paperitiikeri

Anonyymi

Muistan ajan jolloin Paperiliitto oli vahva ja sillä oli merkitystä.

23

740

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt paperiliitto on kanveesissa ja se on pelkästään hyvä asia sekä työntekijöiden että työnantajien kannalta. Suomen talous ei kestä mafiatyylisiä kiristäjiä, jotka rahoittavat kyseenalaista toimintaansa verovaroin.

      • Anonyymi

        Kommentoi upm joka itse ottaa 43 miljoonaa vuodessa
        verovaroja vastaan.
        Suomen talous ei kestä myöskään mafia tyylisiä johtajia
        joita upm n johdossa ja hallituksessa on ja jotka siirtävät
        omaisuuttaan veroparatiisiin saatanan veropakolaiset.

      • Anonyymi

        Mutta kyllä tällaista hyvin taantunutta ryhmätilaa on, jossa johtaminen on toksista (myrkyllistä). Tähän olisi tärkeää puuttua määrätietoisesti ja mahdollisimman varhain. Jos joku käyttää valtaansa näin väärin, toisen mahdollisuuden antaminen hänelle ei ole viisasta.”
        Lainaus aamulehdestä kuvastaa myös hyvin upm n johtoa ja hallitusta.
        Lähenteleekö työpaikkakiusaamista johdon osalta?Kaikkea henkilöstöä kohtaan.
        Olisi lienee sekin asia hyvä tutkaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi upm joka itse ottaa 43 miljoonaa vuodessa
        verovaroja vastaan.
        Suomen talous ei kestä myöskään mafia tyylisiä johtajia
        joita upm n johdossa ja hallituksessa on ja jotka siirtävät
        omaisuuttaan veroparatiisiin saatanan veropakolaiset.

        👍👍👍

    • Anonyymi

      Aika hiljaista väkeä uutisissa. Kaukana on aika jolloin liitto saattoi pistää tehtaan alas pariksi päiväksi vain työnantajalle v1ttu1llaks33n.

      • Anonyymi

        Miksi tarvitsisi riemuita?
        Ei tuollainen työtaistelu ole kenellekkään
        hyvä asia ,että tarvis henkseleitä paukuttaa.
        Me voitettii saatiin tahto läpi uutisoidaan.
        Tilanne on kompromissi molemmille
        kermaa ja hiekkaa rattaisiin.
        Sitä olen ihmetellyt työnantajapuolelta
        että miksi ei antanut vanhan sopimuksen olla voimassa
        ja tehtaiden käydä neuvotellakseen uuden sopimuksen.
        Päätä seinään ja väkisin omaa ideologiaa ym läpi.
        Tänään tuleekin jotain viitteitä osavuosikatsauksessa
        paljonko laskennallisesti lakko maksanut.
        Koko totuus ei näy siinä.

      • Anonyymi

        Enkö minä sanonut 😂... Nalle-setä muistutti asiasta helmikuussa miten tässä tulee käymään. Liitto-oravat ja AY-jyrsijät saivat kynsilleen. Heh heh... Toverit, leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä.

        Kyllähän tilanne oli se, että ay-mafia aloitti lakon eikä upm. Hyvä asia on se, että lakko saatiin loppumaan, mutta sitten vasta olen iloinen kun ay-mafia on nitistetty lopullisesti. Ay-mafia on vuosikymmenten akan tullut maallemme todella kalliiksi. Se on loinen, joka loisii jokaisen kansalaisen kukkarolla. Hyvinvointi lisääntyy heti, kun ay-liike on kukistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enkö minä sanonut 😂... Nalle-setä muistutti asiasta helmikuussa miten tässä tulee käymään. Liitto-oravat ja AY-jyrsijät saivat kynsilleen. Heh heh... Toverit, leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä.

        Katsoitko mitä nalle setäsi sanoi lehteen...
        Niin jokainen voi itse päätellä siitä
        umpin ja sen hallituksen toimintaa.
        Raukkamaista ahnetta ja kieroa toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoitko mitä nalle setäsi sanoi lehteen...
        Niin jokainen voi itse päätellä siitä
        umpin ja sen hallituksen toimintaa.
        Raukkamaista ahnetta ja kieroa toimintaa.

        Mieti ensin, paljonko ay-mafia on syönyt pöydästäsi vuosien varrella, mm. ay-maksujen käsittämätön verovähennysoikeus, ay-liikkeen harjoittaman "liiketoiminnan" verovapaus ym. paljon erikoisuuksia, joilla rahoitetaan ay-liikkeen yhteiskuntaa ja yrittäjiä vastaan suunnattua häiriköintiä ja kiristystä sekä rahoitetaan ay-pomojen konjakinhuuruisia saunailtoja.

        Mietippä sinä
        Kuinka umpin johto siirtää varojaan veroparatiisiin.
        Kuinka umpin johto maksaa veronsa ruotsiin mutta änkyröi Suomessa.
        Kuinka upm alistaa urakoitsijoita Suomessa ja muualla maailmassa.
        Kuinka upm esittää ilmastopolitiikkaa mutta toimii päinvastoin esim Kiina.
        Kuinka maanomistajia "kyykytetään" Suomessa ja ulkomailla esim kartellit
        Kuinka sademetsiä hakataan umpin aliurakoitsijoiden toimesta esim sumatra.
        Kuinka upm n tahtotila voi tuhota suomalaisen sopimusjärjestelmän.
        Kuinka upm johto tekee satojenmiljoonien tappiot osakkeenomistajien rahoilla.
        Kuinka upm n johto ei arvosta työntekijöitään.
        Kuinka upm häiriköi työntekijöitään ja urakoitsijoitaan esittämällä
        kiristys vaateita esim taksat on tässä tai ehdot on nämä. Ilman neuvotteluja.
        Kuinka upm rahoittaa miljoonilla johdon öykkäröintiä ja tehtaiden sulkemisia.
        Kuinka luulet noita konjakin huuruja olevan umpin johdolla esimekki
        eräällä upm n tuotantolaitoksella hissi jumiin kun oli lavallinen konjakkia
        menossa johtoportaalle . Onkohan se lahjotaa? Saako upm toimia siis
        omia toimintatapoja vastaan johdon toimesta.
        Kuinka voit siis edes väittää että umpin toiminta olisi rehellistä,avointa
        luotettavaa,tulevaisuuden kannalta oikeaa ja oikeudenmukaista?

        Listassasi on useita rikoksen tunnusmerkit täyttävää upm:n tekoa. Jos nämä ovat tosia, sitten vaan nopeasti tekemään rikosilmoitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Listassasi on useita rikoksen tunnusmerkit täyttävää upm:n tekoa. Jos nämä ovat tosia, sitten vaan nopeasti tekemään rikosilmoitusta.

        Jos tuon asiat näin julki anonyymisti
        upm ei voi eroittaa minua.
        On monta esimerkkiä missä johto
        sanonut ,että jos joku puhuu asiasta
        niin teko kiistetään ja kertojalle
        lopputili.
        Näin toimii globaali metsäyhtiö upm.
        Teeppä sitten ilmoituksia.
        Firma toimii omia arvojaan vastaan
        niin suomessa kuin ulkomaillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti ensin, paljonko ay-mafia on syönyt pöydästäsi vuosien varrella, mm. ay-maksujen käsittämätön verovähennysoikeus, ay-liikkeen harjoittaman "liiketoiminnan" verovapaus ym. paljon erikoisuuksia, joilla rahoitetaan ay-liikkeen yhteiskuntaa ja yrittäjiä vastaan suunnattua häiriköintiä ja kiristystä sekä rahoitetaan ay-pomojen konjakinhuuruisia saunailtoja.

        Listassasi on useita rikoksen tunnusmerkit täyttävää upm:n tekoa. Jos nämä ovat tosia, sitten vaan nopeasti tekemään rikosilmoitusta. Lainaus asioista alla

    • Anonyymi

      UPM teki erinomaisen tuloksen.

      • Anonyymi

        Laskennallinen ,mutta mikä on oikea totuus?
        Asiakkaat kilpailijoilla, forse major upm,
        luottamuspula niin asiakkaat kuin työntekijät
        Maineen menetys asiakkaat työntekijät urakoitsijat
        Työntekijöiden "karkaaminen" muihin hommiin/kilpailijalle.
        rekrytoinnin hankaluus sillä maine kun huono niin
        päteviä kavereita vaikea saada ja jo sisälläolevat
        ovat varmaan jo joustonsa tehneet.

      • Anonyymi

        Tehdään isänmaallinen teko nallen tapaan.
        Omaisuus veroparatiisiin ja muutetaan kirjoille
        ruotsiin. se on isänmaallinen teko joka kuvastaa
        umpin johdon toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehdään isänmaallinen teko nallen tapaan.
        Omaisuus veroparatiisiin ja muutetaan kirjoille
        ruotsiin. se on isänmaallinen teko joka kuvastaa
        umpin johdon toimintaa.

        Ruotsiin? Jos nalle on hinttari.

    • Anonyymi

      Taas seisoo, meinaan koneet umppi tekee tulosta myymällä sähköä

    • Anonyymi

      Paperiliitto, samoin kuin koko ay-liike, on nykyään pelkkä huono vitsi. Ay-liikkeellä oli mahdollisuus uudistua ja pitää vaikutusvaltansa, mutta ihan itse se sössi asiansa ja arvoisensa kohtalon. Tänä päivänä yhä useampi eroaa liitoista, vain änkyrät jäävät. Kukaan ei jää kaipaamaan näitä uhkailevia ja örveltäviä ay-pamppuja.

    • Anonyymi

      Ei kuulu 2000-luvun Suomeen ammattiliitot. Vanhanaikaista paskaa.

    • Anonyymi

      Minua koitettiin saada liittymään ammattiliittoon melkein heti nykyisessä työpaikassa.
      Ilmoitin että vaihtoehtoja on, en liittynyt. Työnantaja palkitsi tämän hieman paremmalla palkalla.

      • Anonyymi

        Juu aina riittää pummilla matkustavia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe