Olihan jännä ottelu Kanadaa vastaan ja hieno voitto. Kemell pelasi aivan upeasti, vaikka edellisen ottelun jäähy olikin harmittava, nyt Kanada sortui täysin turhiin jäähyihin ja tappioon lähes varmasta voitosta.
Olin jo varma Kanadan voitosta kun Suomi otti maalivahdin pois, mutta tällä kertaa saattoi ollakin hyötyä, lähes aina vastapuoli tekee maalin.
Olin jo varma Kanadan voitosta kun Suomi otti maalivahdin pois, mutta tällä kertaa saattoi ollakin hyötyä, lähes aina vastapuoli tekee maalin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tänään Ruotsia vastaan, toivottavasti tulee voitto.
Kaksi naista ja yksi mies studiossa, uskottavuus kärsii.
Hurri näytteli että Kemell olisi koukkinut mailalla, piti itse mailasta kiinni, voittivat kieroilulla. Ensimmäinen maalikin oli pelkkää tuuria kun maalivahti epäonnistui syötössä ja menetti mailansa. Suomen joukkue oli selvästi parempi etenkin viimeisessä erässä.
Jää taitaa olla aivan pehmeää kun kaatuilevat jatkuvasti, en ole nähnyt noin syviä ja leveitä uria missään muualla.
Onneksi haukkujat teki oman ketjun, rehellinen pronssi on parempi kuin kieroilukulta.