Sota asiat ja selvänäköisyys

Anonyymi

Mm. Suomen kuuluisin selvänäkijä edesmennyt Aino Kassinen ennusti monia asioita ja valtion päämiehet ja itse presidentti kävivät myös hänen juttusillaan monta kertaa.

Vastaavia lahjoja omaavia näkijöitä löytyy muutamia joka maasta ja uskoisin että myös nykyään löytyy.

Nykytilanteessa on jälleen draamaa Ukrainan sodan vuoksi, myös Suomen suhteissa Venäjään.

Olisi mielestäni reilua jos joku tällainen kertoisi mitkä on Suomen tulevaisuudessa käännekohtia ja mihin vuoteen ne sijoittuvat?

Kiitos kun luit.

3

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä tämän päivän vastaavia on. Hymystä luin taannoin oli häntä mainittu Suodenniemen Shamaaniksi, tuota Naomia. Sanon häntä itse tietäjänaiseksi.

      On minun sekalaisten asioitteni ytimeen aina nähnyt ja monet avut olen saanut, mutta nyt viime aikoina, kun on nuo sota asiat painanut mieltä, olen häneltä niistä kysynyt.

      Vuosikymmen sitten sanoi jo asioita, mitkä nyt on toteutuneet ja tästä sodasta sanoi jo vuoden päivät ennen sen alkamista. Enhän sitä silloin uskonut.

      Hän on niitä harvoja aitoja. Elääkin hyvin erakkona ja kulkee metsissä ja kerää yrttejä. Olen hänen luona käynyt ja kyllä sen kaikesta näkee, että ei ole ihan meikäläisiä, suurta tietoa on hänellä ja tietää kuun liikkeet ja kasvit ja puhuu sellaisista, mitä muistan ihan lapsuudessa isoisältä olen kuullut.

      Kerran kysyin häneltä apua pitkittyneeseen olkavaivaani niin alkoi selata suurta vanhaa kirjaa, sellasta kun joskus elokuvissa olen nähnyt. Kysyin mikä on mutta en saanut vastausta. Kysyi sitten minulta saako auttaa. Vastasin että mielellään niin otti kipeän olkani käsiensä väliin ja siveli jotakin linimenttiä ja lausui samalla jotain mikä kuulosti latinalta mutta en tiedä mitä oli.
      Vaiva helpotti jo kotimatkalla ja illalla oli särky poissa kokonaan. Käsi liikkui kuin ennenkin kun oli lähes puoli vuotta ollut ettei pystynyt ylös nostaan.

    • Anonyymi

      Tos jo mainittukin, on ainakin mulle kertonu. Tai mitä nyt on käännekohtii, mitkä ei mut on siis sanonu mulle mitä nousee juur tosta Ukrainan tilanteestaki, mut noi ollu ihan mun perus sessioitten yhteyde. Ei mun mielestä näkijöillä mitää reiluus asioita niitä tietojaa misään jaella. Jos joku haluu tietää niin sit vaan varaa ajan.

      Mua ahisti ihan sikana toi sota asiua kans niin siitä kans halusin tietoo. Helpotti toisaalta mut toisalta lisäs tuskaa mitä sano mut epätieto on just pahinta.

    • Anonyymi

      Voi elämän kevät. Ihan totta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      181
      4742
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3650
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2562
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2237
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      48
      1510
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1288
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1141
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1132
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1063
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      983
    Aihe