Valtaosa lestadiolaisista on täysin rehellisiä!

Anonyymi

Totuus on se, ettei Jumalan lapsi valehtele, eikä elä epärehellisesti. Pelkkä lestadiolaisuiuden nimen alla kulkeminen ei pelasta ketään. Ihmisen täytyy olla sydämestään uskomassa ja kulkea Jumalan lasten matkasaatossa synnin pois laittajana. Seassamme kulkee valitettavasti myös ns. mätiä kaloja, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Näitä on pieni vähemmistö, mutta saattavat olla sitäkin näkyvämpiä. He käyttävät häikäilemättömästi muita taloudellisesti hyväksi käyttäen mm. lähes orjatyövoimaa yms. Mädät kalat saattavat myös harrastaa jossain määrin perhesuunnittelua muilta salaa. Joskus tätä joukkoa on tituuleerattu myös ns. eliittilestadiolaisiksi, koska ovat varakkaita. Heidän varakkuus vain perustuu epärehellisyyteen. Varakkuus voi tulla myös rehellisellä tavalla, sillä rehellisen työn Jumala siunaa. Ja rehellisellä työllä rikastuneitakin on. Heille raha ja mammona ei ole tärkein, vaan tärkeintä on se, että saavat olla rakentamassa yhteiskuntaa omalla vartiopaikallaan. He työllistävät ihmisiä ja maksavat asiaan kuuluvaa palkkaa.
Valta osa uskovaisista firmoista on tällaisia täysin rehellisesti toimivia.
Ja ne, jotka kusettavat, eivät todennäköisesti ole edes oikeasti uskovaisia. He käyttävät vain ”systeemiä” hyväkseen.

83

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tästä sai päivän parhaat naurut. kuka tuota aloitusta uskoo.... Ei kukaan

    • Anonyymi

      Kyllä Luoja on sen niin tarkoittanut, että ihmiset hankkivat lapsia sen verran, että kykenevät ja jaksavat heidät hoitaa. Ei se ole "oikean uskovaisen" merkki, että antaa lapsia tulla maailmaan niin kauan kuin naisella hedelmällisyyttä riittä. Ei ne, jotka huolehtivat ehkäisystä ole mitään "mätiä kaloja".

      Kyllä on Abrahamin aikainen tulkinta "oikeasta uskovasta" - tosi vanhakantainen asenne perhesuunnitteluun. Ilmankos onkin vanhoillislestatiolainen.

      • Anonyymi

        Että oikein muilta salaa harjoitetaan perhesuunnittelua - kyllä se on puhtaasti YKSITYISASIA, jos harjoittaa perhesuunnittelua. Se ei kuulu lestadiolaiskyhteisölle tippaakaan - ilmankos teidän lahkosta sanotaankin, että te kyttäätte muitten elämää ja pyritte sekaantumaan muiden elämään muka huolen esittämisenä, että joku yhteisön jäsen toimii toisin kuin SRK:n huru-ukot tulkitsevat Raamattua kuten nyt tehdään. Lahkonne on lahko eikä mikään herätysliike.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullun lahko tämä on. Sekaantuvat toisen ihmisen elämään, tuhoavat ihmissuhteita, perheitä... Niin sairasta porukkaa, että ei lääkkeetkään auta... huhhuh hihhuli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullun lahko tämä on. Sekaantuvat toisen ihmisen elämään, tuhoavat ihmissuhteita, perheitä... Niin sairasta porukkaa, että ei lääkkeetkään auta... huhhuh hihhuli

        VAnhoillislestadiolaisuus on aivopesua vauvasta vaariin. Tosin nykyinen nettiaikakausi on avannut nuoremman polven silmiä ja saanut ajattelemaan, että aivan sairaita arvoja ko. lahkossa vaaditaan. Moni nuoresta sukupolvesta onkin eronnut lahkosta jo oman mielenterveytensä takia. Ja lapsiakin hankitaan perheeseen sen mukaan, mikä itselle tuntuu olevan sopivaa. ja ajatella - osaavat käyttää ehkäisyvälineitä eivätkä ole sokeita ja tyhmiä lampaita, jotka noudattavat huru-ukkojen puheita.

        Lestat ovat tekopyhää porukkaa laidasta laitaan. Varsinaisia fariseuksia. Monet lestataustaiset ovat tietyllä tavalla luonnevikaisia, mutta ihmekös tuo, kun kasvatus on tuollaista.

      • Anonyymi

        lääkitys ottamatta aloittajalta

    • Anonyymi

      Olisi jo korkea aika kieltää tuo lahko. On 1800 luvulta lähtien pakotettu köyhät mökkiläisäiditkin synnyttämään niin paljon kuin tulee ha ja nöyryytetty vanhus raukkoja hoitokokoksissa ja lisäksi nämä lasten raiskaukset. Hyvänen aika..

      • Anonyymi

        Sitten tämä kun lesta saneerasusyritykset on huijanneet vanhuksia.

    • Anonyymi

      Tarkoittaako aloittaja perhesuunnittelulla ehkäisyn käyttöä? Erikoinen ajatus että kumin käyttö on suurempi synti kuin lasten tekeminen yhtä mittaa. Mitähän on ne ydinkonseptit joilla se perustellaan?

      Raamatussa Jumala vihastui eräälle miehelle koska hän laski siemenensä maahan, mutta siinä lukee myös että mies oli luvannut naisen entiselle miehelle joka kuoli ja joka oli tämän miehen veli, että siirtäisi hänen vaimolleen lapsen, mutta mies ei tehnytkään niin ja siksi on kirjoitettu että Jumala suuttui siitä ja tappii miehen.

      Itse olen mies mutta käsittääkseni synnytys on aika raju tapahtuma ja siinä on joskus hengen lähtö lähellä sekä äidillä että lapsellakin.

      • Anonyymi

        Ja tällaisiin viesteihin ei vastata, vaan vetäydytään jäyhään hiljaisuuteen. Hirveä tabu kyseenalaistaa hiukkaakaan. Jos "totuus" voi paljastua valheeksi niin ei se silloin olekaan totuus. Mitä kaikkea lahko oikeen pimittää omiltaankin? Kuulin että Raamattuakaan ei saa itse lukea? En sano että siitä hyötyä olisi tai ei olisi, mutta miksi ei SAA?

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Ne on sellaisia roistoja ettei pahemmasta väliä. Sinäkin lesta valehtelit juuri!

      • Anonyymi

        Talousrikoksiin erikoistunut rikollisjengihän se lestadialaisuus on. Olin 4 vuotta taloyhtiön hallituksessa, missä muut jäsenet oli lestoja, isännöitsijä (Lahkola) lesta ja huoltoyhtiö (Kotilatu) lesta. Koko ajan taloyhtiössä tehtiin kuittikauppana kalliita "remontteja" joista minä en koskaan saanut mitään tietoja enkä saanut poistetuksi väitettyjä laitteita nähdäkseni. Joka vuosi taloyhtiölle tehtiin tahallista vahinkoa useita tuhansia euroja. Kai ne rehet meni lestoille ja nämä jakoivat osuuden hallituksen lestajäsenille ja isännöitsijälle. Muuten en asiaa pysty ymmärtämään. Eivätkä nämä lestat mitään köyhiä ja kouluttamattomia olleet, nimiä ja numeroita löytyi verotiedoista eivätkä ammatitkaan mitään pikkupalkkaisten ammatteja olleet. Ihmettelen vain, mikä on se Saatanan voima, joka panee luottamustehtäviin palkatut jatkuvasti kavaltamaan työnantajaltaan. Ja kun asia ei muita talon asukkaita kiinnosta pätkääkään, niin vastuuvapaus aina myönnetään eikä väärinkäytöksistä edes haluta kuulla.
        Sama mädännäisyys toistuu kaikilla yhteiskunnan aloilla, asialla pääosin lestat, mutta muitakin "uskontoja" on sillä saralla kunnostautunut. Ainakin kaikki poliittiset puolueet ja niihin liittyvät organisaatiot. Eli ei mitään eroa esimerkiksi Venäjän menoon.

      • Anonyymi

        Kusettajien lahko ja Suomen suurin juorukerho... niistä on lestat tehty

        Näinhän se toimi lesta-sipiläkin pääministerinä ollessaan, se on heille lapsesta asti opetettu toimintatapa.

    • Anonyymi

      10% ei ole allekirjoittaneen matematiikan mukaan suurin osa?

    • Anonyymi

      Miten lienee Nykyään mutta jotka esimerkiksi 1970 luvylka elivät lapsuuttaan lestakodissa, heidän tai monien psyyke tuhottiin pelolla kurilla kielloilla. Esimerkiksi meidän perheestä ei kukaan täysin selviytynyt tuosta .

      • Anonyymi

        Silloin ei ollut vielä nettiä ja televisiota iskelmämusiikki ym ym oli jyrkästi kiellettyä. Siihen kun vielä kirkkoherra tai maallikkosaarnaaja kävi silloin tällöin pitämässä kotiseuroja ja kysyi lopuksi, lähes yöllä herkältä lapselta " oletko sinä uskomassa " ja jos ei puhunut mitään tai kielsi niin silloin suututtiin pahasti ja sanottiin että helvettiin tai kadotukseen menet. Hyvin vihaisena lähti eräskin kirkkoherra ja ja jätti lapsen pelokkaaseen tilaan.

      • Anonyymi

        Tähän kun lisätään raaka väkivallan ainainen uhka niin todella ihme jos lapsista tulisi normaaleja työssä käyviä kunniakansalaisia. Ei naapurit tienneet mitään...

      • Anonyymi

        Joo, koulussa oli ainainen pelko ettei vaan kaverit saa selville ettei kotona ole telkkaria kun ne olisi entistä enemmän kiusanneet arkaa lasta jos..
        Sitten piti pelätä että miten uskaltaa mennä kotiin että joko on toinen vanhemmista surmattu. Ei saanut puhua kenellekään mitään kotiasioista. Tällaista Jumalan lasten kodissa ... Kuulemma maailman ainoa oikea usko. Kaikki muut Kuulemma helvettiin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän kun lisätään raaka väkivallan ainainen uhka niin todella ihme jos lapsista tulisi normaaleja työssä käyviä kunniakansalaisia. Ei naapurit tienneet mitään...

        kunniakansalaisia voi aina kutsua Irakista asti tänne Suomeen,
        aivan lesta-kepu-pääministerin toimesta

    • Anonyymi

      kannattaa välttää lestoja kuin ruttoa. vainoavat, mollaavat haukkuvat, leimaavat, tuhoavat ihmisiä, tuhoavat perheitä, harrastavat insestiä, tekevät talousrikoksia. kuulostaako normaalilta?

      ei ainakaan minusta. pahuutta nuo ovat...

    • Anonyymi

      lestadiolaisuus on Suomen suurin juorukerho ja terroristijärjestö.

      • Anonyymi

        Oulunsalon seurakunta on vanhoillislestatiolaisten linnoitus - ry kakkonen. Kaksi lestapappia ja yksi lestadiakoni. Ja meno on sen mukaista. Tavalliset ev.lut. seurakuntalaiset ovat vähemmistönä.

        Taitaa olla lestoja lääkäreitä ym . Oulunsalon tk:ssa...

      • Anonyymi

        Kyllä uskonto on tappanut ja kiduttanut eniten ihmisiä putinin lisäksi ei uskonto ole kuin mielipide jonka jotkin ottavat tosissaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä uskonto on tappanut ja kiduttanut eniten ihmisiä putinin lisäksi ei uskonto ole kuin mielipide jonka jotkin ottavat tosissaan

        Uskonnolla on kyllä perusta ihmisen kokemuskentässä, tietoisuudessa ja hiljaisuudessa, mutta eri ihmisillä on hyvin erilainen ymmärrys kyky. Mieli väärentää kaiken. Totuus on uskontoja korkeampi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnolla on kyllä perusta ihmisen kokemuskentässä, tietoisuudessa ja hiljaisuudessa, mutta eri ihmisillä on hyvin erilainen ymmärrys kyky. Mieli väärentää kaiken. Totuus on uskontoja korkeampi.

        Siis tarkoitin uskontoja yleisesti, en näitä Oulun lahjoja kristinuskoon löyhästi perustuen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulunsalon seurakunta on vanhoillislestatiolaisten linnoitus - ry kakkonen. Kaksi lestapappia ja yksi lestadiakoni. Ja meno on sen mukaista. Tavalliset ev.lut. seurakuntalaiset ovat vähemmistönä.

        niin on, yksi Suomen pahimpia kuntia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla lestoja lääkäreitä ym . Oulunsalon tk:ssa...

        siellä on kaikki lahkolaisia

    • Anonyymi

      Julmia taulukauppiaita ym.

    • Anonyymi

      Lesta on numero lesta. Suomen omat juutalaiset

    • Anonyymi

      Väkivallan tekijöitä numero Uno. Viimeiseen asti yrittävät vältellä vastuuta. Lipeviä koiria kun ovat...

    • Anonyymi

      Erittäin todennäköisesti lestat hyväksikäyttää lapsia edelleen. Mikä olisi lopettanut tuon.

      • Anonyymi

        Mihinpäs se koira karvostaan pääsee...

    • Anonyymi

      Vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat eduskunnassa eivät ole ajaneet eivätkä aja kristillisiä arvoja!!!!! Homiavioliiton puolestakin äänestettiin. Seuroissa sitten itketään "pahaa maailmaa ".

      • Anonyymi

        Kenties kaksinaismoraalia?

        Toiseen suuntaan kumartamaan ja toiseen pyllistetään?

    • Anonyymi

      Raamatun Jumalan Sana on parasta opetusta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hohhoijakkaa. Palaa maan pinnalle...

    • Anonyymi

      lestat on alunperin erään venäläismyönteisen hihulin aikaanpanema liike sen vuoksi se porukka myötäilee venäjää ja vastustaa länsimaita ja natoa

      • Anonyymi

        Lars Levi Lestadius on ruotsista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lars Levi Lestadius on ruotsista

        Voi olla, mutta se ei tarkoita sitä että lestalaisuus on sieltä. Tai siis se miten sairas lahko se on. Oppi voi olla jostakin vaikka hevon perseestä, kostavat lahko kyllä onkin. VAROKAA!!!

    • Anonyymi

      Miksi sitten rauhanyhdistyksen johtomiesten yritykset on käräjillä/tutkinnassa korruptiosta, , Taloyhtiöitten ryöstöistä,konkurssipetoksista, Vanhusten hyväksikäytöstä , ja kartellituomioista? Onko se vain "väärä-uskoisten rankaitsemista?

      • Anonyymi

        Kaikkeen nää kerkee ja kykenee. Paljonkohan näistä on rikosilmoituksia tehty???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkeen nää kerkee ja kykenee. Paljonkohan näistä on rikosilmoituksia tehty???

        Ai linnaan ko ne pitää haalata koko porukka? Luulis tuon uskonlahkon pitävän jäsenensä Herran nuhteessa. Kaikkia ei saa sunnuntaina anteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai linnaan ko ne pitää haalata koko porukka? Luulis tuon uskonlahkon pitävän jäsenensä Herran nuhteessa. Kaikkia ei saa sunnuntaina anteeksi.

        Eikö monesti puhuja sano, että saa uskoa kaikki synnit anteeksi. miksi sitten pitää tehdä nimellistä parannusta pienistä synneistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai linnaan ko ne pitää haalata koko porukka? Luulis tuon uskonlahkon pitävän jäsenensä Herran nuhteessa. Kaikkia ei saa sunnuntaina anteeksi.

        Yhteisöväkivallasta voi antaa yhteisösakkoa ja itse tekijöille MOJOVA rangaistus!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkeen nää kerkee ja kykenee. Paljonkohan näistä on rikosilmoituksia tehty???

        Ei läheskään riittävästi. Rikos se on se, mikä aina kannattaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei läheskään riittävästi. Rikos se on se, mikä aina kannattaa!

        Korruptiopoliisi kattoo uskonveljien toimintaa läpi sormien. Siitä on lestakorruptio tehty !

    • Anonyymi

      Onneksi yhä useammat jättää tuon lahkon. Eräs tuttavanikin kertoi jättäneensä tuon.

      • Anonyymi

        Lesta on lesta vaikka rasvassa paistais. VARO!

      • Anonyymi

        Upeaa.

      • Anonyymi

        Minäkin jätin. Ja molemmet sisrenikin jättivät.

      • Anonyymi

        Lesta voi lähteä lahkosta,
        mutta lestuus ei ikinä lähde lestasta.

    • Anonyymi

      Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus omaan kehoon.

      • Anonyymi

        Lestanaisilla ei ole oikeutta omaan kehonnsa, vaan siementävä ukko omistaa sen.

    • Anonyymi

      Lestat on niin junalauta umpikieroja KAIKKI, että lakkikin pitää niille ruuvata päähän! VÄLTTÄKÄÄ!!

      • Anonyymi

        Lestat ovat niin kieroja, etteivät ne edes kuse suoraan.

    • Anonyymi

      Otsikko johtaa heti harhaan. Lestat on täysiä kusettajia koko sakki.

    • Anonyymi

      ei muutaku kuvia julkaseen näistä ja liimaileen kaikenmaailman näyteikkunoihin

    • Anonyymi

      Iloinen roisto yhteisö tämä lestadius

    • Anonyymi

      Lestapoliisitkin jotka on katsoneet läpi sormien hyväksikäyttöä ym. rikollisuutta, vastuuseen.

    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeassa , Jumalan lapsi ei valehtele. Tämän vuoksi valtaosa vastasyntyneistä lestadiolaisista on rehellisiä. Tuskin kukaan sitä haluaakaan kiistää.

      • Anonyymi

        Ei ole. Lestaveressä kiertää kataluus.

    • Anonyymi

      Perhesuunnitelu muilta salaa (!)? Mitä tarkoittaa? Ehkäisyä? Entä mitä on perhesuunnittelu ilman salaamista?

    • Anonyymi

      Enpä tiedä valtaosasta, kun tunnen vain pikkuosan. Ja ne ovat järjestään epärehellisiä, joka-ainoa!

    • Anonyymi

      Lestat kaatoi Sipilän ja Huuskosen johdolla yliopiston Raksilan kampuksen. Lestavaltuutetuista sata prosenttia kannatti Viitasen pontta, jossa vastustettiin yliopiston muuttoa.

      • Anonyymi

        Järkipäätös

      • Anonyymi

        Kuka sai Oulun Isokadun poikki ja millä poikkeusluvilla?
        Valkeaa unelmaa... :/

    • Anonyymi

      Lestat suletuttaa keskusteluja.

    • Anonyymi

      Lestadiolainen oppi kaipaisi (ulkopuolisen silmin) reformaatiota suhteessa syntiin. Nykyisin, synnit voi tunnustaa, ja ne anteeksiannetaan viikottain. Tämän jälkeen voi anteeksiannettu syntinen harjoittaa saman synnin suorittamista seuraavan viikon, kunnes se taas anteeksiannetaan.

      Lestadiolaisuuden kurssi nousisi, jos anteeksianto pitäisi sisällään myös kiellon harjoittaa samaa syntiä aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen...

      • Anonyymi

        Vanhoillislestadiolaisuus on aina perustunut sukupolvelta toiselle periytyvään epärehellisyyskierteeseen.
        Liikkeeseen kuuluvat eivät edes ymmärrä koko synnin käsitystä vaan ovat omasta mielestään ainoat, jotka tietävät ja ovat aina oikeassa.
        Lestadiolaiset ovat raskas taakka koko muulle yhteiskunnalle.

        Lestadiolaiset ovat erityisen raskas taakka Oulun kaupungin sosiaalihuollolle. Heille joudutaan maksamaan ennätysmäärä kaikenlaisia sosiaalietuuksia, kun vielä tänä päivänä on naisia, jotka synnyttävät henkdnsä kaupalla liian paljon lapsia. Kyllä tuo lahko tahkoaa rahaa yhteiskunnalta ja niiden etujen maksajia olemme me tavalliset veronmaksajat.

        TOTTA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaisuus on aina perustunut sukupolvelta toiselle periytyvään epärehellisyyskierteeseen.
        Liikkeeseen kuuluvat eivät edes ymmärrä koko synnin käsitystä vaan ovat omasta mielestään ainoat, jotka tietävät ja ovat aina oikeassa.
        Lestadiolaiset ovat raskas taakka koko muulle yhteiskunnalle.

        Sairas, sairaampi, sairain lahko Oulun seudulla. Lestoilla on paljon taloudellista valtaa, kepulaisia on eniten kaupunginvaltuustossa ja enin osa taitaa olla lestoja. Yriotysmaailmassa on paljon lestoja, jotka osaavat viekkaasti käyttää valtaa uskonveljien hyväksi. Urakoita annetaan lestaveljille, jotka hinnoittelevat urakkansa yläkanttiin.

        Erityisesti Tahkola on erikoistunut käyttämään lestataustaisia yrityksiä taloyhtiöiden urakoissa. Ja osakkaat maksavat, koska eivät ole selvillä tarpeeksi Tahkolan lonkeroista yritysmaailmassa ja osaa osakkaista ei taloyhtiön yhteiset asiat edes kiinnosta.
        Lestat ovat varsinainen vinoutunut kirous Oulun elinkeinoelämässä.

        Oulun vai koko Suomen?

    • Anonyymi

      Ei olla vielä yhtäkään tavattu :(

    • Anonyymi

      Pystyyköhän jo nykyään tekemään tekstiviestillä parannuksen.

      • Anonyymi

        Jos esimerkiksi on saldo niin vähänä ettei riitä soittamiseen mutta riittää yhteen viestiin.

    • Anonyymi

      Ainakin lestadiolaiset pärekaton paikkaajat ovat rehtiä porukkaa.

      • Anonyymi

        Ei ne niitä osaa korjata. Liian vaikeita hommia :)

    • Anonyymi
      UUSI

      "Valtaosa lestadiolaisista on täysin rehellisiä!"

      Johan on vitsi. Päivän parhaat naurut!

    • Anonyymi
      UUSI

      Kaksi lestaa syytti toisiaan valehtelijaksi. Kerrankin puhuivat totta !

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lasta odottava Johanna Harlin hehkuu Cannesin juhlissa - Some ylistää: "Maailman kaunein mama"

      Oi, mitkä kuvat suoraan Ranskan Rivieralta. Onnea loppuodotukseen, Johanna ja Renny Harlin! Oletko muuten katsonut The Harlins -realityä? Mielipiteit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      52
      2544
    2. Venäjän sotilaiden raiskaama 1 vuotias poika kuoli vammoihinsa

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4 Järkyttävää tämä jatkuva raiskaaminen. patriarkka Kirilin mielestä p
      Maailman menoa
      334
      2487
    3. Martina taitaa olla Hangossa

      Mitäköhän siellä tapahtuu…
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1278
    4. Meidän Hanko

      Siis toi ämmä. Mitähän Stefu maksoi (ehkä ponin), että astuu tiluksilleen kuittailemaan Sohville. Nyt on pappa siinä kunnossa, että kannattanee olla h
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1055
    5. Sano mies jotain mistä tietäisin että tykkäät

      Olen itse kirjoittanut tosi tunnisteellisesti, tiedät mun naisen olevan täällä, jos olet hän. Ihan siksi että uskallan paremmin irl, jos tiedän että t
      Ikävä
      110
      1045
    6. 55
      940
    7. Onko Suomi huonompi kotimaa kuin Venäjä?

      Täällä kirjoittelee muutama ihminen Suomesta siihen sävyyn, että kysymys on pakko esittää. Jos siis vertailet toisiinsa näitä kahta maata, onko Venä
      Maailman menoa
      406
      697
    8. Tänään puhutaan loukkauksista

      (En huomioi sua röllikkä tänään, koska päänsärkyisenä ei huvita vääntää sun kans riitaa) Ihmisetkokee erilailla asioita. Toiset loukkaantuu pienemmis
      Ikävä
      111
      684
    9. Kaikkeuden kauniimmat simmut

      Olet timanttia ja ja. Ikävä on.
      Ikävä
      23
      668
    10. Suomen kuherruskuukausi Ukrainan kanssa on ohi. Väitän, että suomalaisia on harhautettu.

      Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Voi myös olla sitä mieltä, että saa haluta Suomen liittymistä Natoon. Enne
      Maailman menoa
      210
      635
    Aihe