Äiti on siis oikea äiti, ulkopuolinen ei tarkoita uusioäitiä. Hän on perheessämme kuin ulkopuolinen ihminen joka siunailee asioita, mutta ei ole missään asiassa itse mukana. Hän ei laita itseään likoon perheensä eteen, vaan yrittää että muut tekisivät sen mitä hänen kuuluisi tehdä, tehdä ja kantaa vastuuta asioista. Hän on perheen äiti mutta ei kuitenkaan halua olla mukana perheen asioissa, ei halua suunnitella mitään yhdessä. Jos muut perheessä ryhtyvät tekemään hän koettaa kaikin tavoin sen estää toteutumasta. Hän on kunnianhimoinen, mutta siten, että hän ottaisi kunnian toisen tekemisestä, koska itse ei ole edes osallisena asioihin muuten kuin kunnianjakamisessa. Hän valehtelee paljon, hänen elämänsä perustaa kokonaan tietynlaisille valheille jotka poistavat epäkohdat ja idealisoi aina hänet itsensä.
Hän pitää aina oman päänsä vaikka olisi kuinka väärässä tahansa, hän ei koskaan ole sanonut että hän oli väärässä, silloin alkaa vain mykkäkoulu.
Ulkopuolinen perheenäiti
Anonyymi
0
101
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa953651Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695