Sairastan selkärankareumaa, jota lääkitään Trexanilla ja sulfalla. Kipuja tuntuu tälläkin lääkityksellä ja sairaspäivien lisäksi toivun vapailla vain kohtalaisesti tullakseni taas työpäivien myötä puolikuntoiseksi.
Mieli on ajoittain ihan maassa ja tuntuu, että jotain muutakin pitäisi pian tehdä kun vaan popsia noita pillereitä. Tarkoitan esim. työterveyshuollon kannanottoa työkykyyni ja ylipäätään siihen, kuinka realistista on jatkaa nykyisessä työssäni.
Toisaalta kynnys lähteä työkykyarvioon ja todennäköisesti tulla todetuksi vajaakuntoiseksi tuntuu lähes ylivoimaiselta. Sen verran kokonaisvaltaista tämä sairastaminen on, että en haluaisi sen vievän minulta työtäkin.
Itsellä ei ole käsitystä siitä, kuinka riskaabelia olisi jatkaa fyysisesti raskaassa työssä vaikka selkärankareuma saataisiinkin kuriin? Siis että kestääkö vaurioitunut luusto kovaa kuormitusta/ajoittain epäergonomisia työasentoja jne. Onko kellään kokemusta?
Mieli on ajoittain ihan maassa ja tuntuu, että jotain muutakin pitäisi pian tehdä kun vaan popsia noita pillereitä. Tarkoitan esim. työterveyshuollon kannanottoa työkykyyni ja ylipäätään siihen, kuinka realistista on jatkaa nykyisessä työssäni.
Toisaalta kynnys lähteä työkykyarvioon ja todennäköisesti tulla todetuksi vajaakuntoiseksi tuntuu lähes ylivoimaiselta. Sen verran kokonaisvaltaista tämä sairastaminen on, että en haluaisi sen vievän minulta työtäkin.
Itsellä ei ole käsitystä siitä, kuinka riskaabelia olisi jatkaa fyysisesti raskaassa työssä vaikka selkärankareuma saataisiinkin kuriin? Siis että kestääkö vaurioitunut luusto kovaa kuormitusta/ajoittain epäergonomisia työasentoja jne. Onko kellään kokemusta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omalla kohdallani fysiikka ei kestänyt fyysisesti raskasta työtä, joten alan ja ammatin vaihto edessä. Kipuiluja ei kestä eikä vapaa-aika saisi kulua pelkästään palautumiseen. Henkisesti koko homma tuntuu raskaalta, mutta kyllä siitä selviää. Tsemppiä sinulle ja voimia - juttele asiantuntijoiden kanssa, alan vaihto tai ainakin työtehtävien vaihto voisi olla sinunkin kohdallasi paikoillaan.
Miksi ihmeessä turmelisit selkäsi loppuun sinulle liian raskaassa työssä.
Olet kuitenkin nuori (29?) ja sinulla on hyvät mahdollisuudet vaihtaa ammattia sinulle sopivampaan.
Pyydä päästä työkykyselvitykseen, ja ala sitä kautta selvitellä mitä voisit turvallisesti ja itseäsi enempää vammauttamatta tehdä.
Opiskelu on hyvä vaihtoehto)
Kyllähän sitä nuorempana jaksaa vaikka olis "toinen jalka haudassa" mutta iän karttuessa vaivatkin nuortuu.
Kymmeniä vuosia selkäreuman kanssa taistelleena olen joutunut hyväksymään sen tosiasian, että on tarkkaan harkittava mitä vähänkään fyysisempää voi ja ylipäätään kannattaa tehdä. Tukiranka on siinä jamassa, että enempi fyysinen kuormitus kostautuu heti seuraavana yönä ja tulevina päivinä kipujen lisääntyessä.
Tämä sairaus on jokaisella vähän erilainen, näin olen ymmärtänyt, mutta yhteistä on kipuilu jota vääränlainen/liika fyysinen rasitus ei ainakaan vähennä. Itsekin jouduin vaihtamaan ammattia reilun 30 iässä kun vanha työ vei kaikki voimat ja alkoi hallita koko elämää.
Liikunta on tietysti tärkeää, mutta se pitää tehdä omilla ehoilla, ei pakon edessä työn ehdoilla.
Lohdullista huomata, että elämä jatkuu, vaikka terveys horjuu ja työnkin kanssa on niin ja näin. Huonomminkin asiat voisi minulla toki olla, pystynhän ylipäätään käymään töissä ja liikkumaan ilman apuvälineitä. Sikäli tiedän olevani onnekas. Kaipa sitä vasta sairastuneena ei vielä osaa oikein suhteuttaa tilannettaan ja muutenkaan ei aina vain jaksa toivoa parasta. Viime aikoina olen tainnut vain pelätä pahinta. Tämän kaltainen asenne tekee entistä kipeämmäksi, luulen.
Jotta kesän odotus ei menisi ihan alakulon merkeissä, tulee kai myöntää itselle olevansa sairas. Nythän olen piiskannut itseäni toimimaan kuten ennenkin ja kivuista täysin piittaamatta. Ehkä olen pelännyt sairastuvani pahemmin, jos myönnän itselleni olevani kipeä. En halua alkaa 'sairastaa'. Hoitava lääkärinikään ei ole ehken osannut aavistaa arjessa suoriutumiseni hankaluuksia, kun hymyssä suin aina vakuutan pärjääväni työssä ja muussakin elämässä kaikin puolin loistavasti. Täytynee kuitenkin keskustella hänenkin kanssaan hieman totuudenmukaisemmin ja mm. selvittää noita kuntoutus, fysioterapia, ym. tarjontaa.
Vertaistuen merkitys on kyllä erittäin tärkeä kaikissa niissä elämän sattumuksissa, joista ei luontevasti voi kahvipöydän ääressä keskustella. Suurin muutos asioissa tapahtuu yleensä oman pään sisällä, niin nytkin. Silti: kiitos vielä kerran Teille kaikille viestiini vastanneille ja oikein hyvää kevään jatkoa :)
En tiedä, miten kauan olet sairastanut, mutta lisään sen verran, että kuvaamasi hampaat rivessä ja sisulla -tekniikka on minulle hyvin tuttua. Tein usean vuoden liian raskasta työtä, kun en voinut myöntää että en selviä. Ajattelin, kuten sinäkin, että se on luovuttamista ja sairaudelle periksi antamista ja samalla tulee kieltäneeksi koko sairauden olemassaolon, vaikkakaan tämä ei ole tietoista.
Sopeutuminen alkaa hyväksymisestä omien realiteettien ymmärtämisestä, ja se on vaikeaa.
Loppujen lopuksi se löytyy sitten jostakin sieltä keskivaiheilta täydellisen elämisestä luopumisen ja ihán niin kuin ennenkin linjan väliltä.
Näin ainakin minulle kävi, mutta aikansa se vei.
keskustele, etsi vaihtoehtoja ja ennen kaikkea välitä itsestäsi ja kuuntele kehoasi.
Voimia, ja aurinkoista kevättä !
Sairastuin vuosi sitten selkärankareumaan. Sairaanhoitajaopintoni olivat aivan loppuvaiheessa, joten tietysti suoritin koulun loppuun. Valmistuttuani olin ihan hyvässä kunnossa, joten menin kokeilemaan töitä sairaanhoitajana kirurgisella vuodeosastolla.
Pari kuukautta sujui hyvin, mutta sitten nivelvaivat alkoivat taas. SI-nivelen tulehdus meni parissa viikossa todella pahaksi, kun jouduin töissä liikkumaan niin paljon. Sairauslomalle siis, ja sitä onkin nyt kestänyt jo monta kuukautta...
Työpaikan vaihdos on siis minullakin edessä, ei tule mitään noin paljon liikkumista vaativasta työstä, joka on vielä useasti fyysisesti raskastakin.
Hei,
Ketjussa oli aiemmin puhetta sh:n työstä, mutta olisiko täällä kuulolla reumaa sairastavia lääkäreitä? Miten olette töissänne jaksaneet ja onko alan vaihto myös teillä mielessä?
Olen itse kouluttautumassa lääkäriksi ja lapsuusiän nivelreuma löytyy minulta. Lääkärin työnhän ei välttämättä tarvitse olla niin fyysistä, kuin sh:n(?)