Mediassa on ollut paljon keskusteluja yhtäläisyyksistä talvisodan ja Ukrainan sodan välillä. Ukrainan sodan aloitus toi monelle mieleen kuuluisat Mainilan laukaukset. Yhtäläisyyksiä on tietysti huomattavasti enemmänkin, mm. natZi-Venäjän propagandan sisällössä, kansainvälisen yhteisön reaktioissa jne.
Sotarikokset ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavia rikkomuksia sodan aikana. Niitä ovat siviileihin, sotavankeihin ja haavoittuneisiin kohdistuneet tahalliset iskut ja julmuudet sekä tahalliset hyökkäykset siviili- ja kulttuurikohteisiin.
NatZi-Venäjä on hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan pommittanut synnytyssairaaloita, kouluja, päiväkoteja, asuintaloja, vesiasemia, sähköjärjestelmiä, hallintorakennuksia. NatZi-Venäjän pommituksissa on kuollut tuhansia viattomia lapsia, avuttomia vanhuksia, raskaana olevia naisia.
Sotarikokset ovat kiinteä osa natZi-Venäjän "sodankäynnin taitoa". Entinen Neuvostoliitto, Venäjä sekä nykyinen natZi-Venäjä ovat kaikki toimineet saman kaavan mukaan. Tsetsenian sodan aikana Venäjä pommitti kaupunkeja aivan samalla tavalla kuin nyt Ukrainassa, aiheuttaen suunnatonta kärsimystä miljoonille ihmisille, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja kotimaansa.
https://www.youtube.com/watch?v=dYziwfui5PY&t=337s
Ukraina elää nyt todella haastavia aikoja, mutta kaikista verisista taisteluista, järkyttävistä vaikeuksista ja puutteista huolimatta Ukraina tulee olemaan juuri se valtio, jonka lippu liehuu korkealla sodan päätyttyä.
🇺🇦 Slava Ukraini! 🇧🇾 Viva Belarus! 🇷🇺 Ei sodalle!
Sotarikokset ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavia rikkomuksia sodan aikana. Niitä ovat siviileihin, sotavankeihin ja haavoittuneisiin kohdistuneet tahalliset iskut ja julmuudet sekä tahalliset hyökkäykset siviili- ja kulttuurikohteisiin.
NatZi-Venäjä on hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan pommittanut synnytyssairaaloita, kouluja, päiväkoteja, asuintaloja, vesiasemia, sähköjärjestelmiä, hallintorakennuksia. NatZi-Venäjän pommituksissa on kuollut tuhansia viattomia lapsia, avuttomia vanhuksia, raskaana olevia naisia.
Sotarikokset ovat kiinteä osa natZi-Venäjän "sodankäynnin taitoa". Entinen Neuvostoliitto, Venäjä sekä nykyinen natZi-Venäjä ovat kaikki toimineet saman kaavan mukaan. Tsetsenian sodan aikana Venäjä pommitti kaupunkeja aivan samalla tavalla kuin nyt Ukrainassa, aiheuttaen suunnatonta kärsimystä miljoonille ihmisille, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja kotimaansa.
https://www.youtube.com/watch?v=dYziwfui5PY&t=337s
Ukraina elää nyt todella haastavia aikoja, mutta kaikista verisista taisteluista, järkyttävistä vaikeuksista ja puutteista huolimatta Ukraina tulee olemaan juuri se valtio, jonka lippu liehuu korkealla sodan päätyttyä.
🇺🇦 Slava Ukraini! 🇧🇾 Viva Belarus! 🇷🇺 Ei sodalle!
Vastaukset 564
Vanhimmat
Pian venäläiset terroristit ajetaan Itä-Ukrainan alueelta. Sen jälkeen Venäjä pakotetaan mittaavien sotakorvausten maksajaksi.
Missä vaiheessa Putin surmaa itsensä?
Se olisi uutinen.
Jokainen osaa kauhistella ryssien aloittamaa sotaa.
Nyt on lännen annettava enemmän tukea Putinin lyömiseen, eikä saa tuhlata rahoja keksittyyn vihersiirtymään
Nyt on todellinen sota suomeakin lähellä, eikä saa leikkiä viherpunkkien propagandalla yhtään enempää!
Putin on fasisti ja sotarikollinen.
Tottakai Putin pelkää, omat myrkyttää....
Sama kuin . P.Korea johtaja kyllä Amerikka ja länsi maa media osaa nauraa ihmisillä
eiku joo, tai sit jaa.
Syöt liikaa pizzaa, olet Putinin näköinen vahanaama.
Opettele kirjoittamaan.
Mene kielikurssille, se ei maksa mitään.
No kuka jaksa herätä aamulla
Kielikurssille!
Yritän oppia kieli Suomalaiset naiset kanssa
Hyvä! Muista haukkua Putinia!
Putin ansaitsee haukut. Putin on fasisti ja natsi!
Avaa silmät-
Älä elä sama kuin papukaija koko elämä puhut mitä toisia sanoa
Jäädään odottamaan.
Hyvä uutinen.
Mielummin sinne maahan,mistä loisia paska on tullutkin.
Bush ei ole istuva pressa. Miltä aikakaudelta oikein olette.
Oletko kamelikuski vai jurttarutsa.
Hyvää tarinaa.
Harmi en olen kamelikuski se on kalis kameli ei tarvii kuski ,Ihmisiä nykyisiä' tarvii kuski
No Esim .Amerikka aja 33 Eu Maa hyvin ,jos et ymmärsit minun suomi kieli hhhhhhhhhhhh
No tarkoita Hitler ja Stalin ok ,He eivät ennä elossa he ovat kuollut Hitler ja Stalin nyt he ovat puhdas ihmisiä
Ja myös voi sanoa Juutalaiset ei tarvii ennä muistakaa mitä Hitler on tehnyt ,Hitler on kuollut ,Ja sano myös Suomalaiset miksi he ovat vihaisiä Stalin .Mies on kuollut 70 vuotta sitten
Älä enää jatka.
Sinä katso nyt vaa mikä persläbivaltio Venää olla tänän!
TänäänKIN se on.
Venäjä ei paljon ero USA kanssa
Mutta tiedä mitä Venäjä ja Kiina tehdä se on pahaa
Mutta kaikki mitä Usa on tehnyt se on makea
Venäjä on diktatuuri.
Wow
Mitä fiksu sinä olet kiitos sain uusi info Venäjä on diktatuuri
Kyllä 100 vuotta siteen minä tiesin että Venäjä ,Kiina diktatuuri ,Mutta Kiina ja Venäjä he tapaa oma kanssa
Amerikka tapaa toisia mahan
Loppu kaikki he ovat -P-A-S-K-A -
Isoin -p-a-s-k-a USA
USA pelastaa meidät terroristeilta. Nato suojaa vapaita maita. Muista se.
Kyllä sinä voi rakasta USA paljonko halua .
Mutta myös tiedä ulko puoli EU
Lammas ryhmä se on -EU
Ulkopuoli lammas ryhmä ei kuka tykkää Usa
Sinä kamelikuski iso viha, ja näkee painajaisuni USA kohta.
Miksi sinä vihata suomi ystävää. Putin ja Kiina myös vihata demokratia.
Jos haluat olla vapaa, et kannata Putinia. Putin on terroristi.
Seuran sitten USA Sokeasti sama kuin Lammas ryhmä tehnyt 80 vuotta
Lammas Ryhmä -EU-
No ei pakko sinä tykkää kaikki sinun ystävä ystävän
Olen varma sinä et tykkää kaikki sinun sukulaiset
Suomi on minun ystävä mutta sitten pakko tykkään kaikki Suomi ystävä
Voin kysyä miksi et tykkää Ruotsi ,Ruotsi hyvää naapuri hyvää ystävä
Olemme hereillä, sinä nukut.
1945 Jälkeen
Eu tullut sama kuin vauva syö ja kaki hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh
Sekavaa kirjoitusta. Ymmärtääkö sinua edes äitisi?
Oma äiti en muista
Mutta kyllä tunnen sinun äiti jos ymmärsin
hhhhhhhhhhh
hhhhhhhhhhhh pah.
Nato on paperitiikeri, Venäjä antaa zelenskylle opetuksen ja kolmikkoon vittuuntunut kansa vetää zelenskyn jouluna virteen.
Nyt ymmärsin joka voi tapaa toisia mahan ihmisiä mutta ei omaa kanssa lammas no miksi sitten itkeä jos joskus Venäjä tapasi Suomalaiset 1939-1945 he myös voi käytä sinun idea se on ok jos tapaa toisia mahaan ihmisiä
Et siis typerä jurttahomo ymmärrä mikä ero on sanoilla tapaa ja tappaa!
Etpä paljon muutakaan ymmärrä. Ymmärrys sinulla on vielä huonompi kuin suomen kielen taitosi.
HHHHHHHHHHHHH Minun viesti pelota lammas ryhmä olet yksi heistä
jES.
Muuta sitten kotimaahasi.
Missä oletko hullu
Muutan Suomi .Suomen
Fasisteja.
Pelelilet.
Putin on FASISTI.
Tämä on totuus.
Kremlissä....
Demokratia Venäjälle!!!!
Natsi-venäjä, fasistit.
......
huhhuh....
.....
????? Täh?
Kyllähän suomalaiset naiset suomea osaavat. Mitä taas höpiset?
Putin on naZi.
Sanoin että minä puhun hyvin Suomi kieli suomalaiset naiset kanssa makuhuone
hahejaheha
Toivotaan....
Voipi tukehtua omiin kaalikaasuihinsa.
Fassistien kirjoitukset täällä valtaosin perin lyhyitä ja mitäänsanomattomia... lasten tasolla olevia reppanoita.
Kyllä lienevät molemmat nuo edesmenneet herrat HELVETISSÄ!! Niin paljon tappoivat syyttömiä ihmisiä elinaikanaan, että tuskin ovat armoa saaneet Luojan edessä!!
No, miten sen ottaa!! Kyllä arvostan USA:ta hyvin paljon, mutta Trumpia halveksin! Surullista, jos USA saa tuollaisen rikollisen presidentiksi!!
Luulenpa, että ZELENSKYI laulaa Jumalalle kiitoslaulun, kun voittaa Venäjän hyökkäyksen maahansa!!
Venäjänkin pitäisi pikku hiljaa oppia, ettei itsenäisiin maihin noin vain hyökätä!!!!!!
Sinä voi ja voit arvosta USA kuinka haluat
mutta minulle USA 1 kg paska Venäjä kanssa
On lopettanut kalsareiden käytön pelosta että myrkytettäisiin.
On hienoa haukkua Putinia.
Karbox taitaa olla Iranin pakolainen, sillähän USA on suuri saatana.
Karbox taitaa olla Iranin pakolainen ja lammaspaimen, sillä kun on lampaat vieläkin mielessä.
Et ole oikein vielä oppinut!! "Yritän oppia kielen suomalaisten naisten kanssa!" Ota tuosta mallia! Suomalainen kirjoitetaan keskellä lausetta pienellä kirjaimella ja muutenkin koeta oppia kirjoittamaan tuo lause mallin mukaan!
Kuinka kauan olet ollut Suomessa?? Onko vaikeaa oppia kieli???
Siis jälleen!! "Älä ole kuin papukaija, koko ajan puhut, mitä toinen sanoo." Eikö se ole hyvä korjata, jotta opit vähitellen kirjoittamaan suomen kieltä!!!!!!
He ovat siellä Helvetin tulessa! Tuskin tulivat puhtaiksi ihmisiksi kuollessaan! Tuskin saivat noita syntejään anteeksi!
Tuollaisia syntejä, mihin Hitler ja Stalin syyllistyivät, ei saa anteeksi kuollessaan! Helvetin tulessa nuo herrat ovat palamassa!!
USA on sivistysvaltio. Nytkin auttaa Ukrainaa taistelussa tuota roistomaista hyökkääjää vastaan! USA on sivistysmaa! Venäjästä ei voi sanoa samaa!!
Me rakastamme USA:ta!
Kyllä me pidämme Ruotsista! Onhan se meidän lähin naapuri! Venäjäkin on lähinaapuri, mutta nykyään emme halua olla missään tekemisissä tuin naapurin kanssa!
Kerrohan, kuinka kauan olet ollut Suomessa?? Panet suomalaisia sanoja peräjälkeen, mutta sanojen taivutus ja lauserakenne ontuu pahasti! Pitäisikö sinun mennä kielikurssille Kansanopistoon???
tossa lisää :( hirveetä katsoa miten kaikki kaupungit pomitettu :(
https://www.youtube.com/watch?v=ImOL5UGkqSw
https://www.youtube.com/watch?v=tAJsD0l9vf8
https://www.youtube.com/watch?v=iz-UaCgYxrA
Olemme tarkkana.
Ei kuin paska terroristi usa/ta 🇷🇺👍
Rauhoitu ja tee yksi pidempi eikä jumalattomasti naiiveja lyhyitä yskintöjä.
Venäjä ei anna takaisin. Se ottaa alueet sotakorvauksina.
Saavutetulla alueella jo valtaosa Ukrainan kaivoksistakin ja riittää tuo alue tällä hetkellä sotakorvauksiin. Natsijoukot tuomitaan sotarrikollisina ja terroristeina linnaan eikä häävi ole kohtalo jos Musta Delfiini on kohde
Rauhoitu fassistikannattaja ja nuku vihasi pois, jottain alkomahoolia ja yömyssy vaan .Kyllä se siitä vaikkei roskalehdet osanneet nytkään lohduttaa..Täältä ei apua tule jos on vihamielinen ja kannattaa sotaa ja sille tukeako vielä?
Nato yrittää Suomenkin viedä sotaa tekemällä drooni-iskuja ja ankkurikusetuksia sekä vihapuheita pitämällä ja tulihan ne vanhat rauhansopimuksetkin rikottua...nii i.
Ei myö kyl nazeja kannateta. Ukraina saakoon mitä ansaihtee.
Venäjä on rauhaa rakastava maa. USA on aina sodassa ja vihatuin maa maailmassa.....siellä pesii huumeet, ihmiset kaduilla asuen, raha ei riitä, vankilat täynnä, rokotuksilla autismi monikymmenkertaistunut 40 vuodessa (72 piikkiä on paljon teiniksi asti).
USA aina muitten mailla - pysyisi omalla mantereella - YENKEES GO HOME.
Huomaatteko, että rahmaan alatason väki syytää tätä lyhyttä, eihän noita ole kuin yhden käden kämmenellä laskettuna, mutta ovat varmasti myös työttömiä vielä kun kukas noita töihin huolisi? On aikaa ja joutilaina lyhyt rivi ja toinen vihan rivi...taas yksi lisää kun ei saa untakaan ja tulee kylpivä olo..eiks se mee tähän tapaan.
Kannattaa vetää asiaa ja asialinkki vaikka tuupista eikä roskalehtien tukea jos sillä haluaa päteä, vaikkei niitä täällä luulisi monen kaipaavan todellakaan.
Lyhyttä virttä virkkoi fassistiammas ko paimen käskee.
Lyhyttä merkityksetöntä virttä veisasi fasistilammas paimenen käskystä. (sähkö)
Koira ajaa omaa häntäänsä. natsi Putin ajaa natseja takaa.
Eräs eläinlääkäri kertoi joskus, että aikuisen koiran ei pidä jahdata omaa häntäänsä. Se on merkki mielenterveyteen liittyvistä ongelmista ja koira tulee lopettaa.
Inhimillisyys on silloinkin kyseessä, kuitenkin.
Eikä muuta...
Osui.
Olemattomia natseja!! On siinäkin jobi ukolla!!
Joo se vetää samaa lnjaa kuin noi ukrainalaiset ovat taaplanneet tehdä.
Syyttävät venäläisiä siitä mitä itse harrastavat ja mitä rikoksia tekevät ja tumpeloivat.
Lyhyttä virttä virkkoi natsimielilammas.
Raiskaus on yksi vakavista sotarikoksista, joihin natZi-Venäjän sotilaat ovat syllistyneet. Sadat naiset ja alaikäiset tytöt ovat todistettavasti joutuneet raiskauksen uhreiksi miehitetyillä alueilla.
NatZi-Venäjän propaganda TV kieltää kaikki rikokset ja esittää kännisiä natZi-venäläisiä örkkejä rauhanomaisina pelastajina. Ehkä järkyttävintä tässä on se, että valtiollisessa TV:ssä esiintyvät naiset hyväksyvät rikolliset teot.
Sitä sanotaan, että ihminen oppii kokemuksen kautta. Toivottavasti propaganda TV:n tähtöset Maria Zakharova, Margarita Simonjan tai Olga Skabeeva sekä muut tähdenlennot eivät joudu rikastuttamaan omia kokemuksia. Mieli ja käsitys sodasta saattaisivat muuttua hyvinkin äkkiä.
Kauheita ihmisiä venäläiset provokaattorit.
Kauhea mies, aivan täysin mielipuoli.
Just like Hitler+Stalin!
Myös lavrov ja medvedev fasisteja ja raakalaisia.
Hihih...hiihiih...juuu ihan kamalia ovatten...meillä on kyllä näyttää mitä natsipojjaat on tehneet mutta ei näillä suulailla neonatsikannattajilla vihapuheinensa ole mitään videota näyttää saati todisteita..suu pieksää vaan vihasta vaahdossa.
Voihan ne näyttää kyllä sen missä venäläiset ampui ohjuksen sairaalaan Siinä vaan kummasti on oma torjuntaohjusjäämä ja sairaanhoitajaan vedetään veripussista punaista kun tv-kamerat ja UkrainaPravda odottaa videota ja kuvia :-))
Lyhyttä virttä virkkoi lammas.
Iltalehti kirjoittaa taas kammottavista sotarikoksista joihin venäläiset ovat syyllistyneet. Ovat leikanneet esim. matto veitsellä ukrainalaissotavangin kivekset irti. Sitten sekin tapaus jossa ukrainalaisotilaan pää on leikattu irti ja laitettu seipäännokkaan ja kädet leikattu irti ja laitettu aidalle ja päätön ja kädetön miehen ruumis on laitettu näytille. Miten kukaan voi edes tehdä tällaista. Ei ole ihmisen tekosia. Sairasta ja järkyttävää. Muu sivistynyt maailma ei enää halua olla tekemisissä noiden barbaareiden kanssa. Ovat todella näyttäneet mitä alkuasukkaat ovat.
Ka nämä venäläiset ovat 18-22 vuotiaita. Heistä on tullut eläimiä.
Hmmmm...ja kuitenkin ylistetään tiettyä ihmislaumasa, jotka puuhailevat vastaavia tekoja jopa RAUHAN aikaan.
Onko Suomen toverit samanlaisia eläimiä kuin Putinin toverit?
Ei suomalaiset ole venäläisiä, koskaan.
Suomalaiset ovat sivistyneitä!! Tuskin tuollaista tekevät, mutta onhan joukossa rikollisia, jotka jopa paloittelevat rikoksen kohteensa, peittääkseen rikoksensa!!
Emme koskaan voisi tukea diktaattoria!
Roskalehtihan tuo on eikä se muuta kuin solvannut itänaapurin päämiestäkin vuosikaupalla etusivullaan. Pitäisi toimittajat laittaa häpeäjalkapuuhun tuosta mielipuolen hommasta.
Mehän emme plandemiakusetusuutisten jälkeen noita ole avanneet ja vain vanhukset joskus näkyy ostavan noita.
Ai sinulla riittää tuota aivotyötä - tuohonko päiviäsi menee ja yöllä tuskin unta saat enää kun Ukraina on romahtamassa ja sinun ihanne, entinen Neuvostoliiton osa näyttelee sinulla tosiaan nyt pääroolia elämässäsi ja uhraat siihen aikasi.
No, kannattaisi mennä vaikka ulos happea ottamaan kuule, se voi olla nyt kärsinyt noista käsivedoista jota uskon tällaisen natsikiihkoisen varmasti ottaneen kun on istunut hyvin kepeästi tuo viha median yllyttämää taas herkkäuskoiseen suomalaiseen joka lampaana tottelee mitä ylhäältä annetaan ja laulaa kuorossa. No onhan se toki helppoa eloa ja kaljapullo viereen vaan. Hyvää yötä kuitenkin ja koeta unohtaa vihasi ja ryhdy samaan kuin me, rakentamaan rakkaudelle kuten Putin pelastaessaan kansan jekki-ikeestä.
Lammaslausahdus
Lyhyttä virttäni sanoi lammas.
Soittele tänne Suomeen tutuillesi ja pyydä heitä palaamaan takaisin sinne Ukrainaan maakuoppaansa. Siihen sinun naapuriin. Turhaa täällä loisivat.
Putinin fasistit.
Venäjä sitä Venäjä tätä... aivan loputtomiin jokaikisessä "lännen" valtamedian julkaisussa joka päivä helmikuun 24. päivästä lähtien.
Esimerkkejä:
Venäjä
-suorittaa (venäläisen) väestön massamurhia Ukrainassa
-pommittaa itseään esimerkiksi valtaamallaan ydinvoimalaitoksella
-pommittaa hallussaan olevan itä-Ukrainan siviilikohteita (joissa on jäljellä enää venäläistä väestöä, jota Venäjä nimeomaan tuli suojelemaan)
-joukkoraiskaa naisia ja lapsia
-ampuu S-300 ilmatorjuntaohjuksen Puolaan saadakseen NATOn mukaan taisteluihin
-jne...
Olin vielä vuosi sitten kuten muutkin Suomen "hyödylliset hölmöt" ja uskoin valtaosan siitä Venäjä-kritiikistä mitä valtamedia (YLE mukaan lukien) on syytänyt vuosikymmeniä.
Nyt kuitenkin silmäni ovat avautuneet ja kiitän siitä V. Zelenskyin hallintoa. Sen sotapropaganda, jonka länsimedia toistaa ilman vähäisintäkään faktan tarkistusta, on niin törkeän valheellista ja järjen vastaista, että sen tulisi panna hälytyskellot soimaan jokaisen vähänkin sivistyneemmän ihmisen päässä, jota silmitön ryssäviha ei ole vielä sokaissut.
Lopetin YLEn uutisten ja kotimaisten sanomalehtien seuraamisen ja siirryin lukemaan tapahtumista nettiin Venäjästä tai "lännestä" riippumattomien freelance-toimittajien sivuille, Youtube- tai Rumble-julkaisuihin.
Vapaiden lännen valtamediasta tai Venäjän mediasta (taloudellisesti) riippumattomien toimittajien informaatio kertoo sen mitä Ukrainassa todella tapahtuu. Se kuva on täysin erilainen siitä minkä Ukrainan sotapropaganda maalaa.
Ennen vanhaan parempina aikoina, kun Suomi vielä oli puolueeton ja sotilaallisesti riippumaton, todenmukaisimman kuvan maailman tapahtumista sai ihan kotimaisista julkaisuista tai YLEstä. Nyt nekin ovat "natottuneet", eikä mihinkään mitä ne julkaisevat maailman politiikasta ole luottamista.
Puhu mitä puhut. Venäjä on roisto maa, Ei sillä ollut mitään oikeutta hyökätä Ukrainaan. Siellö on ryssä tehnyt niin pajoin roistomaisuuksia, että ei uskoisi sivistyneen maan armeijan moisiin pystyvän. Sitä kauheutta ivat todistaneet länsimaiset lehtimiehet Ujrainassa.
Sinun in turha puolustella ryssää, se on täysi roisto.
Eipä ole paljoa hyvää venään maassa....
siperia opetti....
Venäjä on aivan selvästi kommunistinen, yltiöriistokapitalistinen dystooppinen natsivaltio.
Joo.
Tiedossa on venäläisten pahuus.
Venäjän uutisiin ei ole luottamista. Siellä kerrotaan asiat aina niin päin, mitkä ovat edullisia Venäjälle itselleen!!!!! Se on todettu niin monta kertaa! Ukrainasta saamme omilta kirjeenvaihtajiltamme tietää asiat totuuden mukaisesti!!!
Joten niihin ei todellakaan ole luottamista! Suomen uutiset ovat rehellisiä ja se on todistettu ulkomaillakin. Meillä ei muutella asioita mihinkään suuntaan vaan kerrotaan rehellisesti, mitä asiaoista tiedämme!
Virkkoi välissä taas fassistilammas toimettomana paimenen käskystä.
Aika pahaks on päässynnä lampaan hampaat ko tylsiä on ulostulot ja fassistimieli paistaa ulos kirkkaana kuin kesäpäivä Kangasalla.
Kaikkea kaunista aina tuloo ulos fassistilammashepulta...rauhotuhan nyt, et sinä voi auttaa natsiveljeskavereita muuta ko menemällä paikan piälle ja ase kouraan ...kipi kipi....menolippu vaan, sitä paluulippua ei kannata vielä ostaa se sillaill kyl jos kun ja mitä tuota .ainahan sitä vaikka apostolin kyydillä sillaill jos tarve tulee, mut useimmat ei ole tarvinnunna vielä sitä hankkia, kyllä se kuljetus järjestyy ihan vaikka muullakin tavalla jos sut löytää vaan sielt sillaill vielä ja kun ja jos..mutta onnea matkalle. Kyllä me annetaan reppuun evästä niin pitkäksi aikaa kuin siellä tarvitset...mahtuu mahtuu kaikki ja lisää saa vaikka ihan luonnosta.
Venäläiset nauravat kun Suomen rahvaasta osa uskoo Suomessa vielä lehtiin....HHAHAHAHhahhahhehahhihiiih.....se oli paras uutinen meille.
Me emme ole uskoneet vuosikausiin, plandemian myötä emme usko oikein mihinkään enää....meitä ei kusestettu plandemiassa kuten niin valtaisaa määrää ...voi voi..
Karma rankaisee Venäjän armeijaa ja putinisteja..
Karma on kosminen laki " mitä kylvää sitä niittää"
Niinkuin kävi Napoleonille ja Hitlerille sotaretkillään venäjälle , niin käy myös Putinille sotaretkellään Ukrainaan.
Ei luoteta karmaan liikaa.
Ei vaan Natoon.
Takuut saatiin.
Onneksi.
No meillä ei menninkäisiin uskota.
Meillä ei ole tapana pitää mitään uskoja vaan tietomme perustuu faktoihin
Niistä yksi ykkönen on se, että mRNA-injektioista ei apua tullut vaan terveystuhoa.
Tiedämme, ettmme ole ainoita elollisia, mutta emme etiäisiä pidä olevina.
venäjällä on jo tappajat turvallisuusneuvoston jäsenien perässä, putin tärisee ja väistelee paikkoja.
Putin pelkää omia myrkyttäjiään...
Takuulla skakaa!
Kremlin hullut.
Sitä saa, mitä tilaa!! Putin on tapattanut niin paljon syyttömiä ihmisiä, että joutaa tuo nyt itsekin pelätä!! Yleensä saa tekojensa mukaan!!
siellä piisaa....1
Luuetko ettei Zelenskyi pelkää kun 2 x on jo yritetty murhata.
Mutta älä jauha turhaa jorinaa.
Tee yksi puheenvuoro ja laita siihen nuo kaikki 100 joutavaa lausumaasi yhteen..tattista!
Soiko pilli korvien välissä jatkuvasti - rauhoitu, jos ei auta niin ongelmaasi on kyllä ratkaisu terveysalan ammattilaisilla. Eikä maksa mitään, he antavat rauhoittavia.
Otahan se auttava kapseli. piristää ja menet ulos haukkaamaan happea.
Venäjä on lähempänä fasismia, kuin demokratiaa valtiona. Venäjällä ei sallita vallassaolijoiden kyseenalaistamista tai kritiikkiä, sellaisesta joutuu vaikeuksiin, jopa vankilaan ja pahempaakin.
Kremlissä on fasisteja.
......
Venäjä on diktatuuri.
On ja kauhea.
Kasakoita ja tataareja....
vanjatkin...
Aivan sikahirveä natsidiktatuuri.
Neuvosto-Venäjä on paha.
Ikvä kyllä.
Otapa poika raahottavvaa - jos ei oo niin terveyskeskus auttaa aina - pistää piikin peräpuoleen ja sitä on toki joka huoleen.
Onneksi ei poika oo paha, juttelee aina mukavia ystävällisiä lausuntojaan mitä joutilaana sylki suukkoon tuo. :-9
😂😂😂😂... Ei sodalle, ja jaataan asetukia, ettei sota lopu, eikä uhrimäärät vähene😬
Sota saadaan loppumaan vain kunnon tuliaseilla. Venäjä on lyötävä maahan, muuten siitä on jatkuvaa riesaa naapureille.
tilanne on paha.
Putin vastuuseen!
kyllä.
Mikä on hauskaa?
Diktatuurit on kaadettava, kaikki sellaiset.
Olet väärässä.
.....
Toivomme sitä.
Kyllä, Venäjän on lyötävä maahan joka natsi, se on kunnon matsi ja raaha tuloo .
Putin saa rauhanpalkinnon. Hän on mennyt lopettamaan 2014 alkaneen jenkkien aikaansaaman sodan rauhalliseen maahan.
Lähes aina USA on vihan ja sodan lähde ja ydin. Ilman sitä ei Suomellakaan olisi nyt mitään hätää eikä joutuisi maksamaan jopa Finski lennoistaan miljardeja ylimäärää.
Nyt alv nousi kuin kus päähän plandemian aikana suomalaisilla päättäiilläkin ja hinnat nousee ja konkurssit huipussaan...etc.
Miksi natsivenäjä taistelee natsiukrainaa vastaan? Ei mitään tolkkua.
Venäjää voit syyttää et Ukrainaa.
Fasistit hyökkäsi Ukrainaan.
Putin ja lähipiiri on syyllisiä.
Totta!
Venäläiset elävät kuin terroristit.
Juuri niin on asia.
Kummaa väkeä....!
Tuomiolle kaikki.
Tolkku hakusessa sulla?
Takuulla!
Putin on pahin...
Putin on fasisti.
Urheita murhaajia.
......
Ja Putin on uusi Hitler.
Kremlin on PAHA.
On.
monesti....
Olemme sen kannalla, tietysti.
Haagiin tuomiolle.
Raahotu, ota pilsu. Sulla menee nyt vellit ja puurot pahasti sekaisin.
Käypä hakemassa buusteri peräpuoleen ja sit ei luulisi olevan enää syytä huoleen.
He hoitavat aivan oivasti näitä mielenhäiriöitä.
NATON JA NATSIEN PÄÄMAJABUNKKERI ON TUHOTTU TÄYSIN ..uraa uraa..
Eikö ole hienoa, että sota etenee kohti loppuaan nopeaan tahtiin eikä USA lähetä enää jatkumon vaaraa?
https://www.youtube.com/watch?v=gs2Td9cKs68
"NatZI-venäjä" ei kuitenkaan äänestänyt YK:ssa natsit ja natsien ihannoinnin tuomitsevaa päätöslauselmaa vastaan, kuten tekivät (ainoina maina) Ukraina ja USA.
http://www.astettaparemmas.eu/ukraina.html
https://digitallibrary.un.org/record/3951466?ln=fr
Venäjä on pilalla.
Yk ja Amerikka natzi he rakastavat venäjän natzi ,
Putin on sotarikollinen.
On todettu.
Hirveä ihminen.
Aivan kammottava ihmishirviö. Mallia ottanut Stalinilta ja Hitleriltä.
Perinteinen venäläisyys näkyy.
Pilalla on.
Pahoinkin...
Höpötät.
Voimme hieman tupata toetoa.
tosi on....slava ukraini.
Venäjä on fasistinen diktatuuri.
Pahan valtakunta.
oho....
Ikävä kyllä....
jovain....!
yyyylllööös
Voi typeryyksien typeryys!!!
nostoa....
huh....
mä myös vähän luulen että moni venäläinen ei uskalla panna hanttiin putinille kuoleman pelossa ja osa on niin aivopestyjä ettei osaa hahmottaa kokonaisuutta ja sitten osa on ihan oikeasti yhtä pahoja kuin putin äänestämällä sitä. sama kuvio tapahtunut muidenki hullujen&pahojen johtajien ympärillä kuinka ne on osanneet manipuloida äänestäjiä ja osa äänestäjistä pelekää henkensä edestä. Mussolini italia muistatteko? Hitleri saksa? Lenin neuvostoliitto? DStalin neuvostoliitto? Mao kiina? nykyinen pohjois-korean johtaja! Siinä tosi arvaamaton ja pelottava ukkeli. Trump USA = siinä tosi pahanoloinen ukkeli.
ja lisään listaani lähi idän maiden hallinnot eli nämä tietyt valtiot jotka harjoittaa myös isis terrorismia.
Arabimaissa on kiihkouskovaisten naisia alistava meno yhä.
Venäjä on samaa surkeutta täynnä.
Selväksi tuli, tai ei.
Poikaparka.,
Iso poika
Kiviä taskuun.
Hyvä....!
venäjä ja p-korea....
Venäjä ei kuitenkaan äänestänyt YK:ssa natsit ja natsien ihannoinnin tuomitsevaa päätöslauselmaa vastaan kuten teki mm. Ukraina. Pöytäkirja tästä "valeuutisesta" on YK:n, tuon Putinin trollin, digiarkistossa.
https://digitallibrary.un.org/record/3951466?ln=fr
Vääristelyä, kaikki tietää.
Tämän ajan Venäjässä ei ole mitään hyvää. Paska valtio täydellisesti.
Putin taitaa ollakin Venäjällä UUSI STALIN!! Hän on laittamassa Venäjää samaan ahtaaseen tilaan kuin oli Neuvostoliiton ihmiset aikoinaan!
On se aivan seko.
Venäjän johtajat ovat kaikki salaisenpoliisin virkaansa valitsemia. Niin nytkin, Jeltsinille saneltiin kuka tulee hänen jälkeensä. Valtavalla korruptiolla saatiin pystyyn ja pidetään yllä tuo hallinto.
Lännellä on oikea suunta ajaa alas tuo rikollinen järjestelmä. Se saattaa vaatia kovia toimia kaikilta mailta, mutta on pakko ajaa läpi.
Venäläiset ovat avuttomia lampaita, jotka on jo pieninä piesty ja aivopesty tottelemaan virkavaltaa. Tällä hetkellä siellä ei ole ketään, joka pystyisi ottamaan vallan ennenkuin Pathrushev, Gerasimov, Shoigu, Kirienko ja muut nokkamiehet on syrjäyttty. Sotaa johtaa rappetunut kenraalikunta, joka tappelee jo keskenään vallasta.
Prigotzin ja Girgin oottavat vallaan luhistumista ja valtaavat Kremlin, jos niitä ei teilata ensin. Kadyrov on jo myrkytetty.
Hyökkäys Ukrainaan oli putinin, loukatun itsetunnon kosto. Sairas mies, alamaisten jumaloimana, ei kestä kauan. Totuus on jo valjennut, kun ruumiskuormat rintamalta täyt
Loppu häämöttää Kremlin diktaattorille, tänä vuonna Venäjä romahtaa, ja alkaa uusi, parempi aikakausi.
Kremlissä asuu PAHUUS.
Venäläinen natsismi on sitä parempaa natsismia.
Mitään eroa ei ole, natsismi on rikollista ja vastenmielistä.
Oikein.
Kyllä Hitler oli paha, Stalin oli paha ja Putin on yhtä paha. Natseja nuo kolme kaikki.
Samaa iljettävää rotua....
Fasisteja.
Putin on kuin Hitler.
Millä tavalla muka parempaa natsisimia!! Siellähän tapetaan yksityisiä ihmisiä aivan kuin ennen Natsi-Saksassa!!
Kaikki venäläiset eivät ole pahoja.
"Slava" Skokov on vuosikymmeniä jäljittänyt Karjalan kannakselle jääneitä sotavainajia. Lukuisa joukko suomalaisiakin on "Slavan" ansiosta päässyt kotimaan multiin.
Putinilainen vaino ajoi "Slavan" pakoon Suomeen. Huomenna mies kertoo työstään/ harrastuksestaan täällä kaakossa, ja uskon että kuulijoita riittää.
Hänenlaisiaan on vain niin kovin vähän Venäjällä.
"Slava" haikailee Kannakselle vainajien etsintään. Nyt se on mahdotonta. Suun pitää supussa Venäjälle jäänyt perhe, joka saattaa joutua vaikeuksiin vääristä sanoista.
Toivottavasti Putin syrjäytetään ja hallinto kaatuu, ja sen myötä normaali olotila palautuu Venäjälle ja sen myötä kansainväliseen politiikkaan.
Putinille ja eliitille kovempia uusia pakotteita.
"Kaikki venäläiset eivät ole pahoja."
Lapsellista puhetta. Vai oletko todella noin tyhmä?
Entä jos sanoisin, että kaikki suomalaiset eivät ole pahoja?
Juurikin näin.
Myös Moldova hakee EU:n jäsenyyttä. Moni haluaa pois Kremlin vaikutusvallasta.
Sivistynyt maailma pitää Venäjän hyökkäystä Dnipron sairaalaan sotarikoksena,
Venäjän johto on harhoissaan, joukkopsykoosissa syyllistynyt sotarikoksiin ja pelannut näin maineensa ikuisesti.
Venäjän johto saa katsella selkänsä taa alituisesti, milloin vain kuka vaan voi haluta historiaan.
Haagiin vaan koko porukka Kremlistä.
Kuten ne natsi upseerit, joita syytettiin perusteetta sellaisesta, mitä eivät olleet tehneet?
Kremlin ukot on siis viattomia?
Raakoja rikollisia ovat.
Putin lavrov ja medvedev on pikkuhitlereitä!
Ei heitä koskaan syytteeseen saa, se on aivan selvä. Asettaa voi, mutta pysyvät kauniisti lokeroissaan. Voihan heidät tuomita poissaolevina, mutta mitä siitä on hyötyä, ei yhtään mitään. Jatkavat samanlaista rikollista hyökkäämistä maihin, joihin he vielä voivat yrittää!
Taitavat olla ainoat maat siellä Venäjän itäpuolella, joihin Putin vielä voi kyntensä iskeä!!
Halveksittavia kaikki kolme!!!
Ne vetivät videolla veripussista väriä "uhreille " - täytyi saaha UkrainaPravdaan ja televisioon ulkomaillekin tätä kauheutta...mitä kuitenkin oma ohjus aiheutti yrittämällä torjua Venäjän täsmäohjuksen joka meni sinne oikeaan osoitteeseen 3 kilometrin päähän asevarastoon...uraa uraa...
Ei ku saamaan rauhanpalkinto. Zelenskyille taas rikollistuomio ja elnkautnen.
Natsiupseereita men ja natokenraalejakin jo Venäjän täsmäpommituksessa syvälle bunkkeriin ja toinen hotelliin jossa myös näitä natokentsuja ja natisjohtajia Ukrainasta.
On noi natsit tosi raakoja ja jopa natomiehiä polttivat jo alkusodassa ettei jäisi todistajia raakuuksista , esim. lapsista ja naisista kilpinä kun ammuskelivat. Ei venäläiset siedä tuota ja melkein oksenteli videolla kun näkivät miten lapset kärsivät elimiä kun ottivat nuo raakalaiset ja imppasivat nesteitä lisämunuaisista jenkeille muka antamaan nuoruutta.
Kyllä Venäjä pistää aivan varmasti natseja syytteeseen mikäli eivät karkaa alta pois kuten Zele varmasti. Oma väki kyllä hoitaisi toki.
Kiina juuri tuli tulokseen, että paras ratkaisu on rauha nyt, mutta se ei kelpaa Ukrainalle eikä lännelle; eikä länsi lopeta Ukrainan tukemista, jotta tulisi rauha.
Sota on siitä syystä, ettei Ukraina kunnioita Itä-Ukrainan ja Krimin autonomisia pyrkimyksiä ja asemaa. Ukraina patosin myös vedet noihin, syyllistyen humanitariseen rikokseen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/21/krim-halusi-irti-ukrainasta-jo-1990-luvulla
Kiista on hyvin kaukaa, ja teema on jatkunut sen koommin. Ja kun Ukraina ei suostunut hyvällä, oli pakko pahalla, ja nyt ne osat maata ovat sen sijaan osa Venäjää, vaikkei kansainvälinen yleisö varsinkaan aivopestyssä lännessä ole sitä vielä tunnustanut.
Sodassa on kyse kandesta konseptista, jotka ovat vastakkin, jotka ovat itsenäisyys ja itsenäisyys. Kansainvälinen oikeus ei ole tuominnut kumpaakaan osapuolta.
Länsi on syyllistynyt arviointivirheeseen ja puolueellisuuteen, omista imperialistisista pyrkimyksistään johtuen, jonka psykoosin alle länsi on asettunut ja joka vallitsee erityisen vahvasti Suomessa kun on kuin oma lehmä ojassa, josta oli se hyvä puoli, että solidaarisuus länttä kohtaan täyttyi, vaikkei siitä syystä.
Suomi on vieläkin ilman täyttä puolustusta, johtuen pasifistipressasta, -ulkoministeristä suhteessa omiin ydinaseisiin erityisesti, joita tarvitaan Suomen puolustukseen.
Maan itsenäisyyden autonomisestikin -konsepti ei oikeuta kaikkiin niihin karmeisiin asioihin, jotka siitä kiinni pitäminen aiheuttaa, jonka seuraukset näemme Ukrainassa, Venäjällä, lännessä.
Ydinasein varustautunut Ukraina olisi ollut turvassa, vaikkei se olisi estänyt ukrainanvenäläisten puolustamista Ukrainassa. Mitä tulee tapahtumaan vastaavaasti Nato-maissa, jää nähtäväksi - mikäli Nato ei johda tätä legiittiä kiistaa ydinsodaksi, johon se pyrkii myös Kiinaa ja P. Koreaa vastaan, ja myöhemmin muitakin vastaan, kuten Irania vastaan. Olemme nyt osa tätä läntistä sotaliittoa, vaikkei tällä hetkellä vaadita täysiä tukia, mutta tukea on annettu jo ennen Natoamme lännen konflikteissa.
Jos halutaan verrata Ukrainaa johonkin, niin se on mm. Turkkiin ja Kiinaan, mitä kurdeihin ja uiguureihin tulee.
Venäjä on ainoa syyllinen, älä muuta yritä.
Ukraina puolustaa itseään.
Joo älä yritä, koska "haluan sinun olevan kaltaiseni"?
Puolustat sodan aloittanutta rikollista. Häpeällistä.
Ryssyttäjä se kannatta sotaa eikä rauhaa ja rakkautta.
Ryssyttäjä se lyhyttä virttä vetää aamusta yömyöhään eikä mene kauniiseen kesäpäivään rauhoittumaan kiihkostaan.
Venäjä meni lopettamaan kaiken pahan juuret ja USA ei enää tule kuppaamaan Ukrainaa.
Ukrainassa nnnnnattttsit vallassa - kansassa hyviä ja kukapa sitä tervejärkinen haluaisi nattttttsssein puolesta kuolla ja heitä kannattaa.
Väki pakenee ja tekee jopa itsemurhia ettei tarvitse pahaa palvella.
Antautuvat valtaisassa määrin nyt....se on antautuminen ehdoitta paras.
Juuri niin!! Venäjää puolustavat puheet ovat suorastaan rikollisia!!
Kaikki alueet Ukrainan rajojen sisällä kuukuvat Ukrainalle ja KRIM tietysti myös, sillä sen Venäjä otti rikollisesti omistukseensa!!
Ukrainalla on oikeus takanaan saada kaikki alueensa!!!! Venäjä voi perääntyä ja jättää Ukrainan rakentamaan maataan lännen avustuksella!! Venäjä joutuu maksamaan sotakorvaukset Ukrainalle! Se on hyökkääjän velvollisuus, kun ei ole voittoa saavuttanut!!
Venäjä tuli vain tappamaan ja hävittämään!! Ukraina on itsenäinen maa, eikä Venäjällä ole mitään oikeutta hyökätä itsenäiseen maahan!!
Se on tehnyt niin suurta tuhoa Ukrainassa, että sotakorvaukset joutuu Venäjä ilman muuta maksamaan!!
On ihanaa, että maamme on nyt NATOSSA ja maamme elämä on turvattu!!
Älä puhu palturia! Ukraina taistelee itsenäisyydestään ja sieltä lähti sotaa pakoon valtavasti ihmisiä ympäri maailmaa! Lähti niitä Venäjältäkin nuoria miehiä joukoittain, koska eivät halunneet tapattaa itseään Putinin hullussa sodassa!
Viisaasti tekivät!!! Sieltä lähti myös paljin kuuluisuuksia pakoon Putinin hallintoa eivätkä aio palata, ennen kuin Putin on syösty vallasta ja Venäjällä hallinnollinen meno muuttuu!!
ASIAA.
Hyvä kommentti.
Ukraina puolustaa natsivaltaansa, e mitään muuta, kansa ei enemmistönä halua mutta heitä ei kuunnella - aseet puhuvat natsihallinnon käsissä. Pyramidi toimii vielä.
EI TÄSSÄ KUKAAN USA:TA VIELÄ SYYTELLYT...vaikka sehän se syyllinen on 100 %
Niinpä, millaisen puolueettoman ja tasapuolisen oikeudenkäynnin mahtoi saada esim. Saddam Hussein ennen hirttämistään?
Kai hänellä oli myös valitusoikeus tuomiostaan?
Miksei olisi saanut?
Sulla on roskamedian usko ja säälittää nämä jotka menivät piikkikusetukseenkin, varmasti moni näistä vielä retkahti venäjävihakiihotukseenkin ja kannattamaan pahan tuloa Suomineidon helmaan eli Natoa...siitähän ei saanut edes äänestää kun USA pakotti Suomen päättäjät tähän.
Se on nyt vaara tuotu omaan kotiin ja pirumerrassa.
Voi, voi!!! Onneksi estimme todellisen PAHAN tulon maahamme!! Kaikki nuo alueet, jotka ovat Venäjän omistuksessa maassamme, todistavat katalaa Putinin suunnitelmaa alistaa Suomi omaan valvontaansa!
Sen me estimme liittyessämme NATOON ja nyt on turvallinen olo Suomen kansalla!!
NATO on turvamme ja oma armeijamme on myös hyvin koulutettu ja hyvin varustettu!
Nyt meillä ei hätäpäivää!!
Tekisi mieli sanoa vielä, että ÄHÄ KUTTI!! SANOINKIN!!
Venäjä on ainoa syyllinen sotaan Ukrainassa, saa syyttää itseään.
Ja sinä et ole perillä siitä miksi Venäjä joutui hyökkäämään helmikuussa -22.
Joutui hyökkäämään? Niinkuin teki v1939:kin Suomeen. Sotahaukat hyökkää.
Kysytkö nyt kommunistin vai natsin ominaisuudessa? Putinissa yhdistyy molempien aatteiden pohjaton pahuus!
Kreml pitäisi siivota fasisteista.
Uusi vallankumous tarvitaan Venäjällä.
Sinä säälittävä roskamedian uhri-varmasti käteenkin annoit vetäistä vaikka ----otitko selvää mitä sait. Me kyllä jopa ruoan tutkimme mitä sisältää - emme syö paskaa emmekä ota tappopiikkkkkejäkään ja olemme kaikki säilyneet terveinä - toisin kuin uskovaisten kanssa, heillä ei usko auta kun ei ole tietoa ja järkeä...ei pidä olla kiltti ja palvella paholaista.
Afganistanissa usa:n pommitukset tappoi tuhansia lapsia, kukaan ei ota siihen kantaa ilmeisesti ihon värillä on väliä.
Valeuutisesi on nolo ja lapsellinen.
USA lapsensa Israelin kanssa tekee kansanmurhaa Gazassa ja USA rahoitti Ukrainankin 2014 alkaneet sotimiset ja vainot. Aina muitten mailla tappamassa ja kiihottamassa kansaa toistensa päälle. USA saisi olla taas sisällissodassa ja ehkä se tuleekin kun kansa on kypsä siellä jo alamäessä ....huumeita vedetään enemmän kuin alkoholia jo.
Todella typerä!! Koettaa kieroudella antaa Putinille oikeuden tuhota Ukrainaa ja tappaa siellä ihmisiä!!
Se onnistuu venäläisiltä, nimittäin tappaminen ja kierous!!
Todella venäläiseen tapaan sinä valehtelet täyttä häkää! Juttusi ei uppoa lainkaan täällä rehellisiin ihmisiin!!
No, jos tuohon alkoholiin mennään, niin Venäjällä sitä vedetään huumeittenkin edestä, joten pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin!!
Mitä se Venäjä tekee tällä hetkellä?? Sukulaiskansansa mailla harrastaa tappamista, raiskaamista ja tuhoamista! Turha täällä on levennellä muka USA:aa syyllistäen!!!
Pysytään nyt asiassa ja Ukrainan sodassa. Kolmatta vuotta Venäjä taistelee sukulaiskansaansa vastaan, eikä loppua näy!! Luulisi suurta maata jo hävettävän moinen tappelu! Pienempi maa on puoliaan pitänyt vähällä joukolla ja tappanut Venäjän armeijan väkeä tuhansittain ! Luulisi todella jo tuon suuren ja mahtavan vetäytyvän!! Häpeähän tuo sota on noin suurelle maalle!!
Tuokoon alottaja ne Ukrainan sotarikokset esiin, ni käsitellään asiaa sitten 50-50.
Itsenäisyyttään saa puolustaa kaikin keinoin, kun hyökkääjä on raaka sotarikollinen ja siviilien pommittaja.
Ukrainalaiset ovat terroristeja kun taistelevat miehittäjää vastaan (vrt palestiinalaiset Länsirannalla)
Ukraina on valtio, mikä valtio palestiinalaisilla on?
Eli suomalaisetkin olivat terroristeja talvisodassa. Hyvää huumoria tosiaan.
Neonattttsit varmasti karkaa Canadaan ja jenkkeihin kun tulee loppu ja ehdoton antautuminen venäläisille ja alkaa maksun aika - sotakorvauksia sadaks vuodeks.
USAn valtaa he puolustavat nuo neonatsijoukot - ei kansa...kansa pakenee, viisaat ja mukavat ihmiset eivät halua palvella rottia.
Ukraina on entistä Neuvostoliittoa...tumpelosakkia kun Tsernobylinkin kanssa meni surkeasti. Nyt lähes asumatonta. Neonatsssssien jälkeen koko maan uhka...hehän ovat jo yrittäneet tuhota ydinvoimalan - täysin aivotonta sairasta !
Siinäpä kirjoitus tyhmimmistä tyhmin! Taitaa tulla se maksun aika venäläisille ensin!! Hyökättiin soitellen sotahan eikä voittoa näy! Pienempi Ukraina on taistellut urheasti tuota roistomaista hyökkääjää vastaan!! Mielestäni Venäjällä ei ole mitään oikeutta vaatia Ukrainalta maita, sillä katson, että Ukraina on taistellut monin verroin tehokkaammin pienellä joukolla tuota roistomaista hyökkääjää vastaan!
Sodan voi lopettaa, mutta Venäjällä ei ole mitään erioikeuksia tehdä aluevaatimuksia!
Ukraina on taistellut tehokkaammin pienellä joukolla, KUNNIA UKRAINALLE ja HÄPEÄ PUTININ armeijalle!!
Venäjältä pakenivatkin kaikki sivistyneet ja viisaat ihmiset sodan alussa!! Sinne jäikin sellainen roskajoukko, jota Putin voi tapattaa kaikessa rauhassa!!!
Joten pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin!
Miksi Ukrainasta ei kerrota, että se on totalitaarinen diktatuuri, jota Suomi tukee?
Ehkä siksi, et valeuutisia ei haluta levittää.
SE ON USA joka hääräsi Ukrainassa ja hyväksikäytti sitä kuten muitakin maita yrittää ja nyt Suomeakin.
Bidenilläkin valtaisa maatila ja 20 hoitajaa, jotka tuhottiin heti sodan alkumetreillä.
"Ukraina tulee olemaan juuri se valtio, jonka lippu liehuu korkealla sodan päätyttyä."
Kyllä se on Zelensky joka lipputangossa liehuu, vittuuntunut kansa kyllä pitää siitä huolen. Se koomikko tapattaa koko kansansa...
Putin tapattaa ukrainalaisia ja venäläisiä..
Eikös se ole kommunismi kun punaliput senkun liehuu vaan?
Punainen on harhaa, Venäjä on eliitin ja oligarkkien diktatuuri.
Putin puhuu 1000-vuotisesta Venäjästä. Oikeasti Venäjän valtiosta voidaan puhua vasta Iivana Julman (1547- 84) ajoista alkaen. 1000-500 vuotta sitten Venäjää vallitsivat turkkilaiset ja mongolivaltiot, ja pohjoisessa suomensukuiset kansat. Lisäksi varjagien valtiot Novgorodissa ja Kiovassa. Ja vielä Liettua. Tätä ei muuksi muuta se, että Vladimir (Novgorodin prinssi, Kiovan hallitsija, ja Putinin kaima) valitsi hienoimmat kirkonmenot ja otti ortodoksikasteen 998.
Toki Venäjän historiaa voisi sitten venyttää pidemmällekin, eli vuoteen 862, jolloin varjagi Rurik perusti Novgorodin valtion, joka kattoi lopulta koko pohjoisen Venäjän ja kesti 600 vuotta 1478 saakka.
Putin haluaa olla voittaja. Siis sellainen voittaja joka kirjoittaa jälleen kerran venäjän historiankirjoituksen uusiksi.
Putin on häikäilemätön murhaaja.
Putin on hyvä rakastava mies - meni jopa auttamaan ja lopettamaan neonatssssivallan joka alkoi USAn rahoittamana terrrorismina 2014.
https://www.youtube.com/watch?v=_uHymwQ_zBw
Reuters? Bbc? Harry Potter? Tylypahka news? Ukraine "pravda" who? yk?
Diktatuurivaltio.
Venäjän kerrotaan valmistelleen Ukrainan näännyttämistä nälkään jo ennen hyökkäystä – uusi raportti voi tuoda Putinille uuden sotarikossyytteen
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6356340
Ei lueta aivopierulinkkejä - natui itse valheista ja uskonnostasi - meitä ei kuseteta - eikä kusetettu piikeilläkkään. Pitää olla tervejärkinen ja jättää roskamedia - ja huomaat pian ettet ole menettänyt mitään.
Ruokaa pitää ottaa mukaan jos neonatsiporukka aikoo hyökätä Venäjän kimppuun...heheheh
Tarkastakaa nyt kuitenkin. mikä taho rahoittaa tuon lähteen toiminnan.
Tämän takia Ukrainaa tuetaan politikkojen taholta veronmaksajien rahoilla:
https://t.me/c/1722860657/255
Pelkästään, jotta politikot voisivat jatkaa vallassa ja estää rikostutkinnan heidän rahanpesustan ja muista rikoksista.
Koska lampaat oikein heräävät?
Lampaat on aivopesty Venäjällä, siksi diktatuuri sotii.
Sopulit Suomessa on varsinkin vanhoja paapoja ja mummoja jotka imee Iltapäivälehtien valheita eikä osaa kieliä edes, jotta näkisivät totuuden.
Onneksi moni on käännetty kuten tästä kansanmurhasta juuri ja myrkkkypiikkien valmistus lopetettu ja WHOn kusetus ei mennyt läpi, eivät saa tapettua kertaheitolla kansoja nyt toivottavasti enää.
Sekopäisyytesi on rankkaa.
Onko sulla rankaa? Ymmärretään, sillä Venäjä on jo varmistanut sotakorvaukset mitä saa. Se hallitsee jo valtaosaa teollisuuden alueista.
Mitähän Aloittaja mahtaa miettiä Israelin "puolustautumisesta"?
Totta; Ukrainan tavoin myös Israel on terroristien maalitauluksi joutunut.
Aloittaja taitaa jättää kansanmurhan väliin - sitä kun ei roskalehdistö aivopese hänen pieneen piikkivammautuneesseen piähänsä. Näin se menöö ja paras tapa säilyä hengissä on kuunnella omaa sydäntä eikä myyjien ja bisnessmaailman toiveita.
Kremlissä on vain fasisteja.
Kyllähän se häviämämme hullu-hitlerin operaatio barbarossa oli myös tosi törkeä sotarikos.
Turha sitä on kaunistella ja käännellä ja väännellä ja nimittää sitä joksikin "jatko" tai "erillis" sodaksi.
Se "lapin sotakin" oli vain ja ainoastaan valvontakomission määräys ajaa täällä monia vuosia majailleet sakemanninaZit veks täältä.
Venäjä on samanlainen diktatuuri kuin oli natsisaksa, oppositiota silloinkin vainottiin kaikin tavoin.
Vanha pelokas pikkumies ja sotarikollinen putin on diktaattori, hänen lakeijansa tottelevat pelossa jotta asema säilyisi, he ovat näin asettaneet itsensä etsintäkuulutetuiksi ja muun maailman silmissä raukkamaisiksi hylkiöiksi, tämä on historiaan jäävä totuus.
Diktatuuri vetelee viimeisiä henkäyksiään.
JUU UKRAINASSA ON NYT DIKTAATTORI VALLANKAHVASSSA - ZELENSKYIN PRESIDENTTIURA LOPPUI....
nyt ei Venäjä neuvottele kun diktaattori on johdossa - se on vain näitten nazzzzein ehdoton antautuminen ja kyllä se piankin toteutuisi, mutta Putin säästää hyvien ihmisten henkiä aina vaikka vallassa on piruväkiJaPahuuden valta jenkkien avulla tehty.
Typerintä oli muiteen sekaantua valjeskansojen riitaan ja pitkittää tappamista ja selkeästi Suomikin aiheuttanut tuhansien kuolemia tuolla. Tulee maksun aika?
Venäjä on se PAHA.
Lännen Ukrainaan vuonna 2023 toimittamat "ihmeaseet" - raskaat taisteluvaunut - tuhoutuvat ja muuttuvat käyttökelvottomiksi nopeaan tahtiin. The Sun -lehden mukaan enää puolet Britannian toimittamista Challenger-taisteluvaunuista on käyttökelpoisia, kun samaan aikaan Venäjän lähteet raportoivat jo neljännen amerikkalaisen Abrams-vaunun tuhoamisesta lyhyessä ajassa.
Ukrainan syytä nostaa valkoinen lippu kuten Paavikin viisaasti sanoi puheessaan.
Mitäs jos Putin hyökkäisi Suomeen ja ukrainalaiset sanoisivat et antautukaa suomalaiset, se on järkevää? Ehkä sinä haluatkin alamaiseksi Moskovalle?
Joo ja ihan vahingoittumattomiakin jenkkiaseita taas saatiin ja eilen hyökkäysvaunu antautui miehistön kanssa - SUPER ! Kuka se ylivoimaisen ystävän kanssa muuta kuin tekemään sovintoa...Venäjä pitää hyvänä vankejaan...toista kuin tappajanazzit ampuivat hengiltä kun näitä on katsellut.
Venäjän menestyy ja kansa kiittänyt siitä, että Venäjä tuli lopettamaan 2014 alkaneen jenkkien masinoiman ja maksaman vallankaappauksen....kidutukset...tappamiset...lasten hyväksikäytöt....bioasetehtaat...tappamiset....varastelun...etc.
Venäjän armeija uusiin voittoihin Harkovan alueella!
Venäjän armeija on vapauttanut Ukrainan joukoilta kaksi taajamaa Harkovan alueella ja Donbassin alueella, Moskovan puolustusministeriö ilmoitti keskiviikkona. Joukot häätivät Ukrainan joukot Kislovkan kylästä, joka sijaitsee noin 25 km Kupianskista itään, joka on Ukrainan keskeinen logistiikkakeskus, ministeriö sanoi. Ilmoitus tulee kaksi päivää sen jälkeen, kun Kotljarovkan kylä on ilmoitettu vallatuksi heti Kislovkan eteläpuolella.
Kehitys on ilmeisesti merkki taistelujen voimistumisesta Harkovan alueella, jossa etulinja – joka kulkee suunnilleen Ukrainan Harkovan alueen ja Venäjän Luganskin kansantasavallan rajalla – on pysynyt suurelta osin paikallaan kuukausien ajan.
Venäjän joukot ovat myös vapauttaneet Novokalinovon kylän Donetskin kansantasavallassa. Kylä sijaitsee äskettäin vapautetun Ocheretinon itäpuolella, joka on alueen keskeinen rautateiden solmukohta ja tärkeä linnoitus korkean sijaintinsa vuoksi. Venäjän joukot murtautuivat Ukrainan puolustuslinjojen läpi lähellä Ocheretinoa huhtikuun lopulla ja puolustusministeriö ilmoitti kaupungin täydellisestä vapauttamisesta viime sunnuntaina.
Venäjä etenee hyvin hienovaraisesti säästäen siviileitten henkiä toisin kuin vastapuoli joka iski jopa teatteriin Moskovassa...todella kuvaa iljettävästä joukkiosta ja raakalaisista.
Moni tuho on tullut Ukrainan omista ohjuksista joita putoaa omien siviilien joukkoon - Puolakin sai osansa - missä tuomiot ja missä lehtien otsikot - näitä ei haluta ruotia.
Kaikki venäläiset eivät hyväksy ukrainan sotaa…
Siksi vain 80% venäläisistä kannattaa diktaattori Putinia ja erikoisoperaatiota ukrainassa!
Kaikki suomalaiset ei hyväksy Ukrainan neonazzzzejakaan.
Hauskaa tässä on että tukipaketit on ukrainassa aikanaan valmistettua sotakalustoa. Menee hyötykäyttöön. Osaavat käyttää niitä joten ei tarvihe kouluttaa. Eikä niitä voi muuttaa rahaksi. Kierrätystä sen parhaimmassa olomuodossa.
Taina Suonio Tietyt fanaattiset suomalaiset sotakiihkoilijat haluavat taas Suomen sotaan.
-1919 Aunuksen retkikunta oli suomalaisten sotakiihkoilijoiden yritys liittää Suomeen osia Itä--Karjalasta.
- Suur-Suomi jota ajoi ASK = Akateeminen Karjalaisten Seura
-Vihan Veljet niminen salaseura levitti Venäjävihaa
-Nyt osa suomalaisista on jo neljä vuotta uhonnut ja Ukrainan kautta haastanut riitaa Venäjää vastaan
En yhtään ihmettelisi, jos suomalaiset sotamangujat onnistuisivat kaivamaan verta omasta nenustaan.
Heidän suunnitelmissa on myös Mainilan laukaukset 2.0
Jos tuo olisikin totta, en ihmettelisi. Eivät Suomessa tajua mitä on valkoinen rotu ja A luokka.
Esinahaton pippelipianisti Zelenskyy ja hänen 400.000 kasaarijutikkakamuaan johtaa Ukrainaa kohti tuhoa.
Kansan ei anneta äänestää...diktaattori on vallassa tuolla Ukrainassa nyt.
Laillista hallitusta ei ole eikä anneta äänestää - se olisi Zelen loppu se ja pako....no ostihan hän juuri taas uuden huvilan...huvittaako?
Sekoboltsi kaljalaiset haluavat Kaljalan takaisin Natolla, jotta he voivat sitten juoda Kaljalassa kaljaa auringon nousuun.
Sekoboltsi kaljalaiset lähtivät aikoinaan ashke-natsi Hitlerin kanssa Venäjää valloittamaan.
Akateeminen Kaljala Seura (AKS) oli villinnyt kaikki suuruudenhullut ja suhteellisuudentajuttomat kaljalaiset yrittämään Suomen laajentamista Suur-Suomeksi.
Lopputuloksena oli kuitenkin Pienempi Suomi, ja sotakiihkoisten kaljalaisten karkoittaminen Etelä- ja Länsisuomalaisten vaivoiksi.
Isiensä toimesta, jo kehdosta asti Lyzzävihassa Marin-oidut AD/HD Iirot ja ASBERGER Mirot ovat kaikki nämä vuosikymmenet puristelleet pientä hikistä nyrkkiään taskuissaan, ja nyt he ovat ottaneet siihen pikku kätöseen Nato lipun.
Aika tulee näyttämään, miten Suomi entisestään pienenee, ja kaljalaiset löytävät itsensä Slussenilta naukumasta.
Kaljalaisuus on Suomen syöpä, ja on aina ollut.
Maavoimien sotarikollisilla on jo Mainilan laukaukset 2.0 suunnitelma valmiina.
Pelastusylitarkastaja kaljalainen Esa Ahlberg paljasti
Puolustusvoimien julkaisemalla videolla:
"Teistä jokainen tietää...ettei ole paljon aikaa...(huokaus) ...kun...kun sotatoimet alkavat
tänne Suomeen"
Mistä He.vetistä ne sen voi tietää, elleivät ole itse niitä sotatoimia suunnittelemassa!?
Mutta mitä ne vielä odottaa?
Että joku muu tekee aloitteen?
Vai menikö pupu pöksyyn?
Eikö kiinnostakkaan enää rämpiminen kylmissä ja märissä juoksuhaudoissa, märjillä vaatteilla?
Onko sittenkin mukavampi, kun tietää, että työpäivä päättyy tiettyyn kellonaikaan, ja pääsee lämpimään kotiin nusasemaan ja pelaamaan pleikkaria?
Kannattaa ne turhat paineet mennä runkkaamaan Narikkatorilla olevan panssarivaunun kylkeen, niin kaikkien on parempi ja turvallisempi olla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201708012200297595
Suomi ampui Mainilan laukaukset
Suomi ampui talvisodan käynnistäneet Mainilan laukaukset ja toimi itse vuonna 1939 alkaneen sodan provosoijana.
Artikkelin kirjoittaja Leonid Maslovski perustelee väitettään lainaamalla Karjalan kannaksella komentajana toimineen marsalkka Kirill Meretskovin muistelmia.
Marsalkka kertoi muistelmissaan saaneensa 26. marraskuuta 1939 kiireellisen viestin Mainilasta. Viestissä kerrottiin neljän ihmisen kuolleen ja yhdeksän loukkaantuneen suomalaisten avattua tykistötulen neuvostolaisia rajanvartioita vastaan.
Maslovskin mukaan Neuvostoliitolla ei ollut tämän jälkeen muuta vaihtoehtoa, kuin purkaa maiden välinen hyökkäämättömyyssopimus ja vastata iskuun.
Näin mekin olemme samaa mieltä. Erkkosetä ei tajunnut elää sovussa.
Naurettavaa soopaa.
Roskalehtiäkö luet - roskalehden linkki - ei innosta järkeviä availemaan - nauti itse vaan.
Mainila taisi olla kyllä suomalaisten hommia. Rauhaa ei haluttu vaikka olisi saatu tuplasti lisää Karjalasta maata korvauksena lainamaasta..
Antoihan se Neuvostoliitto Porkkalankin takaisin. Se kunnoittaa sopimuksia - SUOMI EI.
Se on juurikin noin.....SuomenNatsimielisyys ja sodan aloittaminen huuruisessa päässä halu Suur-Suomeen - hulluushan se oli.
Venäjä ei halunnut lisäsotaa koska oli jo natseja hävittämässä. Näin se on. Erkkopappa se ei halunnut rauhaa.
Joo naurettavaa soppaa totta, kyllä Erkko halusi sotaa ja sai sen.
Venäjällä ei ollut mitään syytä hyökkäillä Suomeen vaan Saksaan.
Valeesi on VALE.
Lännen salaliitto
Maslovskin mukaan Suomi provosoi talvisodan testatakseen neuvostojoukkojen vahvuutta natsi-Saksan puolesta.
Maslovski väittää, että koko toisen maailmansodan perimmäinen tarkoitus oli saada Saksa hyökkäämään Neuvostoliittoon. Länsimaat tukivat Suomea osoittaakseen neuvostoarmeijan heikkouden ja antautuivat itse nopeasti Saksalle voimistaakseen tätä Neuvostoliittoa vastaan käytävää taistelua varten.
- Helppous, jolla Hitlerin Saksa otti haltuunsa eurooppalaiset maat toinen toisensa jälkeen, kertoo ennemminkin siitä, kuinka ne olivat valmiit palvelemaan Hitleriä, Maslovski kirjoittaa.
Maslovskin mukaan myös talvisodan kulkua ja voimasuhteita on vääristelty historiassa. Suomi pääsi sodan alussa niskan päälle, mutta neuvostoarmeijan saadessa vahvistuksia keväällä 1940 Suomi kaatui nopeasti.
Maslovskin mukaan murrettuaan Mannerheimin linjan neuvostoarmeija olisi voinut miehittää koko Suomen nopeasti, mutta kirjoitti armollisesti rauhansopimuksen Suomen pyydettyä sitä.
Mielisairaat sotaisat kaljalaiset ovat Suomen syöpä, ja vaaraksi jokaiselle suomalaiselle.
Mene ja kerro siitä niille. Opeta ne tajuamaan mitä on A luokka suhteessa C luokkaan, noin geenien perusteella.
Miksi epäsiisti B luokka pääsee patsastelemaan julkisuuteen, miehet leikkaamattomine hiuksineen, ja epäsiisteine partoineen, ja vielä silmälaseineen osoittaen geeniongelmasta?
Men tuo julkisesti vaan lausumaan..hihihhiihih....se on sinulle nopeampi kuin mrna-myrkkyruiskeitten teho.
Noista pyöreistä silmälaseista ei kai saksalaisetkaan tykänneet, kumma muoti noilla keskitysleireille viedyillä oli. Mutta olivat turvassa niissä, ei tarvinnut sotia. Toki oli syöpäläisiä ja tauteja joita piti hoitaa. Vaatteet desinfioida ja hiukset ajaa torakoista.
No syy miksi vänjä hyökkäsi ukrainaan on demokratia. Venäjänkieliset ihmiset oli onnellisempia demokratiassa ja se oli vaarallista kalsariputlerille.
Pappaparka, missä tynnyrissä olet elänyt ja elät kun toistat roskalehtien jorinaa...ne aivot...niitä jos mutta kun piikit??? Haloo, heräähän jo.
Venäjä meni lopettamaan USAn rahoittaman vallankaappauksen jälkeiset vihamielisyydet ja tappamisen....
HALOO -- HERÄÄ PAPPA --- onko sulla housut hävinneet kun huolettaa? hehihaihiihhah
Sama ryssyttäjä se klo 3 aamuyöstä valvoo vaan - tais olla tehopiikkejä ko män äly ja uni
Venäjä hävittää jälleen natsismin päännousun.
Raportti: Venäjä armeija jyrää Kiovan joukot – Miksi rauhanneuvotteluja ei käydä?
Venäjän joukot ovat aloittaneet jatkuvasti laajentuneet hyökkäyksensä usealla sektorilla läpimurtojensa jälkeen. Venäjä valmistautui offensiiviin 1,5 vuoden ajan ja nyt kuulemme päivittäin yhä uusien taajamien siirtymisestä Venäjän joukkojen hallintaan. Länsi julistaa taistelua viimeiseen ukrainalaiseen ja meidän on kysyttävä, miksi rauhanneuvotteluja ei käydä, vaikka Ukrainan puolustus on luhistumassa?
Venäjä ei enää neuvottele kun terroristi johtaa eikä presidentti.
DIKTAATTORIN KANSSA VENÄJÄ EI TEE KAUPPAA RAUHASTA.
Kuka allekirjoittaisi?
Ei todellakaan sillä presidentin virka loppui 20.5. ja sen jälkeen Zelenskyi resupaidassaan jatkaa diktaattorina ja heittää upseerejansa sivuun sekä tekee lakeja ja kieltojaan.
On tuo peruukkienkin myynti miehille Zelenskyin klovnijuttu - ent sittes huulipuna, joko kielto?
Vain Venäjän sotarikokset?! Kykenettekö natokiimaltanne ajattelemaan?
Missä Ukrainan sotarikokset?
Roskalehdistö on säännönmukaisesti vaiennut Ukrainan rikoksista - näinhän se on.
Nazzzzziporukka on raakalaisia, sieluttomia tappokoneita täynnä varsinkin johtoporukka - he eivät tunne sääliä eikä rakkautta vaan raha ja jenkit on ihanne.
Sotilaille pumpataan huumeita, jotta selviävät jotenkin rintamalle kärrättyinä....jopa kaduilta ja kapakoista kerättyinä.
Näitten vidoitten tekeminen tehtiin rangaistaviksi ja voi tulla kova tuomio tai mennä henkikin.
Näitä on kapakoista kerätty ihmisiä talteen jos ei ole tullut nazzzzitervehdys ja osa ei ole koskaan palannut...ei taisi mennä jopa henki monelta kunnon kansalaiselta.
Joo juuri venäläiset löysivät myrkkyvalmistamon vallatulta alueelta..olivat valmistaneet kemiallisia aseita.
Bioasetehtaitahan on ollut kymmenittäin ja niitä nyt peitellään - onko roskalehdissä?
Onko kerrottu kidutuskeinoista, ihan julkisistakin jossa sidottuna ja muovitetuna puolialasti tolppiin häväisten ja tie häntä vaikka kuolemaan johtaen.
Lasten myyntiä ja hyväksikäyttöä esim. elnten puolelta...mutta khyllähän kuolevilta sotilailtakin on revitty elimiä myyntiin etc. VALISTAKAA ITSEÄNNE MUULLA KUIN ROSKAMEDILLA.
Kato medukka! Demokratiassa ihmiset on onnellisempia kun saavat käyttää varansa niin kuin itse haluavat. Miksi hallitus ei kerää varoja pois? Hitto nyt venjän kielisetkin huomas sen. Mitä tehään Medukka ettei tuo idea vaan leviä vänäjälle, no hyökätään sinne ja muutetaan takas kommareiksi ammutaan pahimmat demokraatit ja puhutaan paljon. Ehkä ne unohtaa.
Venäjä alkoi heti tehdä sotarikoksia Harkovan alueen rajakylissä
Ukrainalaiset ja läntiset lähteet kertovat uusista sotarikoksista, kun Venäjä on vallannut toistakymmentä rajakylää ainakin väliaikaisesti Harkovan alueella. Tietoja kootaan yhteen Institute for the Study of Warin (ISW) päiväraportissa
Harkovan syyttäjän toimisto avasi rikostutkinnan perjantaina pyörätuolissa istuneen siviilin väitetystä teloituksesta venäläisjoukkojen käsissä Vovtshanskin kylän alueella. Harkovan viranomaiset syyttävät venäläisiä hyökkääjiä myös ainakin 40 siviilin pitämisestä panttivankina venäläisjoukkojen käyttämissä kellareissa, jotta Ukraina ei voisi tulittaa hyökkääjiä.
On se kumma kun tänne jaetaan taas kerran "ukrainalaisiin lähteisiin" perustuvia juttuja.
Jotkut vielä uskovat tuonkin, ilman kyseenalaistamista.
Oletteko kuulleet sotapropagandasta??
Oletkos nazzzikannattaja ihan ollut paikan päällä vai onko sen jopa sinun iltapäiväroskalehti kirjoittanut hahahahhaah...voi voi sinua.
Uskosi ei tee autuaaksi - onneksi Venäjä pelastaa maan nazzzzeista ---vaikka sinulle se toki on pettymys ja on pitkään vaivannut sinun sielua kun roskamedian tarinat ei ole istuneet ja niitä on jopa otettu pois satoja nyt valheina...salaa mutta on tallella.
Ukrainassa on vain yksi tv-kanava joka jakaa sinulle tuota "monipuolista" uskontoa.
Lakeja on tehty lisää ettei kansa saa enää vapaasti puhua tai tapetaan.
Selkään ampuvat jos et mene tapattamaan itseäsi rintamalle ja anna vielä kuollessasi elimesi jenkeille - business pyörii.
Aloittajan valituskirjoitusta ei jaksettu otsikko enempää lukea kun huomasi epätoivoon vaipuneen globalistin neonatsikannatuksen ja vihan kiihkon.
Me kannatamme rauhaa ja rakkautta mitä Venäjäkin.
Onneksi Venäjä meni lopettamaan 2014 alkaneen USAn rahoittaman vallankaappauksen jälkeiset vainot, kidutukset, tappamisen, varkaudet, raiskaukset, bioasetehtaat, korruption jne....joista esim. roskalehdet eivät halua kertoa.
Retkahtaneet piikkilöihin oli helppo kusaista toiseenkin ja kolmanteen..eikös vaan!?
Tästä ihan paikan päältä asiaa eikä keksittyjä suomalaisia roskalehtien jorinoita mitä on jopa jo otettu pois valtaisa määrä valheina.
https://www.youtube.com/watch?v=_uHymwQ_zBw
Osa palvoo mediaa juu ja osalla on omat aivot ja näkee asiat niin kuin ne ovat.
Onneksi tuo interventio etenee ihan hyvin ja maltillisesti eikä Venäjällä ole mainittavia tappioita verrattuna neonaziporukoihin, joista upseeristoakin kymmenittäin meni juuri alkukuusta.
Pelottava hetki!! Ukrainan tankkien kolonni muutettiin jälleen metalliromuksi....
https://www.youtube.com/watch?v=unvS8XEc-G0
ALOITTAJA...ROSKAMEDIASSA VOI OLLA PALJON JOUTAVIA KESKUSTELUJA MUTTA AINUTTAKAAN EI OLE KUUNNELTU -
On sen verran itsekunnioitusta, ettei lantalan tarinat kiinnosta meitä.
Asiapuoleen sitten...
Zelensky erotti Ukrainan komentajan "joka tappoi enemmän ukrainalaisia sotilaita kuin yksikään venäläinen kenraali"
https://www.youtube.com/watch?v=51uMy_KcQKI
Valtaisa tankkien convoy-kolonna on tuhottu - neonatsijoukkioitten kannattaisi vaan hieroa rauhaa eikä tuhota omaa väkeä. Joku mätä johto eikä vaan kaadu kun jenkit auttaa - haluavat jatkaa - heille on sama kuka kuolee kunhan USA elää.
https://www.youtube.com/watch?v=SeVf909demM
Entä puZi-natonin sotarikokset? Nekö on ok?
Venäjä hävisi jo, suurin osa maapallolla olevista valtioista kirjoittaa historiaan venäjän sotarikoksista ja muista rikollisista manöövereistä, ne jää elämään tulevia polvia varten, on ihan sama kuinka venäjä vääristää historiansa, totuus on hylkiövaltion ulkopuolella, totuus ei pala tulessakaan.
Venäjä on virallisesti terroristivaltio, hyljeksitty valtio jonka olemassaolo on sivistyneen maailman lopetettava.
Vänäjä ei ole valtio vaan terroristi, sotarikollinen valtio.
Aloittajalla keittää pahasti kun jatkaa jankutusta. Menehän kesäaurinkoon.
Se rauhoittaa pahempaakin natsi-intoista.
Jos ei rauhoita, niin reppu selkään ja tuonne auttamaan uskonveljiäsi kun ihan entiset venäläiset sinua kiinnostaa neonatsiroolissa.
Onnea eturintamalle - voit saada mitalin rintoihisi ja sankarin muistokirjoituksen...onnea tuhannesti.
Venäjä löysi droonillaan Harkovan alueelta natsijoukot ja teki rauhaa edistävän työn tuhoamalla joukot.
https://www.youtube.com/shorts/_-scHoms5kU
Venäläiset nappasivat neonatsijoukon rakennuksesta - näin kohti rauhaa...
https://www.youtube.com/shorts/ViX_NJrZYK4
Höö, höh.
ONKOS SE ALATASON ALOITTAJA KÄYNYT JO KATSOMASSA DOMBASSISSA LÄHES TUHANNEN LAPSEN HAUTAUSMAATA - NATSIEN TAPPAMIA -
Venäläiset etenevät kohti rauhaa.....päivitystä natsialamäestä....
https://www.youtube.com/shorts/MktX-TMyDJk
Höpö, höpö!!! Venäjästä ei ole rauhan rakentajaksi!! Se osaa vain tuhota ja tappaa!! Toivottavasti Ukraina pitää puolensa tuota roistovaltiota vastaan!!
Lykkyä tykö ukrainalaiset!!!! Pitäkää pintanne ja antakaa tuntea venäläisten nahkoissaan, tulivat itsenäiseen maahan tappelemaan ilman mitään oikeutta!
Kunnia ukrainalaisille!!!
VENÄJÄ SAI VALLATTUA Ivano-Darivkan ...askel rauhaa kohti ja natsien ehdotonta antautumista...
https://www.youtube.com/watch?v=DjaPvpioS6g
mahtavaaaa, upeeetaaaa
mieki kannatan rauhaa eik natsisottaa.
Natsien vierailu Auswitzissa aiheutti skandaalin !!
Ukrainan 3. rynnäkköprikaatin jäseniä, johon kuuluu taistelijoita uusnatsien Azovin rykmentistä, ovat aiheuttaneet skandaalin sosiaalisen median viesteillä, jotka näyttävät pilkkaavan Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä kuolleita.
Su-34-pommittajat tuhoavat vihollisen tarkoilla OFAB-250-ohjuksilla!
https://www.youtube.com/watch?v=GuHoSriZGmM
Samaan aikaan kun Puolaa ravistelee skandaali, kun ukrainalainen Azov-natsi vieraili Auswitzin keskitysleirissä ylistäen Adolf Hitleriä ja pilkaten keskitysleirissä kuolleita, Länsi-Ukrainassa on käynnissä uusnatseille suunnattu armeijan värväyskampanja tarttua aseisiin Venäjää vastaan.
Azov erikoisjoukot pudistivat natsi venäläiset juoksuhaudoista, tylyä mutta tehokasta muutama luoti päähän, ei armoa, you tubessa. lastentappajat ja raiskaajat saivat mitä tilasivat.
KAUHISTUTTAVAA JA JÄRKYTTÄVÄÄ!!!
Venäjä aikoo sijoittaa taktisia ydinaseita Suomen rajalle!
Tätä siitä tulee kun paskasakki saa pistää solvaten naapurimaata, rikkoen rauhansopimukset, yllyttäen kansaa venäjävihaan, tekemällä pakotteita etc.
SITÄ TAITAA TULLA MITÄ ON TILATTU KUN VIELÄ HETKI MALTETAAN JATKAA!
https://www.youtube.com/watch?v=J_zLobgiRKY
Tilannekuvaa Ukrainasta, jossa mm. 59 prikaati haluaa antautua tai perääntyä ja heidän komentaja uhkasi tulla ja tappaa heidät kaikki jos tekevät tuon...nauhoitettu puhelu ym. etenemisestä suuressa maassa.
Oli pakko paeta venäläisten tuhottua heidän asemapaikkansa.
https://www.youtube.com/watch?v=3LWr7UOHGu4
MURTUUKO NATSIVALTAA UKRAINASSA---??
NORMAALIT IHMISET ALKAVAT LAKKOILLA JA KAPINOIDA...
ONKO MITTA TÄYNNÄ NYT?
https://www.youtube.com/shorts/ygKRDST6XTc
Kyllä natsijohto lähtee pakon ennen Ukrainan luhistumista vielä.
Nyt menossa viimeisiä loppunäytöksiä - Venäjä vielä säälii slaaviveljiä, natsijohdon voi huoletta tuhota ja rauha tulee maahan ja USAn tuki loppuu siihen paikkaan.
2014 USA antoi rahat ja tukensa natsihallinnolle ja siitä paha alkoi.
USA aina aseinensa muitten mailla muuten, pysyisivät omalla tantereellaan vaan.
Nyt jopa ovat päässeet Suomea tuhoamaan hyökkäyssotaliitollaan.
Kerrohan vaihteeksi miten Putin omaksui itselleen nazi-ideologian. Miten hän kypsyi natsistiseksi johtajaksi. Psykologisesti kiinnostaisi.
natsi tv olet itse ;DDDDDDD
joo joku vanha kolmatta vuotta vanha median kiihottamakaheli mikä tottelee käskyjä - varma piikkejä ottanutkin, siitä voisimme lyödä omaisuutemme vaikka vetoa ja voittaisimme.
Nämä alentuvat yksilöt ovat vailla omaa itsetuntoa ja hakevat suosiota lammasparvesta tai sopulilaumasta. Säälittävää, että näitä on Suomessakin ja lisääntyi piikeillä muuten, dna on muuttunut jos olette lukeneet viime tiedot. Ei tiedä miten tottelevaisia zombeja vielä tulookaan?
No niin se todella on aloittaja, samaa mieltä. Ei luettu kuinotsaske tosin.
ALOITTAJA VOI MENNÄ LÄÄKÄRIKÄYNNILLE - samalla piikkiä vaan lisää- helpottaa harhaista maailmaasi!
Tuo aloitushan oli perin vanha aivopieru - minkä takia tuo on vielä olemassa kun faktatiedotkin häviävät alle päivässä.
USAn toimittaja kertoo tässä rintamalta miten UKRAINAN NATSIJOHTO on antanut luvan käyttää sotarikollista asetta eli kemiallisia aseita Kurskiin alkaneessa hyökkäyssodassa.
https://www.youtube.com/watch?v=3EbUH8ybj1U
Tuskin Uktaina käyttää. Mutta syytä todella olisi.
Venäjä käyttää kaalipieruasetta,vaikka on kielletty sodankäynnissä.
Mitä huolta alaoittaja kannat. Tässä videota miten koulutuskeskuksessa toiminta pelaa:
https://www.youtube.com/watch?v=JAEBzkO2Dpw
Venäjä on diktaattori valtio jota johtaa vanha pieni rapistuva ukko, sen kätyrit, korvaan kuiskaajat ovat samaa terroristi saastaa. Murjaajia ja raiskaajia koko joukko, alinta kastia siis.
Heillä on yhteistä alhainen äo ja kleptokraattinen sairaus.
Iivana ei muutu.
Putinazi on alkanut käyttää peruukkia.
Ota sinä käyttöön huulipuna ja punakorkokengät - ne pukevat sinua ja ajattelumaailmaasi ;-)
Putin pääsee Aatun vierelle Tussaudin vahakabinetissa.
Mieluummin Haagiin tuomiolle.
Tuo on hyvä idea, laitetaan asiaa vireille:)
Laita ihmeessä, vai onko kela tukijullilla jotain tärkeäpää tekemistä, Huutonaurua ”vireillepanijalle”
Pikku ukko on jo diktaattori pörssissä kaltaistensa joukossa:)))))LOL
Jutteletko sinä joutuoaikasi sitten vielä peilin kanssa rupatellen .-))
Ei sua kukkaan valkoihonen aenakkaa kestäis kovinkas montaa päevää.
Venäjän rikollisjohto on aiheuttanut paljon kärsimystä. Eikö olisi aika muutokseen?
Miten olisi, jospa vaikka itsestäsi muutoksen aloittaisit ja siitä täysin kieroonkasvaneesta päästäsi, yrittäppä sitä!!
Kremlin kätyrit pelkäävät menettävänsä hallinnan, heille yhteistä on pelko, jonka ovat ansaitusti saaneet tekosistaan, kuka vaan, mistä vaan ja koska vaan sorrettu on valmis seurauksista piittaamatta kostamaan. Ovat siis luoneet itsellensä pelolla täytetyn vankilan josta suoltavat valheita.
Venäjä juhlii vuosittain natsien kukistamista, ja hyvä niin, Suomessa kokomustilla on natsien kukistamisesta jäänyt sen verran hampaankoloon , että revanssihenki on nostamassa päätään, aloittaja joka nimittelee Venäjää natsivaltioksi ja Putinia natsiksi on suoranainen älykääpiö, voiko noin tanan tyhmää ihmistä olla olemassakaan, on kyllä kaikkien idioottien pohjanoteraus. Voi jeesus, että ihminen voi olla sekaisin.
Kreml on täynnä mielipuolia.
Kyllä aloittaja tietää, miten asiat on, mutta hänen sairautensa on edennyt siihen pisteeseen, että valehtelee nyt jo itselleen, varsinainen koomikko.
Lepositeisiin vaan opiskelemaan lehteä "Kansa luisteli - sivarit kertovat". Rämäkkää tarinaa kotileiden lämmöstä äidin pullaa pureskellessa.
juu aloittajalla on sama epätoivo kun komediadiktaattorillakin, kaikki on mennyttä ja taas on kansaa petetty kuten plandemiassa. Moni narahti toiseenkin uskoon ja kiihotukseen.
On se vaan metkaa miten sopuleita viedään herkkäuskoisina narussa.
Fennofassisti se aloitti taas toimettoman ja perin pettyneenä itkunsa..
Tässä hänelle piristystä Ruotsin mallin mukkaan, ei taia olla roskalehissä?
https://www.youtube.com/shorts/VmluYgM-spk
Venäläisyys on sairaus johon tiede kehittää lääkkeen, Venäjän kieli lopetetaan eikä kulttuuria pidä esitellä missään, historiaan jää vain venäjän suurimmat typerykset, kuten sotarikolliset stalin joka tappoi omaa kansaansa, nykyinen vanha pieni ukko taas tapattaa sotilaitansa ukrainan pelloilla, mikä on toisaalta hyvä juttu, mutta samalla tekee sotarikoksia murhaamalla lapsia pommittamalla lasten sairaaloita, pikku ukolla ja kätyreillä erittäin alhainen älykkyys ja sivistystaso.
Terroristi valtio venäjä tulee hajoamaan, näin venäjä lakkaa olemasta.
Rauha eurooppaan, Venäjä pois kaikkialta Ukrainasta.
Tuossa on järkeä. Neuvostoliiton jäljellä olevat valtiot miettivät miten tämän hulluuden voi lopettaa. No eroamalla ettei halua olla mukana.
Venäläisille on saatava oikeaa tietoa asioista, Kremlin roistoista ja kaikesta.
Sinä jaksat täällä pistää riviä ja kehua ja vastailla omiisi - onnea - jos tekisit töitäkin ja sitten vaikka vielä ahkerasti, sinusta voisi tulle se rikaas mies.
venäjän demokratia eli dickmoratia. :-) Kysymys on se että jatkuuko Buchan teurastukset muilla adolf putlerin joukkojen valtaamilla alueilla?
myrkyllinen maa....
Kui sää jaksat vetää satoja pölpötyksiä, se vaatii jo sinnikkyyttä, sitä mitä sisua mutta on vaa väärä osoite.
75 poistettua viestiä vasta.
Otsikko on totta.
Joo se massakirjoittaja ei säästele näitä sanoja mitä ei sivistyneesti sanota ääneen saati kirjuutella.
Dicktatuuri tekee yleensä sotarikoksia niin kuin Adolf Putlerin joukko krenlissä niistä päättää.
Lopun aikoja eletään Kremlissä....
Jotkut pimahtaa pahasti, joillain repeää pelihousutkin kun Ukraina on nyt romahtamassa ja Natoporukkakin sai taas siipeensä kunnolla suurenbunkkerin tuholla. Ei siinä henkiin jää kun tulee ilmatyhjiö ja happi katoaa vartiksi. On kuin kala kuivalla maalla.
76 vasta
Olenjan lentotukikohta, se ja monet muutkin pietarin energialaitokset satamia myöten maalitettu aikaa sitten. matalalla lentävät ballistiset ohjukset ei tartu iskandereihin eikä pantsirjärjestelmiin.
Natolla on myös tutkan häirintä ohjuksia, ilma alue saatetaan ensin tukkoon tutkasignaaleja häiritsevillä partikkeleilla, samaan aikaan maalitetut kohteet saavat osumaa.
Kunhan Ukrainan pommitukset loppuu niin kaikki käy.
VALKOINEN lippu vaan natsiporukan käteen ja siinä se on rauha.
Ukrainalla ei ole muuta vaihtoehtoa.
Venäjän nazit maalittivat juuri punaisen ristin työntekijöita tuplaiskulla. 7 järjestön jäsentä kuoli.
Punainen risti on ollut hämäys ja ase- ja mieslasti oli viimeksikin videolla kun näyttivät.
venäjällä tarvitaan oikeaa demokratiaa ja vallankaappaus.
Suomessa olisi vallankaappaus sopiva ja venäläinen kunnon kuri.
Venäjällä on demokratia, Suomessa ei.
Suomi on USAn vallan alla.
Meidän ei annettu edes äänestää Naton hyökkäyssotalittoon - jota kansa ei halunnut ja juuri siksi laiton homma tehtiin. Sehän onnistui EU:hun menossakin ja Suomen markan lopettamisessa, Kansa on lammasmaista eikä tulista etelän kansaa.
No joko alkaa?
Toistuuko Buchan kaltainen toiminta venäläisiltä muillakin Ukrainasta valtaamillaan alueilla?
Mistä Buddhasta horiset. Sulla on joku roskalehtitarinako?
Onko 42 alusvaltiota kaikki nössöjä?
On on..olihan plandemiakusetuskin onnistunut maailmalla.
Onneksi tässäkin mm. Venäjä ei mennyt piikkikkusetukseen.
USA:ssahan on raportoitu nyt jo 500.000 kuollutta korroosiopiikkeihin.
UkrainanNeoNatsit ovat pulassa.
Berliiniin on viety hätälentoina 6 kertaa ruumispusseja jääminensä joita nyt sitten tarkastellaan kenen natoväen ovat vai ukrainalaisten.
Näitähän voit toki aloittaja lukea roskalehdistäkin :-) mutta tässä videona tietoa jota janoat toivoen, että rauha tulisi, eikö vain.
Ja miten se tulee - siten, että tuleen ei enää bensiiniä ruiskutella vaan Ukraina antautuu ehdoitta.
https://www.youtube.com/watch?v=ujBiKFoHLo0
Ja venäjä maanitteli 180 000 uutta kuunazzia operaatioon hallitukselta... montako on jo mennyt? N 600 000? Eli nämä uudet neonazit riittävät 3 kk? Olisko aika vaihtaa johtoa? Aivan turhaa pelleilyä! Ei muuta kun kaikki 42 alivaltiota eroaa venäjän kelmin neonatseista ja aloittaa kehittyvän valtion elämän.
77 vasta
Hienovaraisesti värvätään 180 000 hyökkäyssotaan.
Kremlissä ei piitata....
Hienovaraista toimintaa...
Venäjä on kyllä hienovarainen kuten sanoit eikä ammu summassa slaaveja kuten USA:n alaisena toimiva nykyinen sotanatsipäällystö haluaa...ampuvat siivileitä lapsia säästämättä. Dombassissa 1000 lapsen hautausmaa .,,siinä sitä natseinvihaa näkee pahimmillaan..samaa Gazassa.
Nykyinenkin neuvostoliitto pitäisi purkaa.
Nimenomaan. Sen alaiset alueet elää köyhyydessä esim ulkovessoja käyttävätnkunkokoajan rahat imetään kerlmiin.
Oletko käynyt omassa pihassasi vaan ja vertaat sitä muihin maihin.
Elä kuule puhu levottomia. Sitäpaitsi köyhyys ja niukkuus ois kivaa vaihteeksi.
Olisi mukava Lapin jänkhälläkin mökissä elellä eikä olisi paineita mistään kaupunkien touhuista, olisi rentoa menoa. Joku ase vaan jos tulee karhu.
Se iso Karhu on naapurissa ja kannattaa pitää välit kunnossa. Nyt on Suomi tuhonnut elinehtonsa Karhun kanssa ja elää jo kurjuudessa mon leipäjonoissakin.
Väheneekö venäjän sotarikostahti nyt kun tverin varasto tuhoutui?
Venäjän pitäisi saaha rauhanpalkinto kun meni loettamaan sodan mitä natsit USAn tuella on pitäneet jo vuuesta 2014.
LEOPARDI RÄJÄHTÄÄ LIEKKIMEREKSI - OLISIKO AIKA ANTAUTUA JO EHDOITTA kun ei ole omaa kalustoa eikä miehiä jotka haluaisivat tapattaa itsensä natsijohdon toiveitten mukaan. UKRAINA ON MENNYTTÄ KALUA...se on kaluttu jo ja Kievin kanaa kynitään kohta.
Olisi kannattanut hyväksyä rauhanehdot vaikka uhkasvat tappaa jenkit ja britit Zelenskyin jos hyväksyy. Olisi säästynyt miljoonien kärsimykset ja kuolemat.
https://www.youtube.com/watch?v=WFZYNfnvBKw
Diktaattori Kremlistä Haagiin tuomittavaksi.
Oletkos sinä semmoinen mies vaiko mikä lie. Mee sie Haakiin vuan ja sano terveiset Stupilta
Ei Se Zelenskyi missään Kremlissä ole. Se valmistelee pakomatkaa Floridaan.
Maa on raunioina ja Harkova sekä Kiev on kohta kohteena..
Kieviin lähti jo 3000 drooniakin.
Oho ai taas.
Muutamia tunnetuimpia.
MH17
Ukrainan lapset
Buchan siviilit
Mariupolin teatteri
Punaisen ristin työntekijät
Veikkaan että venäjän sotarikokset jatkuu.
Venäjä saa rauhanpalkinnon.
Ukrainan rikoslista on valtaisa.
Trump pisti jo toimikunnan tutkimaan mihin ovat rahat kadonneet Ukrainan avustuksista.
KV tarkkailijat vallatuille alueille etsimään joukkohautoja.
Se tulee kyllä.
Ei paljon auta kun ukronatsiarmeijan kuolleita on polttohaudattu.
Siinä on säästetty varoja, jotka olisi pitänyt maksaa kuolleitten omaisille.
Samalla jää hämärän rajamaille kuka ulkolainen kuoli vaikka nyt Colombiastakin.
Kun kaikki sotarikollisen ammusvarastot on räjäytetty niin tulee sotaan hiljainen hetki.
Ukraina droonittaa vihollisen kumoon...
>Ei, sulla sekos nyt...3000 huippu-uutta droonia lähti kohti Kiovaa.
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja.
Marupolin teatteriin valetut siviiliruumiit on tutkittava myös.
Juu siviilejä käytettiin ihmiskilpinä - se oli natsivallan sitä julmaa röyhkeää mdännäisyysttä.
Ukrainalaisnatsit kuitenkin menettivät otteensa.
Jenkkitoimittajahan näytti jopa kuinka nuori pari ammuttiin kun olivat pakenemassa natseja, heillä oli venäjänpassi - henki pois raa´asti.
Ja lisää siviiliuhreja venäjän nazien toimesta useita kerrostaloja harkovasta pommitettu. Paljon lapsia uhreina tällä kertaa.
Ukraina taistelee itsenäisyytensä puolesta!
PuZi NaToNiN sotarikokset.
Moskovassa diktatuurin pääkallonpaikka.
78 kirvoitettua
Joko venäjän natsit valmiita rauhaan?
Tuliko sulla traumoja kun totuus oli toinen. Ei auta itkukaan markkinoilla.
Kohta on Kievissä taas 3000 super uutta droonimallia matkalla rauhantekoon.
Ortodoxit liittyvät venäjän hallintoon. Ymmärrettävää että kärsivät.
79 kärynnyttä.
80 vaan.
Huhhuh...se täytyi seota ihan täysin se yksi yskijä. Sillä ei sanomalehtien ja median apu auttanut uskoa kun näki täällä mitä rintamalla todella tapahtuu ja miten Ukraina on tosi alamaissa ja sortumatilassa.
Kv tarkkailijat tarkistamaan venäjän natsien valtaamia alueita.
Aamuvarhain on aika parhain...uni ei tule ja vaikkei kukkoa ole niin Ukrainan sielunveljien fassistinen valta on romahtamassa.
Putin pistää Trumpin tuella nyt täysillä palkeilla harmonikkaa ja laulua vielä piisaa hetken.
Takuulla löytyy joukkohautoja noiden putlerapinoiden jäljiltä.
Kyllä löytty ukrainalaiset tosiaan polttohautaa joukkojaan kun hautaus on kallista ja maksuja tulisi omaisille ja ne vältetään tällä tavalla.
Samalla saadaan piiloon monia ulkolaisia palkkasotureita mm etelä-amerikasta tai Kanadasta
Eikös putlerin porukalla ollut listat valmiina ketkä säästetään, tapetaan ja siirretään venäjän natsimaalle.
Tuli juuri dokumentti ukrainan lapsista. Siinä mainittiin Mariupolin teatteri jonka venäläiset pommittivat. Oli kuulemma 600 siviiliä sisällä jotka kuoli yhdellä pommilla. Venäjän natsit valloituksen jälkeen valoivat teatterin täyteen betonilla.
Surkea sakki tuo putinatsin porukka.
Surkea se tuntuu sinullakin olevan olo natsina.
Joo se on joku päähän iskenyt meterotiitti tai se piikkipandemian loppuviimeistely menossa -))
Ja 81 onnetonta
Se yksi natsimielinen käyttää varmaan laittomia voimasanoja.
Se on tosi ikävä olla agressiivinen ja vihan vallassa.
Meillä on leppoisa olo ja tyytyväisiäkin tässä kun Putin hoitaa hommat ja natsit pois vallasta ja kansa saa vapauden kohta.
Me kannatamme rauhaa ja raukkautta kuten Putin.
Me emme halua tukea aseilla, että sota jatkuisi vaan rauha tulee tätä menoa kun vauhti on kiihtynyt ja Putinin saavutukset huippua. Kursk on jo takaisin melkein otettu ja idästä tullaan yhä vauhdikkaammin.
Kuten yksi toimittaja sanoi, Venäjä etenee nyt joka suunnalta ja ennen näkemättämän nopeasti.
Natsivenäjän sotarikokset tutkintaan ja kv tarkkailijat etsimään venäjän joukkojen kaivania joukkohautoja Ukrainalta varastetuilta alueilta!
Ja putin Haagiin tuomiolle.
Onneksi venäläiset on tyhmiä no toisaalta siitähän tämä sota johtuu.🤔
Eli harmi että venäläiset ei osaa ajatella.
Eihän ne pysty mitään ajattelemaan kun manipulointi ja propaganda on sekottanu pään.
Minkäs takia sitten 1,2 miljoonaa natsiarmeijasta on jo kuollut, eikös se silloin Ukraina ole tumpula toimissaan. Kyllä Ukrainan olisi kannattanut antautua ja vieläkin kannattaisi, koska romahdus on jo tapahtunut eikä ole kuin ajan kysymys kun käy huonommn.
Kevennystä
Mies kysyy "Pääseekö venäläinen taivaaseen?" Toinen vastaa "En tiedä mutta sinnepäin oli menoss."
Juu ja ukrainalainen sanoi, että on parempi olla elävä pelkuri kuin kuollut sankari.
Harva pystyy samaan kuin adolf putler eli tappamaan 1200 venäläistä päivässä.
Kreml osaa....
Joo Venäjä ilmoitti todellakin uuri eilen, että ukrainalaisista on kuollut viikossa 13.000 tai lähes tuo, sata tai kaksi oli kai vaille.
Silellä Kurskissakin heikko enää yrittää olla hyökkääjän. Itäpuolella tuli taas hieno valtaus eilen.
Taitaa olla karmaa.
Miksei venäjä lopeta fasistista sotaansa. Eikö venäjän kansaa kiinnosta kuinka ruman sivun itsestään he jättävät historiaan. Aivoton lammaskansa joka seuraa tyhmyyttään järkensä menettänyttä diktaattoriaan.
Tpovo knsa....
Jos putleri olisi ollut viisaampi niin olisi tajunnut että hyökkäämällä Ukrainaan ei tule kuin vahinkoa itselle. Kyllä se vanha tieto pitää paikkaansa että joka väkivaltaan tarttuu siihen myös hukkuu. Ei mikään järkevä taho halua sotia jatkuvasti. Se on nyt käynyt selväksi että Ukraina ei halua enään surkean venäjän osavaltioksi. Ihmiset eivät voi hyvin siellä kuten nyt se näkyy hyvin. Olisi aika palauttaa venä 1400 luvun loistoon eli ahvenanmaan kokoiseksi. Loppuisi turha sotiminen pitkäksi aikaa.Jos putleri olisi ollut viisaampi niin olisi tajunnut että hyökkäämällä Ukrainaan ei tule kuin vahinkoa itselle. Kyllä se vanha tieto pitää paikkaansa että joka väkivaltaan tarttuu siihen myös hukkuu. Ei mikään järkevä taho halua sotia jatkuvasti. Se on nyt käynyt selväksi että Ukraina ei halua enään surkean venäjän osavaltioksi. Ihmiset eivät voi hyvin siellä kuten nyt se näkyy hyvin. Ulkohuussit mm on muotia. Siihen päälle vielä bravda mihin pyyhitään.
Moskovassa ei ymmärretä mitään normaalia.
Tarkoitat kai natzi ukrainan ,venäjällä ei ole ollut natzeja kuin 1942-1945 mutta ne saksalaiset tapettiin 🤫
Ei ukrainalaiset hyökänneet toiseen maahan aloittaen sodan, venäläiset niin tekivät, ja se on natsismia.
Neukut toimii kuin natsit aikanaan. Ensiksi kehitetään konflikti sitten lähetään hyökkäämään sen varjolla muka puolustamaan omia joita on 30 pros vähemmistö. Ennen oli häpeämerkki hakaristi nyt se on vaan z. No pahin häviäjä on nämä newnazit eli neukut.
Hulluus neonatsijohtajissa on syövän lailla vaarallista, Transnitriassa hakemassa lisäjoukkoja natsiarmeijaan jo!! ?? PUTIN VAROITTAA !
https://www.youtube.com/shorts/CZKSO2OH4Ec
Vähentääkö se adolf putlerin natsimaisuutta kun tappaa neukkuja miljoonan?
Venäjän nazimaalla räjähti asetehdas ja Kiovassa kerrostalo siviileineen.
Näköjään Ukraina hoitaa sotarikostuomioita ja rangaistuksia ihan venäjän omalla maaperällä.
Taitaa olla mahdotonta erottaa ukrainalaista ja venäläistä toisistaan.
82 pettynyttä 😉
Taitaa olla melkein kolmasosa sitten siltä kiivaalta fasistikirjoittajalta poistettu ruokottomasta ja epäasiallisesta kiroittelusa kiroiLuinensa. Se kannattais mennä koulutukseen muttei sinne hänen ihmemaahansa Azov-ystävien luo tietenkään. Kotimaan kieltä kouluttamaan vaan, ei sitä koskaan ole liian vanha ja hänellä tuntuu olevan työttömyys niin on aikaa aamusta iltaan.
Onko se sotarikos jo neuvostoliittolaiset ampuvat Ukrainan puolelle pakenevia p korean loikkareita?
Nyky neuvostoliitossa on vielä 42 valtiota. Miten saisi ne heräämään tähän tilanteeseen?
83 kirjoitustaidotonta
10 v sodassa on paljon tutkittavaa sotarikoksista.
Mariupolin teatteriin haudattiin 600 betoniin.
Joko sotarikosten kv tutkinta aloitettu?
Tiktok armeijan kadyrpä oli antanut määräyksen ampua antautuvat Ukrainalais sotilaat. Se on myös sotarikos.
No ukronatsise uhosi videossa, että hän olisi ampunut vangin mutta kun on kamera
Hehee 84 ny
Mitä lasket? Otatko muistista?
Se laskee sen kiivaan kirjoittajan poistettuja, taitaa rulla tosi kiroilun sekaista ja vain nuo ehkä kolmasosa saanut jäädä missä kaikissa uhoaa venäläisvihaa fassistimielisenä toki selkeästi.
Kimpaantuneita kirjoittajia lasken.
Mistä ne on kimpaantunu? Väärästä asiastako?
Kuka herää aamukuudelta? Onko sinulla aamulypsy vai onko natsien kuolemat vieneet nyt yöunetkin? Ei se valta pysy kun Karhu hoitaa hommat.
Se älähtää johon kalahtaa. Vai mitä sanot?
Venäjä on sairas maa, diktatuuri ja johdossa mielipuolet.
Saatiin sentään jenkkilään äänestettyä järki jätkä.
Näin on.
No kv tutkijat pääsee kohta töihin venäjän miehittämille ukrainan alueille.
Siviilejä joukkohaudattu sinne tänne ja omia sotilaita ihmisröykkiöissä siellä täällä. Adolf putler on tehokkaampi kuin ydinpommi.
No oho 87 nyt.
Samat kipapää NaZionist ovat johtanee sekä Venäjää, että Usaa/Eurooppaa jo 100 vuotta.
Sotavankien teloitukset lisääntyneet venäjän puolella ja miestappiot eli nyt menee jo 1500 putinazia päivässä.
Näyttää siviilien pommitukset ja murhat jatkuvan. Taas uusi oikeudenkäynti alkaa.
Odessassa ampuvat siviilejä ja aiviilien rakennuksia.
Venäjä yrittää eskalaatiota käyttämällä muiden maiden armeijoita.
Ukrainalaisten sotavankien teloitukset lisääntyneet venäjäläisten hyökkääjien keskuudessa.
Suomi tuhosi Raatteentiellä ukrsinsn joukot viimeiseen mieheen 1939
Venäjällä vallankumouksen tehneet bolsevikkikommarit olivat kaikki Zionisti juutalaisia, he murhasivat kymmeniä miljoonia venäläisiä.
KGB Putin on myös juutalainen ja Zionisti, kuten Ahtisaari, Niinistö ja Stubb.
Nappireseptiisi olet toivottavasti muistanut iusia.
Putte on kommu. Olkoon muut mitä tahansa mutta putte on kommu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18758481/nato-kaapelirikon-takana-nord-stream-putkirikon-tapaan-yritys-hairita-merenkulkua-itamerella-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18768901/suomella-tunti-elin-aikaa-jos-kun-sota-syttyy-naapurin-kanssa!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18608334/satanistikultti-rikokset-virrat-perhesurmat--pariskuntakuolema--myos-nyt-viikonloppu-uhka
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18776752/pinokkio-tuomiolla
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18795565/muistattehan-te-nyt-varmasti