Elän suhteessa jossa nykyinen avovaimoni erosi
miehestään takiani. Olivat asuneet yhdessä about 10v ja naimisissa noin vuoden. Olemme olleet yhdessä sen verran aikaa että meillä on yhteinen lapsikin, kaikki about OK siihen saakka, ongelmat alkoi siitä kun avovaimoni alkoi ensin osoittaa haluttomuutta minua kohtaan ja siten sai minut epäilemään pahinta, kunnei suostunut kanssani edes kihloihin ja muutenkaan hän ei enää ollut oma itsensä. Samoihin aikoihin hän jäi kiinni siitä että oli käynyt salaa tapaamassa exäänsä, valehdellen minulle että menee ystävättärensä luo. Ja sama asia on tapahtunut jo toisenkin kerran, muutoinkin hän salailee minulta asioita, esim. hän ei halua kertoa edellisestä suhteestaan minulle mitään ja mm. kännykkä on tällainen asia hänelle johon en saa kajota koskaan enkä saisi edes kysyä kuka soitti tai lähetti tekstaria ja hänen käytöksensä on välillä todella läpinäkyvää. Rakkauteni häneen on voimakasta sorttia, enkä ole aikeissa häntä jättää. Kun tulin mustasukkaiseksi estin luonnollisesti hänen menojaan jonkin verran, ei ole helppoa toimia normaalisti kun joutuu epäilemään. Riitoja on ollut jonkin verran, jotka hän helposti on voittanut kun on aina kääntänyt syylliseksi minut(naiset on taitavia siinä). Olen toki yrittänyt antaa hänelle vapaata, mutta kun näyttää siltä että hänen vapaansa liittyvät yhä useammin sinne mr-exän suuntaan niin alan olla umpikujassa ja lisäksi hänen ystävänsä,äitinsä ja siskonsa toimivat hänen apunaan "alibina". Olen joutunut tämän asian takia elämään totaalisesti selibaatissa yli vuoden ja se tietysti vaikuttaa käytökseeni niin paljon että räjähdyspisteessä on tullut usein oltua. Onneksi en ole väkivaltainen tyyppi, sillä vihan ja pettymyksen tunteet ovat välillä todella voimakkaita kun noista asioista tulee riitaa. Eli heittäkää nyt kommenttia, että miten itse toimisitte tällaisessa tilanteessa, tai miten mielestänne minun tulisi toimia. Turha sanoa että mene hoitoon! Se ei ole ratkaisu tässä asiassa, sillä en ole turhaan mustis, minut on ajettu tähän jamaan, eikä avovaimoni ole kuitenkaan myöntänyt tehneensä virhettä saatikka pyytänyt anteeksi. En myöskään tiedä onko minua petetty sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta henkisesti asia tuntuu vielä pahemmalta siksi että
luottamukseni on petetty. Ja välillä on mielessä käynyt että täytyykö antaa takaisin samalla mitalla, tosin jos itse jäisin kiinni vastaavassa paikkaa minut olisi jo jätetty kuin nalli kalliolle. Onko kukaan esimerkiksi ollut vastaavassa tilanteessa?
miehestään takiani. Olivat asuneet yhdessä about 10v ja naimisissa noin vuoden. Olemme olleet yhdessä sen verran aikaa että meillä on yhteinen lapsikin, kaikki about OK siihen saakka, ongelmat alkoi siitä kun avovaimoni alkoi ensin osoittaa haluttomuutta minua kohtaan ja siten sai minut epäilemään pahinta, kunnei suostunut kanssani edes kihloihin ja muutenkaan hän ei enää ollut oma itsensä. Samoihin aikoihin hän jäi kiinni siitä että oli käynyt salaa tapaamassa exäänsä, valehdellen minulle että menee ystävättärensä luo. Ja sama asia on tapahtunut jo toisenkin kerran, muutoinkin hän salailee minulta asioita, esim. hän ei halua kertoa edellisestä suhteestaan minulle mitään ja mm. kännykkä on tällainen asia hänelle johon en saa kajota koskaan enkä saisi edes kysyä kuka soitti tai lähetti tekstaria ja hänen käytöksensä on välillä todella läpinäkyvää. Rakkauteni häneen on voimakasta sorttia, enkä ole aikeissa häntä jättää. Kun tulin mustasukkaiseksi estin luonnollisesti hänen menojaan jonkin verran, ei ole helppoa toimia normaalisti kun joutuu epäilemään. Riitoja on ollut jonkin verran, jotka hän helposti on voittanut kun on aina kääntänyt syylliseksi minut(naiset on taitavia siinä). Olen toki yrittänyt antaa hänelle vapaata, mutta kun näyttää siltä että hänen vapaansa liittyvät yhä useammin sinne mr-exän suuntaan niin alan olla umpikujassa ja lisäksi hänen ystävänsä,äitinsä ja siskonsa toimivat hänen apunaan "alibina". Olen joutunut tämän asian takia elämään totaalisesti selibaatissa yli vuoden ja se tietysti vaikuttaa käytökseeni niin paljon että räjähdyspisteessä on tullut usein oltua. Onneksi en ole väkivaltainen tyyppi, sillä vihan ja pettymyksen tunteet ovat välillä todella voimakkaita kun noista asioista tulee riitaa. Eli heittäkää nyt kommenttia, että miten itse toimisitte tällaisessa tilanteessa, tai miten mielestänne minun tulisi toimia. Turha sanoa että mene hoitoon! Se ei ole ratkaisu tässä asiassa, sillä en ole turhaan mustis, minut on ajettu tähän jamaan, eikä avovaimoni ole kuitenkaan myöntänyt tehneensä virhettä saatikka pyytänyt anteeksi. En myöskään tiedä onko minua petetty sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta henkisesti asia tuntuu vielä pahemmalta siksi että
luottamukseni on petetty. Ja välillä on mielessä käynyt että täytyykö antaa takaisin samalla mitalla, tosin jos itse jäisin kiinni vastaavassa paikkaa minut olisi jo jätetty kuin nalli kalliolle. Onko kukaan esimerkiksi ollut vastaavassa tilanteessa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tekstisi kuulosti tutulta, tosin itse olen nainen. Seurustelen miehen kanssa, joka on vuosi sitten eronnut muutaman avioliittovuoden jälkeen. Tuo ero tapahtui hänen vaimonsa aloitteesta... Tuntuu vain, ettei henkistä eroa ole tapahtunut, ainakaan miehen puolelta. Pari kertaa seurustelumme aikana on käynyt niin, että mies on tavannut exäänsä kertomatta minulle. Hänkin on koettanut salata asian kertomalla menevänsä muun kaverin luo. Asia on kuitenkin paljastunut muuta kautta. Minulle hän kuitenkin väittää, ettei niissä tapaamisissa ole mitään. Mutta miksi sitten salailla niitä? En tiedä. Luottamusta tuollainen ei ainakaan edistä. En ole saanut anteeksipyyntöä, kun asia on selvinnyt. Olen sanonut miesystävälleni, että haluaisin hänen kertovan, mikäli tapailee exää. En tiedä, mikä ratkaisuksi. On niin vaikeaa ajatella suhteen lopettamista, mutta olisiko se kuitenkin oikea ratkaisu?!
kuinka toinen ihminen pettää... käytös muuttuu entistä oudommaksi ja selitykset siitä missä on ollut muuttuvat entistäkin hulluimmaksi ja ei uskottaviksi.. käynnit vieraissa vaan lisääntyvät...selitys monesti että pitää mennä töihin tai työpaikan pippalot ja useimmiten lähden käymään lenkillä... seurustelussa ja avio/avoliitossa tärkeintä on avoimuus että asioista voi puhua ja luottamus....silloin säilyy rakkauskin... eli tuollaisessa suhteessa EI ole järkeä...se ei ole hyväksi lapsille eikä itsellesikään..myöhemmin, ehkä muutaman vuoden kuluttua hän huomaa tuhonneensa jotain hyvin, hyvin arvokasta...