Muukalaiset ja henkimaailman kommunikaattori

Henkimaailman kommunikaattori on laite jonka avulla me voimme keskustella henkimaailmaan siirtyneiden ihmisten kanssa. Me teemme sen joko itse tai sitten saamme tarvittavan teknologian muukalaisilta heidän saavuttuaan.

Laite tulee aiheuttamaan aikamoisen mullistuksen monissa käsityksissämme. Mullistus koskee henkimaailman olemassaoloa, tämän tosiasian suoria seurauksia, ja seurauksia siitä kun siirrämme henkimaailman laajempaa yleistietoa omaan maailmaamme.
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monet ihmiset ovat jo nyt yhteydessä henkimaailman kanssa, tosin vain unien kautta. Kuolleita läheisiään nähdään ja kommunikointi tapahtuu tätä kautta.

Äänestä

Se ei kuulosta hyvältä. Psyykkisen voiman pitäisi olla vahvin kaikista ja jos se onkin riippuvainen jostain halvasta muovirakkineesta niin olen todella pettynyt. Odottaisin enemmän henkiseltä tasolta.

Äänestä

Henkimaailma ymmärretään joskus jonkinlaiseksi rinnakkaismaailmaksi tämän maailman rinnalla, mutta kyllä sielu tavallisesti poistuu täältä. Aaveiksikin jostain syystä astraalitasolle jääneet elävät tässä maailmassa. Henki voi kyllä luoda sisäisen subjektiivisen oman maailmansa, kuten unissakin tapahtuu. Kuolleet sukulaiset siis harvemmin jäävät elämäämme seuraamaan. Ehkä heihin kuitenkin joskus voi saada aidon yhteydenkin esimerkiksi henkiopppaiden välityksellä yhteyden.

Äänestä

Onko kyseessä kenties pierupurkki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Henkimaailman kommunikaattori on laite jonka avulla me voimme keskustella henkimaailmaan siirtyneiden ihmisten kanssa. Me teemme sen joko itse tai sitten saamme tarvittavan teknologian muukalaisilta heidän saavuttuaan.

Laite tulee aiheuttamaan aikamoisen mullistuksen monissa käsityksissämme. Mullistus koskee henkimaailman olemassaoloa, tämän tosiasian suoria seurauksia, ja seurauksia siitä kun siirrämme henkimaailman laajempaa yleistietoa omaan maailmaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu