Tieliikenneonnettomuudet lisääntyvät

"Pirkanmaalla teiden päällysteitä korjataan noin 175 kilometriä, kun vielä pari vuotta sitten määrä oli kaksinkertainen. Korjausmäärien vähäisyydestä johtuen teiden kunto väistämättä heikkenee, ely-keskuksen tiedotteessa todetaan."

Kaikki valtaväylät ovat pahasti urautuneet. Se vaikeuttaa ajamista, ja varsinkin sateisella kelillä urat saattavat aiheuttaa, että auto niinsanotusti lähtee lapasesta. Saadaanko sairaalakustannukset tai hautausmenot valtion pussista, koska perimmäinen syy on siellä.
759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kaikkeen riitä rahaa. Kotimaan remppaaminen on toissijaista. Pääasia että näytetään ulospäin rikkaalta ja maailmanpelastajalta.

Äänestä

Tienhoitorahat meni Italiaan. Hups!
Onneksi Marceljoni Makaronin ei tarvi palella enää palmupuun alla.

Äänestä

silloin kun öljy oli halpaa niin olisi pitänyt muuttaa kaikki tiet leveäkaistateiksi !!!

Äänestä
  • Ei niitä leveäkaistateitä enää missään ole. Nyt tehdään keskikaiteellisia teitä. Ruotsissa kaikki valtatiet ovat jo sellaisia, paitsi tietysti moottoritiet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei niitä leveäkaistateitä enää missään ole. Nyt tehdään keskikaiteellisia teitä. Ruotsissa kaikki valtatiet ovat jo sellaisia, paitsi tietysti moottoritiet.

    Kyllä turussa on pätkä ja hyvin pystyy ohittamaan kaiken liikenteen 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä turussa on pätkä ja hyvin pystyy ohittamaan kaiken liikenteen 🙂

    Niin, se Turun leveäkaistatie on tehty jo joskus 8-luvulla. Äskettäin on käynnistynyt hanke leveäkaistatien muuttamisesta nelikaistaiseksi tieksi Liedon aseman ja Auran välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä turussa on pätkä ja hyvin pystyy ohittamaan kaiken liikenteen 🙂

    Turkuhan tulee kaikessa muussakin jäljessä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Pirkanmaalla teiden päällysteitä korjataan noin 175 kilometriä, kun vielä pari vuotta sitten määrä oli kaksinkertainen. Korjausmäärien vähäisyydestä johtuen teiden kunto väistämättä heikkenee, ely-keskuksen tiedotteessa todetaan."

Kaikki valtaväylät ovat pahasti urautuneet. Se vaikeuttaa ajamista, ja varsinkin sateisella kelillä urat saattavat aiheuttaa, että auto niinsanotusti lähtee lapasesta. Saadaanko sairaalakustannukset tai hautausmenot valtion pussista, koska perimmäinen syy on siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu