Vaikka tiedän, ettei täällä saisi keskustella paperiteollisuuden lakosta, vaikka se on suurin keskustelunaihe ollut jo pitkään muilla poliittisilla saiteilla uskaltaudun aloittamaan (taas) sen tälläkin palstalla.
Olisi hienoa, jos pienpalkkaisetkin saisivat apua palkkansa parantamiseen ulkomailta. Keskipalkkaisiltakin sen ymmärtäisi.
Mutta, että helevetti kommareitten taivasta edustavan paperiliiton lakko saa sivustatukea ulkomailta on paitsi koomista myös helevetin epäreilua kaikkia muita suomalaisia työläisiä kohtaan.
Ettekö nyt perkele SAK:ssa olisi voineet tuon kansainvälistymisen tehdä jonkin muun kuin paperiliiton kanssa: kuka nyt oikein symppaisi lakkoilijan kanssa, joka tienaa 50 000 vuodessa?
Olisi hienoa, jos pienpalkkaisetkin saisivat apua palkkansa parantamiseen ulkomailta. Keskipalkkaisiltakin sen ymmärtäisi.
Mutta, että helevetti kommareitten taivasta edustavan paperiliiton lakko saa sivustatukea ulkomailta on paitsi koomista myös helevetin epäreilua kaikkia muita suomalaisia työläisiä kohtaan.
Ettekö nyt perkele SAK:ssa olisi voineet tuon kansainvälistymisen tehdä jonkin muun kuin paperiliiton kanssa: kuka nyt oikein symppaisi lakkoilijan kanssa, joka tienaa 50 000 vuodessa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voi saatana kuinka mua vituttaa toi saatanan possu puhjohtaja Jouko A. Tulee kuspiä uhoomaan. Ei oo varmaan jätkä montaa päivää tehny tuottavaa työtä. Liiton jäsenmaksuista saa elatuksensa. Vituttaa niin saatanasti.
Voi vittu ku sä oot kateellinen!!
Heti kun jos jollain muulla on asiat paremmin kuin itsellä niin ollaan kadehtimassa!
Tottakai jokainen pitää kiinni saavutetuista eduista! Työnantaja esittää kovia huononnuksia, eikä niitä tulla hyväksymään!!
Kolmen kuukauden työllisyyskurssi ja 50 000 ekeä vuodessa! Helevetti kai nyt sellaisille neroille voi hieman vittuilla! Luuletteko lucky paskiaiset todellakin, että olisitte myös fiksuja tai filmaattisia, jos tienaattekin pirusti?
Nauttikaa olostanne, mutta älkää nyt helevetti selittäkö mitään sellaista, että muka ansaitsisitte rahanne: sitä nyt ei usko naurismaan aidatkaan!
Niin, kai huomasitte sen, että Paperiliitto lakkoilee sellaisten etujen edestä joita ei ole muualla Euroopassa.
Älkää siis ihmetelkö, jos Paperintekeminen Suomessa on kallista, kun työllisyyskurssilta pääsee 40-50.000 euron vuosipalkoille, kunhan osaa kansainvälisen ja muistaa soittaa suutaan joka paikassa Perkeleen PaperiPatruunoille.
Älkääkä ihmetelko, jos paperiteko loppuu Suomessa.
Ei niissä suomalaisissa paperiliittolaisissa ole mitään sellaista, mitä ei löytyisi muualta päin maauilmaa.
mutta paperialalle ne tulot ei osu! Olen itse paperimies ja KAUKANA noista tuloista. Sinä väitit olevasi musiikkimiehiä, nyt tässä asiassa kyllä sävelölät aika paljon.
Viimeksi kerroit paperityöntekijän keskiansion olevan 60 000€ vuodessa.
Nytkö se on kymppitonnin pienempi?
Mikähän se oikeasti on?
Etkö muista sitä linkkiä, jossa Ville Itälä (muistaakseni) sanoi kolmivuorotyössä olevan koneenvalvojan kuukausipalkan olevan 3080€ kuussa.
Hätäinen laskutoimitus tuottaa vuosiansioksi silloin vajaa 37000€.
Edellen siis tuon laskutoimituksen tulos on sama kuin viimeksi, toisin kuin sinun kirjoituksissasi esiintyvät summat, jotka näköjään heittelevät kymppitonnin sinne tänne, päivästä riippuen.
Starahan on kertinut olevansa 28000€ muusikko, joten katkeruus se on, mikä puhuu ja pistää laittamaan tuplaksi olettamukset. Ei stara muuten taida edes tietää, mikä on keskiarvo.
Nyt on Staralla taas niin väärää tietoa!!!
Ei paperitehtaille niin vaan töihin mennä miltään työkkärinkursseilta...
Ammattikoulun paperipuoli kestää 3 vuotta. senjälkeen tarvii vielä suorittaa tehtaan oma teollisuusoppilaitos joka kestää 2 vuotta.
Sitten kun opinnot on hyväksytysti suoritettu niin pääsee tehtaalle töihin. Koulusta tulleet aloittavat paskemmista hommista ja niillä on kaikkein pienin palkka (sisääntulo vakanssi). Siitä sitten edetään vuosienmyötä ylöspäin hommissa ja palkka nousee samalla....
Paperiliiton lakko on hyvä esimerkki siitä, miten aikaansa jäljessä koko konservatiivinen vasemmisto ja ay-liike ovat. Vappuisin täytyy lietsoa sata vuotta vanhaa propagandaa työmiehen puolesta "kapitalistin riistoa" vastaan, kun aika on ajanut Paperiliiton kaltaisen ay-toiminnan ohi jo kauan sitten.
Paperiliiton laittomuuksissa nimittäin ei ole kyse palkansaajan eduista tai työehtojen huononnuksesta, ei sinne päinkään. Jos niistä olisi kyse, niin Suomen vientitulojen perinteinen avaintoimiala olisi jo kauan sitten sopinut asiansa.
Paperiliiton lakossa on kyse - niin kuin on ollut AKT:nkin lakoissa - ainoastaan ay-liiton valta-aseman pönkittämisestä; Paperiliiton tapauksessa kyse on reviirien vetämisestä paperiliiton ja muiden ay-liittojen välille, kun kiistellään ns. "ulkopuolisesta työstä".
Tämä taas tarkoittaa sitä, että kaikkien paperitehtaassa töitä tekevien pitäisi kuulua jäseninä Paperiliittoon tai ainakin heihin pitäisi soveltaa paperiliiton työehtosopimusta.
Tämä tarkoittaa käytännössä, ettei työnantaja voi paperitehtana erikoistua pelkästään paperin valmistamisen, vaan sen on erikoistuttava myös prosessien huoltotoimintaan, siivoukseen, henkilöstöravintolatoimintaan, yms. tehtaassa jatkuvasti tarvittaviin tehtäviin, koska näitä tehtäviä ei Paperiliiton mukaan saa teettää "ulkopuolisilla".
Toisin sanoen paperitehdas Paperiliiton mukaan saisi ostaa mitään palveluja toisilta yrityksiltä, jotka ovat erikoistuneet tuottamaan esim. prosessikoneiden huoltoa, erikoissiivousta tai henkilöstöravintolapalveluja, ellei myös näiden yritysten työehtoihin sovelleta Paperiliiton työehtosopimusta.
Tämä vaatimus johtuu siitä, että SAK:n kunkkuna koko suomalaisen ay-historian alusta alkaen kiekunut Paperiliitto on vuosien kuluessa menettänyt jatkuvasti jäseniään ja kutistunut alle puoleen, paperiliiton jäesenmäärästä hävisi 50% vuosien 1990-2000 välillä. Väheneminen jatkuu paperitehtaiden fuusioiden myötä, kun monikansallisiksi kehittyneet suomalaisfirmat siirtävät tuotantoaan ulkomaille, halvemman raaka-aineen ja joustavampien työmarkkinoiden vuoksi.
Vain tästä syystä nyt kukkoillaan ja "vaaditaan".
Paperiliiton laittomat työnseisaukset johtuvat siis siitä, että ay-liitto haluaa laittomuuksilla pakottaen estää paperialan työnantajan toimimasta niin kuin kaikilla muilla toimialoilla on jo kauan toimittu: eli yrityksen oman ydinosaamisen ulkopuolella olevat toiminnot ja palvelut ostetaan sellaisilta yrityksiltä, joiden ydinosaamista ne taas ovat.
Kun yritykset näin erikoistuvat kukin omaan ydinosaamiseensa ja verkottuvat palvelemaan toisiaan, syntyy kokonaisuudesta kansantaloudcellisesti joustava ja kustannustehokas, tuottava järjestelmä.
Tämä ei kuitenkaan sovi Paperiliitolle ja AKT:lle, joiden mielestä ay-liiton pitää määrätä siitä, miten yritys tuotantonsa organisoi muuttuvassa maailmassa.
Laillisia lakkojahan ei ole Suomessa juurikaan tarvittu enää 10-15 vuoteen, koska työehdoista aina on voitu sopia.
Laittomien lakkojen määrä sen sijaan on lisääntynyt, koska muutamien avainalojen ay-bosseilla on tarve kukkoilla oman ay-reviirinsä keskellä ja pyyhkiä persettään "suomalaisen sopimusyhteiskunnan pelinsäännöillä".
Ikävä, ettei Vanhasen hallituksen keskustaryhmä uskalla avata suutaan edes puolella sanalla tätä laitonta ja Suomen viennille erittäin tuhoisaa toimintaa vastaan.
Keskusta alistuu demareiden edessä sulkemaan silmänsä, kun suomalaisen paperiteollisuuden toimitusvarmuuden imago tuhotaan ja kilpailijoiden annetaan vallata markkinat.
Nyt kannattaa panna mieleen, että sitten, kun paperiteollisuus seuraavaksi siirtää tuotantoaan ulkomaille ja lopettaa tehtaitaan, niin keskustan on ihan turha vedota työnantajaan työpaikkojen pitämiseksi Suomessa edes kepun "aluepolitiikan" nimissä, mikäli nyt ollaan suu supussa, perse penkissä ja pää kumarassa nöyränä ja hiljaa, kun hallituskumppani SDP:n rikollinen ay-siipi mellastaa rauhassa ja ilman edes lievää paheksuntaa kepun suunnasta.
Päinvastoin, paperiliitto on sen kehityksen kärjessä johon globlisaatio pakottaa vähitellen muutkin työntekijäliitot. Ei raakaa vapaata markkinaliberalismia muuten saada kuriin.
eli
Yhtiön kaikkien tuotantoyksiköiden, olivatpa ne missä maailmankolkassa tahansa, työntekijät osoittavat solidaarisuutta jos sovittuja työehtoja rikotaan. Tukea annetaan myös uusista sopimuksista neuvoteltaessa.
Jos yhtiö yrittää paeta tätä käytäntöä siirtämällä tuotantoaan sellaisiin maihin joissa ammattiyhdistystoimintaa rajoitetaan, se joutuu työtaistelu- ja boikottitoimenpiteiden kohteeksi kaikissa niissä yksiköissään jotka sijaitsevat demokraattisissa maissa. Esim. yhtiöön kohdistuva Euroopan laajuinen kuljetusboikotti on tulevaisuuden tehokas ase roistofirmojen kuriin saattamiseksi.
Yhtiöllä, joka julistetaan kansainvälisen täsmäboikottiaseen kohteeksi ei ole mitään mahdollisuuksia jatkaa tai se joutuu jatkamaan samassa sarjassa kuin esim. piraattituotteiden salakuljettajat.
Tulevaisuudessa ovat avainasemassa Suomen AKT:n kaltaiset kuljetusalan liitot. Ne tulevat tehokkaasti kansainvälistymään. Voi sitä yhtiötä, joka joutuu niiden saartotoimenpiteiden kohteeksi! Yhtiön tuotteiden kuljetukset pysäytetään satamiin kaikkialla maailmassa. Sopimuksia rikkovia yhtiöitä tullaan julistamaan (Bushin mallin mukaan) roistoyhtiöiksi, jotka joutuvat kansainvälisesti lainsuojattoman asemaan – se on yhtiölle sama kuin kuolemantuomio.
Kyse ei ole työehdoista. Jos niistä olisi kyse, niin asiat olisi jo sovittu.
Tänne on turha tulla levittelemään sellaista paskaa, että muiden maiden ay-liike ryhtyisi laittomuuksiin suomalaisten ay-mafiosojen laittomuuksien tukemiseksi, koska siihen ne eivät ryhdy.
Muissa maissa nimittäin rätkähtää laittomista työnseisauksista sen verran kovemmat sanktieot kuin punamullan sopulisuomessa, että laittomuudet ovat mahdottomia.
Juttusi oli niin paksua ay-bossien valhepropagandaa, että sellaista harvoin enää näkee, mutta hyvin se paljastri sen, ettei tuollaisen levittäjä ajattele tippaakaan duunareiden etua, vaan on täysin joukkovoiman orja pönkittämässä ay-mafian kartellimaista diktatuuria määrätä siitä, miten yritysten pitäisi asiansa hoitaa.
Kommunismin sortumiseen pettyneen sosialistin utopistista löpinää koko stoorisi.
että ay-liike ja lakot ym. työtaistelutoimenpiteet ovat joissakin maissa laittomia. Ne maat eivät kuitenkaan ole demokratioita.
Demokratiaa kasvoille lyövää raakaa markkinaliberalismia vastaan tullaan taistelemaan kansainvälistyvän, demokraattisten maiden ay-liikkeen yhteisvoimin - yksinään ja hajanaisina ei enää pärjätä.
Ay-liikkeen globalisaatio on normaalia kehitystä. Sillä on siihen yhtä suuri oikeus kuin yhtiöillä. Ilman sitä maailman työtätekevät eivät voi puolustaa itseään - siihen demokratia onneksi antaa mahdollisuuden.
Alas roistoyhtiöt - eläköön ay-liikkeen globalisaatio!
sinisilmäiseltä.
Suomessa lakkoillaan laittomasti juuri nyt.
Tapasi käyttää sanaa markkinaliberalismi osoittaa, ettet tiedä mitä se tarkoittaa.
Ay-liikkeen globalisaatio on ay-liikkeen oma asia, muilta osin juttusi on täyttä kommunistista demagokiaa.
opetella, tukimatematiikan lisäksi laskemaan
keskiarvoja. Meinaako puunhinta pudota? Meinaako
palaa käämit. Oikein maalaiselle, että luut on
kovia. Uhkaako työt?
on jo pudotettu, seuraavaksi pudotetaan palkat
ja riisutaan kaikki turhay edut paperisossuilta.