Kysymys kuuluu: Oletko tietoinen siitä mikä asia tai tapahtuma laukaisi bulimian?
Itse olen sairastanut vasta n. 5 kuukautta bulimiaa ja olen hyvinkin tietoinen siitä mistä tämä sairaus ja hulluus alkoi.
Joulukuun aikana erosin poikaystävästäni ja rakastuin jo ennen sitä toiseen mieheen. Käytiin aika paljon ulkona ja muuta vastaavaa, mutta yhtäkkiä kaikki kääntyi päälaelleen. Se vaan sanoi, että tykkää musta, mutta me ollaan niin erilaisia pla pla pla. Mulla tuli siitä (kaikesta mitä se sano ja jätti sanomatta)niin paha olo, että oli pakko vaan oksentaa. Tunsin vaan itteni niin yksinäiseksi. Ja sit lisäks vielä mun ex-pokaystävä sai mut niin pahalle mielelle sillä mitä se mulle sanoi.
En oo voinu unohtaa tätä mun rakkautta, vaikka oon mitä yrittäny. Ollaan samassa koulussa ja samalla salilla, niin ei voi oikeen välttyä näkemästä toisia. Ei mulla kyllä mitään pahaa sitä vastaan oo, vaikka joskus oonki yrittäny vältellä sitä, mutta oon vaan yrittäny ajatella mun parasta. Toisaalta mä haluisin nähä sitä vaikka joka päivä...
Mun tekee aina tosi pahaa jos se halailee muita muijia tai vaikka juttelee vähän tuttavallisemmin.
Tän jätkän/miehen takia mun elämä on menny ihan sekasin, mutta mä luulen, että kyl tää tästä vielä paremmaks kääntyy.
Toinen syy tähän on varmasti koulun aiheuttama stressi. Nyt oon saanu siihenkin jotain kontrollia, vaikka nyt kauhee tenttisuma alkaaki ens viikolla.
Näiden 5 kuukauden aikana oon oksentanu melkein joka päivä ja useita kertoja päivässä. Nyt on varmaan ennätys tulossa ku tää on mun toinen päivä ilman oksentamista :) Ja mä toivon, että tää kestää.
Mä oon ollu tän takii ihan poikki sekä henkisesti että fyysisesti. Reiluun kuukauteen en edes oo pystyny käymään salilla tai harrastamaan muuta liikuntaa. Eilen taas alotin ja tuntuu taas mukavalta pitkästä aikaa.
Kiitti ku jaksoitte lukea ja vastata!!
take care
Itse olen sairastanut vasta n. 5 kuukautta bulimiaa ja olen hyvinkin tietoinen siitä mistä tämä sairaus ja hulluus alkoi.
Joulukuun aikana erosin poikaystävästäni ja rakastuin jo ennen sitä toiseen mieheen. Käytiin aika paljon ulkona ja muuta vastaavaa, mutta yhtäkkiä kaikki kääntyi päälaelleen. Se vaan sanoi, että tykkää musta, mutta me ollaan niin erilaisia pla pla pla. Mulla tuli siitä (kaikesta mitä se sano ja jätti sanomatta)niin paha olo, että oli pakko vaan oksentaa. Tunsin vaan itteni niin yksinäiseksi. Ja sit lisäks vielä mun ex-pokaystävä sai mut niin pahalle mielelle sillä mitä se mulle sanoi.
En oo voinu unohtaa tätä mun rakkautta, vaikka oon mitä yrittäny. Ollaan samassa koulussa ja samalla salilla, niin ei voi oikeen välttyä näkemästä toisia. Ei mulla kyllä mitään pahaa sitä vastaan oo, vaikka joskus oonki yrittäny vältellä sitä, mutta oon vaan yrittäny ajatella mun parasta. Toisaalta mä haluisin nähä sitä vaikka joka päivä...
Mun tekee aina tosi pahaa jos se halailee muita muijia tai vaikka juttelee vähän tuttavallisemmin.
Tän jätkän/miehen takia mun elämä on menny ihan sekasin, mutta mä luulen, että kyl tää tästä vielä paremmaks kääntyy.
Toinen syy tähän on varmasti koulun aiheuttama stressi. Nyt oon saanu siihenkin jotain kontrollia, vaikka nyt kauhee tenttisuma alkaaki ens viikolla.
Näiden 5 kuukauden aikana oon oksentanu melkein joka päivä ja useita kertoja päivässä. Nyt on varmaan ennätys tulossa ku tää on mun toinen päivä ilman oksentamista :) Ja mä toivon, että tää kestää.
Mä oon ollu tän takii ihan poikki sekä henkisesti että fyysisesti. Reiluun kuukauteen en edes oo pystyny käymään salilla tai harrastamaan muuta liikuntaa. Eilen taas alotin ja tuntuu taas mukavalta pitkästä aikaa.
Kiitti ku jaksoitte lukea ja vastata!!
take care
Vastaukset 7
Vanhimmat
Syy, miksi sairastan bulimiaa on siinä, että äitini käyttää toisinaan liikaa alkoholia.
Olin 9-vuotias kun isäni kuoli ja siitä alkoi äitini lähempi ystävyys alkoholin kanssa. Perheessäni oli jo aikaisemmin juotu, josta seurasi se että kun isäni oli kännissä, hän hakkasi äitiä :(.
Tämän 9 vuoden aikana isän kuoleman jälkeen olen nähnyt ja kokenut äitin juomiset ja "teuhaamiset". Itse olen sitten kärsinyt siinä sivussa. Pikku hiljaa aloin/olen alkanut väsymään äitin juopotteluun. Ei ole todellakaan kivaa hakea kännistä ihmistä esim. kapakastasta tai jotain tuollaista. Niimpä aloin syömään suruuni eli toisin sanoen ahmimaan, minkä jälkeen tuli/tulee huono omatunto ja siitä seuraa oksentaminen.
Itse olen sairastanu bulimiaa n. vuoden verran. Aluksi se ei ollut kovin pahana, mutta nyt tämän vuoden puolella olen alkanut oksentelemaan paljon. Melkein päivittäin. Pystyin tällä viikolla olemaan kolme peräkkäistä päivää oksentamatta, mutta tänään taas sorruin siihen. Silloin kun äiti on ns. kuivilla, kaikki on hyvin, mutta kun se taas retkahtaa siitä alkaa taas syöminen ja oksentelu. Mutta nykyään olen alkanut oksentelemaan usein, kuten jo mainitsin.
En ole puhunut sairaudestani kenellekään. En vain pysty/uskalla. Mulla on kaksi isosiskoa, jotka on tosi läheisiä mulle. En ole niillekään pystynyt kertomaan, vaikka vanhempi siskoni on myös sairastanut minun iässäni bulimiaa.
Tämä syömishäiriö on suoraan sanottuna yhtä helvettiä! Se vie voimat sekä henkisesti että fyysisesti.
Mutta voimia itsekullekin :)! Kyllä tästä vielä selvitään!
olen läski. siksi minä oksennan. en kestä läskiä. ahmin oksennan ja pysyn läskinä, jopa lihoan. oksennan läskit.
oksennanku oon ihan hirvee läski ja mä en kestä sitä!kaikki muutki on samaa mieltä..just äsken kävin oksentamassa ku söin pienen lautasellisen muroja ja rupes kaduttaan niin sairaasti..et eipä taas kovin hyvin mee..
aiemmin sairastin anoreksiaa, mutta itsekurini on pudonnut nolliin.
Siitä pahasta minut pakotettiin "paranemaan" siis lihomaan ja tilalle tuli toinen paha, bulimia.
En ymmärrä, miten ennen kukenin olemaan päiviä, jopa viikkoja lähes syömättä.
Nykyisin tunnen olevani täysin paska ihminen.
Syömisiäni tarkkaillaan jatkuvasti, niin on pakko syödä.
Ja kun aloitan, menetän täysin kontrollin.
Huomaan, että en vihaakaan ruokaa, vaikka kovasti yritän niin itselleni vakuutella.
Olen jälleen koukussa ja aivan rakastunut ruokaan, pitkästä aikaa.
Mutta vihaan itseäni siinä määrin, että on pakko oksentaa.
Monimutkaista...
Miksen voi jälleen vain lakata söymästä?
Se onnistuisi, jos asuisin yksin, en edes ostaisi ruokaa itselleni.
Kotoa löydän vain aina jotakin hyvää ja kun kaikkea ollaan oikein tuputtamassa.
Eivät ymmärrä, kuinka joudun kärsimään syömisen takia, millaista tuskaa se tuottaa.
Miksikö aikanaan sairastuin bulimiaan?
Minä,joka en pitänyt itsestäni yhtään.Vaikka olin suosittu miesten keskellä,en koskaan pitännyt itsestäni.Minulla oli itseluottamus nolla.
Kun minulla meni asiat paremmin,minulla oli parempi kausi bulimiassanikin.
Mutta kun joku asia alkoi painamaan,silloin aloin taas oksentamaan enemmän.
Masentuneisuudella voi olla tässä aika iso osa..mielestäni kaikki,jotka sairastavat sitä,ovat jollakinlailla masentuneita.
Vai voisiko minulla olla syynä perintötekijät?Minun äitini sairasti nuorena myös bulimiaa.En tiennyt siitä ennenkun hän sai minut kiinni.
Mutta kun löysin sen tosirakkauden,minun sairauteni parani..Joskus,kun minulla menee huonosti,silloin hiipii ajatuksiini että jos oksentaisin,helpottaisiko sen minun mieltäni.....?
Olen sairastanut bulimiaa 10 vuotta. Nyt olen onneksi paranemaan päin...tosin jäljelle on jääneet ahmimiskohtaukset ilman oksentamista.
Mutta että miksi?
Ehkä siksi, että isäni on/oli alkoholisti ja työnarkomaani. Äitini oli masentunut ja heikko. Koko pikku perheemme pyöri voimakkaan isän ympärillä...joka ehkä vihasi meitä kaikkia...
Tai siksi, että siskoni on aina ollut hoikka ja kaunis, kun minä olen ollut pullero. Siitä ovat sukulaiset ja isä jaksaneet mainita siitä asti kun menin kouluun.
Ehkä sairastuin siksi, että olen aina tuntenut alemmuutta muita ihmisiä kohtaan. Kaikki ystäväni ovat parempia ja menestyneempiä kuin minä. Minun on pitänyt tottua olemaan se "porukan hyvä häviäjä", joka tietää jo etukäteen häviävänsä esim aloitetun pelin ja osaa suhtautua siihen hyvän häviäjän tavoin.
Ehkä tarvitsin itseleni jonkin oman salaisuuden. Ehkä halusin pikkuhiljaa kuihtua pois, mutta koska olen epäonnistuja en kyennyt kehittämään itselleni anoreksiaa. En kyennyt luopumaan ruuasta.
Ehkä sairastuin koska en ole muuta ansainnut.
bulimiaan 15-vuotiaana, muutama kuukausi sen jälkeen kun kolme miestä raiskasi minut. Bulimiaa kesti kolme vuotta. 18-vuotiaana paranin, kun aloin seurustella. Suhdetta kesti yli kolme vuotta, ja koko sen ajan voin todella hyvin. Kun erosimme, otin sen todella raskaasti. En olisi silti ikinä luullut, että bulimia alkaa uudestaan. Nyt olen oksennellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti kolme vuotta, eikä loppua näy...
En toivo kenellekään samaa. Hakekaa apua. Mitä aikaisemmin hakee, sitä paremmat mahdollisuudet on toipua.