Vanhenevia verensokeriliuskoja tarvikejakelusta

Anonyymi

Moi

Ihan mielenkiinnosta kysyn sellasta, että onko teillä, etenkin tyypin 1 diabeetikoilla, ollut kuinka paljon sitä ongelmaa, että kaupungin tarvikejakelu lähettää vanhenevia tai jo vanhentuneita verensokerimittarin liuskooja?

Ei muuten mutta itseni pitää kyllä maanantaina soittaa tarvikejakeluun ja rähistä niille. Itselläni on tyypin 1 diabetes ja tilasin just tällä viikolla sekä Libre 2 -sensoreita, että puhuvan verensokerimittarin liuskoja. Olen sokea ja siksi tarvitsen puhuvan AutoSense Voice -verensokerimittarin ja liuskoja sille. No tänään sitten haettiin pakettiautomaatista avustajani kanssa Espoon kaupungin tarvikejakelun mulle lähettämä paketti. Sensorien osalta ei ole valittamista, niiden osalta asia on kunnossa. mutta sitten asia on aivan perseellään noiden verensokerimittarin liuskojen suhteen. Lähettivät mulle 7 purkkia liuskoja, periaatteessa hienoa joo. Mutta ainut vaan, että niistä purkeista tasan yhdessä on viimeinen käyttöpäivä ensi vuoden puolella. Kaikissa muissa kuudessa purkissa viimeinen käyttöpäivä on tässä nykyisesä kuussa. Eli liuskat vanehee nyt toukokuussa 2022. Nyt on jo 7.5.2022 eli noissa purkeissa on käyttöaikaa enää noin reilut kolme viikkoa. Ja noiden purkkien pitäs siis riittää lähes koko kesäksi... Just joo.

Mulla on tyypin 1 diabeteksen takia käynti Espoon diabbeteskeskuksessa nyt toukokuun lopussa. Aion kyllä valittaa siellä tästä. Otan perkele noi purkit mukaan ja näytän siellä, että tämmösiä tuli tarvikejakelusta. Ja kun tämä ei ole ensimmäinen kerta. Tälläsä on sattunut ennenkin.

Mitä helvettiä ne oikein puuhaa siellä tarvikejakelussa, eikö ne yhtään katso noiden liuskapurkkien viimeisiä käyttöpäiviä ennenkuin lähettävät niitä? Itse olen kaiken lisäksi sokea. Jos en olisi kysynyt avustajaltani että katos noiden purkkien viimeset käyttöpäivät niin minä en olisi ollenkaan tiennyt että noi vanhenee toukokuun lopussa. Kaiken lisäksi itselläni on tosiaan tyypin 1 diabetes ja tyypin 1 diabeetikothan joutuvat jatkuvasti mittaamaan verensokeriaan toisin kuin tyypin 2 diabeetikot. Vastuutonta toimintaa tarvikejakelulta dumpata just vanhentuvia liuskoja sokealle tyypin 1 diabeetikolle.

Noihin vanhentuviin liuskoihin ei voi luottaa sen jälkeen kun viimenen käyttöpäivä on ohitettu, ne liuskathan voi näyttää verensokerin aivan päin persettä. Ja tyypin 1 diabeetikon kohdalla etenkin se voi olla suorastaan hengenvaarallista. Todellakin soitan tonne tarvikejakeluun maanantaina ja rähjään niille.

T. miksuh

7

1309

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaa Helsingissäkin olla vähän samaa vikaa. Pari viimeistä purkkia meni yliajalle ja kun testasin niitä testinesteellä niin näyttö ei osunut enää purkissa mainittuun sallittuun lukema-alueeseen. Onneksi sain juuri uusia liuskoja joissa on vielä reilusti käyttöaikaa.

    • Anonyymi

      Ihan vihaksi pistää puolestasi. Kokeilevat laittaa vanhoja liuskoja jos vaikka ei sattuisi huomaamaan. Sitten ihmetellään hoitajalla kun sokereista ei saa mitään tolkkua. Täällä myös päiväys ongelmaa, lisäksi liuskojen määrä tuntuu vähenevän kerta kerralta, toissa kerralla ei ollut liuskoja lainkaan, olen joutunut käyttämään muutaman viikon vanhentuneita liuskoja.

    • Anonyymi

      Harmillista, että hoitovälinejakeluiden logistiikka ei toimi kunnolla verensokeriliuskojen osalta. Uskoisi, että menekki on hyvinkin tarkkaan ennakoitavissa. Liuskojen käyttöikä tehtaalta lähtiessä on tyypillisesti 1,5 vuotta tunnetuilla merkeillä. Eivät liuskat yhtäkkiä viimeisen käyttöpäivän jälkeen ala antaa vääriä tuloksia. Jos niitä on säilyttänyt asiallisesti eikä ole pitänyt liuskapurkkia tarpeettomasti auki, käytännössä ainakin puoli vuotta näyttävät aivan oikeita arvoja. Tämä koskee ainakin tunnetuimpia maailmanmerkkejä. En tiedä, mitä Suomessa jakeluissa nykyään on.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi Helsingissä kilpailutus toi viimeksi ihan oudon mittarimerkin GlucoX. Ainakin labra-arvoihin verratessa tarkkuus on huono.


      • Anonyymi

        Etenkään tyypin 1 diabeetikot eivät mitenkään voi luottaa johonkin MUTU -kuvitelmaan, että vanhentunut liuska näyttäisi oikein vvielä jonkin aikaa vanhentumisen jälkeen. Tyypin 2 diabeetikoilla asia ei ole niin kriittinen, mutta tyypin 1 diabeetikoilla liuskojen PITÄÄ NÄYTTÄÄ OIKEIN, koska väärät lukemat voivat olla jopa hengenvaarallisia tyypin 1 diabeetikoille. Eli etenkään tyypin1 diabeetikoiden ei pidä käyttää vanhentuneita liuskoja eikä ole mitenkään hyväksyttävää väittää, että niiden käyttäminen olisi turvallista. Tyypin 1 diabeetikoille oikein näyttävät liuskat ovat välttämättömiä, eli ne ei saa olala vanhentuneita, koska vanhentuneiden liuskojen lukemiin ei voi luottaa, ne voi näytää ihan mitä sattuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etenkään tyypin 1 diabeetikot eivät mitenkään voi luottaa johonkin MUTU -kuvitelmaan, että vanhentunut liuska näyttäisi oikein vvielä jonkin aikaa vanhentumisen jälkeen. Tyypin 2 diabeetikoilla asia ei ole niin kriittinen, mutta tyypin 1 diabeetikoilla liuskojen PITÄÄ NÄYTTÄÄ OIKEIN, koska väärät lukemat voivat olla jopa hengenvaarallisia tyypin 1 diabeetikoille. Eli etenkään tyypin1 diabeetikoiden ei pidä käyttää vanhentuneita liuskoja eikä ole mitenkään hyväksyttävää väittää, että niiden käyttäminen olisi turvallista. Tyypin 1 diabeetikoille oikein näyttävät liuskat ovat välttämättömiä, eli ne ei saa olala vanhentuneita, koska vanhentuneiden liuskojen lukemiin ei voi luottaa, ne voi näytää ihan mitä sattuu.

        Näin on. Ykkönen määrittää pistämässä insuliiniannoksen mittarin lukeman perusteella. Jos mittari näyttää esim. korkeampaa lukemaa, kuin todellinen verensokeri on, saattaa lukeman perusteella annosteltu korjausinsuliini laskea sokeritasoa ihan liian alas, pahimmillaan hypolle ja shokkiin asti. Ei ole leikin asia.


    • Anonyymi

      Yleensä eri mittareiden ja niiden liuskojen testaamiseen on saatavilla testiliuksia. Näillä voi siis testata, toimiiko ko verensokerimittari ja liuska yhdessä valmistajan lupaamalla tarkkuudella. Sopii myös niiden liuskojen testaamiseen, joista viimeinen käyttöpäivä on ohi. Yhdestä purkista voi vaikka kolme liuskaa testata näin. Jos näyttää hyvältä, niin voi uskoa muidenkin purkin liuskojen olevan käyttökelpoisia. Testiliuosten pulloihin on merkitty viimeinen käyttöpäivä. Käyttöohjeissa kerrotaan lisäksi, miten kauan pullon avaamispäivän jälkeen voi liuosta käyttää. Joillakin valmistajilla on kahta eri liuosta, toinen alhaisia ja toinen korkeita lukemia varten. Nuo liuokset ovat siis kuin verta, jonka glukoosipitoisuus tiedetään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      810
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe