Ensimmäinen gynekertani uudella lääkärillä jännitti hirveästi. Eikä pelkoani lieventänyt tosiasia, että lääkäri oli mies. Odotin pitkää ja karvaista ukkoa, mutta sisälle minut kutsuikin päälle parikymppinen nuorimies. Hän ei vaikuttanut ollenkaan pervolta. Päinvastoin, hän näytti ihan kivalta.
- Tulkaa vain istumaan tähän tuolille, niin jutellaan aluksi. Lääkäri sanoi ja selasi papereita.
Istuin tuolille, ja rentouduin.
- Olette siis 18-vuotias? Lääkäri kysyi.
Ihmettelin kysymystä, mutta nyökkäsin. Hän tenttasi minulta vielä parit kysymykset, ja valmistauduin tarkastukseen pukukopissa. Laitoin viitan päälleni, ja menin tutkimuspöydälle. Lääkäri tunnusteli ensin emättimen suuta. Ja laittoi tutkimusvälineen sisääni. Hän tunnusteli, ja katseli emättimeen.
- Kunnossa on, kokeilen vielä yhden kohdan.
Sormi meni sisääni, ja aloin kiihottua. Pyysin lääkäriä jatkamaan. Lääkäri huokasi innoissaan, ja hänen silmistään näin, että kiihottuminen oli jo käynnissä. Nousin ylös, ja aloin kopeloida hänen housujaan auki. Lääkäri alkoi puolestaan riisumaan minun vähäisiä vaatteitani. Hän pyysi minua siirtymään takahuoneen sohvalle. Tein työtä käskettyä, ja levitin selälläni haarojani.
Lääkäri siirtyi eteeni, alaspäin, ja alkoi leikkiä kielellään hiljaa emättimessäni. Hönkäilin syvään, huohotin, ja hän alkoi hieroa minua sormillaan. Session jälkeen nousin ylös, ja otin hänen peniksensä tiukkaan otteeseeni. Aloin imeä sitä, ja samalla hieroin hänen samettisia pallejaan. Hän äännehti raskaasti, ja minä lutkutin kullia lisää. Kostuin jo todella rankasti, ja levittäydyin konttaus-asentoon maahan.
Lääkäri hieroi persettäni, ja ujutti sormiaan perseeseeni. Raotin itse häpyjäni, kuin merkiksi, että halusin munan pilluuni. Hän tajusi vihjeen, ja alkoi kutitella emättimeni suuta munallaan. Pyysin lääkäriä painautuman minua vasten. Hän työnsikin munansa sisääni. Liike oli aluksi hidas, ja aloin liikahdella. Sitten lopuksi hankaus, sekä liike olivat hirveän voimakkaita. Aloin äännähdellä, ja huohotin enemmän. Siitäkös lekuri kiihottui. Hän otti munansa pois, ja meni selälleen maahan.
Srippasin hänelle, huohotin, ja vedin käteen. Lopuksi istuin hänen munansa päälle ratsastus-asentoon. Ja aloin heilua kovaa. Mies puristeli nännejäni, ja huohotti hänkin. Hän kopeloi persettäni, sekä ulvahteli.
Lopuksi hän kääntyi, ja makasi päälläni. Laitoin jalkani hänen selkänsä päälle, ja puristin kovaa. Hän alkoi heilua. Pyöritti hieman lannettaan, ja vedin jalkani hänen selkänsä takaa. Laioin ne koukkuun. Ja hän runkkasi minua kovaa. Aloin päästellä rivoja "ai" "auh" -äännähdyksiä, ja hän hiljensi hieman. Hän nosti minut seinää vasten, ja hänen kookkaat pallinsa hieroivat häpyni alapolelta. Hän alkoi työntää minua rajusti seinää vasten. Minuun sattui ensin hieman, mutta rauhotuin. Hän laittoi sormensa vielä perseeseeni, ja nuoli minua. Sille lääkärille menisin uudestaankin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mahdoton. Lääkäri-varsinkaan gynegologi ei työnnä sormea potilaan pyynnöstä vittuun! Eikä lääkärit saa tehdä tollasta, vaikka haluaiskin...
Paska tarina!
HALOO ! Nää on vaan fantasioita, ei tositarinoita ! Älä ole tällä palstalla jos et kestä lukea kuviteltuja tarinoita !!
Miettikää jos oikeesti jotkut miespuoliset gynekologit käyttäytyisi noin...huh!
Varmasti jotkut gynekologit ajattelevat jotain pervoa kun kopeloivat...
Heh kuvitelkaa jos Suomessa gynekologin tutkimus olisi ammattikouluissa suoritettava 3-vuotinen oppi. Montakohan alan harjoittajaa täällä olisi, joku miljoona tms ? =)
...saa toki käyttää näissä tarinoissa, ja sehän on ihan kivaa. Jos sinulla on tuollaisia fantasioita ja ne sinua itseäsi kiihottavat, niin kaikin mokomin. Luulen että olisit saanut vähemmän kritiikkiä, jos olisit laittanut sen lääkärin iäksi ainakin 25 tai 30 vuotta. Voihan se tietysti olla joku kesäkandi nuorempikin.
outoo palautetta oot muilta saanut..mutta sanon vaan et hyvä tarinahan tuo oli..ei oo ollut samanlaisii toisia..pitää osata käyttää mielikuvitusta just niinkun sinä!!=)