Surullinen näky. Näytti siltä, että kaikki varret olisi kaluttu. Sitten näin, että siinä paksummassa rungossa oli lähes puolet kuorta jäljellä toisella puolella. Pienemmät sivurungot siitä ympäriltä oli kaluttu ympäriinsä. Ja noin puolen metrin korkuiselta matkalta.
Alhaalla kyllä olikin verkkoa, mutta tämä talvi oli poikkeuksellinen. Oli kinostanut lunta niin korkeasti, että ei koskaan aiemmin.
Ne sivurungot olin jo ajatellutkin poistaa ja nythän se tuli sitten tehtyäkin. Verkkoakin lisäsin korkeammalle.
Mutta jaksaako se päärunko enään korjaantua, kun kuoresta on kaluttu yli puolet ympärysmitasta ja puolen metrin korkuiselta matkalta?
Jänis söi luumupuuta
3
994
Vastaukset 3
- Anonyymi
Mikä luumulajike? Yleensä luumupuut ovat omajuurisia, niin ehkä voi harkita koko luumupuun kaatamista. Juurista kasvaa uusia versoja.
- Anonyymi
Tekee tumman sinisiä luumuja, lajikkeesta ei tietoa.
Toistaiseksi en kaada puuta, jos vaikka saisi korjattua itsensä. Tästä on kokemusta erään vanhan omenapuun kohdalla, josta myyrät söivät kuoren maan tasalta niin, ettei jäänyt kuin kolmasosaan kuorta. Hienosti vain tuotti omenaa sinäkin vuonna ja kasvatti lopulta kauttaaltaan uuden kuoren. Ei kyllä ollut näin korkealta matkalta, vaan ainoastaan n. 10 senttiä. Siksi tässä nyt kysyinkin, että olisiko jonkun kokemuksen mukaan luumupuussa yhtä hyvä korjaantuvuus, mutta tulevaisuushan sen tietysti näyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekee tumman sinisiä luumuja, lajikkeesta ei tietoa.
Toistaiseksi en kaada puuta, jos vaikka saisi korjattua itsensä. Tästä on kokemusta erään vanhan omenapuun kohdalla, josta myyrät söivät kuoren maan tasalta niin, ettei jäänyt kuin kolmasosaan kuorta. Hienosti vain tuotti omenaa sinäkin vuonna ja kasvatti lopulta kauttaaltaan uuden kuoren. Ei kyllä ollut näin korkealta matkalta, vaan ainoastaan n. 10 senttiä. Siksi tässä nyt kysyinkin, että olisiko jonkun kokemuksen mukaan luumupuussa yhtä hyvä korjaantuvuus, mutta tulevaisuushan sen tietysti näyttää.Luumupuun korjaantuvuus on huonompi kuin omenapuun. Luumupuu voi vuotaa, ainakin keväällä, paljon nestettä haavan kohdalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1541422Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281150Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216849- 64772
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57642- 34564
- 52562
- 46550
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187548En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29532