Herra on minun paimeneni

Ensi sunnuntai on Hyvän Paimenen sunnuntai. Kirkkokäsikirjassa on sunnuntaille varatussa esipuheessa teksti: ”Jeesus on Hyvä Paimen, joka pitää huolen lampaistaan. Ylimpänä paimenena hän lähettää opetuslapsensa huolehtimaan Jumalan laumasta.”

Paimenpsalmia 23 tai jotain muuta Hyvästä Paimenesta kertovaa tekstiä lukiessani minulla tulee usein mieleen seuratilaisuus muutaman vuosikymmenen takaa. Puhuja aloitti puheensa Hyvästä Paimenesta ja siitä, kuinka paimenella on työkalunaan pitkä sauva. Sauvan toinen pää on koukun muotoinen. Lampaat ovat laumaeläimiä ja paimen johdattelee ne ruokapaikoille, vihreille niityille. Lampaat tuntevat oman paimenensa äänen ja seuraavat sitä. Joskus jokin lammas saattaa eksyä laumasta. Se voi pudota rotkoon tai syvään kuoppaan. Sauvan koukkupäällä paimen nostaa kuoppaan pudonneen lampaan. Sunnuntain lukukappaleessa Jumala lupaa: ”Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen” (Hes. 34:11).

Jumalan lapsia on verrattu usein lampaisiin ja pieniä lapsia karitsoihin. Lampaat eivät ole juhtaeläimiä. Lampaiden jalat ovat hennot, ne eivät jaksa kantaa taakkoja. Jumala ei ole tarkoittanut omia lapsiaankaan taakkojen kantajiksi, koska taakat voivat uuvuttaa taivaan tien matkalaisen.

Synti on sellainen taakka, joka alkaa väsyttämään. Synti on altista tarttumaan. Jos syntiä ei jaksa vaihtaa armoon ja uskoa anteeksi, se lopulta johtaa epäuskoon, sillä synti erottaa ihmisen Jumalasta. Evankeliumin matkasauva on tukenamme. Siihen on hyvä nojata tälläkin hetkellä.

Jumala tahtoo etsiä eksyneen ja tuoda takaisin laumasta harhautuneen, hän tahtoo sitoa murtuneen jalan ja hoivata uupunutta. Vahvat ja lihavat hän tahtoo pitää kurissa. Hän kaitsee laumaansa niin kuin sitä tulee kaita. (Hes 34:16.)

Hyvän Paimenen ääntä saa kuulla matkaystävien välityksellä, ja sitä saa myös mahdollisuuksien mukaan kokoontua kuulemaan Jumalan lasten seuroihin. Monien rukous on, että tulevana kesänä voisimme jälleen kokoontua Suviseuroihin kuulemaan Hyvän Paimenen ääntä.

Hannu Ahopelto