Iisalmen Prisma

Anonyymi

Kenen älytön idea oli kieltää tiiran kadulta ,kääntyminen parkkihalliin ?

62

2555

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielestäni olisi loogista, että hallista ulosajajalla olisi etuajo-oikeus, sillä oletetaan hallin olevan täynnä, niin parempi vajuttaa, ennenkuin uutta sisälle.

      • Anonyymi

        Muuten hyvä ehdotus, mutta ei halli ole kuitenkaan koskaan "täynnä"!

    • Anonyymi

      Entinen systeemi vain pikku kärkikolmio pois hallinovelta jonka jälkeen aina oikealta tulevaa väistetään varmasti toimii

      • Anonyymi

        Niinköhän tuo toimisi🤣

    • Anonyymi

      Silloin, kun tuota uutta pytinkiä rakennettiin, katsoin sitä luiskaa ja ajattelin, ettei tuo tule toimimaan, koska on liian lähellä seinää. Jos luiska olisi rakennettu edes muutaman metrin verran irti seinästä, niin hallista ulos tulijakin olisi pystynyt ajamaan auton keulaa sen verran hallin ovesta ulos, että pystyy näkemään sivuille. Käännöksenkin olisi silloin pystynyt tekemään loivemmaksi, joka myös olisi sujuvoittanut liikennettä. Seinän ja luiskan väliin olisivat sitten voineet vaikka laittaa jotain kukkaistutuksia tai jotain.
      On se vaan jännä juttu, että ammatikseen noita suunnittelevilla ei tuommoiset perusasiat juolahda edes mieleenkään piirustuksia tehdessään, mutta tämmöisellä tavan tallaajalla se pistää heti rakennusvaiheessa silmään. Kai se on sitä etukäteisviisautta. Maalaisjärjeksikin kutsutaan.

      • Anonyymi

        Koulutetut ja liikaa lukeneet menettävät maalaisjärjen 🙄

      • Anonyymi

        Tavan tallaajat voivat ajatella asiaa vain yhdeltä kantilta. Ammatikseen tekevät joutuvat kuuntelemaan rakennuttajan toiveita ja noudattamaan määräyksiä. Sen vuoksi he eivät aina voi toteuttaa maallikkojen optimaalisia ratkaisuja. Maallikkojen on helppo kritisoida, sillä heillä ei ole minkäänlaista vastuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mutta "maallikot" vaan ajattelevat asiat toimivammiksi, kuten tässäkin nähdään. Ja monessa muussakin asiassa..

      • Anonyymi

        "Tavantallaajat" eivät osaa noudattaa sääntöjä, eikä maalaisjärjellä pitkälle pötki nykyään, jos ei osaa edes lukea.
        Jälkiviisaana pönkitetään vaan sitä omaa egoa, sanoisin näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutetut ja liikaa lukeneet menettävät maalaisjärjen 🙄

        Kärkijoukko vetää ja jälkijoukko työntää sellainen se meittin ihmisten alus on. Jossainvaiheessa maailmankaikkeus tietenkin kaareutuu mutta sehän on vasta huomisenhuolia se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärkijoukko vetää ja jälkijoukko työntää sellainen se meittin ihmisten alus on. Jossainvaiheessa maailmankaikkeus tietenkin kaareutuu mutta sehän on vasta huomisenhuolia se.

        No mits tuo nyt tähän liittyi??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärkijoukko vetää ja jälkijoukko työntää sellainen se meittin ihmisten alus on. Jossainvaiheessa maailmankaikkeus tietenkin kaareutuu mutta sehän on vasta huomisenhuolia se.

        Maailma on pannukakku, näin mulle koulussa kerrottiin ja varoitettiin menemästä reunalle, koska sieltä voi pudota. Tätä ohjetta olen noudattanut...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on pannukakku, näin mulle koulussa kerrottiin ja varoitettiin menemästä reunalle, koska sieltä voi pudota. Tätä ohjetta olen noudattanut...

        Siellä ajetaan nääs moottoripyörillä jo toisellepuolelle katua.

      • Anonyymi

        Miksi et mene itse suunnittelemaan. Jos on vähänkin älliä niin tajuaa kuinka vaikeaa on paperille suunnitella kokonaan uusi rakennus.

        PS ostakaa pienempiä autoja

    • Anonyymi

      Prismassa taas noussut monien tuotteiden hinnat oikein rutkasti. Jopa kymmeniä prosentteja. Reilusti enemmän, kuin mitä pelkällä inflaatiolla pystyy selittämään. Taidetaan nyt inflaation varjolla hilata samalla katteitakin isommiksi. Sinne sikariportaaseen kai nekin rahat menee, vaikka osuuskaupan alkuperäisenä tarkoituksena on tarjota mahdollisimman edullisia tuotteita jäsenilleen, eli omistajilleen.

      • Anonyymi

        Mitteepä tuota hintojen noosua tämmösenä tavallisena ossuustoiminta aatteen läpikyllästämä ukkona ihmettelemään.
        Myö asiakasomistajat suahaan vuan suuremmat poonukset ja yljiämä pallaatukset.
        Keskon kapitalistit, herra tokmanni ja saksalainen kiärii vuan voetot liiviisä ja naaroo kihertää piälle.

      • Anonyymi

        Joka kaupassa hinnat noussut,ei pelkästään Prismassa.

      • Anonyymi

        Älkää valittako Prisma on paras mutta itse en koskaan Prismassa käy vaan Halpahallissa ja Lidlissä.
        Mistään ei löydy niin tuoreita ja hyviä kasviksia kuin Halpahallista.

    • Anonyymi

      Kenen älytön idea oli aloittaa tästä...

    • Anonyymi

      Kerran sain parkkihallissa, meni kyllä ikkunat huuruun.

      • Anonyymi

        Väsyikö käsi?

      • Anonyymi

        Minä sain kahesti, pyytää ja olla ilman!

    • Anonyymi

      Älkää käyttäkö hallia,jos noi ottaa pattiin,se siitä.

    • Anonyymi

      Parkkihallin käyttö pitäs kieltää iisalmelaisilta ku ei sitä osata käyttää.

    • Anonyymi

      Halpa-hallin pihalle on helppo ajaa!

      • Anonyymi

        Niin on, ja ostokset on saanut tehtyä nopeammin kuin jos ajaisi Prisman parkkihalliin seisoisi liukuportaissa ja ostoskärrytkin olisivat ulkona nurkantakana.
        Sieltä sitten pitkä matka pullonpalautuskoneelle.
        Sitten pitkille käytäville ja taas hyllyillä tavarat aivan eri järjestyksessä kuin eilen.
        Yhtä etsimistä, kävelyä ja kyselyä.
        Koko Prisma tehty vain sitä varten, että ihminen ärsytettynä ostaisi mitä sattuu löytämään ja kaikkea muuta pitkän matkan varrella silmiin sattunutta krääsää.

        Ostoslistan kanssa Prismassa tulee hulluksi.
        Harmittaa kun vihreän kortin asiakasomistajan edut jää hyödyntämättä kun ei kerta kaikkiaan enää vanhalla iällä jaksa etsiä, eikä tavaran paljous kiehdo yhtään.
        Kun Prismassa olisi edes suurta ja suoraviivaista mutta kun on vain suurta ja sekavaa.

        Halpahallissa hermot lepää.
        Ainoa asia mikä Halpahallissa harmittaa on kauraleipien ikä.
        Ei kerkiä oikein kotiin juoksuttaa kun jo parasta ennen päivämäärä vanhenee.
        Samoin päärynät limottuvat ja reikiintyvät.
        Myös banaanit mustuvat äkkiä.
        On sitten vaikka kauraleivättä ja keittää kaurapuuroa.
        En kuitenkaan kahta kertaa enempää viikossa kaupunkiin ajaa.
        Joskus pärjää seitsemän pävääkin mutta silloin ostosten parasta ennen päiväysten ja hedelmien valinnan on pitänyt osua nappiin.
        Tietenkin ärsyttää kun pitää niin tarkkaan keskittyä ostosten tuoreuden valvontaan.

        Niin kyllä leppääkin.

        Prisma on tehty ei kiireisille asiakkaille, joille tukijaiset juoksee, vaikka olisi parikin tuntia kaupassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prisma on tehty ei kiireisille asiakkaille, joille tukijaiset juoksee, vaikka olisi parikin tuntia kaupassa.

        Kaikin puolin paras ja halvin, ja parhaat bonukset koko kaupungissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikin puolin paras ja halvin, ja parhaat bonukset koko kaupungissa

        Lidl on halvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lidl on halvin.

        Prisma on yhtä halpa kuin halvin, lisäksi enemmän kotimaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prisma on yhtä halpa kuin halvin, lisäksi enemmän kotimaista.

        Ei voi olla täysin hinnat yksyhteen, toisen pitää olla pakosta halvempi. Ei voi mainostaa olevansa yhtä halpa kuin halvin, tai silloin on myös halvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla täysin hinnat yksyhteen, toisen pitää olla pakosta halvempi. Ei voi mainostaa olevansa yhtä halpa kuin halvin, tai silloin on myös halvin.

        Prismasta tuli juuri n,400€ ylijäämän palautusta, paljonko saatte Lidlistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prismasta tuli juuri n,400€ ylijäämän palautusta, paljonko saatte Lidlistä.

        3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2021 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Pitää olla ostoja 13333 euroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2021 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Pitää olla ostoja 13333 euroa.

        Ei ollu meillä noin paljon ostoja, mutta 266€ tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prisma on tehty ei kiireisille asiakkaille, joille tukijaiset juoksee, vaikka olisi parikin tuntia kaupassa.

        Niin on, koittaakaahan tehdä pitkää päivää että saatas tukiaiset nousemaan, ei nykyisillä työttömyysrahoilla voi edes joka kuukausi ostaa uusia merkkivaatteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollu meillä noin paljon ostoja, mutta 266€ tuli.

        Olisko ollut n. 8866 euroa ostot silloin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko ollut n. 8866 euroa ostot silloin.

        Joo tuo voisi olla kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2021 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Pitää olla ostoja 13333 euroa.

        No, eipä se ole kuin n,250€ viikossa, ja sitten muutama tankkaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prisma on yhtä halpa kuin halvin, lisäksi enemmän kotimaista.

        Tarkasti syynätyt pakotelistatko ja jos mahdollista yrityksiä myynnissä x5 suuntaanko pietarista. Tässä artikkelissa viitataan mtv3 teksti-tv uutiseen 17.6.2022. Havukanoksaan tihkutti jo heti aamusta vai mitä. Onko stradegista pitkäaikaiskeskusteltavaa yrityshautomoista tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lidl on halvin.

        Tulevaisuuden tuloksentekijä on.

    • Anonyymi

      Minä en tykänny siitä niin kielsin sen.

      • Anonyymi

        Kielsitkö perheeltäsikin? Nyrkillä?

    • Anonyymi

      Tää on huono muutos.

    • Anonyymi

      Hyvä idea.

      • Anonyymi

        Kyllä prisma on paras kauppa täälläpäin. Pitkät aukioloajat, ystävällinen henkilökunta, s-pankki palvelut veloituksetta, illalla klo. 18.00 jälkeen 60% alennusta punalappusista bonukset päälle, lämmin parkkihalli, hyvä ruokaravintola, hyvät ja siistit vessat, ylijäämäpalautukset ym. Tässäpä vähän positiivisia puolia! Kansa ostaa ja kiittää! Kohta tulee keskustaan huippu uudet ravintolat, että kyllä se osuuskauppa tarjoaa sitten kaikki palvelut ja edullisesti.

        Järkevä asiakas ei mene esim. ostamaan yhtä maitolitraa Prismasta tai
        City Marketista, vaan lähimmästä, pienemmästä putiikista. Sitten kun
        lähdetään vaikkapa viikonloppuostoksille, asia on erikseen. Molemmissa
        em. liikkeissä on ystävällinen henkilökunta, he neuvovat miltä hyllyltä
        mikäkin tavara löytyy, jos ostaja ymmärtää kysyä.
        Jos et halua törsätä heräteostoksiin, tee jo kotona ostoslista, jos on
        enemmän kuin viisi ostettavaa tuotetta, varmaan joku unohtuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä prisma on paras kauppa täälläpäin. Pitkät aukioloajat, ystävällinen henkilökunta, s-pankki palvelut veloituksetta, illalla klo. 18.00 jälkeen 60% alennusta punalappusista bonukset päälle, lämmin parkkihalli, hyvä ruokaravintola, hyvät ja siistit vessat, ylijäämäpalautukset ym. Tässäpä vähän positiivisia puolia! Kansa ostaa ja kiittää! Kohta tulee keskustaan huippu uudet ravintolat, että kyllä se osuuskauppa tarjoaa sitten kaikki palvelut ja edullisesti.

        Ohoo!
        Vai Prisma paras kauppa. On se kyllä tietyllä tavalla kun saa kuntolenkin kun etsii mistä mitäkin löytää, lisäksi pirun kallis. Ei bonukset kiinnosta kun ne ensin otetaan hinnoissa pois.
        Mitä parkkihalliin tulee niin useissa halleissa on käytätö toisesta ovsta sisään ja toiseta ulos. Jos homma ei mielytä näytää piha-alueelta löytyvän parkki tilaa. Potuttaako vain se, että täytyy kiertää jottasaa auton sulamaan talviaikaan ja kiertäessä menee mersussa polttoainetta yli suunnitellun. Ajoreitin suunnittelulla tämäkin korjautuu, mutta edeleen pirun kallis ostospaikka.

        Mutta kun sieltä saa bonuksia!! En ilkeä käydä Lidlissä. Katsotaisiin köyhäksi.

    • Anonyymi

      Antakaa Määkin Huudan Määkin Olen Kännissä

      • Anonyymi

        Kokeillaan mikä päiväys kirjoituksen päivämääräksi tulee.

    • Anonyymi

      Kokeillaan mikä päiväys kirjoituksen julkaisupäivämääräksi näin tulee

      • Anonyymi

        No niin tulihan se sieltä, ensin näytti ettei tulekkaan mutta, tulihan se kuitenkin päivämäärä sittenkin.

    • Anonyymi

      Nykyinen järjestely on oikein hyvä ja liikenne turvallinen.

      • Anonyymi

        Paska järjestely. Olis ollut järkevää, että toimii molemmista suunnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paska järjestely. Olis ollut järkevää, että toimii molemmista suunnista.

        Eikä ole, nyt on oikea järjestely, yksisuuntainen liikenne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paska järjestely. Olis ollut järkevää, että toimii molemmista suunnista.

        Jää kotiin jos et osaa ajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jää kotiin jos et osaa ajaa.

        Ite et osaa kuin yhteen suuntaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ole, nyt on oikea järjestely, yksisuuntainen liikenne.

        Iisalmelaisille täytyy olla vain yksisuuntainen liikenne.
        Liikenne suunnittelijat ovat havainneet ettei näiltä uuvateilta onnistu muu.

    • Anonyymi

      Todella hyvin toimii. Jos vaan hölmöt lopettaisivat vastavirtaan ja läpi ajamisen

      • Anonyymi

        No kun kiire kauppaan. 10sekuntia on liian pitkä aika odottaa ja siinä menee hermot.

    • Anonyymi

      Osaamattomat eivät osaa ajaa parkkihalliin,

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2880
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2589
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1331
    Aihe