Minulle alettiin syöttää psyyke lääkkeitä kun olin 17- vuotias. Siitä lähtien olen yrittänyt päästä lääkkeistä eroon. Nyt on 11 vuotta mennyt. Nyt olen ollut kohta kolme kuukautta ilman lääkkeitä. En juuri koe tunteita, kaikki on vaan samaa tylsää ikävää tasapaksua fiilistä. Olen jo harkinnut luovuttamista ja yrittänyt hankkia aseen jolla pääsisin tästä helvetistä. Mikä avuksi? Sähköhoitoa olen kokeillut mutta ei sekään auta kuin sen hoitojakson ajan.
Taisteluni, onko toivoa?
Anonyymi
29949
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Onko tuo tylsyys se helvetti vai joku muu tunne? Ei elämä kenellekään kovin värikästä ole, yritetään vaan kestää loppuun, tuleepa toteutetuksi pakollinen olemassaolo.
Miten lopetit lääkkeet? Siis miten teit vähennyksen?
3 kk voi nimittäin olla lyhyt aika vieroituksessa ja palautuminen voi noin pitkän käytön jälkeen olla hidas prosessi. Joudut samalla opettelemaan lääkkeettömiä keinoja pärjätä itsesi kanssa. Se on todella haastavaa ja sekoittavaa aikaa. Anhedoniankin tyyliset tunne-elämykset eli tunteettomuus ja tunnelama, vierauden tunteet itseä tai muita kohtaan (depersonalisaatio/derealisaatio) tai sitten tunteiden vuoristorataminen vaihtelu (itkuisuus, ärtymys, jopa jonkunverran maaniset reaktiot) voi olla vieroituksessa koettavia.
Vähensin lääkkeitä noin viikon ajan aika nopeaan tahtiin. Kuinkahan kauan palautumisessa menee? Olen jostain lukenut että antipsykoottien ja mieliala lääkkeiden kohdalla palautuminen kestää usein puolet siitä ajasta mitä niitä on syönyt. Jos tätä jatkuu 5 vuotta niin en nyt tiedä miten siihen suhtautuisi.
Tämä anhedonia kuvaa varmaan minun kohdalla vieroitusta parhaiten.
Jos olet lopettanut viikossa kaksi lääkettä noin pitkän käytön jälkeen jos oikein ymmärsin se on ollut hyvin nopea vähennys. Voisi miltei sanoa että tuo on seinään lopetus. Ja ei ole ihme,jos koet tällä hetkellä oireita.
Palautuminen vieroituksesta on hyvin yksilöllistä. Osa palautuu jopa seinään lopetuksista nopeammin kuin toiset. Toiset selviää äkkilopetuksista vähällä kun toiselle se on hankalampaa. Lähtökohtaisesti pitkänajan lääkitys kannattaa ajaa hitaammin alas. Jotkut joutuu vieroittautumaan jopa tahdilla 10 prosenttia kuukaudessa koska vieroitus voi tuntua niin ongelmalliselta.. Vieroituksen vähennysvaiheeseen voi mennä joillakin vuosi tai jopa yli. Lähtökohtaisesti seinään lopetusta ei suositella, koska se voi olla loppupeleissä hankalampi tapa päästä lääkkeistä irti ja saada olon heittelemään. Hermostolle rankempaa.
Tiedän että seinään lopetuksestakin voi selvitä, koska tiedän tällaisia ihmisiä. Väittäisin, että se voi vaatia uusien selviytymiskeinojen opettelua (tunteiden käsittely), oppia keinoja pärjätä vieroitusoireiden kanssa ja hankkia tietoa niiden kanssa pärjäämiseen ja itsestä huolenpitämisen keinoja. Itsestä huolenpito erittäin olennaisessa osassa.
Eipä tuohon yleispätevää sääntöä ole että palautuminen kestää sen ja sen ajan. Se voi ottaa aikaa, kauanko, sitä ei tiedä. Ei kannata ajatella että 5 vuotta. Se on yksilöllistä. Toiset pääsee vähemmällä kuin toiset.
Vaikutat psykiatriaan perehtyneeltä ihmiseltä. Haluaisitko vaihtaa numeroita, jos saan sinulta vinkkejä minun tilanteeseen niin voin korvata aikasi jollakin tavalla?
Olen joutunut oman vaikean psyykenlääkevieroituksen takia ottamaan asioista selvää, koska en kokenut saavani terveydenhuollosta kunnollista ymmärrystä vieroituksessa. Jouduin itse selvittelemään miten vieroitus kannattaa tehdä ja miten vieroitusoireiden kanssa pärjää, koska en saanut toimivia ohjeita terveydenhuollosta eikä mielestäni heidän tietonsa olleet ajantasalla aiheesta. Löysin tukea vertaisilta oireiden kanssa pärjäilyyn ja vähennykseen sekä aloin seuraamaan mitä aiheesta tutkitaan, ja kirjoitetaan maailmalla vuosia sitten.
En ole psykiatrian alan ammattilainen. Suhtaudun kriittisesti psykiatriaan monelta osin nykyään. Ihmisille määrätään lääkkeitä välttämättä täysin ymmärtämättä tai ilman edes suurta kiinnostusta miten pitemmän päälle käy.
Erilaiset masennus ja psyykevieroitusfoorumit ovat olleet lisäämässä tietoisuutta vieroitukseen liittyvistä ongelmista ja tarjoamassa ihmisille tukena tuona aikana. https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn
Suosittelen Surviving Antidepressants foorumia, josta voit saada tukea erilaisten oireidesi kanssa kamppailuun ja tietoa miten muut niiden kanssa on oppineet pärjäämään. Myös siitä millaiset elämäntavat voi vieroituksessa auttaa. Siellä on puhetta esimerkiksi vieroitukseen liittyvästä anhedoniasta. https://www.survivingantidepressants.org/topic/2873-apathy-anhedonia-emotional-numbness-emotional-anesthesia/page/3/
Lähtökohtaisesti kyseinen foorumi keskittyy rauhallisesti vieroittautumaan lääkkeistä, ja ei suosittele seinään lopetusta, mutta siellä on myös niiden tarinoita jotka on seinään lopettaneet eli "cold turkey". Toki on huonoja tarinoita mutta on myös hyviä tarinoita. Kannattaa keskittyä selviytymistarinoihin ja huolehtimaan itsestään eikä liikaa itseä pelotella millään "worst case scenarioilla" koska mikään ei tarkoita että sinun tilanteesi olisi sellainen. Foorumi myös kannustaa lukuisiin tapoihin huolehtia itsestään ja antaa yleisohjeita sille mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Voi olla että saatat heikommin kestää stressiä vieroituksessa ja vieroituksessa saattaa päteä monet eri lainalaisuudet kuin muuten, miten itsestään kannattaa huolehtia. Ei kannata vaatia itseltään liikoja vieroituksessa ja kannattaa olla itselleen armollinen. Kyseisellä foorumilla on myös ihmisiä jotka on lopettaneet useita lääkkeitä eli palsta ei ole keskittynyt pelkästään masennuslääkkeisiin.
Lähdekritiikkiä kannattaa aina harjoittaa foorumeita lukevana ja jos joku antaa väitteen että vieroitus kestää sen ja sen ajan, että mihin se väittämä perustuu. Toki on totta, että on olemassa ilmiö protracted withdrawal syndrome, PAWS missä vieroitusoireet voi olla pitkittyneitä (psykiatriasta tosin en ole niin varma vielä ymmärretäänkö ilmiötä). Se ei silti tarkoita etteikö ihmisellä olisi mitään elämänlaatua vaikka oireita olisikin päällä pitempään. Niitä voi olla, mutta niiden kanssa voi myös oppia pärjäämään. Kaikillehan näitä pahoja oireita ei tule.
Tässä palstan perustajan pitkä kirjoitus siitä mitä hän on vuosien aikana oppinut vieroittaessaan ihmisiä masennuslääkkeistä ja tietoa pitkittyneistä oireista
https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125321991274
https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125320980573
Paras vieroitusopas mitä masennuslääkkeistä on kirjoitettu on tämä: https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stopping-antidepressants
Tällaista ei ole löydettävissä suomen kielellä. Sitä on ollut tekemässä aiheen tutkijat ja asiantuntijat.
Tämäkin ohjeistus on keskittynyt pitkälti vähennysohjeisiin mutta on siellä muutakin. Siellä on mainittu myös yhtenä masennuslääkkeiden vieroitukseen liittyvänä oireena "low mood, feeling unable to be interested in or enjoy things". Sekä muita henkisiä oireita mitä vieroitukseen fyysisten lisäksi voi liittyä. Vieroituksen puhkaisema anhedoninen olo toki muistuttaa masennusta ja moni lääkäri saattaakin nopeasti olla jo palauttamassa lääkettä takaisin.
Myös suomeksi on olemassa foorumi sosiaalisessa mediassa (facebook?) SSRI-lääkevieroittautujille. Itselleni on vieraampi tämä, mutta olen kuullut tämän olemassaolosta.
Usko pois, toivoa paremmasta on. Ei tarkoita että anhedonia on pysyvä olotilasi.
Aloittajalle: Älä vielä ainakaan luovuta. Täällä on toinen, joka on myöskin lopettanut neuroleptien käytön, noin neljä kuukautta sitten. Itse käytin neuroleptejä yhteensä 20 vuoden ajan. Helppoahan se ei ole, eikä tule olemaan. Mutta pikku hiljaa kaikki alkaa sujua paremmin. Anhedonia on varsin yleinen tunne. Ja itsellänikin on nimenomaan ollut sitä ja on varmaan vieläkin. Mutta kaikenkaikkiaan olo paranee kaiken aikaa. Etenkin zombimaisuus ja väsymys alkavat vähetä.
Vuoristoratamaisuus tunnepuolella on kai aika tavallista.
Minäkin käytin neuroleptejä ja muitakin psyykenlääkkeitä lähes 20 vuotta, ja olen ollut jo useamman vuoden kokonaan ilman.
Minulle ei tullut anhedoniaa, eikä muitakaan ikäviä seurauksia, päinvastoin tunteet ja kaikki muu palasivat paremmiksi, ennalleen.
Tunnepuolen vuoristoratamaisuuskin tasaantui todella nopeasti.
Ja parasta juurikin se, että ei ole enää ollut zombiemainen olo lopetettuani.
Täälläkin on esimerkkejä siitä että lääkkeistä voi päästä erilleen pitkän käyttöajan jälkeen ja kokea tunne-elämässä parantumista sen jälkeen. Kiitos vain kun kerroitte kokemuksistanne.
Sehän on hyvin yksilöllistä mitä vieroitusoireita kenellekin tulee vaikka jotain samankaltaisuuksiakin ja yleisesti kohdsttavia vieroitusoireita ihmisillä on. Tuo tunteiden vuoristorata on mitä voi seurata vieroituksesta, se voi olla aika sekoittava ja hämmentävä kokemus, kun tunteet heittelevät. Tuo kesti minulla aikansa, milloin tuntui että siirryin sellaiseen jaksoon, missä olo oli lähes pelottavan "mitäänsanomaton" ja hyvin itselle vieras. Vaatii aika paljon ihmiseltä käydä läpi tällaisia olotiloja, samalla kenties huomaten lääkityksen puuttumisesta johtuvia muutoksia tunne-elämässään.
Jotkut vieroittautujat puhuvat vieroituksen aikaisista tunteista nimellä "neuroemotions".https://withdrawal.theinnercompass.org/symptom/neuro-emotions (suosittelen myös tuota sivustoa). Ne voi olla erittäin voimakkaita tunnetiloja, joita siis vieroitus puhkaisee jotka voi olla tietyllätavalla "keinotekoisia tunteita". Ne ei välttämättä liity mihinkään tapahtumiin vaan putkahtelevat kuin salama kirkkaalta taivaalta vieroituksessa. Vieroitus "pelaa mielellään vähän omia pelejä" tehden ihan omia tunnetilojaan.
Vieroitus voi olla melkoista "shokkiterapiaa" mielelle kun vuosia lääkittynä olon jälkeen tunne-elämä voi olla äkkimuutoksessa (suuri osa tunne-elämän kaaoksesta voi toki johtua ihan lääkityksen vieroituksesta) ja jotain vanhojakin asioita palata mieleen ennen lääkitystä, ehkä epävarmuuksiakin että "miten nyt pärjään ilman lääkitystä". Helppoa se ei tosiaan aina ole tuo aika. Siinä ollaan sen asian äärellä että tunteita todella opetellaan kohtaamaan kun psykiatrisessa hoidossa siihen on voinut oppia että tunteita lääkitään ja kokoajan jostain etsitään jotain biologista hoitoa jolla hoidetaan tunnetiloja. Olet viettänyt ison osan elämääsi lääkittynä aikana jolloin olet vielä kasvanut aikuiseksi.
Tämä on spekulaatiota mutta ehkä anhedonia voi olla myös mielen suojamekanismi reaktiona lopetuksen, joka voi olla raskas kokemus. Hiljalleen kun hermostosi ja sinä alat palautua lääkkeistä henkisesti että fyysisesti värit voi sitten palata elämään. Se voi vaatia aikaa ja odottelu ei ole helppoa tuossa olotilassa, tiedän. Passiivisesti ei kannata ajatella vaan tukea palautumistaan elämäntavoilla ja itsehoidolla.
Kannattaa säilyttää toivo parempaan ja että olo tulee tasoittumaan ajan myötä.Uskoa aivojen neuroplastisuuteen,muovautuvuuteen minkä ansiosta aivot palautuvat monenlaisesta. Mikäli ihminen on vain passiivinen ja kuluttaa päivät miettimiseen että ei parannu niin silloin aivot alkavat hiljalleen mennä tuota kehää. Kannattaa tiedostaa, että asiat mitä teet ja opit vaikuttavat niin että sinulle syntyy uusia hermoyhteyksiä. Esimerkiksi terapiakin itseasiassa on biologista hoitoa pohjimmiltaan koska kun oppii uusia selviytymiskeinoja ja ajattelumalleja se myös synnyttää aivoissa uusia hermoyhteyksiä. Liikunta lisää neuroplastisuutta ja tehostaa aivotoimintaa. Eikä liikunnan tarvitse tarkoittaa kuin vaikkapa kävelyä joka on erittäin terveellistä aivoille. Aina raskas liikunta ei luonnistukaan samalla tavoin vieroitusaikana ja hermoston raskasta koettelua kannattaakin välttää jos vieroitusoireita on päällä. Aivoterveyttä tukeva terveellinen ruoka antaa rakennuspalikoita kehollesi ja aivoillesi aikana kun palaudut lääkkeistä. Kehon sisäistä kelloa kannattaa tukea ja tehdä asioita samassa rytmissä (mukaanlukien syöminen ja nukkuminen) koska keho pitää siitä ja se tukee palauttavaa nukkumista. Elintavat voi tukea myös mielialaa. Mitään isoja rankkoja elämäntapamuutoksia ei kannata vieroituksen pahimmassa vaiheessa alkaa tekemään vaan hoitaa hellästi itseään kehoa kuunnellen, rauhallisesti yksikerrallaan muutoksia tehden ja tunnustellen. Rentoutumisharjoitukset ja hermoston rentouttaminen eri tavoin on suositeltavaa aikana jolloin keho ja mieli voi käydä vähän kierroksilla vieroituksessa. Keskittyä vaikka niihin vähiinkin asioihin mitkä tuo edes jotain iloa ja jos kaikki on kamalaa, yrittää vain väkisin laittaa ajatukset johonkin ja "harhauttaa itseään".
Vieroitusoireet voi tulla aaltoillen. Ei niin että suoraviivaisesti menet huonosta olosta kohti parempaa vaan aaltoillen kohti parempaa ja takapakkeja voi tulla. Voi tulla pitkä nousu ylöspäin ja sitten rysähdys alaspäin josta lähdetään takaisin ylöspäin. Vieroitusoireet voi tulla aina välillä päälle ollen pahempia, välillä helpompia. Saatat olla esim vaikutusalttiimpi vieroituksessa stressille mikä sitten puhkaisee oireita. Saatat hiljalleen oppia mikä sinulla puhkaisee oireita ja mikä tukee. Kaikella mitä teet, miten elät, voi olla merkitystä oloosi. Voi olla hyötyä jos kirjaat oireitasi ylös ja pidät päiväkirjaa niistä jolloin voit nähdä kehitystäsi ja oivalluksiasi. https://www.survivingantidepressants.org/topic/82-the-windows-and-waves-pattern-of-stabilization/#comment-183
Jokainen keino mitä opit vieroituksessa itsesi kanssa pärjäämiseen, tulee auttamaan sinua tulevaisuudessa.
Saatat törmätä jos terveydenhuoltoon menet tähän "mutta sinähän olet lopettanut lääkkeen jo niin ja niin kauan aikaa sitten ei sen enää olla kyse vieroituksesta tai vieroitusoireista".
Vaikka lääke olisi kehostasi pois, se on tehnyt sinuun muutoksia käyttöaikanasi. Aivot saattavat reagoida serotoniinin takaisinoton estoon ja keinotekoiseen serotoniinin nostamiseen downreguloimalla eli vähentämällä reseptoreita. Keho pyrkii aina homeostaasiin, niin että mitään ei ole liikaa. Tässä voi mennä aikaa että keho hiljalleen kääntää näitä muutoksia ja upreguloi reseptoreita. Lääkkeen vaikutukset kehoon ja hermostoon on laajat, ja siksi myös vieroitusoireet tunnetaan laajasti pitkin kehoa. Aina palautuminen ei ole salamannopea ja helppo prosessi keholle ja hermostolle.
Isäkin sanoi että oli virhe jättää minut hoitoon ollessani vielä alaikäinen. Itsekin sanoin lääkärille joka alkoi määräämään lääkkeitä että en halua näitä syödä lopun ikääni. Koneistoon kun joutuu sieltä on vaikea päästä pois. Olisi pitänyt silloin kun täytin 18 lopettaa hoitosuhde ja lopettaa lääkkeet. Olisin varmaan tällä hetkellä ehjempi ihminen jos olisin niin tehnyt. Noh, katsotaan vuoden päästä mikä on tilanne. Isän tututkin rukoilee minun puolesta. Tsemppiä kaikille jotka kokevat vieroitusoireita lääkkeistä!
Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Minullakin on jonkinverran samankaltaisia kokemuksia.
Veikkaan miksi minulla oli erityisen hankala päästä lääkkeistä irti oli se, että ne määrättiin niin nuorena ja totuin henkisellä tasolla käsittelemään tunteitani lääkkeillä, minua käytännössä "opetettiin" käsittelemään tunteita lääkkeillä aikana jolloin tunne-elämäni oli kehittymässä kohti aikuisuutta.
Lääkkeet myös perusteltiin niin kuin ne korjaisi minussa sairautta ja jotain häiriötä. Opin näkemään itseni nuorena diagnoosin kautta nähden että minua pitää korjata lääkkeillä, minun aivoissani on joku vika mitä korjataan lääkkeillä.
Lisäksi kun minulle määrättiin lääkkeitä aikana jolloin aivot vielä kehittyy (aivot kehittyy pitkälle aikuisuuteen) ja käytännössä kasvoin aikuisuuteen aivot kokoajan lääkkeen vaikutuksen alla niin oma teoriani on, että kehoni mukautui lääkkeeseen erityisen vahvasti tehden vieroittautumisesta erityisen vaikeaa. Pitkäaikainen käyttö vaikutti varmasti myös vieroitusoireiden vaikeuteen. Minua hirvittää mitä minulle teki lääkkeiden syönti nuoresta aikuisuuteen, olin tietämättäni osa lääkekoetta mitä en halunnut olla.
Pidän monelta osin vastuuttomana määrätä erityisesti pitkiksi ajoiksi psyykenlääkkeitä nuorille kun ei kunnolla edes ymmäretä niiden vaikutuksia kasvuun ja kehitykseen sanomatta sanaakaan tästä problematiikasta potilaalle. Pureutumatta laisinkaan kunnolla siihen että nuorella ihmisellä (miksei toki vanhemmallakin) voi olla puutteellisia selviytymiskeinoja ja ymmärrystä tavoista auttaa itseään voimaan paremmin.
Itsekin veikkaan että olisin ollut ehjempi ihminen jos en olisi lähtenyt niin pitkäaikaiseen lääkkeensyöntiin vaan olisin opetellut muita selviytymiskeinoja elämässä.
Lääkkeistä haitan saamisen ja irrottautumisen myötä aloin kriittisesti miettiä kokemustani mt-palveluissa. Aloin suhtautua kriittisesti diagnooseihin itseni selittäjänä ja aloin selittää ongelmistani omin sanoin käyttämättä jatkuvasti diagnoosikieltä puhuessani itsestäni esim."masentuneena" näkien itseni jonain potilaana. Jos itsensä näkee liian vahvasti jonkun diagnoosin läpi siitä voi tulla paremminvoimisen este. Vieroituksessa opin kuinka elämäntapakeinot ja kokonaisvaltainen itsestä huoltapitäminen voi olla todella tehokas "masennuslääke", nämä keinot voi tehostaa aivojen toimintaa, piristää ja tasapainottaa oloa. Omien tunteiden kohtaaminen ja oleminen sinut negatiivisten tunteiden kanssa, niiden kohtaaminen silmästä silmään (joskus vaikeasta ajanjaksostakin ja koetusta tuskasta saattaa rakentua jotain hyvin hyödyllistä, opettavaa ja rakentavaa) sekä syiden miettiminen oireiden hoitamisen sijaan voi olla myös hyvin hyödyllistä.
Tuosta tunnepuolen palautumisesta sen verran, kun itsekin lääkkeet lopetettuani sain tunteet takaisin, että onhan se aika jännä tunne, kun alkaa tuntea taas erilaisia tunteita.
Tavallaan se on hämmentävääkin, ainakin itse koin tunteiden palautumisen aluksi aika hämmentävänä , mutta silti upeana asiana.
Tunteeni olivat olleet lääkitysten takia kadoksissa lähes 20 vuotta, niin enhän osannut odottaakaan, mitä tapahtuu, kun lääkkeet jäävät pois.
Olen myös oppinut käsittelemään tunteitani, sekä hyviä että huonoja, se onkin tärkeää, koska tunteiden käsittelyn vaikeus saa usein niitä mielenterveyden ongelmia aikaiseksi.
Lääkkeitä käyttäessäni en olisi edes pystynyt käsittelemään mistä ja miksi joku tunne tulee, ja vieläpä, miten hyväksyä juuri sen tietyn tunteen.
Nykyään tunnen tunteeni sen verran hyvin, etten halua enää ikinä tunteitani ja tuntemuksiani hukata lääkkeiden takia. Tuossa ehkä suurin syy siihen, miksi minusta on tullut aika lääkevastainen. Onneksi lääkityksille ei ole ollut tarvetta enää vuosiin.
Tunteet ovat hieno asia, ovatpa millaisia tahansa.
Olen huomannut että lääkkeiden lopetuksen jälkeen olen saanut paljon siis PALJON Deja vu tuntemuksia, lähes joka päivä tulee useampi Deja vu tuntemus. Noh, teen nyt suunnitelman seuraavan vuoden ajaksi. Paljon kävelyä, kolme ateriaa päivässä, rautaa yritän saada ravinnosta. Vähemmän puhelimen, kannettavan, television käyttämistä, ei alkoholia, ei kannabista, tupakointia vähemmän, päivisin alan tekemään kuntouttavaa työtä, ei oikein oikeaa työtä saa jos ei ole työelämässä ollut. Koulutus kyllä löytyy, YO merkonomin paperit löytyy.
Aika jännä tuo toistuva deja vu tuntemus ja yleensäkin aika kiinnostava koko deja vu ilmiö kaikkinensa. Vieroitus lääkkeistä voi puhkaista kaikenlaista ja en yhtään ihmettelisi jos tuokin voisi jollain tasolla liittyä myös siihen.
Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä ja realistiselta. Aivojen ja hermoston kannattaa antaa palautua rauhassa vieroituksen jälkeen sotkematta niitä tuona aikana esim päihteillä, jotka vaikuttavat suoraan hermostoon ja aivoihin. Samaan aikaan kun hermosto yrittää kääntää lääkkeen muutoksia reseptoritasolla niin on tietenkin selvää, että päihteet ei välttämättä ole paras ratkaisu juuri siinä tilanteessa. Yleensäkin päihteillä voi olla negatiivisia vaikutuksia mielialaan, mutta esim alkoholilla myös uneen.
Jotkut kokeilee lisäravinteita vieroituksessa mutta niidenkin kanssa suositellaan vertaispalstoilla olemaan varovainen, nimittäin jotkut ihmiset ovat herkempiä jopa lisäravinteille vieroituksessa ja ne huonontavatkin oloa. Sama voi liittyä lääkkeisiin. Lähtökohtaisesti ei ole olemassa mitään lääkettä tai lisäravinnetta joka auttaisi parantamaan vieroitusoireita ja esimerkiksi uudet psyykenlääkkeet vieroitusaikana voi sotkea tilannetta ennestään sekoittaen soppaa ennestään ja on hankala sanoa sitten lopulta mikä johtaa mistäkin. Vertaispalstoilla kuten Surviving Ads suositellaankin pitämään tilanne vieroituksen jälkeen mahdollisimman yksinkertaisena ja simppelinä. Jos jotain lisäravinteita kokeilee kannattaa aina aloittaa pienemmästä annoksista ja kokeilla vain yhtä kerrallaan. Näin voi myös tietää että jos joku lisäravinne pahentaa oloa, tietää mistä lisäravinteesta on kyse ja jos ei reagoikaan lisäravinteeseen hyvin, kyseessä on pienin annos lisäravinnetta.
Ravinnosta voi lähtökohtaisesti saada pääosin riittävästi ravintoaineita kun vain syö monipuolisesti.
Kohtuus kaikessa ja kultainen keskitie on hyvä elämäntapaneuvo niin yleensä elämässä kuin vieroituksessa.
Helposti jos yrittää liikaa muuttaa asioita kerralla voi tulla sellainen olo että se on vaikeaa ja kaikenlaisissa elämäntapamuutoksissa voi olla hankala pysyä. Liian isoihin kertamuutoksiin on hankala tottua. Jos taas tekee muutoksia pikkuhiljaa esim aluksi yrittää muuttaa yhden asian, totuttelee siihen rauhassa. Sitten hiljalleen toisen asian, totuttelee siihen ja seuraa sen vaikutuksia olotilaansa niin elämäntapamuutos voi tuntua helpommalta. Ja niin edelleen. Minulla tämä ajattelumalli on auttanut tekemään elämässäni suotuisia isompiakin muutoksia. Vieroituksessa esimerkiksi aluksi kokeilin terveellisen ravinnon vaikutuksia olooni jota hiljalleen tuunasin terveellisemmäksi. Sitten aloitin säännöllisesti käymään kävelyillä.
Vieroituksessa ei kannata vaatia itseltään liian paljon. Tehdä elämä itselleen mahdollisimman mukavaksi täyteen mieluisia juttuja, itselläni pahimmassa vaiheessa esim suoratoistopalvelujen ohjelmien seuraaminen auttoi saamaan ajatuksia pois oireista. Kävely ja päivärytmi (tein itselle lapun mihin oli kirjoitettu esim mihin aikoihin syön ja menen liikkumaan) oli sellaisia mitkä minulla paransi olotilaa vieroituksessa. Hermosto pitää säännöllisyydestä joka tukee taas sisäistä rytmiä. Olo voi tuntua näin seesteisemmältä ja voi tuntua että rytmitys luo sisältöä elämään.
Kannattaa olla itselleen armollinen, ja pistää aina myös riittävästi aikaa levolle ja stressinhallinnalle. Vaikuttaa, että sinulla on selvä käsitys mikä tukee hyvinvointiasi!
Minulle tehtiin CT kuvaukset noin vuosi sitten. Muuten kaikki ok mutta tunteita säätelevällä aivojen alueella oli pientä poikkeavuutta. Minä kun olin aika tunteikas lapsena ja varhaisnuoruudessa. Kaipaan niitä aikoja, oli harrastuksia, molemmat vanhemmat töissä, sain kaikkea kivaa, harrastin partiota, airsoftingia, uimista, jääkiekkoa, hiihtoa, pyöräilyä, motocrossin, minulla oli 2004 vuoden Husqvarna CR 125 krossipyörä, se oli kova peli, tuli ajeltua soramontuilla, jäillä, radoilla. Hei nyt keksin, hommaan kesäksi maantieajoon jonkun 250 kuutioisen motskarin, sais olla Motocross pyörä, niin voisi talvellakin ajella kun laittaa nastat tai jotain.
Ihan hienoa, kun sulla on kesäksi suunnitelmia.
Kun on nuorempana harrastanut paljon, on varmasti hyviä muistoja.
Mikäänhän ei kiellä harrastamasta vanhempanakaan. Ainoa, että vanhemmat eivät välttämättä kyllä enää rahoita harrastuksia, ja ole muutenkaan mukana toiminnassa.
Uudet ideat on aina positiivinen juttu, eikä sen tarvitse olla mikään isokaan idea. Vähempikin riittää, kunhan vain jotain itsestä kivalta tuntuvaa saa aikaiseksi.
Hyvää kesää sulle motskarin selässä.
Hain Ruotsiin yliopistoon, nyt vaan odottelen saanko paikkaa. 20.8 alkaa opiskelut jos saan paikan. Yliopistolla on kampus, sieltä saa majoituksen sitten. Aloittaja.
Hienoa! Kuulostaa hyvältä. Kaikkea hyvää ja tsemppiä Sinulle!
Päivitys tilanteeseen. Olen alkanut huomaamaan viimeisen viikon aikana että, ehkä joitain pieniä onnistumisen tunteita on alkanut tulemaan, sen verran että ne tunnistaa. Deja vu tuntemuksia on edelleen mutta ei niin paljoa. Välillä tulee ihan hirveitä olotiloja, mutta nekin vähenemään päin. Odottelen edelleen sähköpostia Ruotsista. Aloittaja.
Hienoa, hiljaa hyvä tulee.
Kun antaa ajan kulua, niin varmasti paljonkin tulee muuttumaan, ja olen varma, että sen myös itse huomaa.
Takapakkiakin saattaa tulla, mutta ei kannata heti huolestua. Erilaiset tuntemukset ja olotilat kuuluvat asiaan, kun lopettelee pitkäaikaista lääkitystä.
Kaikkea hyvää sulle!
Tämä tunnelama on aiheuttanut kyllä näitä derealisaatio/depersonalisaatio tuntemuksia minulle. Käyn kuitenkin keskustassa päivittäin kaupungissa jossa asun, kahviloissa kun olen käynyt niin olen tavallaan jäätynyt baarimikon kanssa että hän joutuu pariin kertaan kysymään että mitä saisi olla. Derealisaatio tulee tuossa ilmi, depersonalisaatio taas siinä että kun katson peiliin en edes tavallaan tiedä kuka olen. Sitä on vaikea selittää. Aloittaja.
Olen joskus miettinyt, että varmastikin tulee kaikenlaisia tuntemuksia, joita saattaa itsekin jopa säikähtää joissain tilanteissa.
Toisaalta voisi ajatella, että asiassa ei ole kovin suurta ongelmaa niin kauan, kun itse huomaa omat oudommat tuntemukset, ja osaa erottaa, etteivät ne ole totta.
Tavallaan kun miettii harhoja, ehkä joskus psykoosejakin, niin kenties sillä on merkitystä, tiedostaako itse omaa tilaansa vai ei. Niin kauan kun ei " vajoa " siihen maailmaan, mikä tuntuu oudolta ja vieraalta, pystyy ehkä pärjäämään suhteellisen hyvin.
Toisaalta nuo derealisaatio ja depersonalisaatiokin saattavat, ja luultavasti vähenevätkin ajan myötä.
Yksi seikka on sekin, jos paljon tarkkailee itseään, tuntemukset ovat voimakkaampia, verraten siihen, että yrittää olla ajattelematta ja tarkkailematta itseään eri tilanteissa.
Aloittaja tässä. No, nyt on taas pari kuukautta mennyt, en ole valitettavasti pysynyt suunnitelmassani. Alkoa taas otettu tämän parin kuukauden aikana, kannabista myös mutta maltillisesti. Ruokaan en ole panostanut juurikaan, kuitenkin huomasin muutoksia taas.
Parempaan suuntaan ehdottomasti menty mutta päihteet ajavat taas olon kurjemmaksi. Uusi suunnitelma on hommata isompi TV ja harhauttaa itseään. Jos vaikka jäisi ns. koukkuun johonkin hyvään sarjaan niin ei tarvitsi ainakaan juoda tai poltella niin paljoa. Se varmasti vaikuttaa koska olen aina ollut elokuvien ystävä. Sarjoista en ole koskaan välittänyt mutta ehkä sekin muuttuu ajan kanssa. Tiedän sen kyllä varsin hyvin että toipuminen vie aikaa ja nyt parasta on vain satsata hyvinvointiin ne pienetkin rahat mitä on käytettävissä. Kyllä se tästä vielä.
Kokemuksesta voin kertoa, että tilanteessa, jossa mt-ongelmat ovat, tai ovat olleet vaivana, alkoholi ja kannabis ovat oikeastaan pahimpia, mitä mieleen tulee, yhdistettynä psyyken ongelmiin.
Itse ainakin nuorena juuri noilla kahdella päihteellä sain elämäni aivan sekaisin moneksi, moneksi vuodeksi. Ja siihen vielä iso lasti erilaisia psyykenlääkkeitä päälle.
Kun pääsin muista päihteistä ( alkoa menee vielä joskus ) eroon, tilanteeni parani huomattavasti. Mt- ongelmat myös lähes katosivat täysin.
Nykyistä elämäntilannettani en enää vaihtaisi samanlaiseen huuruiseen päihdemaailmaan, josta olen kerran isolla työllä päässyt eroon.
Päivitys tilanteeseen. Olen edelleen kokenut Deja vu tuntemuksia ja aika usein kaiken lisäksi. Tunteet ovat alkaneet roihahtelemaan niin hyvässä kuin pahassa. Lieviä aggressioita on purkautunut, mutta vain verbaalisesti. Lihasten nykimistä olen huomannut, se on hyvä koska olen lukenut että se viittaa aivojen dopaminergisen järjestelmän aktivoitumiseen. Tahto ja kärsivällisyys on luja nyt, palaudun kyllä tunne-elämältäni ns. normaaliksi. Sitten perustan järjestön joka terrorisoi tästä maasta mielenterveysongelmaisten syrjimisen ja karistaa tästä maasta ennakkoluulot heitä kohtaan. En kaihda koviakaan otteita tässä asiassa.
Aloittaja täällä, löytyihän se tämä viestiketju. Noh, aika on mennyt nopeasti ja ilokseni voin sanoa että ei kyllä masenna tai muutakaan nyt muuta kuin normaalit asiat mitä nyt voi käydä, ainoa asia joka pitää nyt korjata on alkoholin lopettaminen, sekin on nyt hoidossa kun kohta menossa kuukaudeksi vähintään kuntoutukseen, liikaa on suu napsanut viime kuukausien aikana, mutta olo on ollut oikein hyvä siitäkin huolimatta. Kyllä olen onnellinen ja niin se vaan on, kyllä ihmisen aivot vaan palautuu monenlaisista asioista varsin hyvin. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta, mitä nyt krapuloita ollut liikaa. Mutta ensin tämä alkoholi pois ja sitten koitan päästä jaloilleni tässä elämässä. Aloittaja.
Tsemppiä edelleen sulle!
Kiva lukea, että olet voinut paremmin.
Jokaisella on elämänsä varrella ylä- ja alamäkiä, me kaikki vaan suhtaudutaan niihin eri tavoin.
Joillekin on helpompaa päästä yli, joillekin vaikeampaa.
Oikeastaan on tärkeää, että oppii itse tunnistamaan omia vahvuuksiaan, sekä myös heikkouksiaan. Alkaa ymmärtää mitkä ja minkälaiset asiat herättävät mitäkin tunteita.
Kaikki ei aina tunnu hyvältä, se täytyy tajuta myös. Yleensä nekin tunteet helpottavat ajan kanssa.
Alkoholista irtautumisessa harva onnistuu ensimmäisellä kerralla, monet eivät välttämättä edes toisella...tai vaikkapa viidennelläkään.
Aina voi tulla takapakkia, mutta joku kaunis kerta se saattaakin onnistua, eli yrittäminen kannattaa kyllä, jos oikeasti alkosta eroon haluaa.
Eli jos mahdollisia retkahduksia sattuu, niin ei se maailmaa kaada, yrittää sitten vaan uudestaan.
Pettyähän siinä saattaa itseensä, mutta sekin on ohimenevää.
Ota siitä kuntoutuksesta kaikki irti, ajattele, että teet siellä hyvää juuri itsellesi. Anna aika siellä itsellesi, ja ime itseesi kaikki tieto ja taito, mitä siellä puhutaan, sieltä saa kyllä työkalut käyttöön itselleen, jos haluaa.
Työkaluilla tarkoitan siis keinoja, joilla oppii itse käsittelemään itseensä ja alkoholismiin liittyviä juttuja.
Äläkä asennoidu odottamaan jotain suurta ja mahtavaa, käännöksen parempaan kannattaakin sujua hitaammin, ehtii itse pysymään muutoksessa mukana.
Kaikkea hyvää sulle, ja kerro täällä joskus tilanteestasi myös tulevaisuudessa.