Reijo Waaran-sali

Anonyymi

Kuluvan viikon perjantaina on Reijo Waara-salissa klo 18.30 tilaisuus, jossa käydään keskustelua Haapaveen kuntaan tulevista uusista tuulivoima hankkeista. Tilaisuus on kaikille avoin. Tulkaa keskustelemaan ja ottamaan kantaa. Ja jakakaa tapahtumasta tietoa eteenpäin.

43

1015

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä tullaan, minkä vuoksi tästä ei ole ilmoitettu missään?

    • Anonyymi

      Äläpä muuta ihmettele. Kunnan suuripmia asioita mitä kunnassa on tapahtunut kymmeniin vuosiin ja ei puhuta missään mitään. Kysyin asian tiimoilta asiasta ja sain sellaisen tunteen purkauksen, että taidan ottaa asian esille Perjantaina tilaisuudessa. Kyllähän näin suuresta asijasta pittää tiedottaa kaikilla foorumeilla jo hyvissä ajoissa, Yksistään kuntalaisten mahdollisen oman tiedottamisen varassa ei voi olla, eikä pelkästään Torstain lehti julkaisulla jos satuu olemaan. Kepulaisethan tästä tykkää, että tuulivoimasta ei saa kunnassa julkisesti keskustella tiedottamattomuus tuo pisteitä kepujen laariin.

      • Anonyymi

        perssuthan vastustaa ihan kaikkea kehitystä


    • Anonyymi

      Nukuhan sinäkin persu yösi, niin jaksat näin aamulla ansiotöihin.

    • Anonyymi

      Mennään asian kanssa silleen mukavasti jooko?

      • Anonyymi

        Keskustelee eEi huua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelee eEi huua!

        tilaisuudesta on kuulemma suunniteltu persujen performanssia..


    • Anonyymi

      Eikö tähän ole asiallista tietoa tai kommettia kenelläkään, käsittämätöntä? .

    • Anonyymi

      Menkäähän salille 🤣

    • Anonyymi

      Ei ole persujen yksinomainen tilaisuus. Tilaisuus on avoin kaikille myös ulkopaikkaukuntalisille. Tilaisuuteen on tulossa myös tuulivoiman asiantuntioita, jos ei tule esteitä. Tilaisuuden järjästäjänä on kyläläiset, elikkä voidaan sanoa, että ei ole poliittinen tilaisuus. Tilaisuuteen toivotaan tulevan myös kunnan virkamiehiä ja tietenkin päättäjiä niin valtuustosta kuin myös hallituksen edustajiakin. Minulla ei ole osaa eikä arpaa tilaisuuden järjästämisessä, voin tosin tulla paikalle ihan mielenkiinosta jos ehdin. H. A

      • Anonyymi

        Unohtui mainita, että paikallislehden on oltava paikalla, käsitelläänhän kumminkin Haapavettä suuresti vaikuttavista asijoista. H.A


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui mainita, että paikallislehden on oltava paikalla, käsitelläänhän kumminkin Haapavettä suuresti vaikuttavista asijoista. H.A

        No sinäkös sen päätät. Agendaa ei näy missään.
        Ei ne persut tällä tavalla kannatustaan nosta, päin vastoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinäkös sen päätät. Agendaa ei näy missään.
        Ei ne persut tällä tavalla kannatustaan nosta, päin vastoin.

        Mielipiteesi on ihan omasi. Tapahtuma on tarkoitettu myös sinulle joten mukaan vaan vois vaikka oppia jotakin H. A


    • Anonyymi

      Pietarin trollit vastustavat tuulivoimaa!

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      kaheksantoistomiljoonan tuulimylly maksaa pyhäjoella vaan kaheksanmilijoonaa.tiesivät karvasetjamuut.

    • Anonyymi

      Sisäänpäin lämpiävä takapajula

    • Anonyymi

      "Tilaisuuden järjästäjänä on kyläläiset.."
      Ja sitten syytetään ketä mistäkin, kun eivät ole ilmoittaneet.
      Voi pyhäsylvi.
      Sellainen öyhöttäjien paineenostokokous, uskoisin.

      • Anonyymi

        joo pitää tehä valitus.salassa yrittävät kokouksen pittää


    • Anonyymi

      Nii että tuulimyllyjen vastustajat kokouksen järjestäjänä? Ja sama porukka ihmettelee että miksei tiedoteta missään? Voi pyhy sylvi tätä järjen juoksua....löytysköhän se tiedottaja vaikka vessan peilistä?

      • Anonyymi

        Tarviiko tuota ihmetellä tiedottamisen puuteesta. Oletteko nähneet missään yhtään ilmoitusta Perjantain tuulivoima tilaisuudesta? En ole tuulivoiman kannattaja enkä puoltaja, mutta mielenkiinolla käyn tilaisuudessa jos sais uuta tietoa ja kun aloituksen mukaan paikalla on asiantuntioita. Haapavesi-lehdessä on ilmoitus tilaisuudesta, mutta aika myöhäseen ilmoitus on jäänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarviiko tuota ihmetellä tiedottamisen puuteesta. Oletteko nähneet missään yhtään ilmoitusta Perjantain tuulivoima tilaisuudesta? En ole tuulivoiman kannattaja enkä puoltaja, mutta mielenkiinolla käyn tilaisuudessa jos sais uuta tietoa ja kun aloituksen mukaan paikalla on asiantuntioita. Haapavesi-lehdessä on ilmoitus tilaisuudesta, mutta aika myöhäseen ilmoitus on jäänyt.

        No hyvihä sinne vielä ehtii perjantai-illaksi, kun on vielä torstaikin ennen ja elämättä!


    • Anonyymi

      Joo mennään kaikki, enemmänhän näistä myllyistä huhuja ja kauhukertomuksia on, mutta ja tietoa yleensä on paljon vähemmän.

      • Anonyymi

        Mutua on ja palajon !


    • Anonyymi

      Ja Haapavesilehdessä ilmoitus.

      Keskustelutilaisuus. Ei allekirjoittajaa, koollekutsujaa, ei mitään mikä ilmoittaisi tilaisuuden luonteen. Jos ei tuon vertaa uskalla laittaa kutsuun, niin kaikki ei mene rehdisti. Jotain tarkoituksenhakuista.
      Tähän voi kommentoida, jos joku tietää, kuka tilaisuuden järjestää.

      • Anonyymi

        persut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persut

        Kyläläisten järjestämä ja poliittisesti sitoutumaton keskustelutapahtuma.
        Hyvä kun järjestävät. Ihmiset kaipaa tietoa ja on varmasti kysymyksiä esittää.
        Aivan hyvä asia.


    • Anonyymi

      Tässäpä sen näkee että jos kerranki jotaki saivat aikaseksi ite järjetää nii senkin tekivät päin peetä. Eiköhän ne intoksen saa aikaan ja kepuhan tänki viissiin lopulta mokas.

      • Anonyymi

        21.36
        " siis kerranki kun saivat jotaki ite aikaseksi"
        Siis ketkä?
        Tuo oli Mieluskylän kyläläisten koolle kutsuma tilaisuus.

        Sehän on hyvä asia, että kyläläiset ovat aktiivisia ja pyrkivät vaikuttamaan elinympäristöönsä terveyttä edistävällä ja hyvällä tavalla.
        Ei kukaan halua niitä teollisuusmyllyn hirvityksiä kotinsa lähelle. Ei kirkonkylällä eikä sivukylillä.


    • Anonyymi

      Ei ole persujen tilaisuus, vaan avoin kaikkien kyläläisten tilaisuus. Sinne on varmasti kaikki tervetulleita. Asioista on hyvä puhua ja asukkaita osallistaa.

      • Anonyymi

        ihme ja kumma elleivät putininuskovaiset persut pilaa tätäkin asiattomalla öyhötyksellään..


    • Anonyymi

      22.41
      Etkö huomaa, että ainoa joka öyhöttää olet sinä itse.

    • Anonyymi

      Tällaisiin tilaisuuksii kannattaa erityisesti niiden mennä, joilla on jyrkkiä voimakkaita mielipiteitä asioihin, niin varmaan saa sanomansa tietoisuuteen muillekin ja vaikuttavammin, kuin näillä humpuukisivuilla mellastamalla!

    • Anonyymi

      No nyt tuli kaikIlle selväksi tuulivoimasta!!!
      Nimim. VAHVERO

    • Anonyymi

      Missä oli kunnan päälliköt tilasuuvesta?

    • Anonyymi

      Kotona

      • Anonyymi

        Tämmösiin tilasuuksiin on tarkotustapana mennä kaikki!


    • Anonyymi

      Jotka eivät olleet paikalla, niiden ei kannata tuulimyllyjä ylistää, kun eivät tiedä niistä mtään!

    • Anonyymi

      Välinpitämättömyyden luvattu pitäjä Haapavesi, sanoi joku tilaisuuden päätteeksi aulassa. Paikalla vain kaksi valtuutettua, aktiivisimmat. Paikallislehti loisti poissaolollaan. Jos ei asia kiinnosta, ihan oikein että Haapavesi ympäröidään tuulimyllyillä. Nivala on kivenheiton päässä. Nivalassa ei tuulimyllyjä nouse. Täytyy muuttaa Nivalaan.

      • Anonyymi

        Muista ottaa foliohattu mukaan opiston naulakosta


    • Anonyymi

      Norjan korkeimman oikeuden lokakuussa 2021 antaman päätöksen mukaan Fosenissa Pohjois-Norjassa sijaitseva 151 tuulivoimalan tuotantoalue on laiton. Tuomareiden mukaan ministeriön myöntämät voimaloiden luvat ovat mitättömiä, koska ne rikkovat kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa kansainvälistä yleissopimusta sekä saamelaisten oikeuksia harjoittaa omaa kulttuuriaan ja poronhoitoa. Päätöksessä ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, mitä voimaloille pitäisi tehdä. Saamelaisten edustajat ovat vaatineet voimaloiden purkamista, mutta viranomaiset eivät ole saaneet päätöstä aikaan. Periaatteessa voimalat voitaisiin purkaa ja siirtää toiseen paikkaan. Purkaminen on kuitenkin kallista, ja voi maksaa yhtä paljon kuin niiden rakentaminen. Norjan tuulivoimalla menee muutenkin huonosti. Tuuliolosuhteet olisivat hyvät, mutta hankkeet eivät edisty eikä lupia myönnetä. Norjan tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Åslaud Maria Haga ihmettelee, mikä on mennyt vikaan. Hänen mukaansa tuulivoimayhtiöt ovat kasvottomia, ja ne maksavat tuotantopaikoista liian vähän korvauksia paikallisille. Norjan tuulivoimaongelmat voivat heijastua Suomeenkin sähkösaannin vaikeutena. Esim. SSAB:n terästehdas tarvitsee lisää sähköä vedyn tuotantoon.
      https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/f0ddc0c6-ce8a-48d2-a2af-09320ee4900b?ref=ampparit:657b&fbclid=IwAR2DwiA04fA8qMkzaRzFv9x5-r-nSRy492Cr6i-AHbhINsYIXqP_YdA4H-g

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Katariinalla on jo valamiiksi pissit housussa ei se uskalla tulla juttujentekoon kun pelekää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      73
      754
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      733
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      493
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      486
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      401
      448
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    15. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    16. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      406
    17. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    18. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      34
      372
    20. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      59
      372
    Aihe