Kotitarveviljely

Toin täällä esille jokunen kuukausi sitten kotitarveviljelyn mahdollisuuden yhtenä keinona varautumiseen kriisiaikojen varalle sekä mahdollisuutena ruokakustannusten alentamiseen. Silloin täällä muutamat pilkkasivat tällaista ajatustani. Niillä, joilla on mahdollisuus lukea Hesaria, voivat tämän päivän lehdestä lukea, miten suomalaiset ovat alkaneet kasvattaa ruokaa myös kaupungeissa kotivaraksi.

Tutkijatohtori Galina Kallion mukaan kotitarveviljely myös lisää muiden hyötyjen ohessa taitoa kasvattaa kasveja, mistä voi sitten olla kriiseissä hyötyä. Hän kertoo, että NL:n hajottua datsaviljely todennäköisesti pelasti monen nälältä, kun ruuasta oli Venäjällä silloin pulaa. Jutussa kerrotaan esimerkkejä siitä, miten joitakin kasveja on myös mahdollista kasvattaa vaikka parvekkeella. Tällaisenhan voi ottaa harrastuksena, mistä on sitten iloa ja hyötyä samalla. Monin paikoinhan on myös paljon nurmikoita sekä joutomaita, jotka olisi mahdollista tarvittaessa ottaa hyötykäyttöön esim. suosiotaan lisäävän kumppanuus- ja osuustoimintaperiaatteen mukaisesti.

Tämä siis lehdestä luettuna, joten pilkan voi osoittaa nyt siihen suuntaan.

9

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aragoni

      Kyllähän meillä onkin kotitarveviljelyä, eikä edes ihan vähän. Meillä on ainakin kaikissa suuremmissa kaupungeissa siirtolapuutarhoja. Niiden toiminta on myös elpymässä ehkäpä takaisin samalle volyymille mitä oli, kun esim. Helsinkiin muutti paljon väestöä maalta ja he olivat sinut kasvien kanssa jo ennestään ja tahtoivat jatkaa viljelyä edes pienessä mittakaavassa, kotitarpeiksi. Toki näillä paikoilla on myös merkittävä virkistyskäyttöarvo.

      Tarvittaessa voidaan kaavoittaa lisää tilaa tälle toiminnalle. Itse asuin lapsena Helsingissä lähellä Vallilan siirtolapuutarhaa ja se oli mieluisa paikka kaikkinensa
      . Toin tämän lisäyksen asialliseen avaukseesi.

    • Anonyymi

      Tervehdys teille molemmille kuin muillekkin. Pitkstä aikaa palaeeraan täällä.
      Kun alottajan asia on tärkeä otan tähän osaa. Lisäten tähän meidät maatalolliset joilla isot kasvimaat, vaikka meidän tapauksess pellot on vuokralla, niin pieniä alueita on omassa käytössä, minimäärisesti viljalla. Kasvimaa kooltaa että tarvittaessa talvn pärjää.
      MPP ja Martti, huomioitteko että juurikasveille pitää olla sopivat säilytys tilatkin, ellei niin 'nattautuvat' lyhyessä ajassa. Vamaan monet huomanneet jääkaapin lyhyen säilytys ajan. Pakastuskin vaatii esivalmisteluja. Kellari täytyy oikealla lämmöllä ja kosteudella talven säilytykseen, myös ilmanvaito tulee huomioida, meillä sellainen on ns 'kivikellari', siellä säilyy perunat, porkkanat ym juurekset hyvin. Vähäiselle viljalle on kuiva hirsinen aitta. Kerros - rivitaloissa monissa on kylmähuoneet, niissä säilyvyys jääkaappia parempaa. Meidän tulee palauttaa laajemmin entisaikojen kasvimaat, kuka mitenkin, vaikka ihan kesäajan tarpeisiin.

      Meillä nyt väki kolmella lisääntynyt kun Ukrainalaiset asuu vanhalla puolen, ja hekin innoissaan kasvimaasta, ja aioinkin hankkia kaiken tarvitemansa siemenet tarpeeseensa. Heillä kaikki nyt hyvin, saunomisenkin oppineet. Tytär koulussa menestyy hyvin, varmaan jo syksyä kohti Suomen kielikin luonaa. Vaimon kanssa paljon ovat "nokikkain" niin siitä meidän vaikea kieli heille aukeaa pikkuhiljaa. Nuorempi nainen puhuu Englantia, niin ei mitään kommunikointi vaikeuksia ole.
      Meillä nyt pääsiäis vieraita omastakin takaa, ja lapsia saman ikäisiä, niin heillä leikkinsä hyvin luonaa keskenään.

      Sellaista täällä.
      Hyvää pääsiäisen jatkoa.
      Täällä on pitkä pöytä ruokailuun, jossa Ukrainalais vieraatkin mukana.

      • Tervehdys ystävä. Se, mitä teet ukrainalaisten hyväksi, on todella rakkaudellista ja upeeta, mahtavaa !!!

        Terävä huomio, varsinkin tällaiselle urbaanitollolle, siis minulle, että pitää olla ne viileäsäilytystilat :-) Onneksi varmaankin ne, jotka hääräilevät kaupunkien siirtolapuutarhoillaan, osaavat ottaa nämä säilyvyysasiatkin huomioon.

        Myös luonto itsessään tuottaa huoltovarmuutta kasvattavaa satoa, esim. mustikat voi pakastaa tai säilöä, sienet kuivata tai säilöä ja muunkin vapaana kasvavan hyötyflooran käyttää minkä mitenkin. Ja on luonnon vapaa faunakin huoltovarmuustekijä: riista ja eväkkäät.

        Luonnollisesti huoltovarmuuden selkäranka on aina ammattimainen maanviljely ja karjatalous, heille kaikki kunnioitukseni.

        Kriisiajan tarpeita käsitteli MPP avauksessaan ja silloin kun vaihtoehtona on nälkäkuolema, on tässä harvaanasutussa maassamme kuitenkin näitä huoltovarmuutta lisääviä tekijöitä, jotka kaikki saattavat tulla pahana aikana tarpeeseen. Maalla asuvilla on toki helpompi hyödyntää kotitalousviljelmiä, se on selvä.

        Hyvää pääsiäistä myös sinulle ja perheellesi !

        -martti


    • Hyvä jos kotitarveviljely on palaamassa ja kaupungit myös sallivat sen tai jopa suosivat sitä.

      Paluusta tosiaan olisi kysymys, sillä kaupunkien vanhoilla ja vielä sodanjälkeisillä omakotitalotonteilla oli puutarhapalstoja yleisesti ainakin 1970-luvulle saakka. Sitten kaupungit alkoivat ne kaavamääräyksissään kieltää uusilta alueilta, eikä 1980-luvun uudella vihreällä sukupolvella ollut oikein muuta paikkaa viljellä kuin vuokratut siirtolapuutarhat ja rakennuksettomat puutarhapalstat, joiden saamisesta oli kova kilpailu. Toki monilla kaupunkilaisilla on ollut kesämökki, jonka tontilla on tietysti oikeus kasvattaa mitä haluaa.

      Ennen jokaisessa kerrostalossakin oli kylmävarasto, jossa kotitarveviljelyn satoa oli kätevä säilyttää useita kuukausia. Valitettavasti nekin taisivat häipyä 1970-luvulta asti rakennetuista kerrostaloista. Olisiko niitä mahdollisuus lisärakentaa uudempiinkin kerrostaloihin? Ehkä, mutta vaatisi, että osakkaiden enemmistö kannattaa ajatusta.

      • Tulipa tässä mieleen, että jos kerran kylmävarastotila kaupungeissa -varsinkin kerrostaloissa- , on vähentynyt, niin kuin on tapahtunut, niin apu tulee tässä:

        Käytöstä poistettuja merikontteja saa kohtuuhintaan. Ne ovat tilavuudeltaan 32-79 kuutiota. Kun sisäosat katetaan 5cm styroksilla ja kerrostalosta vedettävä sähköpiuha tuottaa kylmäkoneikolle tehot, sekä osioidaan tila, jää hyötytilavuutta noin 80% tilavuudesta. Käyttökustannukset tarveaikaan, eli syksystä kevääseen, ovat olemattomat.

        Tällaisen kun asuinyhteisö hankkii käyttöönsä, niin halpaa on.


      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Tulipa tässä mieleen, että jos kerran kylmävarastotila kaupungeissa -varsinkin kerrostaloissa- , on vähentynyt, niin kuin on tapahtunut, niin apu tulee tässä:

        Käytöstä poistettuja merikontteja saa kohtuuhintaan. Ne ovat tilavuudeltaan 32-79 kuutiota. Kun sisäosat katetaan 5cm styroksilla ja kerrostalosta vedettävä sähköpiuha tuottaa kylmäkoneikolle tehot, sekä osioidaan tila, jää hyötytilavuutta noin 80% tilavuudesta. Käyttökustannukset tarveaikaan, eli syksystä kevääseen, ovat olemattomat.

        Tällaisen kun asuinyhteisö hankkii käyttöönsä, niin halpaa on.

        Eli konstit on monet sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki. Kuulostaa kuitenkin järkevältä, ja saattaapi sitä myös olla. Merikontin sijaan muukin rotan kestävä pytinki tulisi kysymykseen.


    • Anonyymi

      Tuollaisen viljelyn näen lähinnä hupina ja ihan hauskaa sellaista, keille se sopii.
      Mutta elintarvikevarmuus on sitten ihan muuta ja siihen tarvitaan maatalous, että ammattilaiset sitä tekemään.

      Kotitarveviljely on samaa kuin ukko, kirves ja pokasaha.

      • Anonyymi

        Totta.
        Siinä mukana ns ajankulu, saa kesäaikaan muutaman keitoksen.
        Itse huoltovamuuteen sillä ei ole mitään tekemistä, se on ammattiliten maanvijelijiden sarkaa.
        Jos kaupunkilainen vastustaa maanviljelystä johon vihreät panikoi ollaan hukassa.
        He monet kuvitteee että lentokoneet tuo juureksensa lämmiteyille kaduilleen.


      • On kiistatonta, että elintarvikevarmuus lepää maatalouden leveillä harteilla. On myös kiistatonta, että nyt on panostettava maatalouden kannattavuusongelmiin vaikuttavassa määrin ja heti. On näin tehtykin, mutta liian vähän, tai sitten tuet ovat kohdentuneet väärin. Tuki, mikä rappeuttaa maatalouden vitaliteettia, on perseestä, mutta onko sitä, muut tietää...

        Toisaalta mikään ei ole turhempaa kuin valtiovallalta saadut kehut ilman asiaankuuluvaa taloudellista panostusta...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe