Kielitieteilijä haluaa liittää suomalaiset venäläisiin jälleen kerran.
Kielitiede on ollut politikkaa ja sen avulla kansat ovat yhdistäneet itseään erilaisiin ryhmiin ihan muutan vaan.
Neuvostoaikaan oli tärkeääsaada suomalaiset venäläisiksi ja silloin kehitettiin teoria Uralin mutkasta ja unkarilaisista.
Geenitekniikan yleistyessä kielen käyttäminen alkuperän selvittämisessä on jäänyt pois koska onhan geenit paljon tarkempia.
On tavallaan hauska huomata, mistä miloinkin putkahtelee Kremlin juoksupoikia ja tyttöjä. Nyt löytyi kielititeen parista,
Kielitieteilijä hybridivaikuttaa
2
57
Vastaukset
- Anonyymi
Katsoin samaa otsikkoa Iltasanomissa.
Jäin miettimään onko kyseessä lapsus vai tahallinen putinismi.
Nykyajan toimittajat eivät ole kovin sivistyneitä ja kielitiede voi tuntua relevantilta, jos on nuori eikä muista aikaa, jolloin geeneillä selvitettiin suomalaisten alkukodit.
Sen verran voisi nuoreltakin toimittajalta odotaa, että olisi tutustunut erilaisten geenifirmojen mainoksiin tai että edes joku lähipiirissä olisi selvittänyt alkuperänsä muutamalla eurolla.
Jonkun kellon pitäisi soida päässä kun myheritage tai joku muu kertoo, että geeneissä on puolet hämäläistä, kolmannes ruotsalaista ja saksalaista ja hippu irkkua. - Anonyymi
SUPO oli oikeassa siinä, että hybridivaikutus voi olla hienovaraista.
Geni:ssä löytyy Heidi Vaalisto. Jos kyseessä on sama henkilö, hän tietää ettei kielitieteellä ei voi päätellä alkuperää. Silloin juttu on tietoista propagandaa.
Tietysti lopulta kyse on vain rotuopista, jolla ei pitäisi perustella mitään muita kuin ehkä perinnöllisiä sairauksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273443Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2933388TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.262190Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e352014- 1331982
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191731- 441488
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71460Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21313Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91213