Oli ihan scifi juttu. Nukahdin yöksi ja näin samaa unta, jota olen monesti nähnyt sellaisesta kaupungista. Ymmärsin, että kyseessä oli Helsinki, vaikka se olikin paikoin hyvin erilainen. Minun näkemässäni kaupungissa Helsingin yliopisto oli yhdistetty johonkin keskustaostariin ja siellä oli näyttäviä ja suuria portaita. Siellä oli uloskäynti, josta menin aukiolle, jossa oli erilaisia kebabravintoloita ja ravintola Chalupa. Siellä oli meksikolaismies, joka yritti huumata minun muovipakkauksessa olevalla appelsiinimehulla, johon oli sekoitettu tinneriä. Siellä maailmassa myös sana fermentoida tarkoitti eri asiaa, koska Helsingin vedet olivat ilmeisesti saastuneet ja siellä piti fermentoida eli puhdistaa vesi. Ennen kuin päädyin rinnakkaismaailman Chalupaan, kävin jossain kahvilassa, jossa minulle tarjottiin monta eri juomaa alkujuomina, myös lasillinen fermentoitua vettä. En ole varma, mistä tässä on nyt kyse, mutta kaupunki on samannäköinen joka kerta kun tätä unta näen. Olen nähnyt näitä unia jo nuoresta. Yleensä niissä minulle tapahtuu jotain pahaa, johon sitten herään. Onko tämä nyt se sama maailma, josta kuulin että siellä Beatles ei koskaan hajonnut? Minusta tuntuu, että tässä scifissä jutussa on jotain perää.
Kävin todennäköisesti käänteismaailmassa unissani
2
1202
Vastaukset
- Anonyymi
Et ollut kuitenkaan matkalla Delta Quadrantissa Starship Voyagerin mukana miehistössä.
- Anonyymi
Ainahan näitä näkyjä koetaan Etelä-Amerikan yhteydessä, mistä luulisi että ollaan hyvin tietoisena. Mikähän järki tässä sitten yleensä on? Miksi Etelä-Amerikan kulttuuria tarjoillaan näin ilman mitään muuta selitystä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747