitä ymmärtämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, laskennallisesti tuloa on menetetty 5 numeroinen summa jo nyt. Turha väittää muuta. Lomaa en tilannut.

        Sinulla taitaa olla sitten vähän paremmat neuvottelulahjat kun olisit saanut 1.1 lähtien vanhan tason mukaisesti palkkaa ilman tessiä. Vuorovapaajärjestelmä on poistumassa mutta sinulla se vaan olisi säilynyt oli lakko tai ei. Täällä on taas joku jurpakyllikki joka laskee menetetyt oletetut ylityöt menetetyn tulon piiriin. Ja kaveri saa varmaan vielä sen viisnumeroisen summan nettona käteen ilman verokorttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kuka on päivätöissä kuka ei. Itse tienasin viimevuonna 75k€ kyllä tässä ollaan jäljessä hirveästi. Ehkä 15k€ brutto vähemmin jo kuin vuosi sitten. Ihan turha viisastella, en tarvitse lomaa, vaan kunnon tiliä ja työtä. Täyttä paskaa tämä lakko.

        Mene töihin mitä täällä itket

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene töihin mitä täällä itket

        Kyllä, heti kun lakko loppuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kuka on päivätöissä kuka ei. Itse tienasin viimevuonna 75k€ kyllä tässä ollaan jäljessä hirveästi. Ehkä 15k€ brutto vähemmin jo kuin vuosi sitten. Ihan turha viisastella, en tarvitse lomaa, vaan kunnon tiliä ja työtä. Täyttä paskaa tämä lakko.

        Tämä lakko on ihana asia, vuorotyöläinen ei tällaisista lomia voi kuin haaveilla mutta nyt se on totta.
        4 kuukautta lomaa josta vielä maksetaan 2000€ kuussa, ei voisi paremmin olla.
        Toivottavasti jatkuu vielä pitkään!!!
        Enkä ole menettänyt senttiäkään, enhän ole ollut töissäkään joten miksi olisi pitänyt saada palkkaakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, laskennallisesti tuloa on menetetty 5 numeroinen summa jo nyt. Turha väittää muuta. Lomaa en tilannut.

        Vittu mikä idiootti. Laske nyt vielä paljonko olet menettänyt kun et ole tehnyt 24/7 /365 vielä karkauspäivät päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla taitaa olla sitten vähän paremmat neuvottelulahjat kun olisit saanut 1.1 lähtien vanhan tason mukaisesti palkkaa ilman tessiä. Vuorovapaajärjestelmä on poistumassa mutta sinulla se vaan olisi säilynyt oli lakko tai ei. Täällä on taas joku jurpakyllikki joka laskee menetetyt oletetut ylityöt menetetyn tulon piiriin. Ja kaveri saa varmaan vielä sen viisnumeroisen summan nettona käteen ilman verokorttia.

        Joo ei näitä koskaan ole tullut minään penaalin terävimpinä kyninä pidettyä mutta tästä menettäjästä puuttuu kärki kokonaan, siinä on vaan ne pyyhekumit molemmissa päissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu mikä idiootti. Laske nyt vielä paljonko olet menettänyt kun et ole tehnyt 24/7 /365 vielä karkauspäivät päälle.

        No mitä edes teet tehtaalla roikkumassa, jos ei kunnon tilit kiinnosta? Jää vaan roikkumaan kela tuille. Tekijöitä löytyy, joille läskit tilit kelpaa.

        Nimenomaan, tässä lakkoilu laiskottelussa ei ole mitään mieltä.

        Edut ja lakon tulos kyllä sitten kelpaa mutta muuten ollaan niin kieli ruskeena niin kieli ruskeena, muuttakaa ruotsiin ne on persoja suklaalle.Nallen luo vaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä lakko on ihana asia, vuorotyöläinen ei tällaisista lomia voi kuin haaveilla mutta nyt se on totta.
        4 kuukautta lomaa josta vielä maksetaan 2000€ kuussa, ei voisi paremmin olla.
        Toivottavasti jatkuu vielä pitkään!!!
        Enkä ole menettänyt senttiäkään, enhän ole ollut töissäkään joten miksi olisi pitänyt saada palkkaakaan?

        Se tismalleen noin. Mites se Matti sanoikaan... Elämä on ihmisen parasta aikaa !
        Laatikaa siis nyt aivan rauhallisesti , huolellisesti ja useaan kertaan tarkastaen ne kaikki uudet sopimukset, ei ole mitään kiirettä.
        Lakko on työmiehen parasta aikaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä edes teet tehtaalla roikkumassa, jos ei kunnon tilit kiinnosta? Jää vaan roikkumaan kela tuille. Tekijöitä löytyy, joille läskit tilit kelpaa.

        Nautitaan vaan nyt täysin rinnoin tästä lakosta kun siihen on tilaisuus, tällaista ei enää tule. Mene sinäkin vaikka metsään kävelemään niin aivotoiminta paranee, siinä näkojään onkin aika paljon paranemisen varaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edut ja lakon tulos kyllä sitten kelpaa mutta muuten ollaan niin kieli ruskeena niin kieli ruskeena, muuttakaa ruotsiin ne on persoja suklaalle.Nallen luo vaikka.

        Lakon tulos tulee olemaan surkea osalle jäsenistä. Vaihtoehto oli, mutta ei lakkoon vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nautitaan vaan nyt täysin rinnoin tästä lakosta kun siihen on tilaisuus, tällaista ei enää tule. Mene sinäkin vaikka metsään kävelemään niin aivotoiminta paranee, siinä näkojään onkin aika paljon paranemisen varaa.

        Ei tule siinä olet oikeassa. Kun lopulta selviää tänän lakon hinta työmiehelle, seuraavalla kierroksella jäsenistö ei lähde enää tälläiseen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakon tulos tulee olemaan surkea osalle jäsenistä. Vaihtoehto oli, mutta ei lakkoon vaan.

        Luetun ymmärtäminen olisi hyvää myös upm n hr ltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule siinä olet oikeassa. Kun lopulta selviää tänän lakon hinta työmiehelle, seuraavalla kierroksella jäsenistö ei lähde enää tälläiseen mukaan.

        Sitten sä heräsit ja keitit aamukahvit.. Omituista puppua.
        Puoliaan on pidettävä muutoin käy huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kuka on päivätöissä kuka ei. Itse tienasin viimevuonna 75k€ kyllä tässä ollaan jäljessä hirveästi. Ehkä 15k€ brutto vähemmin jo kuin vuosi sitten. Ihan turha viisastella, en tarvitse lomaa, vaan kunnon tiliä ja työtä. Täyttä paskaa tämä lakko.

        Kuukausi menetys n.1600 e/kuukausi.kun lakossa ollaan.ja kyseessä netto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuukausi menetys n.1600 e/kuukausi.kun lakossa ollaan.ja kyseessä netto.

        Aatteles paljonko kaikki työttömänä olevat menettää kun ne ei ole Presidentin virassa, 13,333,33€ kuukausi, 160 000€ vuosi . ja kyseessä netto.
        Paitsi että meidän nykyinen Presidenttimme vaati palkkion pudottamista 126 000 euroon vuodessa.
        Vahvistettu palkkio olisi kuitenkin 160k€.

    • Anonyymi

      Luapsi aika mukavia lomailmoja tällekin viikolle, ohjelmassa siis mökkeilyä hiihdellen, pilkkien ja saunoen. Ehkä muutama fingerporillinen raikasta alkkomahooliakin.....

      • Anonyymi

        Joo ei siinä mitään, lakkoilkaa vaan minun puolestani. Se jäi vain vaivaamaan onko se Emiraateissa lomaillut jo palannut kotimaahan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ei siinä mitään, lakkoilkaa vaan minun puolestani. Se jäi vain vaivaamaan onko se Emiraateissa lomaillut jo palannut kotimaahan?

        Kyllä lakkoillaan -ei tosin sinun puolestasi vaan meidän puoilestamme ja tasan juuri niin pitkään kuin tarve vaatii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lakkoillaan -ei tosin sinun puolestasi vaan meidän puoilestamme ja tasan juuri niin pitkään kuin tarve vaatii.

        Ahneelta kuulostaa, parasta duunarin palkkaa ja vielä lisää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahneelta kuulostaa, parasta duunarin palkkaa ja vielä lisää..

        Katsoppa tilasto eipä vaan ole parasta se on taas se mielikuva jota upm viljelee
        sija on 49.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahneelta kuulostaa, parasta duunarin palkkaa ja vielä lisää..

        No etpä paljoa duunareiden palkoista tiedä.
        Et liene työelämässä?

        Mitä lisää? Et ilmeisesti ole yhtään kartalla mistä kyse.

        Mitä, onko paperitehtaalla huonot palkat? Minä kun luulin, että hoitoalalla...

        Minä olen työelämässä, kilpailevalla... Ihmettelen tätä vähättelyä. Tuskinpa upm huonosti maksaa sellu - ja paperitehtailla vuositasolla.

        Älkää ruokkiko trollia. Lienee UPM:n asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä, onko paperitehtaalla huonot palkat? Minä kun luulin, että hoitoalalla...

        Taitaa UMPilla olla maksuvaikeuksia kun ei ole pystynyt maksamaan alkuvuonna palkkoja.
        Kannattaisi kolmen pienen änkyrän tehdä pian sopimukset että vehkeet lähtisi käyntiin ja alkaisi tuottamaan kassaan rahaa.
        Kuulemma tehtaanmiehet lomailevat erittäin mieluusti, haukikin kutee ihan kohta ja sitten on vonkaleita tarjolla.
        Naapurin äijä on ollut mökillään koko lakon ajan.

        Kuka sellaista roskalalaa syö nykypäivänä?

        Teeppä hauki pihvejä on muuten hyviä.. jos osaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä lisää? Et ilmeisesti ole yhtään kartalla mistä kyse.

        Olen kujalla, en kartalla oikein

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kujalla, en kartalla oikein

        Hyvin toimii upm hr taitavat tehdä ihan ylitöitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen työelämässä, kilpailevalla... Ihmettelen tätä vähättelyä. Tuskinpa upm huonosti maksaa sellu - ja paperitehtailla vuositasolla.

        No luulis sitte sunkin tietävän, mitä ammattimies tienaa muualla teollisuudessa.
        Itelläni esim 10 tutun joukossa 5 tienaa enemmän kuin minä paperialalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No luulis sitte sunkin tietävän, mitä ammattimies tienaa muualla teollisuudessa.
        Itelläni esim 10 tutun joukossa 5 tienaa enemmän kuin minä paperialalla.

        Tuplasti lähihoitajan palkaan, ollaan aika lähellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuplasti lähihoitajan palkaan, ollaan aika lähellä

        Teollisuudesta oli puhe.
        Myös hoitoalalle lisää liksaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sellaista roskalalaa syö nykypäivänä?

        Tuskinpa osaat edes matoa koukkuun laittaa saati sitten perata kalaa puhumattakaan kalan valmistamisesta ruuaksi. Tyypillinen mäkkäritampio siis🤡

    • Anonyymi

      Mikäli annettu esitys sopimuksista on huono niitä ei tule hyväksyä!

    • Anonyymi

      Tämä työtaistelu on ollut, vaikka jo pian päättyisikin, parasta mitä paperimiehen työuralla voi tapahtua. Toivon kuitenkin ettei pääty vielä pitkään aikaan.

      • Anonyymi

        On kyllä melko lohduton kommentti paperiukon elämästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä melko lohduton kommentti paperiukon elämästä.

        Niin, ethän sinä sitä voi ymmärtää kun olet jatkuvasti lomilla, vapailla tai Pekkasilla.
        Kun vuodessa on vain 3 viikkoa vuosilomaa (sulla taitaa olla saman verran Pekkasia) niin 4 kuukauden vapaa josta maksetaan 2000€ kuussa nettona on todellakin tervetullut.
        Pistääpä kylläkin vakaasti harkitsemaan että viitsiikö sinne keskitysleirille enää edes palata :)

      • Anonyymi

        Juu kyl näin on , on huomannu et on muutakin elämää kuin upm. Tosta on samaa mielt et lakko vois jatku niin kauan kunnes alkais saamaan eläkettä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä melko lohduton kommentti paperiukon elämästä.

        On kyllä melko kateellinen kommentti paperiukon elämästä

    • Anonyymi

      Onkohan UPMllä kaikki muumit laaksossa, se on nyt ottanut tähän mennessä vähintäänkin 400 000 000€ takkiin tästä lakosta kun koko homma olisi voitu ohittaa sillä että tuo UPM:n neropattijengi olisi hyväksynyt päättyneen TES:n jälkivaikutuksen´ja koneet olisi käyneet normaalisti lakon sijaan siihen asti että uudet sopimukset on hyväksytty!!!!????
      Ei voi kun nauraa moiselle typeryydelle ja hymyssä suin kiittää mahtavasta ikimuistoisesta talvilomasta.

      • Anonyymi

        Luuletko että neropatti jengi ymmärtää muuta kuin omaa ideologiaansa.
        Ahneus ja veronkieto on pääsiat umpin johdolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko että neropatti jengi ymmärtää muuta kuin omaa ideologiaansa.
        Ahneus ja veronkieto on pääsiat umpin johdolla.

        Kumma jos ei sopimus synny kun kummallakin osapuolella on sama ideologia.

        tolla 400 000 000 eurolla olisi saanut valtavan määrän houkuttelulahjuspizzoja.
        8€/kpl niin 50 MILJOONAA pizzaa. Jokaiselle työssäkäyvälle paperiliittolaiselle n. 10 vuoden ajaksi pizza päivässä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma jos ei sopimus synny kun kummallakin osapuolella on sama ideologia.

        Oho ootko umpilla hommissa? toimihenkilö tai inssi kenties?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe